Jos on oltu juhlimasa, niin seuraavan kerran saldoa tarkistettaessa automaatilla motivoin itteni että oon juonu aivan epäinhimillisen paljon, tilin tyhjäksi, ja sitten "yllätyn" positiivisesti kun näin ei ole käynykkään.
Maalailen myös tekstinpätkiä smurffaillessani nettiä.
Mettäsä teen tulet aina ajatellen että mulla on se yks tikku vain, ja jossei syty niin sitten hangataan kahta kuusenoksaa niinkauan että opitaan tekemään ne tulet ettei tarvi esi-isien hävetä. Toistaseksi ei ole tarvinnu alkaa hankaamaan
Jos kalalle lähetään sekun vain, ettei ole pidemmällä reissulla eikä tarvii sitä kallaa saaha hengenpitimiksi, niin yleensä en vaivaudu edes kalastelemaan vaan annan muiden onkia tyhjää, eihän se mitään anna sellaselle joka ei tarvitte
Eli en ota jossen tarvitte, tätä oon aina noudattanu ja kaverit kattoo kieroon. Saatan nakata vilkkua pari kertaa huvikseni johonkin koskenniskalle ja "mukakalastaa" ja sitten heitän pois.
Mettäsä ollessa on jos jonkinlaista rituaalia ja taikaa mitä tulee ainakin ajatustasolla tehtyä. Asentoa ei voi piettää kun sellasesa paikasa joka selvästi on siihen "luotu". Onko se sitten se chi tai feng shui :P Mihinkään hirvennaimapusikkoon ei voi tulia tehä tai maaten pistää.
Pidemmillä mettäreissuilla ensimmäiset päivät sitä kokoajan leikittelee ajatuksella kuolemasta. "Mitä jos käy sitä ja tätä, ja lähin tie on 20km päässä. tännehän jäät ja kukkaan löyä koskaan." Kokoajan luo mielikuvia mitä voisi tapahtua. Tönäset keloa, tippuu latva päähän jne.. Tai sitten "pelkään" eksyväni ja ajattelen että mitä jos yhtäkkiä en enää olekaan sielä missä kuvittelen ja aivan sama mihin kävelee niin ei ole tuttua paikkaa eikä kartasta saa mitään osviittaa sijainnista, jos ylipäätään on sellanen mukana. Välistä menee aivan naurettavaksi tuo touhu, jopa hulluuden asteelle toisinaan. Nämä tulee varsinkin monesti ennen nukkumaanmenoa kun tulilla makoilee jo puoliksi unessa viltin alla ja ainut mitä näkee on tähdet taivaalla, tulet ja sen pienen valokehän minkä ne tulet luo siihen ympärillä vallitsevaan pimeyteen. Onneksi viimeistään viikon jälkeen sitä tottuu niin siihen yksinoloon että normalisoituu ajatukset ja mieli kirkastuu. Tai onhan mulla koira mukana, mutta kuitenkin.. Sittenkun vielä rupiaa miettimään tarinoita mitä on vaikkapa Paulaharjun kirjoista lukenu. Tulee koltan henki ja vie vainajalaan. Jokanen oksan rasahdus ja veden pyörre kuuluu kilometrin säteellä korvaan aivan selvänä. Monasti sitten aivan yhtäkkiä sanoo itelleen että "olehan sie ny mies ja heitä helvettiin nuo hulluuet!" ja tuo lause kaikuu korvissa niinkauan kunnes nukahtaa.
Sadepisaroiden laskeminen laavukankaan katosta kuuluu myös joskus repertuaariin, sitä ei voi lopettaa, vaikkakaan niitä ei voi edes laskea, niitäkun tulee sen 1000+ minuutissa tjsp, arvio riittää :P
Kävellessä rupian miettimään biisiä jonka tahtilaji sopii kävelyvauhtiin ja rupian mielessäni hyräilemään ko. biisiä. Tähän mennee hermot monasti kun se biisi ei välttämätä lopu aivan heti.
Tää tapa raivostuttaa välillä mua itteenikin, ja epäilemättä vois häiritä heikkohermoisia, sivustaseuraavia kanssatreenaajiakin...hörps! Ja glunk glunk.
siinä sit pullistelaan niin kaun että alkaa näyttää vähä isommalta :evil:
