- Liittynyt
- 26.9.2011
- Viestejä
- 1 592
Oisko kellekkään tuttu vaiva tällanen:
Ongelmana pikku vihlonta oikeessa olkapäässä joka esiintyy pelkästään tasapenkissä. Alla penkissä uus maksimiennätys jonka jälkeen aika monta viikkoa pari vitosen/kutosen sarjaa progressiivisesti painoja lisäillen. Tuolloin ei vielä tuntunut mitään. No, kutoset alko junnaamaan, tiputin kymmenen kiloa sarjapainoja ja lähdin uuteen nousuun vähän eri systeemillä.
Pari aika kevyttä treeniä ehdin ottamaan kunnes yhtäkkiä, ei missään kovin raskaassa nostossa edes, viimesen kymmenen sentin aikana laskussa alkoi vihlonta tuntumaan. Tuntuu myös nousussa samassa kohtaa. Se on just tuossa kohtaa kun venytys on kovimmillaan. Jätin sen treenin kesken ja ajattelin että no, mikälie ja otin vielä seuraavalla viikolla uudestaan oikein kunnon lämmittelyillä ja venyttelyillä. Ei auta siellä se on edelleen. Tuosta on nyt pari viikkoa kun huomasin tuon. Oon tehny pari kertaa vinopenkkiä aika kapeella otteella, ei tunnu mitään, vaikka menin itselle aika raskaisiinkin painoihin. Myöskään käsipainopystärissä, jota eilen tein, ei mitään tunnu, vaikka otin pari kovaa vitostakin.
Tässä kaikessa huvittavinta on, että juuri viime kuukaudet on erityispanostus ollut tekniikassa ja siinä että kyynerpäät pysyy kyljissä, oon jopa katsastanu omaa tekniikka ihan MM tasolla voimanostoa harrastavalla tyypillä ja sano ettei siinä mitään vikaa ole. Tietenkin joskus raskaimmissa toistoissa on tekniikka hajonnu, mutta mitään sellasta yhtäkkistä revähdystä tai muuta ei oo sattunu. Mikähän tuolla vihottelee? Mitähän pitäs tehdä? Oma suunnitelma on jättää se tasapenkki vähäksi aikaa ja tehdä vinoa tilalle, mutta kysästään kuitenki muiltakin. Omat tavotteet on lähinnä nykyään voimailun puolella joten ei kehtais kokonaan punnerruksia jättää ellei ole pakko.