Miksi ecto kasvaa hitaammin kuin meso?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Colonus
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
10.3.2012
Viestejä
62
Ectomorfi eli luonnostaan laiha kaveri kasvaa paljon hitaammin kuin mesomorfi eli "hyvät geenit" omaava, vaikka söisi paljon paremmin ja treenaisi lujempaa. Ja geenit määrittelevät että mihin joukkoon kuulut, ecto, endo vai meso. Mutta mikä on se konkreettinen tekijä joka saa toiset kasvamaan nopeammin kuin toiset?
Ectollahan on korkea metabolia, eli nopea aineenvaihdunta. Eli ecton voi olla hankala syödä yli oman kulutuksen. Ja jos ei saa tarpeeksi kaloreita niin ei kasva. Esimerkkinä minä itse olen ecto ja perusaineenvaihduntani on 2300kcal. Ja syön päivässä 4000kcal ja luonnollisesti hiilareista suurin osa. Silti kasvan hitaammin kuin kaverini joka on meso, ja kiinnitän syömiseeni paljon enemmän huomiota kuin hän. Eli metabolia ei voi olla ainoa syy hitaaseen kasvuun.
Entäs sitten hormonit? Testotasot ovat minulla täysin normaalit ja kasvuhormonikaan ei voi olla tässä syynä, olen yli 190cm pitkä. Joten suuri epäilyni on että ectolla on pienemmät IGF-1 tasot? Se voisi selittää myös sen että mesolla ja endolla kerääntyy rasvaa helpommin.
Ja sitten on lihassolujen rakenne. Toisilla lihassolut kasvavat suuriksi, toisilla voimakkaiksi ja toisilla nopeiksi etc. Ja tämä on asia mihin emme voi vaikuttaa. Mutta en usko että solurakenne liittyy suoraan ectogeeneihin.

Silti vaikka kaltaiseni 81kg ecto treenaisi kuin Dorian Yates, söisi 6000kcal ja 300g proteiinia päivässä, nukkuisi 10h piikittäisi IGF-1 sun muita hormoneja, en silti pääsisi ikinä Mr Olympia kokoon. Tässä täytyy siis olla muitakin tekijöitä. Mutta mitä ne tekijät ovat?
Tämä kysymys on askarruttanut minua jo kauan. Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä ja näkemyksiä :)
 
Tiedä häntä, itse luulin aiemmin olevani ecto-tyyppiä kun ei perkule tullut pattia ei sitten millään. Luulot loppui siihen kun aloin syömään TERVEELLISESTI ja PALJON + aloitin G6-ohjelman ja oikeasti kovaa treenaamisen (kai sitä olin sitten aikaisemmin ihan lusmu nyhverö, joka ei vaan osannut treenata kovaa, vaan mentiin täysin mukavuusalueella hissun kissun ettei vaan rasitu). Sen jälkeen ei oo ollut mitään laihuusongelmia, päin vastoin olen jo tiputtanutkin ensimmäistä kertaa elämässäni 2 kg pois.
 
Silti vaikka kaltaiseni 81kg ecto treenaisi kuin Dorian Yates, söisi 6000kcal ja 300g proteiinia päivässä, nukkuisi 10h piikittäisi IGF-1 sun muita hormoneja, en silti pääsisi ikinä Mr Olympia kokoon. Tässä täytyy siis olla muitakin tekijöitä. Mutta mitä ne tekijät ovat?
Tämä kysymys on askarruttanut minua jo kauan. Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä ja näkemyksiä :)

Oletko selvittänyt lihaksiesi solurakenteen.
Keskivertosuomalaisella on lihaksissaan yhtä paljon nopeita ja hitaita soluja. Yksilöiden ja jopa yhden yksilön eri lihasten välillä on kuitenkin suuria eroja. Spurttaamiseen sopivia soluja saattaa olla kaikista soluista peräti 80 prosenttia. Toisaalta tunnetaan pitkän matkan juoksijoita, hiihtäjiä ja uimareita, joiden soluista 95 prosenttia on hitaita.

On yleisesti tiedossa, että lihaksen koko kasvaa voimaharjoittelussa. Tätä kutsutaan lihasten hypertrofiaksi eli lihassolujen läpimitan kasvuksi ja tätä tapahtuu erityisesti bodaustyyppisessä harjoittelussa (keskiraskaat painot, pitkät sarjat). Lihaksen hypertrofia johtuu:
1) lihassolujen lukumäärän kasvusta (hyperplasia) tai
2) jokaisen lihassolun läpimitan kasvusta (hypertrofia)
Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat sekä hyperplasian, että hypertrofian aiheuttavan lihaskasvua. Kuitenkin lihassolujen lukumäärän kasvu on hyvin rajallista ja pääasiallinen
lihaksen koon kasvu johtuu lihassolujen läpimitan kasvusta.Ihmiset joilla on paljon ohuita lihassoluja lihaksen pinta-alayksikköä kohden omaavat paremmat edellytykset kehonrakentajiksi ja painonnostajiksi kuin ihmiset joiden lihassolujen lukumäärä lihaksessa on pienempi.
 
jätä ny noi jonkun psykologipellen keksimät somatotyypit pois kirjotuksista, niillä ei oo mitään tieteellistä perustetta. Ihan vaan siks et joku saattaa ottaa tommosen hihhulipaskan tosissaan
 
Oletko selvittänyt lihaksiesi solurakenteen.
Keskivertosuomalaisella on lihaksissaan yhtä paljon nopeita ja hitaita soluja. Yksilöiden ja jopa yhden yksilön eri lihasten välillä on kuitenkin suuria eroja. Spurttaamiseen sopivia soluja saattaa olla kaikista soluista peräti 80 prosenttia. Toisaalta tunnetaan pitkän matkan juoksijoita, hiihtäjiä ja uimareita, joiden soluista 95 prosenttia on hitaita.

En oo selvittäny, missähän tämmöisen tutkimuksen saa tehtyä?
 
Olet vielä kasvuiässä, joten energiasi menee kasvamiseen.

Olet yli 190cm(!), joten ne lihakset eivät näytä samalta kuin lyhyemmällä kaverilla, vaikka habat kasvaisivatkin samaa tahtia.
 
Tääl on ny porukkaa joka ei usko tähän koko kehotyyppihommaan. Sen nyt sanon että tämä koko homma on täyttä totta, joka kiistää genetiikan vaikutuksen lihaskasvussa on täysi idiootti. Se mun kaveri on mua vuoden nuorempi ja painaa melkein 90kg, penkkitulos 120kg. Sillä on todellakin paljon enemmän lihasta joka on tullut todella nopeasti. Ja se ei kuurittele, oon siitä täysin varma.
 
Muutamia lihaskasvun kannnalta merkittäviä tekijöitä.

-Lihas-solu jakauma
-Myostatiini
-Luonnolliset kasvuhormoni- ja testosteroni tasot
 
Se mun kaveri on mua vuoden nuorempi ja painaa melkein 90kg, penkkitulos 120kg. Sillä on todellakin paljon enemmän lihasta joka on tullut todella nopeasti. Ja se ei kuurittele, oon siitä täysin varma.
Vai voisko olla, että se on sit tehny jotain oikein mitä sä et ole? Syöny enemmän ja paremmin, treenannu kovempaa, levänny paremmin?
 
Tääl on ny porukkaa joka ei usko tähän koko kehotyyppihommaan. Sen nyt sanon että tämä koko homma on täyttä totta, joka kiistää genetiikan vaikutuksen lihaskasvussa on täysi idiootti. Se mun kaveri on mua vuoden nuorempi ja painaa melkein 90kg, penkkitulos 120kg. Sillä on todellakin paljon enemmän lihasta joka on tullut todella nopeasti. Ja se ei kuurittele, oon siitä täysin varma.

genetiikka on tiedettä ja kukaan ei ole sen vaikutusta kiistänyt. Somatotyypit eivät ole tiedettä eikä sillä ole mitään tekemistä genetiikan tai tieteen kanssa ylipäätään. Siksi neuvoin jättämään niiden käytön pois jos haluat uskottavaa tekstiä kirjoittaa. Muuten ihan hyvää pohdintaa
 
Vai voisko olla, että se on sit tehny jotain oikein mitä sä et ole? Syöny enemmän ja paremmin, treenannu kovempaa, levänny paremmin?

Ei, siitä oon varma. Se kaveri ei oo kehonrakentaja, ei edes tienny miten selkää treenataan. Ja silti leveempi selkä kuin mulla. Jatkuvasti kyselee multa neuvoja. Mä oon hankkinu monta vuotta tietoa optimaalisesta lihaskasvusta, ennen ku tää kaveri oli ees käyny salilla. Mä keskityn lihaksen rakentamiseen sataprosenttisesti koska muuten en saisi kasvua, tähtään jopa syksyllä kisoihin. Mä käytän paljon enemmän lisäravinteita, syön paremmin (oon nähny), nukun enemmän ja treenaan kovempaa. Ja silti meidän lihaskasvun ero on aivan valtava koska sillä on parhaat geenit mitä oon ikinä nähny.
 
Pitkillä ihmisillä on laajempi lihas, joten tarvitaan enemmän työtä näyttääkseen suhteessa samalta kuin lyhyemmillä ihmisillä.

Ei se lihas kasva muutenkaan viikossa. Kannattaisi varmaan rauhassa muutama vuosi käydä salilla, ennen kuin alkaa miettimään näitä geenien, aminohappojen ja vaimonhakkaajan pitämisen merkitystä lihaksen kasvuun.
 
genetiikka on tiedettä ja kukaan ei ole sen vaikutusta kiistänyt. Somatotyypit eivät ole tiedettä eikä sillä ole mitään tekemistä genetiikan tai tieteen kanssa ylipäätään. Siksi neuvoin jättämään niiden käytön pois jos haluat uskottavaa tekstiä kirjoittaa. Muuten ihan hyvää pohdintaa

Käytännössä somatotyypit on kuitenkin havaittu todellisiksi, ihan huippukehonrakentajienkin taholta.

- - - Updated - - -

Pitkillä ihmisillä on laajempi lihas, joten tarvitaan enemmän työtä näyttääkseen suhteessa samalta kuin lyhyemmillä ihmisillä.

Ei se lihas kasva muutenkaan viikossa. Kannattaisi varmaan rauhassa muutama vuosi käydä salilla, ennen kuin alkaa miettimään näitä geenien, aminohappojen ja vaimonhakkaajan pitämisen merkitystä lihaksen kasvuun.

No oon nyt neljä vuotta käyny salilla joten kyllä on mun mielestä jo hyvä aika hankkia lisää tietoa :)
 
Tulee vaa paha mieli ku alkaa näitä asioita liian tosissaa miettimään. Salille vaan mars, rauta liikkumaan, sopivan ohjelman löytäminen, ruokaa nassuun ja lihakset kasvaa omassa tahdissaan sen mitä kasvaa.
 
Mulle ei ainakaan tule koska oon utelias. Tottakai mä treenaan optimaalisesti ja lujaa, mutta tässä välissä on mun mielestä ihan mielenkiintoista ottaa asioista selvää vaikkei tämä mun lihaskasvua millään lailla auta. :)
 
Vaikka sä löytäisit vastauksen siihen, että mitkä somatot,ectot,myftot,nymfot,skymfot huuhaa :D Niin eihän se silti auta siihen, että kasvaaks se lihas vai ei, mut eihän sitte jos jossain on joku paikka missä geenimuunnellaan lihasten rakenteita ja suht halvalla niin sitten.... Ja kuitenkaan näistä sun viesteistä ei aukee, että mikä se sun optimaalinen ja luja treenaus on, toki en mä rupee sitä spekuloimaan sen enempää.
 
Jotkut on lahjakkaampia kuin toiset. Lahjakkuutta voi olla fyysistä ja psyykkistä ja kaikissa tapauksissa eri tavoilla. Nää nyt on näitä juttuja, joista ei kauheesti kannattais stressata. Et ilmeisesti ole ainakaan huippulahjakas, niin muistuttaisin siitä, että meidän ei-niin-lahjakkaiden täytyy panostaa hommaan astetta enempi kuin lahjakkaampien, että jotain muutosta tapahtuu. Itselläkin on teoriatietoa vaikka kuinka, en silti ole käytännössä osannut soveltaa sitä riittävästi. Ja lisäksi omalla kohdalla alkoholin haittavaikutukset on vienyt sitten ne pienemmätkin kehitykset pois.
 
Ei, siitä oon varma. Se kaveri ei oo kehonrakentaja, ei edes tienny miten selkää treenataan. Ja silti leveempi selkä kuin mulla. Jatkuvasti kyselee multa neuvoja. Mä oon hankkinu monta vuotta tietoa optimaalisesta lihaskasvusta, ennen ku tää kaveri oli ees käyny salilla. Mä keskityn lihaksen rakentamiseen sataprosenttisesti koska muuten en saisi kasvua, tähtään jopa syksyllä kisoihin. Mä käytän paljon enemmän lisäravinteita, syön paremmin (oon nähny), nukun enemmän ja treenaan kovempaa. Ja silti meidän lihaskasvun ero on aivan valtava koska sillä on parhaat geenit mitä oon ikinä nähny.

Paljonko muuten painosi ja pituutesi oli aloittaessa 4 vuotta sitten ja paljon nyt?
 
Parempi olla tuollainen "läpipasko" kun saa syödä paljon, ja ei tarvitse olla koko ajan dieetillä :) Vaikka tulosta ei tulisi niin nopeasti lyhyellä tähtäimellä kun ns. hard gainerille, niin pystyy silti pitkään nostamaan tuloksia rauhalliseen tahtiin. Monesti nämä isot kaverit on niitä ketkä taistelevat sitten vuorostaan läskiä vastaan, ja harvemmin ovat kireässä kunnossa.
 
Back
Ylös Bottom