Ei ehkä näkökulma, mikä ketään kiinnostaa, mut en kyl tajuu, mitä helvettiä hyötyy vertaamalla omaa tasoaan keneenkään muuhun, ellei oo esim. kisaava henkilö? Ja ennen ku joku ovelana heittää jtn ''voi oppia jtn paremmiltaan'' tjs. ni tota ei lasketa. Puhun nyt siitä et surkuttelee, ja miettii sitä, mihin PITÄISI pystyä vaikka tiettyjen treenivuosien jälkeen. Väitän, ettei kehitä yhtää mitään, ja kasvattaa korkeintaan paskaa itsetuntoa. Tätä näkee niin usein kaikkialla elämässä. Joku tekee ihan siedettävän suorituksen jossain asiassa, mut sit tulee jtn ''no mut naapurin Nikodemus vetää enemmän nyyh
.'' Sanonki sit lähes aina, et mitäs vittua sitte? Eikö se riitä, et kehittää vaan itteään parhaansa mukaan? Aina löytyy kuitenki joku parempi. Oot ihan kingi jossain jutussa, mut täyttä paskaa toisessa. Fakta: kaikes, mitä tekee tarpeeks tulee lopulta paremmaks. Prosentuaalisesti mietittäessä väkisinki aika paljon jopa, vaikkei maailmanmestari tasolle yltäiskään.
Myönnän/tiedostan toki, että kilpailuvietti asuu monessa meissä, ja on kenties osa inhimillisyyttä. Itekki oon hyvin kilpailunhalunen, jos haastetaan. En kyllä silti oo itteäni paremmille ikinä esim. kateellinen, koska jotenki hyvin epäloogista. Mieluummin saan vähän inspiraatiota tollasesta korkeintaan, ja pohdin että otetaanpa selvää, missä oma potentiaali kulkee.