Oluen kotivalmistus

Kertokaa millaisia kokemuksia oluen valmistuksesta kotona.
Millaisista uutteista/maltaista olette tehneet ja kuinka onnistuneita oluista on tullut?
Itsellä ensimmäinen erä Coopersin lageria ollut n. viikon käymässä ja
tarkoitus olisi pullottaa olut ensi viikon alussa. Sitten viikon jälkikäyminen pulloissa ja sen jälkeen
pullot kylmäkellariin vähintään pariksi viikoksi tekeytymään.
Virheen tein ainakin siinä, etten desinfioinut käymisastiaa ja muita välineitä. Toivottavasti
ei mene täysin pilalle sen takia, makuhan siitä kärsii varmasti.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Sillon joskus janoisina 18-20 vuotiaina tehtiin paljon olutta kavereiden kanssa, ei se mitään herkkua ollut mutta kännit siitä sai eikä vatsa mennyt sekaisin.
Meillä livahti usein jo pullotusvaiheessa suuri osa tavarasta kurkusta alas. Välineet kun pitää puhtaana niin kyllä pitäis juomakelpoista tulla.
 
Muutaman kerran on tullut tehtyä Finlandia tummaa ja muutamaa muuta jonka merkkiä en muista,maku oli paras n.5vkon kylmäsäilytyksen jälkeen.Harva pullo noin kauan vain säilyi.
Siitä jännä laji että vaikka mielestään tekee kaiken yhtä puhtaasti ja tismalleen samallatavalla kuin aikaisemmin on lopputulos joka kerta erilainen,vähän kuin leipominen.
 
Oikein kotivalmistettu olut hakkaa ainakin suomalaiset bulkkilagerit 100-0. Enkä tarkoita tässä mistään valmiista mallasuutteista tehtyjä, vaan koko prosessi tehdään ohranjyvien idätyksestä käymiseen asti itse. Oluen teko, tai siis pano on yllättävän helppoa, mutta aikaa vievää. Itse prosessi ei sinänsä vie kahta viikkoa enempää, mutta varastoinnin olisi hyvä kestää kolmesta viikosta jopa kahteen kuukauteen.
 
Kaivas jostain sitten ohjetta tähän vaihe vaiheelta, niin kokeilen vaikka heti. Kolmen sekunnin googletuksella en löytänyt ihan aloittelijalle sopivaa ohjetta, enkä malta nyt etsiä. Ja oluen ystävänä aihe alkoi kiinnostaa suuresti. Tummia oluita ei tueta. Lager menettelee, mutta hauskin kokeilu vois olla tehdä alea.

E: Tai sitten kokeilen ensin noita mallasuutevirityksiä ja jos innostun, niin sitten vaikeamman kautta.
 
Suurimmat miinukset kotioluessa on, että tuppaavat olemaan aika hapottomia eli kulahtaneen makuisia vaahtoavaan olueen tottuneelle. Lisäksi hiivasakasta ei pääse kokonaan eroon oikein millään.

Kun otetaan huomioon melko vaatimaton maku, työläs valmistus pullottamisineen ja erittäin pitkä valmistumisaika (2-4 vk käymistä + 2 vk kirkastumista viileässä), niin en ole parin kokeilun jälkeen viitsinyt enää nähdä vaivaa.
Eikä se hintakaan mitenkään tavattoman edullinen ollut kaupan oluisiin verrattuna, jos tarvikepakkaukseen ja sokereihin uppoaa noin 20e (josta saa noin 20 litraa). Eli hinta on noin puolet kaupan tarjousoluesta.

Toisaalta olisin kiinnostunut joskus kokeilemaan vielä kotisiiderin valmistusta. Siideri on kaupassa kuitenkin olutta rutkasti kalliimpaa.
Onko kotisiideristä kokemuksia kenelläkään täällä?
 
Kaivas jostain sitten ohjetta tähän vaihe vaiheelta, niin kokeilen vaikka heti. Kolmen sekunnin googletuksella en löytänyt ihan aloittelijalle sopivaa ohjetta, enkä malta nyt etsiä. Ja oluen ystävänä aihe alkoi kiinnostaa suuresti. Tummia oluita ei tueta. Lager menettelee, mutta hauskin kokeilu vois olla tehdä alea.

E: Tai sitten kokeilen ensin noita mallasuutevirityksiä ja jos innostun, niin sitten vaikeamman kautta.

http://users.tkk.fi/jalapaav/olut/ohje.html siinä on hyvä ja imo selkeä ohje. Maltaat ja humalat voi tilaa helposti netistä, mainos-syistä en laita linkkiä mutta kolmen sekunnin googletuksella löytyy;). Hiivatyypin mukaan tulee joko alea (pintahiiva) tai lageria (pohjahiiva). Alessa ja lagerissa ei alunperin ole ollut eroa hiilihappopitoisuuksissa, mutta nykyisin lageriin laitetaan pullotuksen yhteydessä hiilihappoa lisää.

Edit: Ohjeissa skipattu mallastus ja muutenkin paljon helpommalla pääsee tilaamalla valmiit maltaat suoraan.
 
Juu ton löysinkin siinä kolmessa sekunnissa eikä ohje ollut mielestäni tarpeeksi tarkka ton mallasjutun takia. Mutta mitäpä sitä itse mallastamaan. Ja niin kuin sanoinkin, niin lähdetään nyt ensin noista valmiista paketeista, jos niihinkään jaksan ryhtyä. Googlettelin jo mukavan tuntuisia ale-pakkauksia ja alkoi vähän himottaa. On vaan melko iso vaiva siinäkin, kun täytyisi kaikki pelit ja pensselit hankkia.
 
Jos mallasuutteesta tekee niin ei pitäisi olla mikään vaikea saati pitkä homma, keittokattila varmaan löytyy jokaisen kodista ja ilmalukollinen ämpäri/astia ei paljoa maksa lähimmässä honkkarissa.
 
Jos mallasuutteesta tekee niin ei pitäisi olla mikään vaikea saati pitkä homma, keittokattila varmaan löytyy jokaisen kodista ja ilmalukollinen ämpäri/astia ei paljoa maksa lähimmässä honkkarissa.
Plus pullot ja korkit ja korkitusvehje ja pullojen pesu ja desinfiointi ja vielä vaikka mitä. Mutta kaikki härvelit saisin kuulemma meidän isältä, että josko sitä tulisi kokeiltua.
 
Aikanaan tein montakin satsia kotiolutta, lähinnä Coopersia tummina versioina (sekä stout, että ale) ja Finlandiaa muistaakseni jotain tummempaa versiota sekin. Aina tuli hyvää (Coopersista selvästi parempaa), kun teki suht orjallisesti ohjeen mukaan. Joskus kai pistin vettä vähemmän Coopers satsiin, jolloin tuli jotain noin kuusi promillea, eli petollisen styrkkaa evästä. Siitä satsista oli neljä puolen litran pulloa mukana kaverin luona elokuvaillassa, messissä myös molempien silloiset tyttökaverit. Elokuva oli Braindead ja vaikka se onkin olevinaan jonkunmoinen komedia, niin kyllä mä hohotin ja hihitin ihan luokattoman paljon elokuvan loppupuolella. Vahva olut oli mennyt kajuuttaan kuin varkain. Kotiin lähtiessä en meinannut millään saada kengännauhoja kiinni ja nauratti vaan. :D

Yksi asia on, mistä ei kotioluen suhteen pidä tinkiä yhtään: hygienia. Toinen on se, noin yleisesti ottaen kotiolutta ei sitten oikein roudailla hirveästi minnekään, koska pullojen pohjille jää hiivaa hieman ja jos pullo yhtään hölskyy, niin sittenpä juodaan pahaa/hiivaista olutta. Mutta kun kaikessa rauhassa kotona kaataa tuoppiin pullosta, niin hiivat jäävät nätisti pohjalle ja saa makoisaa olutta tuopillisen hyvin halvalla.

Mielestäni ei kannata olla saita ja pullottaa väkisin niitä pöntön pohjalla lilliviä hiivamömmöjä. Jättää reilusti, eli jonkun noin 3L vaan sinne sitä epämääräistä oluen ja hiivamössön sekoitusta pohjalle ja kumoaa sen vaikka vessanpönttöön. Laatuun ja makuun kannattaa tässäkin asiassa panostaa, ei määrään ja kännin voimakkuuteen.
 
Mitenkäs on? Voisko sen oluen suodattaa jotenkin ennen pullottamista? Vai auttaako mitään ja mikä tähän olisi paras tapa?

Jälkikäymisen vuoksi ei voi ennen pullotusta suodattaa.
 
Oikein kotivalmistettu olut hakkaa ainakin suomalaiset bulkkilagerit 100-0. Enkä tarkoita tässä mistään valmiista mallasuutteista tehtyjä, vaan koko prosessi tehdään ohranjyvien idätyksestä käymiseen asti itse. Oluen teko, tai siis pano on yllättävän helppoa, mutta aikaa vievää. Itse prosessi ei sinänsä vie kahta viikkoa enempää, mutta varastoinnin olisi hyvä kestää kolmesta viikosta jopa kahteen kuukauteen.

Asian ydin on siinä, haluaako halpaa ja helppoa olutta vai hyvää olutta. Jos haluaa halpaa ja helppoa, voi ostaa lähikaupasta. Jos haluaa halpaa ja kohtalaisen helppoa olutta, voi kokeilla mallasuutetta. Hyvää ja helppoa olutta saa vaikkapa Alkosta, kunhan varaa rahaa vähän enemmän taskun pohjalle.

Hyvää olutta itse tehden siirrytäänkin aivan eri alueelle. Pystyt itse vaikuttamaan jokaiseen työvaiheeseen (makuun). Jokaisessa näissä työvaiheissa voit joko onnistua tai epäonnistua. Mitä enemmän onnistuneita vaiheita, sitä parempi lopputuote. Periaatteet ovat melko yksinkertaisia, mutta väitän että kunnollisen oluen paneminen ei ole kylläkään helppoa. Oluen makuun vaikuttavat mm. hygienia, valitut maltaat ja niiden sekoitussuhteet, "mäskäysohjelma" (hankalaa ilman sopivia laitteita), humalalajikkeen/lajikkeiden valinta, humalan määrä ja keittoaika, hiivalajikkeen valinta, jälkikäymisaika, käytettävissä oleva laitteisto ym... Eli muuttuvia tekijöitä on niin paljon, että vaaditaan takuulla kokemusta, jotta päästäisiin haluttuun lopputulokseen. Toki valmiita hyviä reseptejä on varmasti tarjolla.

Ohraa voi toki mallastaa itse, mutta eiköhän suositeltavaa ole hankkia laajoista valikoimista valmiiksi mallastettua ohraa.

Todella mielenkiintoinen aihe, mutta hyvin aikaa vievä. Mainitsen vielä, että en ole itse kokenut oluenvalmistaja, mutta kerran on projekti tehty, jossa mallastuksesta alkaen olut tehtiin itse aina pullotukseen asti. Suodatus ei ole mitenkään välttämätöntä, mutta me käytimme saatavilla olevaa levysuodatinta kokeilumielessä. Lopputuote kohtalaisen hyvä.
 
Jälkikäymisen vuoksi ei voi ennen pullotusta suodattaa.

Jälkikäymisen pystyy toteuttamaan käymisastioissa (esim. alle 10 C n. 1 kk muistaakseni). Tosin jälkikäyminen pulloissa taitaa tuoda toivottua hiilidioksidipitoisuutta =raikkautta. Suodatus ei ole tosiaankaan mitenkään välttämätöntä.
 
Entäs mistä saa pulloja? Meinasin äsken kaupasta ostaa valmiin pakkauksen ja korkkeja joten ei puutu kuin pullot enää. En sitten viitsinyt vielä ottaa mitään, kun pulloista ei ole tietoa. Vai pitääkö tässä alkaa tyhjentelemään oikein urakalla pullo-olutta ja säästää pullot? En millään haluaisi, mutta kai jonkun on uhrauduttava. Vaimokin varmaan ymmärtää kun on hyvä syy.

E: Tietääkö joku miten oikeiden panimoiden oluista on saatu niin kirkkaita ja samalla hiilidioksidipitoisia? Onko ne jälkikäytetty, suodatettu ja hiilidioksidi on lisätty jälkikäteen?
 
Kuinka vahvaa tulee Cooper's lagerista jos siihen heittää 1,2kg sokeria? Ohjeessa lukee että Suomessa lain mukaan maksimi olis 800g, mutta muistelisin joskus toista kiloa lisänneeni sokeria eikä lopputulos ollut makeaa.
 
Kuinka vahvaa tulee Cooper's lagerista jos siihen heittää 1,2kg sokeria?

Sopivaa.. ;) En tiedä prossista, muttei ainakaan mitään överitiukkaa. Oman aataminaikaisen kirjanpitoni perusteella olen yleensä pistänyt Coopersin stoutiin juuri tuollaiset 1,2 kiloa sokeria (josta toisinaan osa tummana siirappina) ja ihan asiallista kamaa on tullut. Muutenkin kannattaa panostaa noihin tummempiin kotipurkkeihin kuin esim. lageriin, purkkihiivalla ja huoneenlämmössä kun ei oikeaa lageria pysty edes tekemään. Makukin on selkeästi heikompi. Ölppä kannattaa lisäksi lapota kertaalleen käymisen loppuvaiheessa (esim. päivää ennen pullotusta), niin tulee kirkkaampaa ja hiivattomamapaa tavaraa. 2-4 viikon käymisajat voi unohtaa, kyllä se mallas porisee pullotuskuntoon reilussa viikossakin. Malttaa sitten vaan säilöä riittävän pitkään, johan jälkisokerin rakentama happokin vaatii sen viikon..
Jos erikoisliikkeestä tai netistä hankkii, niin suosittelen ehdottomasti Edmen, Woodforden ja varsinkin Munton'sin tuotteita, ja jälkimmäisiä nimenomaan 3 kg uutepakkauksina. Sokerit voi tuolloin unohtaa, eli täysmallastuotetta tulee.. ;)
Maksaa tietenkin enemmän kuin peruskuupperit ja finlandiat, mutta esim. Woodforden Wherry Bitteristä ja Munton'sin Imperial Stoutista olen onnistunut loihtimaan valehtelematta handelin tuotteisiin verrattavaa nektaria. Nauttiakin pitää oikein huudon kanssa.
Karvalakkiversiona voi yrittää kahta pönttöä Cooper's australian stoutia.. :)
 
Ensimmäinen vaihehan se vasta on valmis kun vesilukko alkaa puhallella jotain tyyliin kerran minuuttiin, miksei harvemminkin. Lappoaminen toiseen astiaan ja 4-7vrk päästä siitä vasta pullotus ja jälkisokerointi. Pulloissa viikko huoneen lämmössä mistä sitten kylmään lopuksi ajaksi kunnes nautitaan, kuitenkin vähintään täysi viikko.
Eli 4 viikkoa menee mun tyylillä aikaisimpaan maisteluun jos lappoamista ei lasketa. Tavara vaan paranee mitä pidempään antaa olla kylmässä.
 
Kyllä ns. ooteesta, miten sitä kutsuttiin ikävuosinamme 16-20 tulee aivan mahtavaa kun asiaan perehtyy. Muistelen edelleen kaiholla niitä aikoja, nykyään on niin laiska ettei jaksa tehdä ja kun on rahaa ostaa muutakin kuin tarjouskarjalaa. Aikanaan sitä kaverit valmistivat ja itsekin muutamaa satsia olin panemassa. Hygieniassa ja jälkikäyttämisessä on tärkeää onnistua, niin johan tulee happosaa ja maukasta. Volttiahan saa noihin helposti 5-8%.

Ootee -osaaminen säästi kiljunjuomiselta, jota en ole kertaakaan maistanut. Olihan se hienoo kun oli omaa kaljaa kotibileissäkin, joskus oli omat etiketitki :D

Sittemmin on tullut siirryttyä enempi satunnaiselle sahtipuolelle.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom