Mikä ilahdutti tänään salilla?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jerkku
  • Aloitettu Aloitettu
3 kpl Basic Nutrition EAA -25%
3-4 viikon pakollinen tauko tulossa kaikesta salitreenistä. Normaalisti viikon totaalilepo on aikalailla maksimi kevyellä viikolla. Tosin viime kesänä jouduin pitämään 6 viikkoa loukkaantumisen vuoksi. 1-2 viikossa ei tapahdu mitään muuta kuin lihaspaineiden menetys. Pidemmän tauon jälkeen lihasmuisti hoitaa. Mutta on se henkisesti vaikeaa. Joskus on vaan pakko ottaa taukoa ja toivoa, että pääsee takaisin lähtökuntoon vielä jonain päivänä. Ainakin hermosto pääsee palautumaan kunnolla.

Juu kyl se silloin menee ok jos on pakko pitää lepoa jonkun vamman takia :D hyväähän nämä viikon totaalitauot varmasti tekee pari kertaa vuodessa kun ei muutoin niitä ota :)
 
Ei varsinaisesti eilen ilahduttanut mutta tänään: en ole pariin edelliseen treeniohjelmaan tehnyt maastavetoja (eli noin 20-24 viikkoon), tosin eri variaatioita kuten sjmv olen tehnyt. Eilen oli taas pitkästä aikaa maastavetoja vuorossa niin tänään, ai että mitkä domssit tuli takareisiin, pakaroihin, alaselkään, latseihin ja trapseihin. Olen hieman katsonut koko maastavetoa alaspäin, mutta nyt taas muistinkin miten loistava liike se on ainakin minulle selän treenaamiseen. Latsit on aivan tuolta kiinnitysten alaosista kosketusarkana, samoin epäkkäät. Se jos mikä ilahduttaa :)
 
Kaikkihan siellä ilahduttaa. Lomakauden kevyemmät ja fiiliksen mukaan vedetyt treenit ovat parantaneet suoritustasoa. Joskus toukokuussa tähän ketjuun postaamani flirttitapahtuma on johtanut hyvinkin mielyttäviin tilanteisiin ja treenaaminen tuntuu muutenkin hyvältä.

Eiköhän tämä muutu aika pian, kun elokuu pääsee vauhtiin.
 
Kivannäköinen nuorimies moikkasi - eipä ole koskaan ennen kukaan tuntematon salilla moikannut minua vaikka naamatuttu salilta olisikin!
 
10kk kestänyt kuntoutus olkapäälle taitaa vihdoin olla ohi, jo 5 viikkoa painettu ilman kipuja menemään ja orastava iskiaskin selätettiin :)
jalkapalloa harrastava poikakin (16v) innostui salille siinä määrin että tehtiin 24kk sopimus ja intoa tuntuu kehonmuokkaukseen riittävän, arskalla lähdetään liikkeelle ja sitten katsotaan soppelia 2-3 jakoista jatkoon kunhan saadaan voimapuolelta löysät pois ja tekniikat haltuun.
Hienoa neuvoa oikeita tekniikoita ja kertoa ravinnosta kun info tuntuu menevän perille ja kiinnostaa kuunnella :puntti::ruoska:
 

M-Nutrition Sports Greens 1, 210 g, Lemon-Lime

Todella tykki viherjauhe

-33%
Polvi kiukutellut kuukauden verran tai oikeastaan yläsäären sisäosa että kävelykin on sattunut. Tänään pitkän tauon jälkeen kunnon jalkareeni ilman minkäänlaista kipua ja 20min kuntopyörää loppuun. Todella hyvä fiilis ja helkkarinmoinen soija :)
 
Aloitin ryssäkyykkyä ja ekat 6x2 olivat jostain syystä melkoisen raskaat. Ehkä takana ollut mökkely vaikutti asiaan, mutta vähän mietin, että jos tuleva kevyt treeni on näin HC, niin miten jaksan ne kunnon treenit. Tänään sitten 6x3 olikin kevyttä. Antoi vähän toivoa tulevaan.
 
Olin kahden vaiheilla että menenkö tänään salille vai en, mut kannatti mennä! Oma ennätys kapeessa penkissä 6x50kg :) Ihan mieletön rinta-ojentaja treeni.
Lisäks ilahdutti kun mun solttupenatekniikkaa kehuttiin!
 
Oon tän vuoden tehnyt pelkkää tuntumabodailua lasten painoilla (ei sillä, että meikäläisen painot ois ikinä isot ollutkaan :D ). Pari-kolme liikettä per lihasryhmä, toistot aina 15-20 ja helvetisti sarjoja. Kuitenkin reenit olleet todella kovia ja lihakset ajettu ihan loppuun. Aattelin tänään kokeilla pitkästä aikaa perus 3x10 treeniä, yhdellä liikkeellä per lihasryhmä. Ja jumalauta! Kyllä oli rauta kevyttä, vanhat sarjapainot paukku rikki joka liikkeessä ja muutenkin tuntu tosi hyvältä. Liikkeet meni tasan sinne mihin pitikin. Selkeesti ollut hyötyä tuosta tuntumabodailusta, nyt osaa kohdistaa lihakselle sen isommankin kuorman. Kaiken lisäksi paino nousee ja ukko kiristyy. Ei vois paljoo parempi fiilis olla!
 
Oon tän vuoden tehnyt pelkkää tuntumabodailua lasten painoilla (ei sillä, että meikäläisen painot ois ikinä isot ollutkaan :D ). Pari-kolme liikettä per lihasryhmä, toistot aina 15-20 ja helvetisti sarjoja. Kuitenkin reenit olleet todella kovia ja lihakset ajettu ihan loppuun. Aattelin tänään kokeilla pitkästä aikaa perus 3x10 treeniä, yhdellä liikkeellä per lihasryhmä. Ja jumalauta! Kyllä oli rauta kevyttä, vanhat sarjapainot paukku rikki joka liikkeessä ja muutenkin tuntu tosi hyvältä. Liikkeet meni tasan sinne mihin pitikin. Selkeesti ollut hyötyä tuosta tuntumabodailusta, nyt osaa kohdistaa lihakselle sen isommankin kuorman. Kaiken lisäksi paino nousee ja ukko kiristyy. Ei vois paljoo parempi fiilis olla!

Ite huomannut että kun alko opettelemaan vuos takaperin punnerruksissa rinnan aktivointia niin väsyy penkissäkin paljon aikasemmin kuin ennen jakso painaa vaikka kuinka :D Hyvä asiahan tuo tietty on lihaskasvun kannalta toki :)
 
Uusi ennätys kyykyssä 205 kg. Opin samalla, että mun pitää ottaa jatkossa kyykkymaksimit eri tavalla kun tänään. Nyt tein näin: 10x20 kg, 10x20 kg, 10x50 kg, 3x70 kg, 3x90 kg, 3x110 kg, 3x130 kg, 3x150 kg, 1x170 kg, 1x190 kg (vyö), 1x200 kg (vyö) ja 1x205 kg (vyö). Toi hyppäys 170 kg => 190 kg oli liikaa ja hermosto ei ollut vielä kunnolla herännyt. Jatkossa loppupuoli esim. 3x165 kg, 1x180 kg, 1x195 kg, 1x210 kg jne.
 
1min 21sek aika 500metriä soutu laitteella. Ilahdutti mutta samalla oli kyllä paksummat 10min hetkeen.
Yleisesti ilahduttaa vitun hyvä porukka salilla joka saa vetämään ylirajojen.
 
Kyykkäsin ekaa kertaa vyön kanssa. En halua edes tietää millaisia äännähdyksiä oon päästänyt ylös noustessa, sen verran orgastinen olo. Kerrankin sai tuntea jalkojen työskentelevän eikä vaan pelätä keskikropan pettämistä. Huhhuh. Kyykky on mun uus lempiliike :D
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom