Tove sanoi:
Uikutetaan nyt sitten vielä vähän lisää... Kaikki mun parisuhdekokeilut on aina yksinkertaisesti mennyt niin päin helvettiä, että mä olen päättänyt viettää loppuelämäni ankarassa selibaatissa. Onneks mua ei kiinnosta kukaan, eikä kukaan ole kiinnostunut musta. Voin seurustella rauhassa kumppaneideni raudan, spinning-pyörän ja juoksumaton kanssa. Ne ei edes ole mustasukkaisia toisilleen.
Jos lupailet tuollaista, oletettavasti menee toisinpäin.
Mä olin eron jälkeen sitä mieltä, että miehet ovat syvältä .... Se, kun toinen pamauttaa kaks päivää ennen ultra-tutkimusta (olin raskaana 16+ viikolla silloin), kun edellisyönä on tultu häämatkalta (käytiin häämatkalla vasta puol vuotta häiden jälkeen), että hei en mä haluakaan tätä, käytän sut ultrassa ja muutan toisen luo... se syö hieman luottamusta ihmisiin.
Vaan mitäpä tuosta, etiäpäin ja silleen. Jos löytää uuden ihmisen, se ei tarkoita, että tapahtuisi samaa kuin ennen. Pirskutarallaa, menneet roskikseen! Vaikka se ei niin helppoa aluksi olekaan. Jos miettii menneitä ja vaivaa päätään sellaisella, mitä ei voi muuttaa, se vie energiaa eteenpäin menemiseltä.
Mulla viimeinen rohkaisu oli se, kun yhdellä nettifoorumilla oli keskustelu tärkeistä biisinsanoista. Yksi ystäväni kirjoitti tän:
"Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään
turha pelätä laukausta jos yksinäisyys saman reiän nakertaa."
Joten sitten kun tutustuin mieheeni, ajattelin, että tämä on eri ihminen, eri suhde ja tässä voimme onnistua.
Kannatti luottaa. :haart:
Tämä noin yleisesti kommenttina näihin "mulla on ollut surkeita suhteita, en enää ikinä rakastu". No haloo, jos ne suhteet ei olis surkeita, ne ei olis entisiä. Mutta se voi olla se seuraava, joka kestää. Mistäs sen tietää. Eikä takuulla tiedä jos ei uskalla yrittää.
Kamala, mä taidan olla tosissaan rakkaushömppä. Vaikka omat vanhemmat erosivat verisissä riidoissa, yhä on välit täysin poikki. Miehen vanhemmillakin vastamäkeä riittää. Oma eka liitto räjähti käsiin. Mutta silti, systeemit oli vaan väärät. Rakkautta oikeasti voi olla, sellaista oikeaa ja kestävää. Kunhan se vaan osuu kohdalle, ja se on varsinainen tsäkäjuttu. Ikävä kyllä ja onneksi. Ikävä, koska ei voi olla varma milloin ja mistä se löytyy. Onneksi, ei voi synkistellä, että ei koskaan ei mitään, vaan aina on mahdollista.
Tunnen ihan liikaa ihmisiä, jotka seurustelevat sillä perusteella, että "kuka tahansa on parempi kuin ei ketään" -mitään aitoa tunnetta ei monillakaan pariskunnilla näytä olevan. Sellainen on melkeinpä minun käsitykseni maanpäällisestä helvetistä. 
