Hintataso vaihtelee aika tavalla riippuen siitä, paljon isännät kehtaavat pyytää länkkärilisää. Maan tapana on pyytää päljon. Aika samoissa tuntuisi olevan, ellei jopa vähän halvempaa kuin Intiassa. Lonely Planetista katselin noita suositeltuja budjettimajoituksia ja parinkympin huitteilla näyttivät olevan (USD). Sesonkin on tammi-maaliskuu ja silloin on kalliimpaa tehdä turistijuttuja.
Matkakertomus: duuniin Intiaan
- Keskustelun aloittaja Dopey
- Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Pari panoraamakuvaa Dikwellasta vielä. N8 kännykän panoraamasofta tekee hyvin tuon yhdistelyn, saumoja saa tosiaan hakea. Ensimmäinen on uima-altaalta aamiaisen jälkeen. Parissakin framessa patsasteleva venäläinen naikkonen oli noissa kuteissa aamiaisellakin.
Tässä näkymä niemennokan raflasta merelle.
Tässä näkymä niemennokan raflasta merelle.
Oltiin eilen illalliskekkereillä, järjestäjänä toimi OWC Bangalore, eli täällä asuvien ulkomaalaisten naisten hyväntekeväisyysjärjestö. Pukeutumiskoodi oli "formal Indian", eli piti käydä ostamassa itsellekin intialainen juhlapuku, eli blingit aamutoffelit, koon miljoona pyjamahousut ja orgasminvärisen kaavun tuohon päälle. Vaimolle sari.
Hommelin nimi oli varainhankinta, eli ohjelmana oli kaikennäköistä myyjäistä ja arpajaista syöminkien ja juominkien lomassa. Näiden lisäksi oli monenlaista intialaista kulttuuriohjelmaa myös. Otin kuvia lähinnä muista vieraista, mutta julkiseen jakoon laitoin nyt vain nämä ohjelmaräpsyt:
Tänään oli sitten pojalla 12-vuotispäivät. Kakku oli lähikauppakeskuksen sulklaakaupasta ja poitsu sai valita printin
:
Iltapäivällä käytiin ajelemassa kartingia:
Hommelin nimi oli varainhankinta, eli ohjelmana oli kaikennäköistä myyjäistä ja arpajaista syöminkien ja juominkien lomassa. Näiden lisäksi oli monenlaista intialaista kulttuuriohjelmaa myös. Otin kuvia lähinnä muista vieraista, mutta julkiseen jakoon laitoin nyt vain nämä ohjelmaräpsyt:
Tänään oli sitten pojalla 12-vuotispäivät. Kakku oli lähikauppakeskuksen sulklaakaupasta ja poitsu sai valita printin
:Iltapäivällä käytiin ajelemassa kartingia:
Mr. ja Mrs. intialainen
Tässä vielä kehnosti shopattu foto (tarjoilija oli tunkenut kuvaan) meistä noissa mainituissa Intiatamineissa nauttimassa sivistyneesti Karnatakassa kasvaneita viinirypäleitä. Bangaloressa kannattaa juoda paikallisesti kasvatettua viiniä, koska jopa muista Intian osavaltioista tulevalle viinille on kovat rangaistustullit. Muualta maailmasta tulevat oluet ja viinit ovat kalliimpia kuin Suomessa tullimaksujen takia.
Tässä vielä kehnosti shopattu foto (tarjoilija oli tunkenut kuvaan) meistä noissa mainituissa Intiatamineissa nauttimassa sivistyneesti Karnatakassa kasvaneita viinirypäleitä. Bangaloressa kannattaa juoda paikallisesti kasvatettua viiniä, koska jopa muista Intian osavaltioista tulevalle viinille on kovat rangaistustullit. Muualta maailmasta tulevat oluet ja viinit ovat kalliimpia kuin Suomessa tullimaksujen takia.
Lisää biletystä
Expattina tulee tutustuttua ihmisiin aika nopeassa tahdissa. Ystävyyssuhteita on myös myös mahdollista "periä". Häh? Tapasimme yhden skandinaavipariskunnan läksiäisissä täällä 4 vuotta olleen brasilialaisparin, joiden kanssa on tullut pidettyä sen jälkeen yhteyttä kun heidän edelliset ystävänsä matkustivat pois.
Eilen avioparin mies täytti 50 vuotta, mitä juhlittiinkin varsin kansainvälisesti. Vieraita oli lähes kymmentä kansalaisuutta, huippuna paikalle englantiummikkoina Brasiliasta matkustaneet päivänsankarin vanhemmat (80+). Muutama juhlintaräpsy linkkeinä, todella mukavia ihmisiä:
Expattina tulee tutustuttua ihmisiin aika nopeassa tahdissa. Ystävyyssuhteita on myös myös mahdollista "periä". Häh? Tapasimme yhden skandinaavipariskunnan läksiäisissä täällä 4 vuotta olleen brasilialaisparin, joiden kanssa on tullut pidettyä sen jälkeen yhteyttä kun heidän edelliset ystävänsä matkustivat pois.
Eilen avioparin mies täytti 50 vuotta, mitä juhlittiinkin varsin kansainvälisesti. Vieraita oli lähes kymmentä kansalaisuutta, huippuna paikalle englantiummikkoina Brasiliasta matkustaneet päivänsankarin vanhemmat (80+). Muutama juhlintaräpsy linkkeinä, todella mukavia ihmisiä:
Delhi ja Gurgaon, osa I
Työmatkaa pukkaa taas. Pekingissä alkanut kurssi jatkuu Gurgaonissa, joka on Delhin kylkeen rakentunut moderni kaupunginosa / kaupunki. Hotelli on designpalatsi Trident Gurgaon, joka on nähtävyys itsessään. Aurinko oli jo painumassa mailleen, mutta otin hotellin ympäristöstä vähän kalansilmällä kuvia.
Ei kyllä usein tule mieleen, että on arkkitehtoonisesti tehty jostain paikasta liian hieno. Tässä tapauksessa ajatukselta ei voi välttyä, kun tämän betonimuotoilun seurauksena järjettömän isolle alueelle on mahtunut vain kourallinen hotellihuoneita.
Työmatkaa pukkaa taas. Pekingissä alkanut kurssi jatkuu Gurgaonissa, joka on Delhin kylkeen rakentunut moderni kaupunginosa / kaupunki. Hotelli on designpalatsi Trident Gurgaon, joka on nähtävyys itsessään. Aurinko oli jo painumassa mailleen, mutta otin hotellin ympäristöstä vähän kalansilmällä kuvia.
Ei kyllä usein tule mieleen, että on arkkitehtoonisesti tehty jostain paikasta liian hieno. Tässä tapauksessa ajatukselta ei voi välttyä, kun tämän betonimuotoilun seurauksena järjettömän isolle alueelle on mahtunut vain kourallinen hotellihuoneita.
Delhi ja Gurgaon, osa II
Delhi on Bangaloreen verrattuna vähän siistimpi ja vähemmän kaoottinen paikka. Ekaa kertaa kuljin nyt uuden lentoaseman kautta ja sekin on länkkäriluokkaa. Tuntui luksukselta syödä Subwayn voileipä siellä, joten pitää ehkä vähentää inkkariruokien syömistä. Gurgaon on vähän Dubain tyylinen betonikaupunki, missä kaikki rakennukset ovat lähes uusia. Trident Hotelli erottuu niistäkin omituisuudellaan.
Muutama räpsy kaupungilta (siis Delhistä, ei Gurgaonista), missä kävimme tutkailemassa luurimyynnin tilaa:
Pari kuvaa India Gatelta, eli paikalliselta riemukaarelta:
Paikalla käy paljon porukkaa, joten palveluntajontaa on käärmeenlumonnasta ja ennustajasta kaikenlaisen krääsän tuputtajaan. Kohtuullisen stressitön paikka ostaa matkamuistoja Delhissä on Dilli Haat, johon on sen verran korkea sisäänpääsymaksu, että sisällä saa olla melko rauhassa:
Delhi on Bangaloreen verrattuna vähän siistimpi ja vähemmän kaoottinen paikka. Ekaa kertaa kuljin nyt uuden lentoaseman kautta ja sekin on länkkäriluokkaa. Tuntui luksukselta syödä Subwayn voileipä siellä, joten pitää ehkä vähentää inkkariruokien syömistä. Gurgaon on vähän Dubain tyylinen betonikaupunki, missä kaikki rakennukset ovat lähes uusia. Trident Hotelli erottuu niistäkin omituisuudellaan.
Muutama räpsy kaupungilta (siis Delhistä, ei Gurgaonista), missä kävimme tutkailemassa luurimyynnin tilaa:
Pari kuvaa India Gatelta, eli paikalliselta riemukaarelta:
Paikalla käy paljon porukkaa, joten palveluntajontaa on käärmeenlumonnasta ja ennustajasta kaikenlaisen krääsän tuputtajaan. Kohtuullisen stressitön paikka ostaa matkamuistoja Delhissä on Dilli Haat, johon on sen verran korkea sisäänpääsymaksu, että sisällä saa olla melko rauhassa:
Jos räjähdysvaarassa oleva ydinvoimala pitää korjata välineinä Bilteman jakari ja puolikas rulla viiksilankaa, ei kukaan ole niin fiksu kuin Intialainen. Sama juttu jos pitää maansiirtotraktori kuljettaa kahdella mopolla, joista toisesta puuttuu etupyörä. Valitettavasti hommia ei sitten suunnitella ihan vimpan päälle, kun paikan päällä kuitenkin tulee keksittyä joku kikkakuutonen.
Intialaisista alle 10% käyttää Internettiä eikä noitten kupariverkkojen kautta todellakaan viedä mitään ADSL:ää joka kotiin...
Katsos vaan, 15k lukukertaa Pakkisketjussa ja 15k katselukertaa flickrissä rikki samana päivänä. Jälkimmäinen tuli tosin avattua puoli vuotta myöhemmin, joten aika yhteensattuma, että käyrät leikkaavat tasaluvulla. Dopey kiittää mielenkiinnosta.
Sen verran uutisiakin, että paikallisen OWC expattihyväntekeväisyysjärjestön Rangoli-lehti kelpuutti ottamani kuvan seuraavan numeron kanteen. Hassua, että moisesta voi tulla näin hyvälle tuulelle, sillä lehden levikkiä ei todellakaan tuhansissa lasketa.
Toinen uutinen ei ole ihan yhtä hyvä: Intia muutti eläkesysteemiään niin, ettei täältä saakaan maksettuja eläkemaksuja lähtiessä mukaan, vaan ne jäävät tänne kaniin. Ensimmäisille kolmelle vuodelle maksavat 9% korkoa ja sitten ovat nollakorolla siihen asti, kun 58-vuotiaana saa alkaa tapella paikallisen byrokratian kanssa siitä, miten rusinaksi vajaassa 20 vuodessa kutistuneen potin voisi siirtää Suomeen. Kun inflaatio on täällä vakiona kaksinumeroinen, niin aika lailla nollaan painuu noin pitkässä ajassa isompikin rahasumma. Paikallinen henkilöstöosasto nyt miettii, mitä tälle voisi tehdä, sillä uusi systeemi jossa eläkemaksut uppoavat pohjattomaan kaivoon ei ole ihan sellainen, kuin mihin nimeni aikanaan rustasin. Sama ongelma on kaikilla muillakin ulkomaalaisilla firmoilla täällä, mikäli ovat maasta jonka kanssa Intia ei ole tehnyt sopimusta sosiaaliturvasta (Suomi siis kuuluu joukkoon).
Sen verran uutisiakin, että paikallisen OWC expattihyväntekeväisyysjärjestön Rangoli-lehti kelpuutti ottamani kuvan seuraavan numeron kanteen. Hassua, että moisesta voi tulla näin hyvälle tuulelle, sillä lehden levikkiä ei todellakaan tuhansissa lasketa.
Toinen uutinen ei ole ihan yhtä hyvä: Intia muutti eläkesysteemiään niin, ettei täältä saakaan maksettuja eläkemaksuja lähtiessä mukaan, vaan ne jäävät tänne kaniin. Ensimmäisille kolmelle vuodelle maksavat 9% korkoa ja sitten ovat nollakorolla siihen asti, kun 58-vuotiaana saa alkaa tapella paikallisen byrokratian kanssa siitä, miten rusinaksi vajaassa 20 vuodessa kutistuneen potin voisi siirtää Suomeen. Kun inflaatio on täällä vakiona kaksinumeroinen, niin aika lailla nollaan painuu noin pitkässä ajassa isompikin rahasumma. Paikallinen henkilöstöosasto nyt miettii, mitä tälle voisi tehdä, sillä uusi systeemi jossa eläkemaksut uppoavat pohjattomaan kaivoon ei ole ihan sellainen, kuin mihin nimeni aikanaan rustasin. Sama ongelma on kaikilla muillakin ulkomaalaisilla firmoilla täällä, mikäli ovat maasta jonka kanssa Intia ei ole tehnyt sopimusta sosiaaliturvasta (Suomi siis kuuluu joukkoon).
Hyvää joulua!
Vuosi ketjun kirjoitusta takana ja on täällä tietysti muutakin vähän ehtinyt puuhailla. Kiitos lukijoille, joita on yllättävän paljon riittänyt. Intiassa ei paljoa joulua juhlita, mutta aatto on sentään duunissa vapaapäivä tällä viikolla. Kuusikauppiaita ei siis katukuvassa näy, joten vaimon piti vähän improvisoida että saatiin joulukuusi ja hennoille oksille tarpeeksi kevyet koristeet...
Hyvää joulua kaikille! Vuoden vaihtumisen pitäisi sujua täysin ennen kokemattomissa merkeissä, joten puolentoista viikon päästä pitäisi olla mielenkiintoinen kuvakertomus tarjolla.
Vuosi ketjun kirjoitusta takana ja on täällä tietysti muutakin vähän ehtinyt puuhailla. Kiitos lukijoille, joita on yllättävän paljon riittänyt. Intiassa ei paljoa joulua juhlita, mutta aatto on sentään duunissa vapaapäivä tällä viikolla. Kuusikauppiaita ei siis katukuvassa näy, joten vaimon piti vähän improvisoida että saatiin joulukuusi ja hennoille oksille tarpeeksi kevyet koristeet...
Hyvää joulua kaikille! Vuoden vaihtumisen pitäisi sujua täysin ennen kokemattomissa merkeissä, joten puolentoista viikon päästä pitäisi olla mielenkiintoinen kuvakertomus tarjolla.
- Liittynyt
- 4.1.2011
- Viestejä
- 5
Terve ja hyvää uutta vuotta! Itselläni on expatelämää takana Aasiassa joitakin vuosia, mutta nyt Suomessa. Ulkomaankomennukset kiinnostaa (Intia yksi vaihtoehto) ja olisikin mielenkiintoista kuulla tarkemmin teidän pojan kouluasioista. Oliko yksityinen koulu ainoa vaihtoehto ja miten hän on sopeutunut?
Yksityinen kansainvälinen koulu on ainoa vaihtoehto ja jos nyt voisi valita uudelleen, laittaisin pojan kouluun, jossa on myös johto ja opettajat länsimaisia. Poika on koulussa nimeltään Indus International School ja paikan hyvästä maineesta ja hinnasta huolimatta homma on normaaliin suomalaiseen peruskouluun verrattuna organisoitu kuin tynnyrillinen apinoita LSD-huuruissa. Puitteet ovat hienot eivätkä opettajatkaan ihan toivottomia ole, mutta henkilökunta juoksee viikosta toiseen aina uuden hienon johdon päättämän projektin perässä ja perusopetus jää aika vähälle huomiolle. Tästä johtuen koeviikoille pitää käytännössä opettaa asiat pojalle itse. Intialaiset, jotka haluavat kersan pärjäävän pitkälle palkkaavat kotiopettajan illoiksi ja viikonlopuiksi.
Poika on sopeutunut OK, mutta arvosanat ovat tippuneet kiitettävistä välttäviksi täällä, vaikka englannin kieli oli tullessa aika hyvin hallussa. Nyt olisi parempi koulu tiedossa, mutta tästä asuinpaikasta on sinne vähintään 1.5 tunnin ajomatka per suunta, joten päivät venyisivät turhan pitkiksi siellä. Näillä näkymin en ole suostumassa jatkoon ja tällä kouluhärdellillä on iso osuus haluttomuudessa jatkaa komennusta.
Poika on sopeutunut OK, mutta arvosanat ovat tippuneet kiitettävistä välttäviksi täällä, vaikka englannin kieli oli tullessa aika hyvin hallussa. Nyt olisi parempi koulu tiedossa, mutta tästä asuinpaikasta on sinne vähintään 1.5 tunnin ajomatka per suunta, joten päivät venyisivät turhan pitkiksi siellä. Näillä näkymin en ole suostumassa jatkoon ja tällä kouluhärdellillä on iso osuus haluttomuudessa jatkaa komennusta.
Kultaiset vankkurit vai moni kakku päältä kaunis?
Nonniin, sen verran on toipunut, että tässä tarinaa ja kuvia muutaman päivän junareissulta etelä-Intiaan. Matkavärkkinä toimi Golden Chariot juna, joka on tavallaan hotelli pyörillä. Junassa on vain makuuvaunuja, baarivaunu, ravintola kahdessa vaunussa ja mini-spa (hierontaa ja kuntoiluvärkkejä).
Nää junat on juuttaan kalliita ja normaalireissut kestävät viikon. Nyt oli kuitenkin lehdessä mainos uudenvuodenreissusta, jossa tehdään vain puolikas kierros Maduraista ensin etelään ja sieltä Keralan läpi takaisin Bangaloreen. Pienen väännön jälkeen saimme matkan intialaishintaan joten bookkasimme itsemme junaan; samalla piti tietty ottaa lentoliput Maduraihin ja sieltä hotelli aseman läheltä.
Ensimmäinen yö kului Royal Court hotellissa Maduraissa, mistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Hotelli oli aika meluisa ja "saimme" tupakkihuoneen vastakkaisesta varauksesta huolimatta. Aamiainenkaan ei ollut hääppöinen.
Ensimmäinen päivä varsinaista matkaa sujui Maduraita samoilen. Ensimmäinen pysäkki oli Meenakhsin temppeli, joka on yksi tärkeimpiä hindutemppeleitä. Toisinsanoen arkipäivänäkin aamupäivällä paikka oli kuin ammuttu täyteen porukkaa. Kun vielä opas teki puolivälissä kierrosta oharit, ei ollut tunnontuskia irrottautua ryhmästä temppelistä ulos tultua ja ottaa autorikshaa takaisin junalle. Temppeli on todella upea, mutta ainakin minun on hankala pysähtyä ihailemaan sitä kun pitää syrjäsilmällä vahtia, ettei kersa huku väkijoukkoon.
Nuo värikkäillä hahmoilla päällystetyt tornit ovat temppelialueen portteja. Niiden välissä oleva 50 hehtaarin labyrintti on itse temppeli. Takaisin junaan tullessa piti ottaa pari kuvaa laituriltakin. Nämä kaksi salskeaa nuorukaista suorastaan vaativat päästä fotoon:
Hupaisahko yksityiskohta oli yksi junan vaunu, jossa oli jäänyt ovi auki - laiturilla omaa junaansa odottaneet tavalliset intialaiset - joiden muutaman vuoden vuosipalkalla voisi ostaa yhden lipun - käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kävivät sisällä äkisti kääntymässä. Lounaan jälkeen käytiin muinaisen maharadjan palatsissa (josta oli neljäsosa jäljellä) katsomassa kertomuksen tahtiin vilkkuvia valoja ja huithomassa itikoita.
Yön tultua juna jolkotti etelään, jossa meillä oli aikainen herätys katsomaan auringonnousua Intian eteläkärjessä. Tämä oli siis uuden vuoden yö, joten baarissa oli bileet.
Poitsu oli innoissaan tanssilattialla vilkkuvine aurinkolaseineen, kunnes piti lähteä yrittämään nukkumista. Mainitun eteläkärjen paikannimi Kanyakumari. Eipä tullut mieleen, että k.o. niemennokka voisi aamuhämärässä olla niin täynnä porukkaa ja kaupustelijoita. No, siellä oltiin tuupittavina ja pilvisestä säästä huolimatta pieni pilkahdus nähtiin auringonnousustakin:
Matka jatkui päivällä Keralaan Kovalam Beachille, jossa olevassa Leela hotlassa syötiin illallista paikallisesta musisoinnistakin nauttien. Sitä ennen oli aikaa samoilla biitsillä, joka oli kuin ammuttu täyteen intialaisia (tästä alkaa kehittyä teema tälle reissulle).
Juna puksutti taas yöllä eteenpäin ja pysähtyi Alleppeyhin, josta matka jatkui vanhasta riisilautasta konvertoidussa turistiveneessä. Tämä osa Keralaa on osittain merenpinnan alapuolella ja kanavia on suuri määrä. Jos Keralaan aikoo tulla, tulisin tämän kokemuksen perusteellä tänne enkä merenrantakohteisiin. Vaihtoehtona on resortit järvien rannalla tai hytti houseboatissa.
Vietimme jonkun aikaa Punnamada Backwater Resortissa, joka vaikutti varsin viihtyisältä paikalta. Hotlan rannasta käsin voisi ottaa gondolin tyyppisen kulkuvälineen ja lokoisasti taaksepäin nojaten viettää päivän kanavien varsia katsellen.
Viimeinen junan pysähdyspaikka ennen Bangalorea oli Kochi. Siellä käytiin kirkossa, kristillisessä tällä kertaa. Vähän jäi epäselväksi, mikä suuntaus oli kyseessä kun jokainen miehittäjä (Portugali, Hollanti, Britannia) vuorollaan oli muuttanut suuntauksen omakseen. Paikan teki mielenkiintoiseksi se, että portugalilainen löytöretkeilijä Vasco da Gama oli haudattu tänne (tosin hauta oli myöhemmin siirretty pois).
Läheisellä (Vasco da Gaman) aukiolla oli mahdollisuus räpsiä kuvia kiinalaisista kalaverkoista, joita näkee kaikissa Keralan matkaraporteissa. Nämä verkot lienevät k.o. paikassa vain turisteja varten, sillä isot rahtilaivat sahaavat kapeahkon salmen läpi Kochin isoon satamaan.
Sitten yöllä Bangaloreen ja reissu sillä selvä. Paitsi että yöllä sairastui koko perhe, ilmeisesti ruokamyrkytykseen. No näitä Intiassa sattuu, mutta voitte varmaan kuvitella, miten loistava homma oli kolmeen pekkaan valvoa yö ja sairastaa ensin sitä junan makuuvaunussa ja ennen himaan pääsyä pari tuntia autossa. Muutenkin fiilikset reissua kohtaan oli vähän haaleat: intialaiset matkaoppaat eivät ole sen järjestelmällisempiä kuin intialaiset muutenkaan, maisemia ei päässyt junasta juuri katselemaan ja seisoessaan päivät asemalla junan lukuisten WC:iden tuotokset jäivät paikallisten iloksi raiteille luksushotellin lähtiessä eteenpäin.
Kuvat taas myös slide showna. Laitan sinne varmaan lähipäivinä jonkun verran lisää kuvia, jos kännyköistä löytyy hyviä.
Nonniin, sen verran on toipunut, että tässä tarinaa ja kuvia muutaman päivän junareissulta etelä-Intiaan. Matkavärkkinä toimi Golden Chariot juna, joka on tavallaan hotelli pyörillä. Junassa on vain makuuvaunuja, baarivaunu, ravintola kahdessa vaunussa ja mini-spa (hierontaa ja kuntoiluvärkkejä).
Nää junat on juuttaan kalliita ja normaalireissut kestävät viikon. Nyt oli kuitenkin lehdessä mainos uudenvuodenreissusta, jossa tehdään vain puolikas kierros Maduraista ensin etelään ja sieltä Keralan läpi takaisin Bangaloreen. Pienen väännön jälkeen saimme matkan intialaishintaan joten bookkasimme itsemme junaan; samalla piti tietty ottaa lentoliput Maduraihin ja sieltä hotelli aseman läheltä.
Ensimmäinen yö kului Royal Court hotellissa Maduraissa, mistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Hotelli oli aika meluisa ja "saimme" tupakkihuoneen vastakkaisesta varauksesta huolimatta. Aamiainenkaan ei ollut hääppöinen.
Ensimmäinen päivä varsinaista matkaa sujui Maduraita samoilen. Ensimmäinen pysäkki oli Meenakhsin temppeli, joka on yksi tärkeimpiä hindutemppeleitä. Toisinsanoen arkipäivänäkin aamupäivällä paikka oli kuin ammuttu täyteen porukkaa. Kun vielä opas teki puolivälissä kierrosta oharit, ei ollut tunnontuskia irrottautua ryhmästä temppelistä ulos tultua ja ottaa autorikshaa takaisin junalle. Temppeli on todella upea, mutta ainakin minun on hankala pysähtyä ihailemaan sitä kun pitää syrjäsilmällä vahtia, ettei kersa huku väkijoukkoon.
Nuo värikkäillä hahmoilla päällystetyt tornit ovat temppelialueen portteja. Niiden välissä oleva 50 hehtaarin labyrintti on itse temppeli. Takaisin junaan tullessa piti ottaa pari kuvaa laituriltakin. Nämä kaksi salskeaa nuorukaista suorastaan vaativat päästä fotoon:
Hupaisahko yksityiskohta oli yksi junan vaunu, jossa oli jäänyt ovi auki - laiturilla omaa junaansa odottaneet tavalliset intialaiset - joiden muutaman vuoden vuosipalkalla voisi ostaa yhden lipun - käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kävivät sisällä äkisti kääntymässä. Lounaan jälkeen käytiin muinaisen maharadjan palatsissa (josta oli neljäsosa jäljellä) katsomassa kertomuksen tahtiin vilkkuvia valoja ja huithomassa itikoita.
Yön tultua juna jolkotti etelään, jossa meillä oli aikainen herätys katsomaan auringonnousua Intian eteläkärjessä. Tämä oli siis uuden vuoden yö, joten baarissa oli bileet.
Poitsu oli innoissaan tanssilattialla vilkkuvine aurinkolaseineen, kunnes piti lähteä yrittämään nukkumista. Mainitun eteläkärjen paikannimi Kanyakumari. Eipä tullut mieleen, että k.o. niemennokka voisi aamuhämärässä olla niin täynnä porukkaa ja kaupustelijoita. No, siellä oltiin tuupittavina ja pilvisestä säästä huolimatta pieni pilkahdus nähtiin auringonnousustakin:
Matka jatkui päivällä Keralaan Kovalam Beachille, jossa olevassa Leela hotlassa syötiin illallista paikallisesta musisoinnistakin nauttien. Sitä ennen oli aikaa samoilla biitsillä, joka oli kuin ammuttu täyteen intialaisia (tästä alkaa kehittyä teema tälle reissulle).
Juna puksutti taas yöllä eteenpäin ja pysähtyi Alleppeyhin, josta matka jatkui vanhasta riisilautasta konvertoidussa turistiveneessä. Tämä osa Keralaa on osittain merenpinnan alapuolella ja kanavia on suuri määrä. Jos Keralaan aikoo tulla, tulisin tämän kokemuksen perusteellä tänne enkä merenrantakohteisiin. Vaihtoehtona on resortit järvien rannalla tai hytti houseboatissa.
Vietimme jonkun aikaa Punnamada Backwater Resortissa, joka vaikutti varsin viihtyisältä paikalta. Hotlan rannasta käsin voisi ottaa gondolin tyyppisen kulkuvälineen ja lokoisasti taaksepäin nojaten viettää päivän kanavien varsia katsellen.
Viimeinen junan pysähdyspaikka ennen Bangalorea oli Kochi. Siellä käytiin kirkossa, kristillisessä tällä kertaa. Vähän jäi epäselväksi, mikä suuntaus oli kyseessä kun jokainen miehittäjä (Portugali, Hollanti, Britannia) vuorollaan oli muuttanut suuntauksen omakseen. Paikan teki mielenkiintoiseksi se, että portugalilainen löytöretkeilijä Vasco da Gama oli haudattu tänne (tosin hauta oli myöhemmin siirretty pois).
Läheisellä (Vasco da Gaman) aukiolla oli mahdollisuus räpsiä kuvia kiinalaisista kalaverkoista, joita näkee kaikissa Keralan matkaraporteissa. Nämä verkot lienevät k.o. paikassa vain turisteja varten, sillä isot rahtilaivat sahaavat kapeahkon salmen läpi Kochin isoon satamaan.
Sitten yöllä Bangaloreen ja reissu sillä selvä. Paitsi että yöllä sairastui koko perhe, ilmeisesti ruokamyrkytykseen. No näitä Intiassa sattuu, mutta voitte varmaan kuvitella, miten loistava homma oli kolmeen pekkaan valvoa yö ja sairastaa ensin sitä junan makuuvaunussa ja ennen himaan pääsyä pari tuntia autossa. Muutenkin fiilikset reissua kohtaan oli vähän haaleat: intialaiset matkaoppaat eivät ole sen järjestelmällisempiä kuin intialaiset muutenkaan, maisemia ei päässyt junasta juuri katselemaan ja seisoessaan päivät asemalla junan lukuisten WC:iden tuotokset jäivät paikallisten iloksi raiteille luksushotellin lähtiessä eteenpäin.
Kuvat taas myös slide showna. Laitan sinne varmaan lähipäivinä jonkun verran lisää kuvia, jos kännyköistä löytyy hyviä.
- Liittynyt
- 1.6.2004
- Viestejä
- 16 123
- Ikä
- 48
Respect ! Aika matkailija-seikkailijoita olette
Ikävä tuo pojan koulujuttu, jos Bangaloresta ei parempaa/erilaisempia löydy. Käsittääkseni B on kuitenkin aikasen iso ulkkarikylä - mutta koulutouhotus kuulosti kyllä aika intialaiselta.
Hienoa rapsaa kyllä tullut, vähän on aistittavissa se että alkuinnostus on laantunut ja syinä "komennuksen lopettamiseen" ovat samat kuin itselläkin. Eli lapsien koulutus lähinnä. Milloin pois intiasta?
Sitten aika hyvä lista ulkomaille sopeutumisesta:
1. innostunut odotus
2. suuri pettymys
3. suru ja viha
4. hyväksyminen
5. sopeutuminen.
Tunnistatko mitään noista vaiheista?
- Liittynyt
- 4.1.2011
- Viestejä
- 5
HArmi kyllä kuulla että kouluhommat eivät ole menneet tyydyttävästi. Perheen hyvinvointi on ulkomailla se ykkösjuttu, itsehän sitä pärjää vaikka päällä seisten. Mutta jos muu perhe ei voi hyvin, niin homma ei toimi.
Itselläni ainakin meni viimeisin komennus hyvin vuoristoratatyyppisesti. Eli oli aikoja kun tuntui että kaikki on hyvin, mutta sitten parin viikon päästä olin niin täynnä kohdemaata ja niitä tyyppejä siellä. Oma komennus kesti 3 vuotta ja voin sanoa olleeni aivan kypsä viimeiset puoli vuotta. Jos olisin jatkanut komennusta vielä esim. vuoden lisää, luulen että varsinainen sopeutuminen olisi lähtenyt käyntiin. Sopeutuminen vie useamman vuoden...
Nyt on taas kova hinku päästä maailmalle, Suomessa oleminen ei vaan jaksa kiinnostaa loppuelämää...
Komennus loppuu reilun vuoden päästä, joten on tässä kakkua jäljellä vielä istuttavana. Toisaalta taas 1. puolikas hujahti alta todella vauhdilla.
Nuo mainitsemasi vaiheet tulivat tutuiksi jo edellisellä kerralla (USA), mutta tällä kertaa prosessi on ollut hyvin erilainen. Miksi? Koska tämä on Intia. Siirryin aika suoraan vaiheeseen 5, mutta en usko, että hyväksymistä tapahtuu ikinä - yleisesti ottaen intialaisilla ei vain ole edes alkeellisia käytöstapoja. Tai sitten yhden tapaamamme expatin sanoin: "vihdoin hyväksyn sen, etten tule ikinä rakastamaan tätä maata". Hyvät ja huonot ajat eivät ole kausia vaan päiviä tai niiden osia. Toisina päivinä elämä hymyilee varsinkin expattikuplassa, missä asumme ja toisina päivinä tulee avokämmenellä kummallekin poskelle. Etukäteisodotuksiin nähden homma on mennyt aika lailla niinkuin odotinkin, mutta ne pettymysten aiheet ovat olleet yllätys - alkukokemuksiin nähden päivittäinen eläminen taas on paljon helpompaa kuin odotin. Tai sitten vaikeudet on vaimolla
(hei vaan kulta).No mikä tässä maassa nyt on niin kummallista verrattuna muihin maihin, tai myös muihin kehitysmaihin? Ehkä parhaan selityksen löysin tästä kirjasta, jossa tämän maan asukkien (yhteiskuntaluokasta riippumatta) käyttäytymistä kuvataan peliteorian avulla. Jos joutuu intialaisten kanssa tekemisiin työelämässä niin kannattaa ehdottomasti lukea ja jo aikaisemmin mainostamani White Tiger. Täällä ei vain kukaan usko "what goes around, comes around" sanontaan (huvittavaa sinänsä, koska tästähän hinduismissa on kyse), vaan missä tahansa tilanteessa intialainen yksilö maksimoi vain ja ainoastaan lyhyen ajan voittoa. Niinpä esimerkiksi roskia on turha viedä roskikseen kun ne voi vain pudottaa maahan tai viskata naapurin tontille, mistä seurauksena koko maa on kuin iso Ämmänsuo. Porukka on myös järjettömän väkivaltaista, vai voisitko esimerkiksi kuvitella Hesarin etusivulle juttua ja kuvaa kuoliaaksi hakatusta vesikauhuisesta kulkukoirasta, jota paikallinen viiksivallu voitonriemuisesti vetää mopon perässä pitkin keskikaupunkia (linkki, ei eläinrakkaille)?
- Liittynyt
- 1.6.2004
- Viestejä
- 16 123
- Ikä
- 48
En oikein ymmärrä, hindut uskovat jälleensyntymiseen mutta sitten lopettavat SAIRAAN koiran väkivaltaisesti ja vielä roikottavat ruumista mopon perässä, kirjoittavat aiheesta lehteen ja julkaisevat kuvan?
Sivistysvaltio, yeah! Kuvittelevatko ne apinat että jokainen uudelleensyntyy juuri lehmäksi? Miksi juuri lehmäksi? Miksi ei toukaksi, perhoseksi tai vaikkapa koiraksi?
En todellakaan ole eläinrakas enkä tahdo koskaan eläintä, enkä pidä eläimistä mutta väkivaltaa eläimiä kohtaa ei silti tarvitse suvaita. :curs:
Suottahan sitä on paneutua ongelman ytimeen ja aloittaa vaikkapa kaatopaikkojen perustamisesta ja ruumiideen sijoittamisesta jonnekin muualle kuin pyhään jokeen kellumaan. Itse en kyllä lainkaan tykkää tästä "yes yes" kansasta. Aikoinaan tein töitä 25 intialaisen kanssa ja tarvittiin 2 suomalaista korjaamaan heidän jälkensä + tekemään sama asia uudelleen. Off-shore my ass.
Sivistysvaltio, yeah! Kuvittelevatko ne apinat että jokainen uudelleensyntyy juuri lehmäksi? Miksi juuri lehmäksi? Miksi ei toukaksi, perhoseksi tai vaikkapa koiraksi?
En todellakaan ole eläinrakas enkä tahdo koskaan eläintä, enkä pidä eläimistä mutta väkivaltaa eläimiä kohtaa ei silti tarvitse suvaita. :curs:
Suottahan sitä on paneutua ongelman ytimeen ja aloittaa vaikkapa kaatopaikkojen perustamisesta ja ruumiideen sijoittamisesta jonnekin muualle kuin pyhään jokeen kellumaan. Itse en kyllä lainkaan tykkää tästä "yes yes" kansasta. Aikoinaan tein töitä 25 intialaisen kanssa ja tarvittiin 2 suomalaista korjaamaan heidän jälkensä + tekemään sama asia uudelleen. Off-shore my ass.
Varsinkin täällä kaupungeissa on aika paljon porukkaa, jonka synnyinlahja, elämäntapa ja pääasiallinen tulonlähde on erilaisten mellakoiden synnyttäminen, hinduja tai ei. Noista saa liksaa esim. puolueilta ja uskonsuunnilta. Tietysti aikakin kuluu vikkelämmin, kun ei ole duunia. Viimeisin mellakka meidän lähialueella syntyi jonkun suositun synnytyslääkärin kuolemasta ja sitä edellisen aiheutti edesmenollaan suosittu saippuaoopperanäyttelijä. Ja täällä kun mellakoidaan, niin tuikataan vähintään bussi tuleen eikä heilutella jotain kylttiä pään päällä (iso osa porukkaa on luku- ja kirjoitustaidotonta, joten viesti menee sillä palavalla dösällä läpi muutenkin paremmin).
Jos luit tuon artikkelin, niin noita koiria siivoava viranomainen ottaa koiria toimialueensa alueelta valitusten perusteella kiinni, ajaa seuraavan viraston toimialueen rajalle ja päästää vesikauhuiset rakit irti siellä. Tuo onneton koira (joka tuskin oli se sama vesikauhuinen yksilö) nyt vaan sattui viranomaisten kieltämättä onnettomasta toiminnasta alkaneen mellakan keskelle. Lehdessä on usein juttuja, joissa jostain vahinkotönäisystä lähtenyt hässäkkä on päättynyt jonkun tai joidenkien paikallaolleiden hengenlähtöön.
Jos katsot tuolta Madurain temppelistä seinämaalauksesta ottamaani kuvaa, niin jokaisessa sarjakuvan ruudussahan siellä jotain päähenkilöä ollaan vuorollaan tappamassa. Sitäpaitsi monien intialaisten suhde jumalaan tuntuu noudattavan samaa peliteoreettista kaavaa kuin suhde muihin ihmisiinkin. Eikä hinduismi mikään rauhanuskonto ole (niinkuin ei muuten ole kristinusko, juutalaisuus tai islamikaan - sain tuota vatsatautia potiessani luettua Richard Dawkinsin "The God Delusion" kirjan loppuun); ennen Brittien tuloa tänne ja maan yhdistämistä eri maharadjojen hinduvaltakunnat lähinnä tappoivat toisiaan vuosisadasta toiseen. Vasta viime vuosisadalla luovuttiin tavasta kivittää brahminia liiaan lähelle tullut kastiton (tällä viime reissulla opimme, että Keralassa tuo turvaetäisyys oli 90 metriä) kuoliaaksi, joten länsimaisittain ymmärrettynä sivistysvaltioksi on vielä jonkun verran matkaa, vaikka paperilla maa onkin pallon isoin demokratia.
