Near death experience! Oletko huijannut kuolemaa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
Tätä threadia ei olis pitäny tulla lukemaan, taidankin hakea lapset tarhasta ja pistää ne komeroon seuraaviksi 18 vuodeksi..:eek:

Itse olen meinannut hukkua, kun sain lapsena älynväläyksen, että laitankin uimarenkaan kaulaan.. Pohjaan mentiin että humahti, kaksi kertaa pääsin pinnalle ennen kuin äitini näki saunaterassilta tilanteen ja ehti hätiin.

Lisäksi olen kaksi kertaa nähnyt isäni saavan sydänkohtauksen ja etsinyt nitroja kädet täristen pitkin asuntoa isän krampatessa lattialla. Onneksi on aina löytynyt ja isäntä selvinnyt. Ikää noiden aikaan jotain 9v.

Ja oma poika meinasi tukehtua ollessaan 10kk ikäinen. Vetaisi maidon henkeen ja ehti jo alkaa sinertää ennenkuin sain ravisteltua ja läimäyteltyä hengitystiet auki. Mies oli ulkomailla ja paniikissa en osannut soittaa kuin naapurin hätiin. Tärinä lakkasi vasta kolmen vartin jälkeen tapauksesta.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
yllättäen näin miespuolisena, near death experiencet liittyy vahvasti moottorillisiin vempaimiin.

kaksi kertaa (saman vuorokauden aikana) olen nukahtanut moottoripyörän tankoon yli 200 km/h nopeudessa italian ja saksan baanoilla. takana yksi huonosti nukuttu yö (lue: biletetty italialaisten kavereiden kanssa, jotka reissulla tapasimme), ja kunnianhimoinen tavoite ajaa seuraavana päivänä - n. viiden tunnin yöunilla - italian genovasta saksan berliiniin, a´ 1600 km. ja yhdellä istumalla tietenkin. ensimmäinen tankoon nukahtaminen tuli viiden tunnin ajon jälkeen, kun aurinko paistoi lämpimästi, oli hyvä asento tankkilaukkuun nojaten, ja matkanteko sujui vaivattomasti. heräsin siihen, kun pyörä kallistui enemmän ja enemmän oikealle - kohti kallionseinää. tiedä sitten kuinka pitkään olin torkkunut, tuskin montaa hetkeä - mutta tuossa vauhdissa pyörä kulkee sekunnissakin jo melkoisen matkan.

toinen nukahtaminen tapahtui illalla sitten jo määränpään lähestyessä, samalla yli 200 km/h nopeudella. siitä sitten vajavaisesti toimivat aivoni ymmärsivät viestittää hätäjarrutusta, kun tajusin ajavani ohituskaistaa kohti edessäajavan rekka-auton perävaloja - ja melkoisella nopeuserolla. olin sitten mielestäni menossa majataloon checkkautumaan sisälle, kun kerran nukuttikin niin paljon - kaipa ne rekan perävalot muistuttivat jonkun guesthousen valoja.

samalta vuorokaudelta mainittakoon myös teinimäinen ´minuahan ei ohiteta perkele´ tempaus, olihan alla kuitenkin nopea pyörä. ajaessani 150 km/h leppoisaa vauhtia, ohitseni pyyhälsi alfa romeo. "ja minuahan ei ohiteta perkele", ajattelin. pienempää silmään, ja vauhdilla alfan ohi. jäin sitten voitonriemuisena katselemaan alfaa sen ohitettuani, ja katseen takaisin eteen laittaessani huomasin (siinä sekunnissa kun maisema ennättää vaihtua aika paljonkin, kuten todettiin aiemmin) että tie oli jo pitkän aikaa sitten alkanut kääntyä oikealle - ja minä ajan tietenkin suoraan - yli 200 km/h, jälleen. lisäksi tie oli vielä eritasoinen, vastaantulevien kaista oli n. 5 metriä alempana kuin oma kaistamme, tieaidalla erotettuna tietenkin. eli, aitaan törmätessäni olisin lentänyt kauas aidan yli, vastaantulevien kaistalle - ja vastapalloon johonkin autoon. no, lopputulos kuitenkin olisi aivan sama, tuossa vauhdissa muutenkin. ei siinä sitten muu auttanut kuin kantata pyörä niin paljon oikealle, kuin siinä vauhdissa uskalsi - ilman että pyörät olisivat lähteneet alta. jarruunhan ei tietenkään ole asiaa, kun kanttaa pyörällä mutkaan, jokainen sen tietää mitä sen jälkeen olisi käynyt. muistan varmaan elämäni loppuun asti, miltä se vastaantuleva aita näytti siinä nopeudessa, kun koetin kantata sen minkä uskalsin, ja toivoa etten osu aitaan. tilanne oli kuin hidastetussa filmissä, aita lähenee sentti sentiltä, ja minä koetan kantata ja kantata, ja toivoa että vauhti hidastuisi itsestään edes hieman. lopulta, piinaavien hetkien jälkeen, tajusin että aita alkaa taas loittonemaan, ja tie suoristumaan. lähimmillään aita kävi vajaan metrin päässä pyörästä - siinä nopeudessa se ei ole enää suurikaan matka. lienee ymmärrettävää, että tilanteen ohi mentyä vauhti tippui pitkäksi aikaa alle 100 km/h:n, ja alfa sai mennä menojaan ohitseni. jälkeenpäin ajateltuna, siinäkin mielessä tosi hyvä tuuri ettei ohituskaistalla ollut edessäni yhtään hitaampaa autoa - se jarrutus kun ei olisi ollut vaihtoehto tuossa vaiheessa.

loppukaneetiksi mainittakoon, että suoritimme sen 1600 km matkan vuorokauden sisällä, 18 tunnin aikana. joku voi miettiä että menipä pitkään - baanoilla kun keskinopeus on kuitenkin suuri (ja me ajettiin todella lujaa koko matka), mutta... jokainen voi itse käydä kokeilemassa miltä se tuntuu hidastella tietulleihin, pysähdellä bensaa tankkaamaan, sekä kokea monia muitakin esteitä, joita matkalle aina tulee. vähäisimpänä näistä ei ollut bensan loppuminen pyörästä, jota saimme odotella tiepalvelun tuomana sitten pari tuntia tien poskessa. siltikin, noiden parin tunnin aikana keskituntinopeus oli hieman alle 100 km/h koko ajan. :rolleyes: no, tulipahan se ´rautaperse´ -titteli (vai mikä se nyt olikaan, kun 1500 km suorittaa vuorokauden aikana) sitten cv:hen. tosin, enää en sellaista kokeilisi.

sittemmin on nuo menohalut moottorillisilla vempeleillä ´hieman´ vähentyneet. monesti on tullut vaan kiitettyä onneaan että vielä saa noita tapahtumia muistella - kaukana ei onnettomuus todellakaan ollut.
 
Synnytyksessä olin hengittänyt lapsivettä ja sinertänyt kohtalaisesti. Seuraavat pari viikkoa vietinkin teholla ja happikaapissa. Luultavasti tuon takia minulla oli pienenä hirveä vedenpelko: Kävin viisi uimakoulua ennen kuin uskalsin mennä veteen kokonaan. :D Sittemmin opin pitämään uimisesta ja sukeltamisesta. Suurin fobiani liittyy yhä tukehtumiseen ja yökkäämisreaktio on erittäin ärhäkkä.

Muuten olen kyllä selvinnyt aika pienin säikähdyksin. Elämä voi olla helppoa ja turvallista jos niin valitsee. :)
 
Joskus juuri ajokortin saaneena ajoin tuhatta ja sataa stop-merkin ohi. Siinä risteyksessä tuli sitten juuri samaan aikaan toinen auto oikealta. Eipä siinä ehtinyt muuta kuin kuulla sen toisen auton painavan tööttiä suoraa huutoa ja viuhahdettiin ohi niin läheltä että ihme kun maalipinta säilyi ehjänä. Sen jälkeen huomasin mitä olisi voinut tapahtua ja ajoin läheiselle parkkipaikalle tärisemään 5 minuutiksi. Tuon jälkeen oli enemmän kiinnostusta seurata liikennemerkkejä.
 
Kuusitoistakesäisenä sataakahtakymppiä kuudenkympin alueella kevarilla. Mäen alta auto eteen sivutieltä ja niin paljon jarrua kuin pystyi. Metsään lentäessä en tiedä paljon oli vauhtia, mutta matka jatkui vielä noin 20 metriä ojan jälkeen lentäen/pyörien. En osunut ainoaankaan puuhun, tai kiveen, joita kuitenkin tällä lentomatkalla oli aika paljon. Ainoastaan ruhjeita vartaloon ja polvi tikattavaksi. Lisäksi menin niin läheltä eteen tullutta autoa, että oli kyse ihan sekunneista, jopa alle sekunnista.
 
Kaverin mökillä syötiin iltapalaksi viinirypäleitä, puraisin yhtä rypälettä vain kerran ja koitin nielaista mut eihän se alas mennyt. On muuten aivan kamala tunne kun koittaa hengittää, mutta jokin estää sen. Otin hörppäyksen kaakaota, ajattelin että nielaisemalla kunnolla rypäle lähtisi liikkeelle, mutta hetken päästä oli kaakaot pöydällä kun yritin yskiä. Onneksi kaverin äiti oli nopea ja tuli hakkaamaan selkää ja rypäle lensi myös hetken päästä pöydälle. Sen jälkeen on ruoka pureskeltu vähän paremmin. Tukehtuminen on aivan hirveä tunne.
 
Ihan natiaisena yritin hirttäytyä sälekaihtimen naruun. No, niin masentunu en ollu, kuhan olin jotain leikkinyt ja horjahtanut.

Joskus 7 kesäsenä sitten piti ruveta vuorikiipeilyä reenaan. Ei muutakuin kuminaru kainaloon ja tikapuille. Sidoin sen ylimpään puolaan ja aloin roikkumaan siinä niin, että kroppa oli suht vaakatasos maahan nähden. Eihän se kuminaru kestäny mun solmua ja maahan mätkähdin suoraan selälleni. Alla vaan oli aikalailla rautaromua, mutta onneksi en lyöny takaraivoa niihin (lähellä oli). Taju koht lähti kun ilmat katos keuhkoista.
 
Pari kertaa on muistaakseni liipannut läheltä.

Ensimmäinen sattui joskus 6-7 vuotiaana, kun pelailtiin serkun ja parin sen kaverin kanssa lätkää järvenjäällä. Serkku ja sen kaverit oli mua kolme vuotta vanhempia ja tietenkin isompia kuin minä. Siinä sitten otettiin jotain pientä kontaktia ja mä muksahdin lumihankeen naamalleni. Sitten kaikki ne muut tietenkin hyppäsi mun päälle tekemään "kasaa" ja mä olin turpa siellä hangessa enkä saanut happea ja iski paniikki päälle. Sitten kun ne kundit siirty pois siitä "kasasta", niin haukoin hetken happea ja sitten alkoi itkupotku raivari ja painuin suorinta tietä kotiin. Toi on jäänyt aika elävästi mieleen vaikka siitä onkin mennyt jo kauan aikaa. Ei kyllä jäänyt suurempia traumoja..


Toinen tapaus on myös nuoruusvuosilta, ehkä joskus 9-10 vuotiaana, kun olimme äitini kanssa lähdössä mökiltä ja minä istuin pelkääjän paikalla. Äitini ajoi päätien risteykseen, muttei huomannut, että oikealta tulee auto ennenkuin minä huusin: "VARO!"
Tuleva auto jäi ilmeisesti meidän auton rakenteitten taakse siten, ettei hän huomannut sitä. Se auto olisi tullut suoraan 80km/h siihen puolelle kylkeen missä minä istuin, jos en olisi huomannut sitä ja ehtinyt varoittaa äitiäni.
 
Mulle taas on meinas joskus käydä samanlailla, kuin sille 9-vuotiaalle, joka hirttäytyi leikkiessään puuhun männä viikolla. Tosin taisin olla pari vuotta vanhempi. Olin yksin metsässä ja päätinpä sit kiivetä mäntyyn. Männystä oksaa pitkin alas, mut takki juuttui rinnuksista oksaan.. Muistan vielä et meinas tulla paniikki siinä roikkuessa, kun takki kuristaa, mut sit sain nostettua itseni pois siitä koukusta... Onneks ei tullut kunnon paineita kaulalle..

Toinen juttu:

sylivauvana istuskelin kuulemma hoito-tätini sylissä ukonilman jälkeen, kun pallosalama oli tullut ikkunasta sisään ja sivuuttanut pääni aivan vierestä. Se oli kuulemma hajonnut sitten tiskipöytään rikkoen kaikki kodinkoneet.

kolmas juttu:

Juoksentelin kersana (jälleen) onnessani rakennustyömaalla työmiesten käyttäessä jotain iskuporakonetta tms. Olipa sit rotat tai jotkut muut ötökät syöneet jatkoroikan päälysteen ja juoksentelin siihen johtoon. Olin kuulemma sanonut että: "Oli kovempi kuin sähköpaimenessa"...
 
taicaviitta sanoi:
kaksi kertaa (saman vuorokauden aikana) olen nukahtanut moottoripyörän tankoon yli 200 km/h nopeudessa italian ja saksan baanoilla.
Click to expand...

:eek: Itse olen kerran kokeillut "vain" 100km/h vauhdissa moottoripyörän tangossa torkahtelua, ei hauskaa.

Auton ratissa yritin myös tarmokkaasti nukkua 120km/h kapealla metsätiellä, oli likellä paksut männyt..

Kevarilla aikoinaan kaverin luota lähdin kotia kohti ja valot oli mulle vihreänä isomman tien ylittämiseen.. Päätin kumminkin syystä tai toisesta vilkaista, ettei vain kukaan tule...no yks tukkirekka tuli 80km/h läpi risteyksen päin punaisia. Onneksi katsoin.
 
Kaksi kertaa olen torkahtanut auton rattiin. Molemmilla kerroilla kuitenkin vain sekunniksi pariksi korkeintaan, mutta kyllä ahdisti, kun tajusi mitä oli tapahtunut.
 
kerran meinasin ajaa hirven yli, oli pimeetä vauhtia jotain 80km/h kun huomaan että hirvi hyppää tielle, siitä sitten painoin jarrua minkä jaksoin ja auto pysähtyi jotain parin metrin päähän hirvestä joka seisoi tyhmänä siinä tiellä.
onneks huomasin ton ajoissa muuten ois kyllä osunu :(
pari kertaa meinannut tukehtua (ei kivaa)
 
Kakara juoksin aika kovaa betoniseen seinään hakatun reiän läpi arvioiden pituuteni vääriin. Tuloksena komea mohikaani, eli kirjaimellisesti senteistä kiinni.

Kakarana katsottiin ensin sirkusta telkusta ja mentiin sitten siitä innostuneena hiekkalaatikolle leikkimään puisella keinulaudalla. Eli toinen seisoo toisessa päässä ja toinen hyppää toiseen päähän. No jostain syystä kaveri hyppäsi juuri kun oli menossa laudalle ja lauta meni edestä hampaita hipoen niin että nenäni on vieläkin ihanasti vähän mutkalla muistuttamassa tuosta. Tämäkin senteistä kiinni.
Verta tuli erittäin reilusti ja olin yksin kotona tuolloin.

Joskus pikkupoikana olin Bulgariassa lomalla, ja silloin uimataidoton. Lähdin omin päiteni rannalle uimapatjan kanssa, menin mereen ja nukahdin patjalle. Heräsin sitten aika kaukana rannasta.
 
Dino84 sanoi:
kerran meinasin ajaa hirven yli, oli pimeetä vauhtia jotain 80km/h kun huomaan että hirvi hyppää tielle, siitä sitten painoin jarrua minkä jaksoin ja auto pysähtyi jotain parin metrin päähän hirvestä joka seisoi tyhmänä siinä tiellä.
onneks huomasin ton ajoissa muuten ois kyllä osunu :(
pari kertaa meinannut tukehtua (ei kivaa)
Click to expand...

Itse olen ajanut kerran hirvikolarin ja kaksi kertaa ollut todella lähellä. Ja tosiaan, hirvet on niin tyhmiä, että ne ei ymmärrä edes väistää: seisovat vain keskellä tietä tai löntystelevät rennosti, vaikka ajovalot lähenee... Tuntuu, että ei niillä ole edes minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, tyhmin eläin ikinä?
 
Muutama near death experience on tullu koettua.

1. Hirttäydyin pienenä takinkauluksesta puun oksalle. Isoveli käveli ohi nauraen koska luuli, että pelleilin. Onneksi isosisko tuli ulos pihalle ja huomasi että sätkin siinä sinisenä. Pelastuin.

2. Hyppäsin kersana veteen laiturilta koska luulin osaavani uida. En osannutkaan ja pompin hädissäni veden alla. Siellä oli aika pimeetä ja täynnä kaikkia lautoja ja tukkeja se pohja. Muistan kun juoksin pohjaa pitkin ja virta alkoi viemään kauemmas laiturin tikapuista. Isoveljen käsi tarrasi kaulaan ja pelasti. Ihmeellistä koska vesi oli tosi sakeeta eikä siellä nähny mitään. Ihan summassa se sukelsi ja löysi mut sieltä. Olin jo ajautunut joku 5 metriä laiturista. Yskin vettä laiturilla joku tunnin.

3. Ajoin autoa ja meinasin jäädä kahden rekan väliin. Onneksi ohituskaistalla ei ollut ketään joten pujahdin sinne. Seukunnin sadasosa ja olisin törmännyt rekan perseeseen ja sen jälkeen omaan perseeseeni olisi lääppinyt toinen rekka. Jos ohituskaistalla olisi ollut toinen auto olisin törmännyt siihen. Jos en olisi hidastanut ohituskaistalla niin olisin sielläkin törmännyt henkilöauton perseeseen. Kuinka sattuikaan, että juuri se pieni rako johon pujahdin oli se joka minut pelasti. Jos olisin aamulla lähtenyt auton rattiin sekunnin myöhemmin tai aikaisemmin en kirjoittelisi luultavasti nyt pakkikselle. Hui saatana sekin oli kokemus jota en ihan heti unohda.

Lisääkin noita on mutta noi tuli ekana mieleen.
 
Joskus 5v. mökillä ku äiti imuroi ni päätin katkasta sähköjohdon isän sähköpihdeillä...ei sinänsä mitää kuolemanvaaraa ku ne oli tosiaa SÄHKÖpihdit eli niis on se kumi siinä päällä,mut komiat kipinät lens ja savut nous ilmaa.Äiti melkee pelästy kuoliaaks.Mahtava idea kaikenkaikkiaa:david:
 
No kolarissa on tullut oltua. Vauhtia oli joku 80km/h? Loskakelillä karkasi kaverilla auto käsistä ja Ajettiin isoon kiveen, josta auto katonympäri parikertaa. Itse istuin siis pelkääjän paikalla. Vanha Golf aivan rusinaksi, mut ei käynyt kuskille ja mulle onneksi mitään pahempaa.
 
Rupuisella Renaultilla 90-luvun alussa kokeilin kolmiloikkaa sivutienrampista. 17m, 12m ja 9m, tadaa! Auto lyheni parilläkymmenellä sentillä molemmista päistä. Oma turpa läväytti suoraan ratin keskiöön sillä tuloksella, että koko se osa kalloluusta jossa sijaitsee osa otsaa, silmät, nenä ja yläleuka, murtui irti muusta kallosta. Nenästä katosi koko rusto, toisesta silmästä murtui pohja ja se tipahti posken sisälle. Ai niin, ja pieni mustelma tuli selkään.

Noin 13 tunnin leikkauksessa mies kursittiin kuitenkin kasaan ja silmäkin toimii ihan kiitettävästi. Röntgenkuva on kyllä sen verran titaanivoittoinen kasvojen osalta että kävisi köyhän miehen terminaattorista.
 
Mitä nyt tulee näin äkkiseltään mieleen:

Yläasteella pidettiin disco pikku skideille. Ite kun oli vanhempi niin tottakai luulin saavani riispektiä niiltä ns. poken hommia tehtäessä. :) Noh, poikien vessassa ei toiminu valot ja joku kävi valittamassa asiasta. Tämä noheva poika kun on sähköinsinöörin poika niin totta minä sen osaan korjata. Vessaan päästyäni totesin jonkun repässeen johdon irti valokatkasimesta. Johto sojotti katkasimen vieressä, kummatkin "johteet" sojoittaen kuin käärmeen kieli. "No vai eihän tässä tarvi kuin tökätä johot takas katkasimeen ja sillä selvä! Elikkä siis tästä näin otetaan kiinni ja..."TSÄP! Siinä vaiheessa tämä jätkä säikähti pahemman kerran, menin aivan kauhusta kankeaksi ja suoraan sanoen meinas tulla paskat housuun. Jonkun aikaa seisoskelin paikallaan ihmetellen mitä juuri tapahtui, tämän jälkeen jätin katkasimen rauhaan ja kävelin aulaan. Päässä hieman heitti ja vartalo oli kuin rautakanki, mutta eihän mulla riittäny pokkaa muille kertoa tapahtuneesta. Onneksi selvisin säikähdyksellä kun johdosta ei kuitenkaan tullut täkyä, joku "pikku" isku vaa... Tämän jälkeen tajusin pistää vessan säppiin ja ilmottaa opettajalle kyseisetä viasta.

Oikeastaan tullut aika paljonkin kaikkea pahoja, muttei kuitenkaan ihan hengenvaarallista. Kesätöissä meinannut tulla enemmänkin noita sähkäreitä ja muita tapaturmia(seinä kaatuu päälle jne). Toinen mikä tuli mieleen oli, kun penskana(8-9v) oltiin uimassa ja meinasin hukkua. Jalat ei yltäny enää pohjaan ja uimataidotkin siinä vaiheessa oli mitä oli. Onneksi joku tuntematon nainen huomasi tapauksen ja repäs mut niskasta pinnalle ja saatto altaan reunalle. Ja tämä tapahtui vielä lasten altaassa, sen siitä saa ku on tämmönen tappi! :)

No joo, kuskina on tullut oltua kavereille n+1 kertaa ja on tullut nukuttuakin ratissa, mutta onneksi aina heränny tarpeeksi aikasin... Eiköhän tämä vuodatus jo riitä...

Vielä se piti sanoa, että onnettumuuksia on ollut melko paljon lähellä kun oon tämmöinen yllytyshullu.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom