Mistä löysit sen oikean - vai vieläkö etsit?

[KelkanNaru]

Itse olin eräässä aikaisemmassa suhteessani juurikin sellaisessa tilanteessa, että koko ajan jouduin olemaan ns. varpaillani ja punnitsemaan tarkkaan sanomiseni, ettei kumppani vain loukkaantuisi ja riitaa tulisi (taas). Että kyllä miehetkin osaavat - eikä kyse ollut edes ensimmäisestä suhteesta, kummallekaan, ja ikääkin molemmilla jo lähemmäs 30v.

Tuollainen on pitemmän päälle todella raastavaa ja kuluttavaa, varsinkin kun siihen usein liittyy vielä se, että minkäänlaista ystävällistäkään kritiikkiä ei voi toiselle antaa, ilman toisen osapuolen loukkaantumista ja välittömän marttyyrinasenteen ottamista. (Ja huom. tarkoitan todella YSTÄVÄLLISTÄ kritiikkiä, en mitään "v***u sä ikinä mitää osaa" -tyylistä mollaamista.)

Huoh kuin mun edellinen pitkä suhde. Oli aina ns. tilanne päällä eli joutu kokoajan varomaan mitä sanoo ja tekee ettei vain toinen loukkaannu. Tämä ei haitannut ekan 2 vuoden aikana kun kimpassa ei asuttu mutta vika vuosi oli tuskaa.

Noh kaikesta oppii ja tuommoiseen suhteeseen en enää ikinä lähde.

 

[123jippo]

...Viime kädessä se, mitä "etsin", on joku, jonka kanssa olisi hyvä olla ja saisi olla oma itsensä. Valitettavasti minun oma itseni ei taida olla niitä helpoimpia tapauksia. Ymmärrän kyllä kompromissien välttämättömyyden ja olen niihin valmis, ja ymmärrän senkin, että parisuhde muuttaa ihmistä, eikä sekään välttämättä ole huono asia -niinhän tekee esim. uusi työpaikkakin. Mutta haluaisin, etten joutuisi teeskentelemään, varomaan sanojani tms, vaan voisin olla ihan oma itseni...

Ehkä kannattaa olla oma itsensä ihan alusta alkaen. Roolit ja muut teeskentelyt paljastuu kuitenkin jossain vaiheessa..

Noista sanomisista ja äänensävyistä kun on ollut puhetta niin omista kokemuksista tuntuu että niihin kannattaa kiinnittää pikkasen huomiota vielä sitten myöhemmässä vaiheessakin. Suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä peliin, ei kukaan ole täydellinen. Kysyin emännältä hiljattain että mitä vikoja mussa on. Tämä tässä mainittu yksi vika kuulemma vaan muuta ei ollut keksivinään. Onhan niitä vaikka kuinka paljon. Mähän olen mies. :D

 

[She Devil]

Onnellisesti naimisissa, onneksi ei enää "etsiä" rakkautta.
Kimpassa oltu n.6,5 vuotta josta 1,5 vuotta naimisissa.
Aloin seurustella aviomieheni kanssa 19-vuotiaana ja mieheni on minua 9-vuotta vanhempi. Alku oli hankalaa etenkin siksi, että minun aikuistumisprosessi oli aluillaan ja moni asia ei ollut niin kuin olin kuvitellut.
Eli toisin sanoen kun se arki iskee vasten kasvoja niin välillä joutuu käydä tahtojen taistoa.

Nykyään elämä on mukavan leppoisaa ja rauhallista. Mieheni saa minut tämän tästä nauramaan ja kaikista parasta on, että koskaan ei ole tullut sanomista harrastuksistani ja siitä, että vietän paljon aikaa harrastusten parissa.
Molemmat ovat hyväksyneet toisensa sellaisena kuin olemme, eipä tässä olisi voinut paremmin käydä.

Onnea matkaan niille joita rakkaus ei ole vielä kohdannut :haart:

 

[Bateman]

Nimenomaan, just mun pointti. En muutenkaan usko, että on olemassa jotain tiettyä oikeaa, tällä väestömäärällä niitä on yksinkertaisesti pakko olla useampi. Ellei sitten tietenkin ole jotkut todella korkeat kriteerit.

XXL: Joo, en nyt tarkottanutkaan, että pitäs vaihtaa vain vaihtamisen ilosta. Tätä on oikeesti helvetin vaikee selittää. Ja muutenkin näissä jutuissa on mahdoton tavallaan neuvoa ketään, mutta tarkotan vaan sitä, että kokemus on valttia näissäkin jutuissa. Väännetään rautalangasta, ethän sä tiedä minkälaiset alushousutkaan sulle on sopivat ennenkuin oot kokeillu useampaa kuin yhtä mallia.

Amen. :kippis1:

 

[HermitTheFrog]

Eipä ole sitä oikeaa löytynyt, toisaalta ei ole kyllä etsittykään...

 

[naksu]

Huoh kuin mun edellinen pitkä suhde. Oli aina ns. tilanne päällä eli joutu kokoajan varomaan mitä sanoo ja tekee ettei vain toinen loukkaannu. Tämä ei haitannut ekan 2 vuoden aikana kun kimpassa ei asuttu mutta vika vuosi oli tuskaa.

Noh kaikesta oppii ja tuommoiseen suhteeseen en enää ikinä lähde.

Mulla oli myös tuollainen suhde, mutta se kariutui aika nopeasti. Eli jos sanoin puhelimessa lauseen, joka alkoi esim. "ajattelin tehdä lopun...", niin tuossa vaiheessa tyttö alkoi jo parkua. Kun sanoin lauseen sitten loppuun, niin hän oli, että "anteeksi, mä kuulin jotain muuta". Mä en itse voinut ymmärtää tota toimintaa, enkä onneksi kovinkaan pitkään yrittänytkään ennen kuin lopetin touhun.

Opin myös aika nopeasti, että ei koskaan kannattanut sanoa: En tykkää mistään niin paljon kuin <insert asia>. Koska hän alkoi heti itkeä, että enkö tykkääkään hänestä enempää...

Kerran kuussa tämä ilmiö sitten oli niin voimakas, että mun oli silloin vain parasta olla hiljaa.

 

[reinhardt]

Nyt on kyllä pakko olla epälojaali sukupuolelleen ja todeta, että monille naisille tekisi hyvää saada selkäsauna tai parikin. (älkää nyt vain vaimonhakkaajat ottako tätä todesta). Tuttavapiirissäni on muutama nainen, joka katsoo asiakseen temppuilla, pelailla, heitellä vihkisormusta roskiin, itkeä, riehua, heitellä esineitä ja käyttäytyä kaikin puolin kuin hysteerinen raivopää sillä verukkeella, että "meillä naisilla on oikeus vähän oikutella."

Hirvittää ajatella, että tuollaisen naisen kanssa elänyt mies pitää todennäköisesti kaikkia naisia holhouksen alaiseksi kuuluvana (=myös minua). Ensinnäkään en ymmärrä, miksi sitä omaa miestä, josta ainakin pitäisi välittää, kohdellaan huonommin kuin ketään ja mies on sika, jos ei matele ja nöyristele. Toisekseen osa näistä naisista käyttäytyy työelämässä samoin (toisista taas eivät ulkopuoliset ikinä uskoisi).

Oikeasti olen sitä mieltä, että aikuinen ihminen pystyy, tai ainakin pitäisi pystyä, hallitsemaan käytöksensä ja jossain määrin tunteensakin. Ja jos ei pysty, ei pidä syytellä hormonejaan tai naisten oikeutta oikutella, vaan todeta, että minulla nyt vaan ei ole itsehillintää.

Vastapainoksi eivät ne kaikki miehetkään tietenkään aikuiseksi kasva.

 

[Gillyanne]

Jahas, olisko paikallaan vähän toleranssia? Kaksi ihmistä ei ikinä voi sopia laakista yhteen, on silkkaa typeryyttä pilata mahdolliset hyvät suhteet puhumalla mitä mieli tekee suhteen alussa. Muutenkin ihmisten pitäis katsoa vähän läpi sormien välillä, pitää olla ymmärrystä. Jos naputtaa kumppanille joka asiasta mikä vähänkin ärsyttää, niin siinähän sitä sitten saa olla yksin. Sitä tulee haettua suhteessa uomia ja kun ne löytyy, on suhde senverta vahva, että on eri asia. Tosin en ymmärrä edes pitkässä suhteessa nalkuttamista, kumppani kun ei koskaan voi olla täydellinen. Aina siellä on jokin pienen pieni asia ja näistä asioista sitten tölvästään menemään sillä varjolla että minä en kyllä enää katso sanomisiani. IMO vitun epäkypsää toimintaa. Ihmissuhteet vaatii hieman liikkumavaraa, annetaan toisen oikuille tilaa.

Asiaa puhut, mutta itse ainakin ymmärsin tuon Jakobin postin (johon tämä quote siis viittaa) niin, että lähes KAIKKI sanomiset pitää punnita kirjevaa'alla. Ja sellainen, kuten todettua, on kyllä todella raskasta ja kuluttaa suhteen loppuun alta aikayksikön. Ei kukaan jaksa aina olla varuillaan ja skarppina - eikä pidäkään, kyllä parisuhteessa pitää saada olla rennosti oma itsensä ja myös ilmaista rehellisesti mielipiteensä IMO.

Nalkuttaminen on sitten kokonaan asia erikseen, sitä en ymmärrä itsekään. Kuten en myöskään sitä, että kumppania vähätellään muiden ihmisten kuullen tai nälvitään (ns. "hyväntahtoista kiusoittelua" ) seurassa asioista, joiden tiedetään olevan oikeasti arkoja paikkoja.

 

[Muay]

Nyt on kyllä pakko olla epälojaali sukupuolelleen ja todeta, että monille naisille tekisi hyvää saada selkäsauna tai parikin. (älkää nyt vain vaimonhakkaajat ottako tätä todesta). Tuttavapiirissäni on muutama nainen, joka katsoo asiakseen temppuilla, pelailla, heitellä vihkisormusta roskiin, itkeä, riehua, heitellä esineitä ja käyttäytyä kaikin puolin kuin hysteerinen raivopää sillä verukkeella, että "meillä naisilla on oikeus vähän oikutella."

Hirvittää ajatella, että tuollaisen naisen kanssa elänyt mies pitää todennäköisesti kaikkia naisia holhouksen alaiseksi kuuluvana (=myös minua). Ensinnäkään en ymmärrä, miksi sitä omaa miestä, josta ainakin pitäisi välittää, kohdellaan huonommin kuin ketään ja mies on sika, jos ei matele ja nöyristele. Toisekseen osa näistä naisista käyttäytyy työelämässä samoin (toisista taas eivät ulkopuoliset ikinä uskoisi).

Oon elänyt tuollaisen naisen kanssa joskus, eikä tuo mitään herkkua ollut. Hassua sinällään, piirteet ei alkuun näkyneet vaan noi alkoi ilmetä vähitellen vasta yhteenmuuton jälkeen. Kihlasormusta heiteltiin jo viikko sen saamisen jälkeen, joka lause tulkittiin pahimmalla mahdollisella tavalla, jne. No eihän se tietenkään kestänyt, ei sellaista kukaan jaksa kun muutosta ei tullut vaikka kuinka yritin puhua asiasta. Mutta en silti pidä kaikkia naisia samanlaisina sekopäinä... Käytös kielii minusta lähinnä huonosta itsetunnosta ja mahdollisesti myös kotoa saaduista vaikutteista. Sen verran tosta on oppinut, että vastaavat tapaukset olen kiertänyt kaukaa jos vaan olen ollut edes haistavinani näitä ominaisuuksia. Ei ne siitä miksikään kuitenkaan muutu, eikä tuollaista pidä sietää vaikka muuten olisi miten kivaa.

 

[puuppa]

Etsimässä tässä vielä ollaan. Kävi vain niin, että deittailin työkomennuksella amerikkalaista tyttöä. Nyt en saa sitä mielestä, eikä se saa mua. Mailiboxi paukkuu vähän väliä, joutuu kai alkaan katteleen lentolippuja. Pää on sekaisin ku kusiaispesä, kaikkea sitä pitää sattua.

 

[Jakob]

Jahas, olisko paikallaan vähän toleranssia? Kaksi ihmistä ei ikinä voi sopia laakista yhteen, on silkkaa typeryyttä pilata mahdolliset hyvät suhteet puhumalla mitä mieli tekee suhteen alussa.....

Asiaa puhut, mutta itse ainakin ymmärsin tuon Jakobin postin (johon tämä quote siis viittaa) niin, että lähes KAIKKI sanomiset pitää punnita kirjevaa'alla. Ja sellainen, kuten todettua, on kyllä todella raskasta ja kuluttaa suhteen loppuun alta aikayksikön. Ei kukaan jaksa aina olla varuillaan ja skarppina - eikä pidäkään, kyllä parisuhteessa pitää saada olla rennosti oma itsensä ja myös ilmaista rehellisesti mielipiteensä IMO.

Tätä mä just hain. Nää on niin henk.koht. juttuja ja netissä on aika vaikee selvittää mitä oikeastaan ajaa takaa. Täällä asiat kärjistyy turhan helposti.

Se, että on oma itsensä ei tarkoita sitä, että ei voisi ottaa toista huomioon ja valita sanojaan (ainakaan minun kohdalla). Kyllähän jokainen joutuu normaali elämässäkin miettimään omia sanojaan. Ei sitä kaupankassalla kannata haistatella, jos kassaneidin naama ei miellytä.

Seurustelu on aina tietynlainen kompromissi, siitä ei päästä mihinkään. Asiat/mielipiteet voi sanoa myös nätisti, ilman turhaa provoamista ja riidankylvämistä ja tästä huolimatta voi olla se oma itsensä. Näin ainakin omalla kohdalla.

No tuskimpa tuo paljoa selvensi :lol2:

 

[Vinyylipommi]

Veteraani kun melkein täällä olen niin... :wanha:

No joo, onnellisesti naimisissa, kolme muksua ja paljon asuntolainaa... :whip:

Vaimoni tapasin kaaaauuuuuan sitten, eli siitä tulee kohta 15 vuotta

Naimisissakin ollaan oltu jo yli 10 vuotta, että on siihen kaikenlaista mahtunut - huh

Edit: Ai niin, tapasin nykyisen vaimoni siis kotibileissä kaverin luona sattumalta. Rakkautta ensisilmäyksellä :thumbs:

 

[123jippo]

Asiat/mielipiteet voi sanoa myös nätisti, ilman turhaa provoamista ja riidankylvämistä ja tästä huolimatta voi olla se oma itsensä. Näin ainakin omalla kohdalla.

No tuskimpa tuo paljoa selvensi :lol2:

Juu, kyllähän tuo selvensi. Juuri näin. Eli kannattaa opetella sanomaan nätisti jos ei vielä aina osaa. Ja siltikin kannattaa välillä jättää sanomatta vaikka mieli tekisi. Ja silti voi olla oma itsensä.

 

[Niko 79]

Naapurin tyttöön rakastuin ja yhdessä ollaan.

 

[Fabien]

Tätä threadia aloittaessani en olisi kuuna päivänä voinut odottaa tällaista tunteiden esiripun nostoa! On olemassa ihmisiä, jotka ovat pettyneet ja menettäneet uskonsa rakkauteen, ja vastaavasti ihmisiä, jotka tätä lemmen palavaa ilmiliekkiä ovat sisimmässään poltelleet jo vuosia.Mikäpä sen hienompaa.

Kuten mainitsin, uskon, että meille jokaiselle on varattuna se kotisatama, johon rakkauden laiva jossain vaiheessa elämää johdattaa. Siihen väliin mahtuu haaksirikkoutumisia, jopa tunteiden autiolla saarella oleskelua, mutta lopulta ankkuri lasketaan ja onnelliset löytävät toisensa.

Elämä on kuin suuri aalto - koskaan ei tiedä mitä se tuo mukanaan. On vain uskallettava elää ja hypätä juuri sen korkeimman aallon harjalle. Niin arjessa, kuin tunne-elämässäkin.

Tunnustellaan toisiamme.

 

[Lihapullero]

Itse olen seurustellut jo useita vuosia saman naisen kanssa ja yhdessä olemme asuneet jo joitakin vuosia. Kihlasormuksia en ole suostunut vaihtamaan, sillä en itse usko sen muuttavan mitään suhteessamme ja taustalla jatkuvasti on pelko siitä, että tämä ei sitten olekaan se "oikea". Mielestäni kihalutuminen ja avioliitto ovat jotenkin itseltäni hämärtyneet... Joskus ajatteli, että kihlaus tarkoittaa sitä, että ei enää vikitellä vieraita. Mutta eihän tässä ole itsekään mitään sellaista tehnyt, joten mitään ei muutu.
Suurin virhe edelläkuvatussa on se, että nykyinen avokkeeni on ensimmäinen nainen jonka kanssa olen kunnolla seurustellut ja ensimmäinen jonka kanssa ole ollut pidemmässä seksisuhteessa. Ei sentään ollut poikuus tallella suhteen alussa, mutta ei ollut pahemmin kokemusta selvinpäin paneskelusta.
Nyt kun ajattelee tulevaisuutta, niin pelottaa vakiintua sillä sisälläni asustelee kuitekin nuori mies, joka kaipaa kokemuksia ja menoa. Nykyinen elämä on ihan ok, talous ihan ok, opiskelut sujuu, seksiä silloin tällöin (mutta ei mitään maata järisyttävää) jne. Pelottaa, että elää loppu elämänsä pohtien, millaista olisi jos olisi tehnyt toisin.
Jotenkin vaan en osaa edetä tätä pidemmälle ja tuntuu epäreilulta elää suhteessa, jossa nainen olisi vaikka valmis hankkimaan lapsia, mutta itse en edes sormusta ottaisi sormeen.
Itse havahduin tilanteeseeni kun analysoin omaa sosiaalista käyttäytymistäni. Huomasin vältteleväni viehättävien naisten seuraa, sillä pelkään ihastuvani johonkin vieraaseen tai luulen löytäväni paremman... Tervettä?
Varsinkin pelottaa, että löytyy jokin viehättävä nainen, jolla olisi jotain yhteistä itseni kanssa, sillä nykyisen kanssa keskustelunaiheet ja mielenkiinnon aiheet ovat aika etäällä toisistaan.
On vaan tottunut seurustelemaan ja päästänyt itsensä "ukkoutumaan". Ja onhan tämä jollain tavalla mukavaa...
On ollut oma polla sekaisin näissä asioissa jo muutaman vuoden, mutta en saa mitään aikaiseksi. Fock! Ihan olo :curs:
Luonteen heikkoutta ja sääliä selvästi :(

 

[XXL]

Itse olen seurustellut jo useita vuosia saman naisen kanssa ja yhdessä olemme asuneet jo joitakin vuosia. Kihlasormuksia en ole suostunut vaihtamaan, sillä en itse usko sen muuttavan mitään suhteessamme ja taustalla jatkuvasti on pelko siitä, että tämä ei sitten olekaan se "oikea". Mielestäni kihalutuminen ja avioliitto ovat jotenkin itseltäni hämärtyneet... Joskus ajatteli, että kihlaus tarkoittaa sitä, että ei enää vikitellä vieraita. Mutta eihän tässä ole itsekään mitään sellaista tehnyt, joten mitään ei muutu.
Suurin virhe edelläkuvatussa on se, että nykyinen avokkeeni on ensimmäinen nainen jonka kanssa olen kunnolla seurustellut ja ensimmäinen jonka kanssa ole ollut pidemmässä seksisuhteessa. Ei sentään ollut poikuus tallella suhteen alussa, mutta ei ollut pahemmin kokemusta selvinpäin paneskelusta.
Nyt kun ajattelee tulevaisuutta, niin pelottaa vakiintua sillä sisälläni asustelee kuitekin nuori mies, joka kaipaa kokemuksia ja menoa. Nykyinen elämä on ihan ok, talous ihan ok, opiskelut sujuu, seksiä silloin tällöin (mutta ei mitään maata järisyttävää) jne. Pelottaa, että elää loppu elämänsä pohtien, millaista olisi jos olisi tehnyt toisin.
Jotenkin vaan en osaa edetä tätä pidemmälle ja tuntuu epäreilulta elää suhteessa, jossa nainen olisi vaikka valmis hankkimaan lapsia, mutta itse en edes sormusta ottaisi sormeen.
Itse havahduin tilanteeseeni kun analysoin omaa sosiaalista käyttäytymistäni. Huomasin vältteleväni viehättävien naisten seuraa, sillä pelkään ihastuvani johonkin vieraaseen tai luulen löytäväni paremman... Tervettä?
Varsinkin pelottaa, että löytyy jokin viehättävä nainen, jolla olisi jotain yhteistä itseni kanssa, sillä nykyisen kanssa keskustelunaiheet ja mielenkiinnon aiheet ovat aika etäällä toisistaan.
On vaan tottunut seurustelemaan ja päästänyt itsensä "ukkoutumaan". Ja onhan tämä jollain tavalla mukavaa...
On ollut oma polla sekaisin näissä asioissa jo muutaman vuoden, mutta en saa mitään aikaiseksi. Fock! Ihan olo :curs:
Luonteen heikkoutta ja sääliä selvästi :(

Asiaa. Olisin voinut kirjoittaa tämän tekstin itse. Oli kyllä kokemusta seurustelusta mutta nykyinen juttu on ensimmäinen pitkä seurustelu/yhteisasuminen.

 

[NiTe]

Tuollainen on pitemmän päälle todella raastavaa ja kuluttavaa, varsinkin kun siihen usein liittyy vielä se, että minkäänlaista ystävällistäkään kritiikkiä ei voi toiselle antaa, ilman toisen osapuolen loukkaantumista ja välittömän marttyyrinasenteen ottamista. (Ja huom. tarkoitan todella YSTÄVÄLLISTÄ kritiikkiä, en mitään "v***u sä ikinä mitää osaa" -tyylistä mollaamista.)

Huoh, kuulostaapa tutulta.

*tarkistaa selustan*

Itsehän asun tällaisen henkilön kanssa juuri nyt, seurusteltu on kohta kaksi vuotta.
Mukavaahan se on kun laitat ruokaa ja vastauksena on yleensä "emmä tota syö" jonka jälkeen tungetaan jotain paskaa suuhun. Tai jos pyytää tekeen jotain, esim. "tekisitkö ruuan kun sulla ei oo koulua tänään?" "En tee kun en osaa, anteeksi kun oon olemassa" -> marttyyri.
Taikka jos on mennyt aamulla kouluun kävellen ja päivän aikana on alkanut sataa, niin otanpa haen autolla koulusta ettei kastu. Kyllä arvasitte oikein vastauksena on "anteeksi kun oon olemassa, anteeksi kun jouduit hakeen".

Vitun kivaa! Monesti on tehnyt mieli heivata eukko pihalle, mutta kun ei sitä kuitenkaan raaski tehdä. :wall:

Kesällä tuli jo katseltua vastakkaista sukupuolta sillä silmällä. Ja tällä hetkellä on tullu lyötyä silmät erääseen kurssikaveriin.
Perkele, ahistaapi välillä tämmönen. Pääasia että treeni kulkee.

Aikaisemmin oon rakastunut vain kerran, silloin ilman vastarakkautta. Söi aika tehokkaasti miestä. Rikki oltiin ja pahasti.

 

[Fabien]

Rikki oltiin ja pahasti.

Kauan meni toipumiseen, että uskalsit taas astua rakkauden huterille tikapuille, tietämättä milloin jalka lipeää alta?

 

[NiTe]

Reilut 8 kk ja sen jälkeen hitaaaaasti liikkeelle.

Toivottavasti ei tule hölmöiltyä kun kurssin kanssa ois reissu porauslautalle... eiku ruotsinlaivalle reilun kuukauden päästä.