Nuorten syrjäytyminen- keskustelua

[Hippa]

Ja /thread.

Uskon ite, kuten varmasti muutkin tässä thredissä, että se paraneminen lähtee itestä. Tiiän useamman tyypin joita ala-asteella sorsittiin, jotka on nyt ihan ässiä tyyppejä ja kaikenlaisessa urheilussa sun muussa kiinni. Jos ei halua olla hyvä jossain ei varmasti koskaan tule olemaan hyvä missään.

Nivelrikkokin paranee, kun vaan päättää niin?

Mä jouduin alkaa syödä masennuslääkkeitä, koska mun olo ei vaan parantunut, vaikka olin päättänyt, että minähän en helvetti soikoon masennu. Tein töitäkin sen eteen, että en masennu, mutta sitten neuvolalääkäri sanoi, kun kävin lapsen asioita hoitamassa, että lääkitys voisi tehdä mulle hyvää. Olin aluksi tosi kielteisellä kannalla, mutta sitten mietin, että voihan sitä aina kokeilla, kun ei omat lapset ansaitse väsynyttä, raivoavaa äiti, joka miettii joka toinen päivä parvekkeelta hyppäämistä ja lasten kuristamista. Nyt olen syönyt lääkkeitä semmoisen kolme viikkoa ja huomaan, etten enää raivoa kovin paljoa ja jaksan jopa elää. Enkä enää mieti parvekettakaan tai lasten nirhaamista.

(Pointti oli siis osoittaa, että pelkkä päätös ei aina riitä.)

 

[osku]

Depressio. Niin kuin Delgadokin sanoi niin depressiosta ei parane vaan päättämällä parantua. Syrjäytymiseen liittyy avuttomuuden ja toivottomuuden tunteet. Ei se ole niin helppoa vaan ryhdistäytyä.

Tämä toinen alkaa jo olla eläkeiässä, mutta toinen taas yrittää ryhdistäytyä. On hakenut joka vuosi ammattikouluun (ikää pikkuisen päälle 20), muttei pääse pääsykokeisiinkaan. Hakee sellaiselle linjalle, johon ei ole hirveästi tunkua ja yleensä täydennyshaussakin on kyseinen linja. Eikä täydennyshakukaan tärppää. Nyt on hakenut kiinteistönhoitajan koulutukseen, johon on non-stop-haku ja otetaan kerralla 30 ihmistä, joista 20 pääsee varsinaiseen koulutukseen. No ei päässyt sinnekään. Armeijassa olisi halunnut olla vuoden ja ajaa E-kortin, että työllistyisi vaikka rekkakuskina, mutta pistettiin rivijääkäriksi 6kk palvelukseen. Ei auttanut vaikka koitti sille kapteenille puhua. Minäkin koitin kapteenille puhua, mutta ei auttanut.

Aika mielenkiintosta kun tyyppi kuitenkin rehellisesti yrittää.Missä sillä mättää kun se ei oikein pääse mihinkään?

 

[Pulla]

Mikä heitä sitten estää ryhdistäytymästä? Vaikeusko? Eikö yhteiskunta jeesaa?

Ootko oikeasti noin urpo? Sä varmaan huutelet mielisairaalassa megavaikeasti masentuneille, että "vittu piristy" ja ihmettelet kun ei tehoa?

edit:

Niin ja kotioloillahan ei ole mitään merkitystä. Ihan samalla viivalla on koulutuksen suhteen lapsi, jonka kotona kannustetaan koulunkäyntiin, joka saa kunnollista ravintoa, hyvät yöunet ja jolla on lämpimät suhteet perheeseensä, ja lapsi, jonka koti näyttää kaatopaikalta, vanhemmat juopottelee/käyttää huumeita suurimman osan viikosta, jonka kotona tapellaan yöt läpeensä ja siinä sivussa saa perheen lapsetkin osansa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Ihan samat lähtökohdat on joo koulunkäyntiin.

This. Monen syrjäytyneen kohdalla ei siis puhuta mistää pienestä sorsismisesta vaan juurikin kokolailla epäinhimillisistä oloista mitkä on arkipäivää syntymästä lähtien. Toivottavasti pakkiksella ei unohdeta sitä, että kaikki ei penkkaa 150kg ja voi läiskiä pitkin korvia koulukiusaajaa, alkoholisti-isää tms.

 

[Hippa]

Aika mielenkiintosta kun tyyppi kuitenkin rehellisesti yrittää.Missä sillä mättää kun se ei oikein pääse mihinkään?

Huono peruskoulun päästötodistus. Siitähän se tökkii se ammattikoulu. Sille sanottiin joskus, kun se sinne täydennyshakuun soitti, että tommoisella todistuksella ei pääse mihinkään. Eikä se nyt mikään maailman surkein todistus ole, mutta suurin osa numeroista taisi olla kuutosia. Muutama parempi ja muutama huonompi.

Sinne kiinteistönhoitajan koulutukseen ei ole mitään vaatimuksia, että kiitos vaan työkkärille siitä, että ei halua tukea syrjäytynyttä, joka haluaa elämään kiinni.

 

[Mr. Speed]

Depressio. Niin kuin Delgadokin sanoi niin depressiosta ei parane vaan päättämällä parantua. Syrjäytymiseen liittyy avuttomuuden ja toivottomuuden tunteet. Ei se ole niin helppoa vaan ryhdistäytyä.

Tämä toinen alkaa jo olla eläkeiässä, mutta toinen taas yrittää ryhdistäytyä. On hakenut joka vuosi ammattikouluun (ikää pikkuisen päälle 20), muttei pääse pääsykokeisiinkaan. Hakee sellaiselle linjalle, johon ei ole hirveästi tunkua ja yleensä täydennyshaussakin on kyseinen linja. Eikä täydennyshakukaan tärppää. Nyt on hakenut kiinteistönhoitajan koulutukseen, johon on non-stop-haku ja otetaan kerralla 30 ihmistä, joista 20 pääsee varsinaiseen koulutukseen. No ei päässyt sinnekään. Armeijassa olisi halunnut olla vuoden ja ajaa E-kortin, että työllistyisi vaikka rekkakuskina, mutta pistettiin rivijääkäriksi 6kk palvelukseen. Ei auttanut vaikka koitti sille kapteenille puhua. Minäkin koitin kapteenille puhua, mutta ei auttanut.

Että tämänkin tapauksen kohdalla voisi joku ovi aueta. Ei hän mitään kovin ihmeempiä vaadi, kunhan nyt johonkin koulutukseen pääsisi ja elämään kiinni. Nyt voisin jo melkeen väittää, että yhteiskunnassa on jotain vikaa. Jos syrjäytynyt yrittää jotain niin olisi äärimmäisen tärkeää, että siitä kynnyksestä pitäisi tehdä mahdollisimman helposti ylitettävä.

Toivon todella että tämän kyseisen henkilön onni kääntyy ja samaa mieltä että yhdyskunnassakin on vikaa.

 

[osku]

Huono peruskoulun päästötodistus. Siitähän se tökkii se ammattikoulu. Sille sanottiin joskus, kun se sinne täydennyshakuun soitti, että tommoisella todistuksella ei pääse mihinkään. Eikä se nyt mikään maailman surkein todistus ole, mutta suurin osa numeroista taisi olla kuutosia. Muutama parempi ja muutama huonompi.

Mun käsityksen mukaan monissa amiksissa on pulaa oppilaista ja sinne pääsee jos vaan on todistus.

 

[wiisel]

Ja /thread.

Uskon ite, kuten varmasti muutkin tässä thredissä, että se paraneminen lähtee itestä. Tiiän useamman tyypin joita ala-asteella sorsittiin, jotka on nyt ihan ässiä tyyppejä ja kaikenlaisessa urheilussa sun muussa kiinni. Jos ei halua olla hyvä jossain ei varmasti koskaan tule olemaan hyvä missään.

Suht hyvää tekstiä. Itselle urheilu oli yläasteaikana ainut henkireikä, minua kun kiusattiin koko yläasteaika plus kaksi vuotta amiksessa. Se johti silloin siihen, että olin jokseenkin kuoreeni vetäytynyt, mutta kuten func sanoi aiemmin, itsestä loppujenlopuksi kiinni haluaako pysyä sellaisena, no, minä en halunnut, ja nykyään olen oikein tyytyväinen elämääni.

 

[Hippa]

Suht hyvää tekstiä. Itselle urheilu oli yläasteaikana ainut henkireikä, minua kun kiusattiin koko yläasteaika plus kaksi vuotta amiksessa. Se johti silloin siihen, että olin jokseenkin kuoreeni vetäytynyt, mutta kuten func sanoi aiemmin, itsestä loppujenlopuksi kiinni haluaako pysyä sellaisena, no, minä en halunnut, ja nykyään olen oikein tyytyväinen elämääni.

On muakin kiusattu koko ala-aste ja koko yläaste. En mä halua edelleenkään olla arka ja ujo, mutta olen silti. Edelleenkään en osaa mennä puhumaan vieraille enkä jaksa uskoa, että kukaan oikeesti voisi minusta tykätä. Siltä osin en ole tyytyväinen elämääni, koska ei hirveästi ole kavereita. Olisi kiva, jos olisi iso kaveripiiri. Mutta tämmöinen mä olen. En kuitenkaan ole mikään epäsosiaalinen no-life, mutta kyllä se kiusaaminen näkyy vahvasti omassa persoonallisuudessa.

Mitä syrjäytymiseen tulee niin koitan taas peräänkuluttaa sitä, että syrjäytyminen ei korreloi kiusaamisen kanssa eikä se ole sama asia kuin huono itsetunto.

 

[mikasa90]

Ite kuulun syrjäytyneiden kategoriaan. Syy tähän on parit sairaudet(mm. sosiaalisten tilanteiden pelko). Toine syy oli, kun tupppas jätkät ruveta yläaste tienoilla, käyttelee huumehia yms. typeryyksiä harrastamaan. Ei napannu lähtee messiin tuloksena= en oo hetkeen kavereita nähny. Viimeset 3 vuotta menny oikeestaan himassa, salilla ja opiskeltua oma-aloitteisesti salitouhuja + ravinto juttuja. Mitähän meille pitäis tehhä... jaa'a. Hoitaa ekaks sairaudet pois..?

 

[wiisel]

kyllä se kiusaaminen näkyy vahvasti omassa persoonallisuudessa.

Mitä syrjäytymiseen tulee niin koitan taas peräänkuluttaa sitä, että syrjäytyminen ei korreloi kiusaamisen kanssa eikä se ole sama asia kuin huono itsetunto.

Näissä asioissa kanssasi täysin samaa mieltä.

Itsellä ei hirveän vaikea ole mennä juttelemaan tuntemattomille koska olen aina ollut positiivisesti elämään suhtautunut. Ja vaikka tämä voi vaikuttaa ilkeältä, niin on ollut kiva huomata, kuinka itselläni menee paljon paremmin elämässä kuin näillä minua kiusanneilla.

 

[ChildInTime]

Nivelrikkokin paranee, kun vaan päättää niin?

Nivelrikko ei ole korvien välissä.

Anteeksi, en kuulu ihmisiin jotka uskoo alkoholismin olevan sairaus.

 

[Narkissos]

Nivelrikko ei ole korvien välissä.

Anteeksi, en kuulu ihmisiin jotka uskoo alkoholismin olevan sairaus.

Eli sut voi luokitella ns. tyhmäksi?

 

[Hippa]

Nivelrikko ei ole korvien välissä.

Anteeksi, en kuulu ihmisiin jotka uskoo alkoholismin olevan sairaus.

Nivelrikko oli huono esimerkki, otetaanpa esimerkiksi Alzheimerin tauti, joka on aivoperäinen sairaus (niin kuin depressiokin). Alzheimerin tauti on siten korvien välissä niin kuin depressiokin. Eli olet sitä mieltä, että Alzheimerista paranee, kun sitä sairastava ihminen päättää parantua?

Nyt on ihan turha selittää, että kyseessä on oikea sairaus ja vaiva, joka ei ole sairaus. Milläs perustelet? Molemmissa sairauksissa kun (karkeasti sanotusti) on aivojen toiminta häiriintynyt, mistä seuraa erinäisiä oireita, joita voidaan lääkityksellä helpottaa. Niiden ainoa selkeä ero on se, että Alzheimerista ei voi parantua, kun taas depressiosta voi.

Onko vielä jotain fiksuja lausahduksia?

 

[nahkahanska]

Eli sut voi luokitella ns. tyhmäksi?

senkö takia kutsuit ajassaolevaalasta tyhmäksi koska se sanoi ettei usko alkoholismin olevan sairaus? omasta mielestäni se ei tosiaankaa ole sairaus, alkoholismi johtaa moniin sairauksiin mutta itsessään se ei oo sairaus vaan riippuvuus. ei se alkoholismi sun naamaas sitä viinaa kaada vaan heikko luonne, itse oon alkoholin suurkuluttaja, ja aika usein ryyppään täysien rappiospurgujenki kanssa. havainnoistani päätellen en voisi väittää sitä sairaudeksi vaan luonteenheikkoudeksi.

alkoholismihan lähtee siitä että sitä vetästään muutaman päivän kännit, sitte tulee aamu ku pitäis lopettaa mutta joko sulla on niin vitun kova krapula että on pakko ottaa huikkaa ku ei halua kestää sitä, tai sitte heräät jo valmiiks kännissä ja tiedät mitä olis edessä kohta jos ei ala kittaamaan, sitä sitte jatkuu viikkoja ja kuukausia. jokainen alkoholistiki on joskus selvinpäin, mutta se viina vaan alkaa maittamaan koska paranemisprosessi vitun pitkästä putkesta ja pitkään totutusta alkoholinkäytöstä kestää tosi pitkään niin sitä sen ekan viikonloppu kännin ottaessaan taas huomaa olevansa kännissä vielä seuraavalla viikollaki.

siinä se vaan onki kunhan vaan ei rupea juopottelemaan ihan heti ku on lopettanu, vaikka kaikkialla onki hiljaista, mikää ei kiinnosta, ahdistaa ja ei näy valoa tunnelissa. itsellä ainaki on näitä tunteita aikalailla aina ku olen selvinpäin, mutta heti ku avaan ekan kaljani ja nappaan siitä ekat huikat niin jumalauta jo siinä vaiheessa alkaa mieliala piristymään radikaalisti, alkaa tuleen musaa koneeseen ajatukset iloistumaan ja olo paranemaan.

alkoholismi ei oo sairaus se on vaan työttömyyden oire. alkoholismin saa korjattua hyvin menemällä töihin ja olemalla juomatta.

 

[kahlaajalintu]

senkö takia kutsuit ajassaolevaalasta tyhmäksi koska se sanoi ettei usko alkoholismin olevan sairaus? omasta mielestäni se ei tosiaankaa ole sairaus, alkoholismi johtaa moniin sairauksiin mutta itsessään se ei oo sairaus vaan riippuvuus. ei se alkoholismi sun naamaas sitä viinaa kaada vaan heikko luonne, itse oon alkoholin suurkuluttaja, ja aika usein ryyppään täysien rappiospurgujenki kanssa. havainnoistani päätellen en voisi väittää sitä sairaudeksi vaan luonteenheikkoudeksi.

alkoholismihan lähtee siitä että sitä vetästään muutaman päivän kännit, sitte tulee aamu ku pitäis lopettaa mutta joko sulla on niin vitun kova krapula että on pakko ottaa huikkaa ku ei halua kestää sitä, tai sitte heräät jo valmiiks kännissä ja tiedät mitä olis edessä kohta jos ei ala kittaamaan, sitä sitte jatkuu viikkoja ja kuukausia. jokainen alkoholistiki on joskus selvinpäin, mutta se viina vaan alkaa maittamaan koska paranemisprosessi vitun pitkästä putkesta ja pitkään totutusta alkoholinkäytöstä kestää tosi pitkään niin sitä sen ekan viikonloppu kännin ottaessaan taas huomaa olevansa kännissä vielä seuraavalla viikollaki.

siinä se vaan onki kunhan vaan ei rupea juopottelemaan ihan heti ku on lopettanu, vaikka kaikkialla onki hiljaista, mikää ei kiinnosta, ahdistaa ja ei näy valoa tunnelissa. itsellä ainaki on näitä tunteita aikalailla aina ku olen selvinpäin, mutta heti ku avaan ekan kaljani ja nappaan siitä ekat huikat niin jumalauta jo siinä vaiheessa alkaa mieliala piristymään radikaalisti, alkaa tuleen musaa koneeseen ajatukset iloistumaan ja olo paranemaan.

alkoholismi ei oo sairaus se on vaan työttömyyden oire. alkoholismin saa korjattua hyvin menemällä töihin ja olemalla juomatta.

Mites nämä jotka menettävät työnsä kun juovat liikaa?? Eks sillo työttömyys ole alkoholismin oire?? Tolla logiikalla masennus taitaa olla enemmänkin laiskuutta kuin sairaus

 

[nahkahanska]

Mites nämä jotka menettävät työnsä kun juovat liikaa?? Eks sillo työttömyys ole alkoholismin oire?? Tolla logiikalla masennus taitaa olla enemmänkin laiskuutta kuin sairaus

se on sitä heikkoa luonnetta, joidenki mielestä on kivempi ryypätä ja rellestää ku käydä töissä. ihmisen omat valinnat ei mielestäni ole sairauksia.

 

[jade84]

Nuoria syrjäytyy paljon. Voidaanko syrjäytymistä estää? Mitä syrjäytyneille ja syrjäytymiselle tulisi tehdä? Mietteitä aiheesta?

Näkemykseni mukaan sosiaalinen syrjäytyminen on prosessi tai tapahtumaketju, jonka tunnusmerkkeinä on erilaisten syrjäytymisriskien (kuten keskenjäänyt koulutus, työttömyys, ahdas asuminen, ystävien puuttuminen, vaikeat ihmissuhteet, vähäinen yhteiskunnallinen osallistuminen, elämänhallinnan ongelmat jne.) vähittäinen kasautuminen. Syrjäyttäjinä voivat toimia niin yhteiskunta (esim. työttömyys, tuloerot), sosiaalinen yhteisö (leimaaminen, syrjintä) kuin yksilökin (sopeutumattomuus, vetäytyminen).

Sosiaalinen syrjäytyminen on siis moniulotteinen käsite, jossa keskeisinä elämänalueina ovat taloudelliset asiat, koulutus, työ, perhe-elämä ja sosiaaliset suhteet.

Näkemykseni mukaan syrjäytymisen teoriassa painotetaan usein syrjäytymisen yhteiskunnallisia piirteitä enemmän kuin syrjäytymiselle altistavia yksilöllisiä piirteitä.

Syrjäytymisestä puhuttaessa on tärkeää miettiä riskitekijöiden lisäksi syrjäytymistä ehkäiseviä ns. "voimavaratekijöitä". Nämä "voimavaratekijät" voivat vaikuttaa kehitykseen myönteisesti ts. ehkäistä syrjäytymistä. Tällaisia ovat mm. yhteisön sosiaalinen pääoma, verkostojen kiinteys, moniarvoisuuden hyväksyminen, itsetunto, lahjakkuudet, sosiaalinen tuki jne. Syrjäytymisen ehkäisemisessä näkisin esimerkiksi hyvän sosiaalisen tuen ja sosiaalisten verkostojen tärkeyden.

Muistaakseni Jahnukainen (2001) on kuvannut syrjäytymistä seuraavan vaihemallin mukaan:
1. ongelmia kotona/koulussa
2. epäonnistuminen koulussa, opintojen keskeyttäminen -> koulutuksesta syrjäytyminen
3. huono asema työmarkkinoilla -> työstä syrjäytyminen
4. huono-osaisen alakulttuurin jäsenyys -> huono koulutus, työttömyys, köyhyys
5. poikkeavan alakulttuurin jäsenyys -> rikollisuus, alkoholismi, huumeiden käyttö

Sosiaalisen syrjäytymisen vastaparina käytetään usein sosiaalisen osallisuuden (= sosiaalisen inkluusion) käsitettä. Tällöin sosiaalisen syrjäytymisen riskit ovat vähäiset. Sosiaalisen inkluusion alueita ovat esimerkiksi kansalaisoikeudet (poliittiset oikeudet ym.), työmarkkinat (pääsy ansiotyöhön, työn laatu), julkiset palvelut (terveyspalvelut, asuminen, koulutus, sosiaalihuolto, liikenne), yksityiset palvelut (kaupalliset palvelut, vapaa-ajan palvelut) ja sosiaalinen verkosto (ystävyydet, asuinyhteisön toimintaan osallistuminen, perhe-elämä).

Jos motivaatio ei lähde omasta itsestään, niin ei sitä voi pakollakaan antaa.

Motivaatio käsitteenä on mielenkiintoinen. Ensinäkin motivaatio ei ole pysyvä tila vaan se on dynaaminen prosessi, jota voidaan muuttaa ja vahvistaa (esim. nämä ovat keskeisiä asioita kuntoutuksessa). Sosiaalinen kanssakäyminen ja kommunikoinnin tavat vaikuttavat myös motivaation viriämiseen. Lisäksi tavoitteilla ja niiden saavutettavuudella on merkitystä. Eli motivaatio on korkeampi, jos tavoite on saavutettavissa ja arvokas ja ympäristö tukee sen saavuttamista.

Kuten Kaapeli kirjoitit, niin tärkeää on, että motivaatio on sisäinen, eikä ulkoinen.

Motivaatiota ei voida pakottaa, mutta sitä voidaan herätellä esim. motivoivalla haastattelulla.

Itse olin lukioikäisenä ja hieman vanhempanakin jossain määrin syrjäytynyt, mut sieltä maasta piti vaan ponnistaa ylöspäin, hankkia sitä itsevarmuutta ja nykyään meininki onkin jo ihan eri luokkaa. Ennen sosiaalinen verkosto oli about naapurusto, nykyään jo globaalilla tasolla. Muistan kuinka vaikeeta(nykyään naurettavan helppoa) oli mennä johonkin bileisiin, joissa ei tunne ketään, ja vaan liittyä johonkin ryhmään juttelemaan, mutta pakko jos ei halua yksin viettää loppuelämäänsä. Tiivistettynä: Itsestä kiinni, jos haluaa pois sieltä kellarista, pitää vaan potkia itseään perseelle tarpeeksi ja lähteä ulos. Kukaan ei tule sieltä hakemaan.

Func kuvaa yllä sen, kuinka kriittiset elämäntapahtumat voivat virittää muutosmotivaatiota ja antavat virikkeitä tilanteen arviointiin.

Tähän loppuun mietintää siitä, miten motivaatio voi muuttua esim. jos halutaan herätellä sosiaalisen syrjäytymisuhan alla olevan nuoren muutosmotivaatiota. Näkisin, että tässä tarvitaan auttavaa yhteistyösuhdetta sekä hyviä ihmissuhdetaitoja. Nuorta voi lähteä tukemaan empaattisesti nuoren omista lähtökohdista eli auktoriteetti ja vallankäyttö voidaan unohtaa. Lisäksi nuorta voidaan auttaa ja rohkaista tunnistamaan syrjäytymistilanteen ongelmia ja näkemään muutokset edut.

Hui kamala, tulipas pitkä kirjoitus näin sunnuntai-aamuna :D

 

[nahkahanska]

1. ongelmia kotona/koulussa
2. epäonnistuminen koulussa, opintojen keskeyttäminen -> koulutuksesta syrjäytyminen
3. huono asema työmarkkinoilla -> työstä syrjäytyminen
4. huono-osaisen alakulttuurin jäsenyys -> huono koulutus, työttömyys, köyhyys
5. poikkeavan alakulttuurin jäsenyys -> rikollisuus, alkoholismi, huumeiden käyttö


itseasias tää kaava pätee täydellisesti, muhun ja kaikkiin mun muihin roskasakki kavereihini. mut usein siinä on se että jo alunperin junnuina ollaan siinä samassa porukassa josta tulee näitä syrjäytyneitä rikollisia, jo silloin sitä porukkaa yhdistää paskat olot kotona ja koulussa päin vittua meneminen. mut suurinpiirtein noin se menee, syrjäytyminen ku johtaa aikalailla aina rikollisuuteen ja päihteiden liikakäyttöön, rikollisuus jää taka-alalle jos tämä syrjäytynyt kohde ei tunne ketää kaltaistaan valmiiksi eikä pääse tutustumaankaa.

 

[Masterpiece]

Huono peruskoulun päästötodistus. Siitähän se tökkii se ammattikoulu. Sille sanottiin joskus, kun se sinne täydennyshakuun soitti, että tommoisella todistuksella ei pääse mihinkään. Eikä se nyt mikään maailman surkein todistus ole, mutta suurin osa numeroista taisi olla kuutosia. Muutama parempi ja muutama huonompi.

Sinne kiinteistönhoitajan koulutukseen ei ole mitään vaatimuksia, että kiitos vaan työkkärille siitä, että ei halua tukea syrjäytynyttä, joka haluaa elämään kiinni.

Yksi mahdollisuushan hänellä olisi korottaa peruskoulun päättötodistuksen numeroita, joka on käsittääkseni mahdollista. En tiedä miten läheinen ystävä hänelle olet, mutta ehkäpä voisit tuota ehdottaa.

 

[naksu]

Omassa suvussa kaikki syrjaytyneet nuoret ovat ylemman keskiluokan perheista, eika heita vain kiinnosta hevon vittuakaan opiskelu tai tyonteko. Rahaa saa sossusta ja mitaan ei tarvitse tehda. Naidenkin tapausten kohdalla olisi syrjaytyminen estetty aika tehokkaasti silla, etta valtio ei vain maksaisi heille penniakaan. Kaikki nama tapaukset paasivat lukioon ja osa jopa yliopistoon asti, mutta sitten alkoi kiinnostaa vaan maleksiminen ja possyttely.