J88
Banned
- Liittynyt
- 20.12.2007
- Viestejä
- 891
Menee jo liian vaikeaksi.
Esim. eräs kaverini on minua paljon isompi, ei kuitenkaan mitään läskiä, ja pari kertaa käynyt salilla nostelemassa. Nyt kun itse olen käynyt salilla ja saanut lihasta olen eri näköinen, vaikka olen pienempi. Tietysti tämä kaveri on iso jo luonnostaan. Niin tarkoitin, että pystyisi kasvamaan samannäköiseksi, isoksi, mutta ei mitään näkyvää lihasta. Näkyvällä lihaksella tarkoitan esim. hauista, joka näkyy selvästi, ja esim. rintalihaksia, jotka työntyy ulos.
Kokonaisvaltaista tarkoitan sillä, että esim. koko käsi kasvaa samaa tahtia, ei kuitenkaan läskillä. Esim. hauis kasvaa ja sen ympärys myös, ei kuitenkaan läskillä. Tällöin ei näkisi, että tätä hauista olisi treenattu. Eli koko kroppa kasvaa ilman läskiä ja pullistuvaa lihasta.
Eli tyyppi, joka on jo luonnostaan iso, näyttää täysin erilaiselta, kuin kukkakeppi, joka kasvaa samankokoiseksi lihasta treenaamalla. Harmittaa vain se, että lihas kasvaa vain sillä tietyllä tavalla, eikä kroppa täten kasva kokonaisvaltaisesti. Lihasten ympärys kun ei kasva ilman läskiä.
Mutta kukaan ei ole kertonut, mitä liikkeitä tai ohjelmaa tarvitaan tuohon kyseiseen kuntoon päästäkseen.