- Liittynyt
- 27.12.2011
- Viestejä
- 5 017
Ihan sellasta vaan kyselisin jengiltä yleensä, että kauanko olette saaneet pidettyä kehitystä yllä tällä 2x6 systeemillä? Itselläni toimi todella hyvin lähes vuoden ajan, ja penkkimaksimiin sain mielestäni ihan hyvän lisän about. 6kk ajalla eli noin 25kg. Nyt onkin sitten ollut viimeiset kolme kuukautta ihan täyttä pään seinään hakkaamista, mitään en ole treeneissä tai syömisissäni muuttanut, mutta tulokset eivät enää nouse, pikemminkin tuntuvat vain laskevan, eli sarjapainot tulleet tuossa ensinnäkin 2,5kg kumpaankin sarjaan takapakkia eikä enää tunnu potkua löytyvän. Ojentajatreenin alkanut panostamaan, sillä se on aina ollut penkkaamisessa se heikoin kohtani, mutta tuntuu että sarjakestävyyteni alkaa olla huonontunut. Mitä mieltä kokeneemmat karjut on, kannattaisiko hetkeksi kokeilla vaihtaa koko penkkiohjelmaa esim. pidempiin sarjoihin tyyliin kymppeihin ja kaseihin tai sitten enemmän sarjoja pudotuksilla toistot tyyliin 12, 8, 5, 3 ja painoa lisää. Vai onko jotain muita niksejä tai kokemuksia?!? Penkki on kuitenkin meikäläisellä ja varmaan aika monella muullakin se liike, joka kulkiessaan antaa motivaatiota muuhunkin treenamiseen, mutta paikallaan junnatessaan masentaa niin perhanasti. kiitos ja anteeks.:(
Vaihtelu kunniaan! Vaihda ihmeessä treeniä ja kokeile erilaisia sarjoja, esim. 5x5.