nopeet autot..

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mik99
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
N.O.Kummonen sanoi:
V8-Magazinessa oli 90-luvun puolivälissä tai loppupuolella artikkelisarja, jossa "pikkurahalla" piristivät jotain 80-luvun lopun Camaroa. Konepuolella tekivät vain pieniä muutoksia, mutta alustan saivat siihen kuntoon, että ajoivat laitteella samoja sivuttaiskiihtyvyyksiä kuin BMW M3:lla ja Porsche 911:llä. Iskarit ja puslat uusiksi, parempi rengastus ja jäykemmät kallistuksen vakaajat.
En ole artikkelia nähnyt, mutta jos nuo sivuttaiskiihtyvyydet on mitattu esim. skidpadilla ympyrää ajamalla, voi niillä arvoilla ns. pyyhkiä hanuria, hyviin tuloksiin em. tilanteessaa riittää kun on tarpeeksi hyvät renkaat ja suht jäykkä alusta. Homma menee mielenkiintoiseksi vasta sitten, kun autolla oikeasti tehdäänkin jotain, slalomia tai rata-ajoa, jolloin auton dynaaminen painonsiirto ja ne oikeat alustan ominaisuudet ja geometrian toiminta pääsevät esille. Voin melkein luvata syödä hattuni jos joku 80-luvun Camaro luettelemillasi modeilla pääsee oikeassa rata-ajotilanteessa lähellekään mainitsemaasi M3/911 -luokkaa.
 
Zone-sarja -42%
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Erittäin eurooppalaisautomyönteisenäkin (lue=tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta erittäin anti-jenkkiautoihmisenä) täytyy myöntää että nuo syclone/typhoon olivat suht väkivaltaisia ja itseänikin jossain määrin viehättäviä vehkeitä.Ehkäpä juuri sen kutosen/turbon takia, kerrankin ilman lotisevaa matalaviritteistä jättikasia kunnon tehot jenkistä (provo). Jälkimmäisen linkin sivujen ylläpitäjällähän tuollainen typhoon onkin, liikenteessäkin olen kyseisen vehkeen pääkaupunkiseudulla nähnyt.

edit: entisenä VM:n monimonivuotisena tilaajana tuokin lehti löytyy hyllystä - ja kyseisessä artikkelissa on varsin huvittava kuvateksti jossa viitataan lehden jenkkikirjeenvaihtaja Jukka Sihvoseen. Tuostahan sen näkee.
 
Sleepperi sanoi:
Eiköhän paljon paremmalta tuntuisi 250hp, puolet kevyemmässä autossa? (kärjistys)

Käyttötarkoitus kai se määrää sen mikä tuntuu paremmalta. Maantiellä tuo painavempi tuntuu taatusti vakaammalta ja paremmalta. Sitten tietysti jos ajo on rata-ajoa tai pimppistä, niin varmasti kevyempi on näppärämpi.

Kiihtyvyyttä jos katsotaan, niin 250hp 750kg vs 500hp 1500kg suunnilleen saman ilmanvastuksisessa autossa, meinaa 0-100km/h suunnilleen samanlaista kiihtyvyyttä. Kun ilmanvastus tulee peliin, niin tilanne muuttuu, ja 100-250km/h kiihtyvyys on tehokkaammassa ihan eri vertailuasteikolla, samoin kuin huippunopeus.

Sleepperi sanoi:
Ei litrateholla tietysti itsessään ole mitään merkitystä, vaan painoerolla joka siitä ehkä saadaan aikaiseksi. 300zx:kin on epätyypillisen läski peli, jos katsoo 200sx:ää, MR2 turboa, Impreza GT:tä, vanhempia Evoja, kaikki alle 1300kg, 200-270hp, osa vielä nelivetoja. Kaikki nämä tiettävästi vastaavat hyvin viritykseen ja antavat tehoja 250-400hp vähälläkin rahalla. Minulla olisi sellainen käsitys, että ovat jo vakiona nopeampia radalla kuin hintaluokkansa 1500kg vakiojenkit.

Vakiona varmasti. Rakentamalla tilanne tietysti toinen. Se on nopein jota rakennettu eniten. Vertaa Manta nopeampi kuin 600hp skyline radalla. (joo ei aloiteta taas tätä aihetta syvällisemmin, esimerkki vaan siitä, että rakentelumäärä ja paino ratkaisee radalla)
Jos ajokilometreistä 1% on rata-ajoa, on hyvä hetki miettiä autovalinnan järkevyyttä, jos rataominaisuudet ratkaisevat ostopäätöksen. MR2 turboja lienee suomessa melko vähän, ja ne harvat on hinnoiteltu aika lahjakkaasti. Eivät oikeastaan edes vertailukelpoisia hinnaltaan perus mustangien ja comeroiden kanssa. Kuitenkin 90 luvun vaihteessa testeissä firebird (=camaro) oli jopa sadekelillä nopeampi radalla kuin 4 veto turbo celika, 200sx + kasa muita sporttisia autoja, joita ajatellaan itsestään selvästi nopeampina laitteina radalle. Ketä aihe kiinnostaa, etsii artikkelin f-bodyfinlandilta.

Ja nimenomaan jenkkiviehtätystä on paljon siinäkin, että 300-400hp on mahdollista irrottaa halvalla, lähes aina halvemmalla kuin samanhintaisesta euro/japsivehkeestä. Jos rahan sijoitusmäärällä ei ole väliä/sijoitetaan paljon, niin sitten jenkkiauto ei niin hyvin enää laitakkaan kampoihin ostokohteena.
 
En ole artikkelia nähnyt, mutta jos nuo sivuttaiskiihtyvyydet on mitattu esim. skidpadilla ympyrää ajamalla, voi niillä arvoilla ns. pyyhkiä hanuria

En tiedä ovatko nuo kiihtyvyydet mitattu tuolla skidpadillä vai miten, mutta jollain oikealla radalla olivat Camaroa kyllä testanneet. Valitettavasti en muista ulkoa rataa enkä aikoja joita siellä ajoivat.

Ja nimenomaan jenkkiviehtätystä on paljon siinäkin, että 300-400hp on mahdollista irrottaa halvalla, lähes aina halvemmalla kuin samanhintaisesta euro/japsivehkeestä. Jos rahan sijoitusmäärällä ei ole väliä/sijoitetaan paljon, niin sitten jenkkiauto ei niin hyvin enää laitakkaan kampoihin ostokohteena.

Vaikka jenkeistä pidänkin, niin juuri rahan puute (kuten myös tallitilan puute) on suurin syy siihen miksen jenkkiä ole hankkinut. Vaikka halvalla saisikin tehoa, niin mielestäni Suomessa on liikaa mattapintaisia jenkkejä rebell-lippusisustalla ja vanteilla, jotka olivat siistit truck&van piireissä 80-luvulla. :)

Mun mielestä, mitä enemmän on varaa sijoittaa, sitä houkuttelevammaksi jenkki käy. :D
 
Sumppari sanoi:
Vakiona varmasti. Rakentamalla tilanne tietysti toinen. Se on nopein jota rakennettu eniten. Vertaa Manta nopeampi kuin 600hp skyline radalla. (joo ei aloiteta taas tätä aihetta syvällisemmin, esimerkki vaan siitä, että rakentelumäärä ja paino ratkaisee radalla)
Jep, tarpeeksi fyrkkaa ja vauhtia saadaan varmasti vaikka Kleinbusiin. Mutta on virityksessäkin asteita vakiokärryn ja Skylinen pieksävän Mantan välillä. Mainitsin virityksen, koska esim tuohon 200sx:ään kuulemma saa täysin varmat 250 hepoa jokseenkin pienellä virityksellä, ja tällöin varmaan mieluummin vertailee sitä viritettyä autoa (kun se kuitenkin viritetään) ja ajattelee hinnaksi osto+viritys. Jenkeistä en tiedä.
Kuitenkin 90 luvun vaihteessa testeissä firebird (=camaro) oli jopa sadekelillä nopeampi radalla kuin 4 veto turbo celika, 200sx + kasa muita sporttisia autoja, joita ajatellaan itsestään selvästi nopeampina laitteina radalle. Ketä aihe kiinnostaa, etsii artikkelin f-bodyfinlandilta.
Katsoin kyseistä thrediä. Asioista ei siinä juuri saanut selkoa, mutta aika nopeasti tulee mieleen että kuskin vika jos ripeä neliveto, eli se Celica, häviää sadekelissä. Muutenkaan yksittäistapaukset eivät kerro oikein mitään.
Ja nimenomaan jenkkiviehtätystä on paljon siinäkin, että 300-400hp on mahdollista irrottaa halvalla, lähes aina halvemmalla kuin samanhintaisesta euro/japsivehkeestä. Jos rahan sijoitusmäärällä ei ole väliä/sijoitetaan paljon, niin sitten jenkkiauto ei niin hyvin enää laitakkaan kampoihin ostokohteena.
Mitkäs on ne menetelmät joilla jenkkien konepuolta yleensä säädetään, ja miten hintapuoli toimii (sanoit että on halpaa)? Tarvitseeko alusta viritystä kipeämmin kuin japaniauto? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn. En ole kummoinen autotuntija, ja vielä vähemmän jenkki-sellainen.
 
Sleepperi sanoi:
Mitkäs on ne menetelmät joilla jenkkien konepuolta yleensä säädetään, ja miten hintapuoli toimii (sanoit että on halpaa)? Tarvitseeko alusta viritystä kipeämmin kuin japaniauto? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn. En ole kummoinen autotuntija, ja vielä vähemmän jenkki-sellainen.

No tuo on totta, että usein alusta kaipaa hieman enemmän laittoa yleensä, kun haetana urheilullista autoa, tosin osaa on tarjolla hyvin. Viisaammat kertokoot alustasta. Oma käsitys on, että asvaltille siitä saa kyllä hyvän, soralle ei jäykkää taka-akselia saa sovitettua hyväksi.

Mutta itse moottorin virityksestä. Siinä se juju juuri on, kun kuplaa lukuunottamatta autoihin ei yleensä ole tarjolla vaihto-osia. Esim. kansi, jonka suunnittelu melkein kokonaan ratkaisee sen, missä koneen tehopotentiaali on, on vaihdettavissa. On "kasapäin" valmistajia, jotka tekevät niin rauta kuin alukansia. Mihin muuhun autoon saa tehdasvalmiita ei orggis virikansia?

Kuvitteellinen viritysesimerkki uusilla osilla optimi tilanteessa
-1500€ alukannet jotka virtaa ~500hp (eli 400hp mahdollista maltillisilla katuosilla)
-Nokka-akseli 170€ (esim. opel omega 3.0 nokkasatsi 950€)
-Imusarja uusi 250€ (esim. opel 2.0 pelkkä läppärunko uutena 1500€)
-Peltisarjat 170€ (esim. 1.6l opel peltisarjat 500€ )

Esimerkissä rahaa ei vielä ole palanut paljoakaan. Fiksu poika purkaa tietysti koneen osiin, ja tasapainottaa koneen, niin kestää paremmin kierroksia. Itse kun tekee, ei maksa juuri mitään.

Ja kun noita osia on myynnissä käytettynä pilvin pimein. Ex jenkkiini ostin 1 taso imusarjan (ei taatusti ahdista ihan pienillä tehoilla, alavääntö tietysti 1 tasossa kärsii normaaliin 2 tasoon nähden) hintaa tuli 70€. Peltisarjoja usein saa käytettynä alta 100 euron, ja monet vakkarikannet omaa/on työstettävissä itsekkin yli 300 hevosen tehoille.

Tässä esimerkki oldsmobilen 5.7l koneesta. Kannet täysin vakiot, eli ei tarvitse edes tuota yllä mainittua 1500 euron alukansi sijoitustakaan, ja tulos 400hp.

http://www.edelbrock.com/automotive/7111pp.html

Mutta vaikka viritys ahkeralle itseosaavalle kaverille on halpaa, niin kaikki eivät silti tykkää. Ja tahtoohan iso moottori tomaatilla syödä sitä keittoa, joten usein kyse on enemmän kesä/huvi autosta, kuin käyttöautosta. Ainakaan itselläni ei käyttöautoksi kuitenkaan jenkki sopinut, mutta ehkä joskus jatkossa kesäauto voisi jenkki taas ollakkin.
 
GNG sanoi:
Tämä herra jonka autolla on voitettu ferrari on ystäväni, että tiedän kyllä mistä puhut. :worship: 432,6hv/n.700nm.

Tarkoitatko siis sitä mainitsemaani mersua? Se on kyllä keksintö. :D Varmaan kiva nöyryyttää esim. bemarikuskeja jotka luulee hieman liikaa autostaan. :)
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Sumppari sanoi:
Oma käsitys on, että asvaltille siitä saa kyllä hyvän, soralle ei jäykkää taka-akselia saa sovitettua hyväksi.

On "kasapäin" valmistajia, jotka tekevät niin rauta kuin alukansia. Mihin muuhun autoon saa tehdasvalmiita ei orggis virikansia?

Kyllä sontakärryn akselista saa suht nopean, niin soralle kuin asfaltillekkin. Tolkuttoman jousittamattoman massan ansiosta hyvää pitoa ei vain ole mahdollista yhdistää jousitusmukavuuteen. Lisäksi ajokäytöstä ei voi säätää läheskään yhtä monipuolisesti kuin nykyajan monivarsituennoissa.

Uustuotantoa olevia virikansia saa nyt vaikka niinkin eksoottiseen superautoon kuin Ford Pintoon, oikein vielä alumiinisena. http://www.montac.com/mustang/nash.htm
Ja saman koneen euroversioon, taunuksenkin konepellin alta löytyvään moottoriin, on Holbay tehnyt jopa alumiinisia moniventtiilikansia. Samaan moottoriin voit ostaa myös alumiinisen lohkon, täysin viriosaa sekin.

Yhtä kaikki, paskoja ovat nuokin koneet. Kunnollisissa moottoreissa on jo tehtaalta lähtiessään toimivat kannet ja lohkot mukana. Viriosien laaja kirjo kuvastaa lähinnä vain moottorin suosiota viilaajien keskuudessa ja alkuperäisen suunnittelun huonoa tasoa.
 
NHB sanoi:
Yhtä kaikki, paskoja ovat nuokin koneet. Kunnollisissa moottoreissa on jo tehtaalta lähtiessään toimivat kannet ja lohkot mukana. Viriosien laaja kirjo kuvastaa lähinnä vain moottorin suosiota viilaajien keskuudessa ja alkuperäisen suunnittelun huonoa tasoa.

Juu kunnollisen moottorin suoraan saa kun ostaa Porschen tai Ferrarin, useimmilla muilla ne on "wannabe" kunnollisia. Poislukien Skyline joka myös on tehtaalta resursoitu oikein, toisinkuin "pikkusisarensa". Mutta jos nyt vielä puhutaan "jokapojan" mahdollisuuksista saada "nopea" auto, niin kuviot hieman muuttuvat.

Tehdään yksinkertainen lista, listaa alle ne autot, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
Auton hinta max 3000€, varttimaili max 14.5s. Kestää tehonsa koko kesän, ehkä toisenkin. Itselleni noilla ehdoilla tulee lähinnä mieleen jenkkiautoja. Jos viimeinen ehto poistetaan, tulee mieleen "kasa" kuplavolkkareitakin ;)

Sitten tietysti jos hintaan lisätään nolla perään, niin pakka muuttuu, niinkuin jo aiemmin todettiin. Siinä hintaluokassa en kyllä itse katselisi enää muita autoja kuin Porscheja.
 
Sumppari sanoi:
Poislukien Skyline joka myös on tehtaalta resursoitu oikein, toisinkuin "pikkusisarensa".

Vakiona 280hv. Ei mene samaan kategoriaan kuin ferrarit ja kireämmät porschet. Koneen reipas virittäminen vaatii mm. uutta kampuraa turbojen lisäksi. Ostakaa Saksasta joku kunnon kyykky, jos haluatte halvalla kiihtyvyyttä - tosin ne vakuutukset..
 
En viitsinyt aiemmin mainita tästä autosta, koska en muistanut kenen se olis ja mitä sillä olikaan ajettu, mutta tässä on Dan ja R.J Gottliebin rakentama "Big Red" -69 Camaro, jolla R.J ajoi 19-vuotiaana useita voittoja kanuunankuularalli tyylisissä maantiekisoissa. Muun muassa 90 mailia maantietä yli 190 mailin keskinopeudella (se on sitten 300 km/h) tällä aerodynamiikan riemuvoitolla. Huiput kävivät 220 mailin tienoilla.

"Big Red" kuvia
"Big Red" kuva ja maininta huippunopeudesta. 220 ja ne on muuten maileja tunnissa!
Artikkeli maantiekisoista, joka sisältää mainintoja Gottliebin ja Big Redin edesottamuksista.

Eiköhän auto, jolla on ajettu 350 km/h (maantiellä, eikä radalla) täytä vaatimukset nopeasta autosta vaikka onkin vanha jenkki. :D
 
N.O.Kummonen sanoi:
Huiput kävivät 220 mailin tienoilla.
En löytänyt pikaisella etsimisellä tarkempaa tietoa koneesta ja tehoista, mitähän mahtoivat olla? Aika kova tuo 220 mph tuolla aerodynamiikalla jos auto sinne oikeasti venyi.
 
En löytänyt pikaisella etsimisellä tarkempaa tietoa koneesta ja tehoista, mitähän mahtoivat olla?

Kone taisi olla (helvetin) iso lohko V8. Muistaakseni tilavuutta löytyi 540 kuutiotuumaa. Kone oli vapaastihengittävä (ruisku/kaasutin?) ja heppoja arvioitiin olevan nopean Googletuksen mukaan 740 tai 800.

Aika kova tuo 220 mph tuolla aerodynamiikalla jos auto sinne oikeasti venyi.

Ilmeisesti alustan aerodynamiikkaan oli paneuduttu enemmän. En epäile nopeutta, koska muistaakseni oli mainittu Guinnessin ennätysten kirjassa aikoinaan joko suurimpana tieliikenne nopeutena tai suurimman ylinopeuden yhteydessä. Poliisitutkan näyttämä oli kilometreiksi käännettynä muistaakseni 357 km/h!!! Heppoja voisi kuvitella olevan enemmän.

Mulla pitäis olla jäljellä porukoilla suomalaisen Street & Racen lehden esittely kyseisestä pelistä. Siinä on kerrottu myös tuosta "ylinopeudesta".

Nippelitietona artikkelista vielä, että olivat ostaneet aihion muistaakseni parilla sadalla dollarilla purkaamosta. Lienee halvin osa koko projektista. :D
 
Lisää Gottlieb "Big Red" Camarosta:

Big Red ja Fast Orange. Tuolla mainitaan tehoksi 870 hv. Valitettavasti en nähnyt kuvia sivulta.

Toisesta yhteydestä löytyi tiedoiksi:

HP - 798/7000
Torque - 638/6500
Axle Ratio - 4.11
Rear used for top speed - 2.73
0-60 mph - 4.8
1/4 mile - 12.2/130.6
top speed - 220 mph

Kun katsoo autoja Hot Rod lehden Coolest Camaros, löytyy sieltä ainakin pari ensimmäisen sukupolven Camaroa, joiden huippunopeus on likipitäen 200 mailia tunnissa ja pari Camaroa, jotka ovat selvittäneet varttimailin alle 9 sekuntin. Camaroista saa kovia! :thumbs:
 
Kun katsoo autoja Hot Rod lehden Coolest Camaros, löytyy sieltä ainakin pari ensimmäisen sukupolven Camaroa, joiden huippunopeus on likipitäen 200 mailia tunnissa ja pari Camaroa, jotka ovat selvittäneet varttimailin alle 9 sekuntin.

Niin ja kysymys oli tästä listasta. ;)
 
Hassua muuten että tuossa listassa oleva John Morganin -70½ Camaro on joku -78, suunnilleen. Liekö swapattu keula uudemmasta. Sääli sillä juurikin tuo seitenkymppinen (seitenkolmoseen asti) on todella äijä malli.

Hienoja esimerkkejä vähän uudemman tyyppisestä rakentelusta on täällä ollut näytillä. Herättää mukavan levottomia fiiliksiä meikäläisessä nuo jättikoneiset pikkukoriset muskelit. Sen vähän perusteella mitä mä olen 5.7 tpi-koneisella Camarolla (ja muilla "vähäisemmillä" Jenkeillä) ajanut niin on kyllä vahvasti sellainen tunne että joskus täytyy toteuttaa haave jostain hirvittävästi vääntävästä kauniskorisesta Detroitilaisesta. Alkavat vaan olemaan kalliita nuo n. 67-73 vuosimalliset muskelijenkit. Jos ne nyt koskaan halpoja ovat olleetkaan.

No nykyinenkin harrastehärveli (200SX) tyydyttää tehoiltaan kohtuullisesti mutta ison kasin jytinä käy mun korvaan niin hivelevästi :kuola:

Ja se ison kasin alavääntö... Turboviive on joskus aika ärsyttävä kun pitäisi mennä jo eikä odottaa ahtoja. Vaikka väärästä vaihteestahan se vaan kielii mutta kun ei aina viitsi pitää isosti kiekkoja vaan leppoisasti vaan kruisailisi ja pyydettäessä tulisi mahtipotku heti eikä melkein heti.
No hyvä näinkin.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom