Nuorten syrjäytyminen- keskustelua

[Crrc]

Heitän nyt tähän ihan faktapohjaista tietoa. Peruskoulun päättötodistuksen numeroita voi korottaa aikuislukiossa. Ja itse korotin oman luku-aineiden keskiarvon viimesellä puolella vuodella (peruskoulussa siis) 0,6 numeroa kun tajusin että tarviin paremman keskiarvon lukioon mihin halusin. Se että joku syrjäytyy ei ole pakolla valinta mutta se että ei opiskele tai ei tee mitään niiden huonojen numeroiden eteen on oma valinta. Se on kaikki siitä kiinni että haluaako jotain asiaa. Jos ympärillä on ihmisiä jotka voivottelee tai säälittelee sitä kuinka ymmärtää että on vaikeeta niin ei mikään ihme jos joku saa ajatuksen että ei voi tehdä asialle mitään. Toisaalta jos on ympärillä ihmisiä jotka kertoo vaihtoehdoista ja kannustaa opiskeluun vaikka itsenäiseen jos ei muuta ole. Peruskoulun pohjataidot on loppujen lopuksi niin yksinkertaiset että huonoinkin oppijan oppii ne jos oikeasti haluaa panostaa siihen.

 

[Hippa]

Heitän nyt tähän ihan faktapohjaista tietoa. Peruskoulun päättötodistuksen numeroita voi korottaa aikuislukiossa. Ja itse korotin oman luku-aineiden keskiarvon viimesellä puolella vuodella (peruskoulussa siis) 0,6 numeroa kun tajusin että tarviin paremman keskiarvon lukioon mihin halusin. Se että joku syrjäytyy ei ole pakolla valinta mutta se että ei opiskele tai ei tee mitään niiden huonojen numeroiden eteen on oma valinta. Se on kaikki siitä kiinni että haluaako jotain asiaa. Jos ympärillä on ihmisiä jotka voivottelee tai säälittelee sitä kuinka ymmärtää että on vaikeeta niin ei mikään ihme jos joku saa ajatuksen että ei voi tehdä asialle mitään. Toisaalta jos on ympärillä ihmisiä jotka kertoo vaihtoehdoista ja kannustaa opiskeluun vaikka itsenäiseen jos ei muuta ole. Peruskoulun pohjataidot on loppujen lopuksi niin yksinkertaiset että huonoinkin oppijan oppii ne jos oikeasti haluaa panostaa siihen.

Tää on nyt se juttu, mitä porukka ei ymmärrä. Kun se syrjäytynyt on hyvin usein masentunut. Hän kokee toivottomuuden tunteita. Hänellä ei ole voimia yrittää. Ei ole haluja, koska ei tunnu miltään. Ei ole motivaatiota, ei kunnianhimoa. Ei vaan ole mitään. Tämä minun tuttuni on yrittänyt päästä opiskelemaan. Hän on hakenut sellaiseen koulutukseen, jossa kouluarvosanoilla ei ole merkitystä, mutta kun ei pääse. Hänellä on lähipiirissään ihmisiä, jotka yrittävät tsempata, kannustavat ja etsivät vaihtoehtoja tarjottavaksi (myös sen, että iltalukiossa voi korottaa päättötodistuksen arvosanoja). Mutta kun se kynnys on suuri. Se tahto ei ole tarpeeksi voimakas. Eikä se ole valinta. Ei se ihminen valitse sitä, ettei jaksa yrittää hirveän paljon. Se ihminen ei jaksa yrittää niin paljon. Ei sillä ole tekemistä tahdon kanssa, vaan jaksamisen kanssa.

 

[Ultimecia]

Toisaalta pidän hyvänä asiana, että masennuksesta puhutaan julkisesti, mutta koko sairaus on saanut niin pahan leiman väräjävien emotyttöjen keksittynä sairautena, että oikeasti sairastuneiden kynnys hakea apua kasvaa koko ajan. Etenkin miehet useammin itselääkitsevät alkoholilla, ja masennus paljastuu siinä vaiheessa kun mennään hakemaan korjausta reistailevaan pumppuun. Lääkäri ei diagnosoi masennusta sillä perusteella, että menet sanomaan että masentaa, anna saikkua.

Joidenkin kohdalla syrjäytyminen varmasti alkaa valinnasta, mutta ihan uskomattoman ylimielistä kuvitella, että ongelma on jotenkin yksilöissä. Esimerkiksi aivokemialle ei ihan hirveästi voi mitään. Tai joillekin traumaattisille kokemuksille. Ei kenen tahansa psyyke kestä ihan mitä tahansa, eikä ihmisestä voi päälle päin nähdä, mitä kaikkea on kokenut. Valtaosa ihmisistä ei huutele niitä asioita julkisesti, etenkin kun koko aiheeseen liittyy usein suuri määrä häpeää. Suoraan sanottuna kyllä karmii se ajatus, että joidenkin vapaamatkustajien perusteella (joita on aina, kaikissa systeemeissä) ollaan valmiita romuttamaan koko systeemi.

ETA; mielestäni yhteiskunnassa tulisi siis olla sellaisia tukiverkkoja, jotka nappaavat nekin ihmiset, joilla ei ole sellaista omasta takaa. Esimerkiksi vanhempien valinnat vaikuttavat niin mittavalla tasolla ihmisen tulevaisuuteen, että ei voida sälyttää pelkästään yksilöiden vastuulle kasvattaa tulevia sukupolvia. En siis missään nimessä kiellä yksilön omaa vastuuta, mutta muutakin tulee olla.

 

[veijari]

En tiedä kuinka moni vastaajista on kokenut pitkäaikaisen masennuksen, mutta voin sanoa että tuo on aika yksipuoleinen näkemys että kun masentuu niin sitä vaan sitten sen masennuksen takia makaa sohvanpohjalla ja funtsii ittensä tappamista kun mikään mitä yrität tehdä ei ole tuntunut vuosiin miltään. Itselläni on kokemusta helvetin pitkästä masennuksesta, mutta silti en ole _koskaan_ pysyvästi jäänyt sohvanpohjalle.
Miksikö? Ai en ole ollut oikeasti masentunut? Ei. Vaan siksi että kun _mikään_ ei tunnu hyvältä, ei edes se sohvanpohjalla makaaminen niin silloin pitää aloittaa Järjen käyttö. Unohtaa tunteilut ja mennä. Vaikka sali tuntuu paskalta tai ainakaan ei se auta tai kavereiden kanssa oleminen, koulussa käynti yms. niin arvatkaas mitä? Siellä voi silti käydä niin et menetä kaikkea sen masennuksen takia! Jos vaan toteaa ettei mikään kannata niin siinä sitä sitten rupeaa ajanmyötä keho rapistumaan ja kaverit katoamaan ja kierre pahenee. Eli masennus ei ole laiskuutta, masennuksen hoitamattomuus on typeryyttä. Kun teet edes jotain, niin kuin huomaamatta unohdat siksi aikaa sen paskan kun teet jotain mikä vaatii keskittymistä. Toki se palaa sitten heti, monesti hetkellisesti pahempana kun joutuu taas olemaan yksin tai tekemättä mitään, pahimmassa tapauksessa molempia. En itsekkään jaksanut kovin montaa juttua tehdä päivässä, mutta menin aina niin paljon kun pystyin, en olisi kuitenkaan saanut unta yöllä joten miksipä en istuisi sen aikaa kavereiden seurassa tai opiskelisi jotain. Itseasiassa masennus on ollut yksi opettavimmista asioista henk.koht. toki sen vaihtaisi parempaan jos voisi, mutta kun ei voi :(
Kannattaa vaikka kirjoittaa itselleen paperille ihan lista jos ei muuten tajua tilaansa: mitä minä olen tehnyt parantaakseni elämääni?
Olihan se muksuna vittumaista kun ei naurata eikä paljoa huvita mikään jne. mutta nyt kun sitä katsoo taaksepäin niin on todella tyytyväinen että edes opiskeli treeni & ravintojuttuja ja kokeili niitä käytännössä sekä piti yhteyttä ystäviin aina kun kello antoi periksi. Vaikka kävin alkoholi"hoidossa" eli kierteessäkin niin sekin on jo katkaistu ihan omatoimisesti(ainii seki on sairaus, meillä jopa ihan suvussa :jahas: ), kyllähän siinä pari vuotta meni ennenkuin tajusi missä oli mutta sitten taas vain suunta ylöspäin ja parempaan. Ei se kai mihinkään se perustyhjyys enää edes häviä, mutta jättämällä tietokoneen ja television pois omasta kodista ja silti täyttämällä ajan tekemisellä pysyy paljon paremmassa hapessa kuin istumalla koneella/tv:n ääressä. Koska on PAKKO tehdä jotain ja kun se jokin ei ole paikallaan istumista niin aina vahingossa välillä nauraakin jo nykyään

Tsemppiä kaikille kärsiville.

 

[kahlaajalintu]

En tiedä kuinka moni vastaajista on kokenut pitkäaikaisen masennuksen, mutta voin sanoa että tuo on aika yksipuoleinen näkemys että kun masentuu niin sitä vaan sitten sen masennuksen takia makaa sohvanpohjalla ja funtsii ittensä tappamista kun mikään mitä yrität tehdä ei ole tuntunut vuosiin miltään. Itselläni on kokemusta helvetin pitkästä masennuksesta, mutta silti en ole _koskaan_ pysyvästi jäänyt sohvanpohjalle.

Jos nyt lähdetään puhumaan näistä omista kokemuksista ni toi mun esittämä oli se mun tarina ja se syvyys johon se mun masennus meni. Emmä pitäny kavereihin yhteyttä, en halunnut ihmisiin kontaktia millään tasollla. Jos kauppana meni ni pipo päässä ja huppu päälle ettei tarvitse katsoa ketään ja puhua niille. Eikä kyse ollut siitä, että olisin halunnu olla siinä tilassa. PAria viikkoa aikaisemmin treenailin sen 10 kertaa viikossa, olin töissä josta tienasin hyvin, oli naisystävä jota rakastin. Kaikki oli niin kuin piti. Ei se masennus ollut mun valinta. Sitten kaiken sen paskan keskellä yks pv mä menin suihkuun ja lähdin kauppaan ja söin. Se oli sillä ohi ja toipuminen siitä oli jopa yllättävän nopeaa.

Masennuksia on monenlaisia. Mä kuvailin yhden, Hippa yhden ja sä yhden. Toiset lamaantuu siitä täysin eikä tosiaan pääse sohvasta ylös ja toiset pysyvät toimintakykyisinä. Esmes kun psykiatri kysyy multa nykyisin ,että kuinka voit. En kerro olevani masentunut jos olen vielä toimintakykyinen, mutta näitä mittareita henk koht tasosta on monia.

 

[veijari]

Täysin totta tuokin(kahliksen posti).
Mutta kuten sanoit, siitä se lähtee että tekee edes jotain
Olen puhunut monen kohtalotoverin kanssa ja kaikkia yhdistää se että on ihan yhdentekevää mitä tekee kun olo on kuitenkin paska -> ollaan tultu siihen tulokseen että jos ei muuta kykene niin sitten vaikka vaan hengailee porukassa pohtimassa sitä oloaan, vertaistuen arvoa ei missään nimessä pidä unohtaa
On muuten tullut psykologiakin melko tutuksi kun on etsinyt jotain tietä siihen että tuntisi edes joskus jotain. Vaikkei tästä kai oikein koskaan parane(syyt alkaa olemaan selvillä, mutta ovat asioita jotka eivät ole minun päätettävissäni = huono korjata) niin on edes joskus valoa tunnelin päässä. Oma tekeminen kuitenkin palkitaan tässäkin asiassa. Toki siitä saattaa tulla jo aika skitsofreeninen olo kun joutuu täsmentämään ajatuksiaan (kuin "puhuisi" itselleen) uudestaan ja uudestaan että, nyt teet jotain koska se on ihan sama se olo vaikket tekisikään, mutta varmaa on että huonovointisena ja yksinäisenä ei sitä valoa rupeakkaan näkymään.
Uskon(en siis tiedä) että kaikilla on voimia haastaa itseään, mutta kaikilla ei ole halua koska tie on pitkä ja kivinen.
En minäkään masennusta valinnut, mutta yritän silti päästä siitä eroon

 

[HoF]

Nuorisotyöttömyys on ollut todella kovassa nousussa 2008-2010. Kummasti se on Suomen nuoriso yhtäkkiä laiskistunut...

Mutta siis vakavasti puhuen tilanne alkaa olemaan hälyttävä. En nyt muista tarkkoja prosentteja, mutta todella isoista luvuista taisi olla kyse. Tilanne on siis tällä hetkellä yhä enenevissä määrin se, että nuoria syrjäytetään. Sanoo sitten esim. EK:n propaganda mitä tahansa.

Viime lama teki jo todella pahaa jälkeä. Nyt ollaan sitten uudelleen samassa tilanteessa...

 

[sporteme]

Meillä on töissä tämä tilanne: haetaan nuorta ja aktiivista työtäpelkäämätöntä työntekijää arkisin klo 7-15.30 töihin. Ei tarvita koulutusta, työhalu riittää. Alkupalkka 9,5 euroa tunti, töitä on niin kauan kuin haluaa tehdä. Aloitus maanantaina. Emme ole löytäneet tämän viikon aikana.

Eli se siitä nuorisotyöttömyydestä.

 

[Pyr0]

Meillä on töissä tämä tilanne: haetaan nuorta ja aktiivista työtäpelkäämätöntä työntekijää arkisin klo 7-15.30 töihin. Ei tarvita koulutusta, työhalu riittää. Alkupalkka 9,5 euroa tunti, töitä on niin kauan kuin haluaa tehdä. Aloitus maanantaina. Emme ole löytäneet tämän viikon aikana.

Eli se siitä nuorisotyöttömyydestä.

Ja se on nuorten vika eikä siinä ettei nuoret ole teidän työpaikan hakua nähneet?