Massanlisäys hallitsee elämää

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja J88
  • Aloitettu Aloitettu

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%

J88

Banned
Liittynyt
20.12.2007
Viestejä
891
Olen tossa käynyt salilla kolme1/2 kuukautta, että saisin lisää massaa. Treenin alussa olin sellanen alta 50 kiloinen, nyt tänään vaaka näytti 68,2.

Kehitys on ollut milloin mitäkin. Salikertoja on jäänyt väliin, paino on pysynyt samoissa lukemissa jo kauan aikaa (viime viikolla olin jo 68,8).

Ainoa asia mikä haittaa on se että jotta saisin tuloksia, täytyy tuon harjoittelun hallita elämää. Kun puhutaan 2:n ja puolen tunnin välein syömisestä, hiilihydraattien syömisestä ennen ja jälkeen treenin, hyvästä levosta, levypainojen nostamisesta, salikäynneistä per viikko, jne.

Jos lepsuilen, eli yritän elää normaalia elämää, olla kavereiden kanssa silloin kun heillä olisi jotain erikoista tekemistä, kiekkomatseissa käydä, ym. satunnaista, niin paino joko putoaa tai laskee, kuten nyt on käynyt. Yksi viikkokin olen saanut täysin persiilleen, kun en antanut massanlisäyksen hallita, mutta jo seuraavalla viikolla palasin tuttuun kaavaan ja tuloksiakin tuli jo ihan vaa´sta katsottuna, lihasta myös.

Mitä siis voisin tehdä? Haluaisin, että tuo harrastus olisi vain yksi asia elämässä ja arjessa, kuten mikä tahansa muukin. Eläisin niin kuin normaalia elämää. Tähän asti olen jättäytynyt vaikka mistä jutuista pois, että saisin aikaan tuloksia. Muuten en niitä saa.
 
Laske sun kokonaiskulutus, lisää siihen joku +500kcal ja syöt tuon päivän mittaan, ei se sen vaikeampaa ole. Yleissääntönä lienee, että treeniä ennen/jälkeen lukuunottamatta, suuremmat hiilariannokset mieluiten ennen iltaa. Illalla esim rypsiöljy+proteiini on toimiva systeemi, ensimmäisestä tulee samalla helposti kaloreitakin.
 
Jos sulle puntti hommat on harrastus niin kun mullekin niin puntille tulee luonnostaan aikaa..se tulee rutiiniksi..vaik mul on vaimo ja lapsi niin aina löytyy aikaa salille..laita asiat tärkeys järjestykseen niin kyl siihen aikaa löytyy ja myös kavereillekkin..
 
Opettele syömään myös kodin ulkopuolella. Kavereiden kanssa voi hyvin viettää iltaa tai käydä lätkämatseissa, rahkapurkkia tai pähkinöitä mukaan. Mikä sen parempaa kuin jäähallissa seurata hyvää kiekkoa ja mussuttaa samalla jotain, tulee syötyä jopa enemmän kun on jotain muuta tekemistä samalla.
 
Olen tossa käynyt salilla kolme1/2 kuukautta, että saisin lisää massaa. Treenin alussa olin sellanen alta 50 kiloinen, nyt tänään vaaka näytti 68,2.

Kehitys on ollut milloin mitäkin. Salikertoja on jäänyt väliin, paino on pysynyt samoissa lukemissa jo kauan aikaa (viime viikolla olin jo 68,8).

Ainoa asia mikä haittaa on se että jotta saisin tuloksia, täytyy tuon harjoittelun hallita elämää. Kun puhutaan 2:n ja puolen tunnin välein syömisestä, hiilihydraattien syömisestä ennen ja jälkeen treenin, hyvästä levosta, levypainojen nostamisesta, salikäynneistä per viikko, jne.

Jos lepsuilen, eli yritän elää normaalia elämää, olla kavereiden kanssa silloin kun heillä olisi jotain erikoista tekemistä, kiekkomatseissa käydä, ym. satunnaista, niin paino joko putoaa tai laskee, kuten nyt on käynyt. Yksi viikkokin olen saanut täysin persiilleen, kun en antanut massanlisäyksen hallita, mutta jo seuraavalla viikolla palasin tuttuun kaavaan ja tuloksiakin tuli jo ihan vaa´sta katsottuna, lihasta myös.

Mitä siis voisin tehdä? Haluaisin, että tuo harrastus olisi vain yksi asia elämässä ja arjessa, kuten mikä tahansa muukin. Eläisin niin kuin normaalia elämää. Tähän asti olen jättäytynyt vaikka mistä jutuista pois, että saisin aikaan tuloksia. Muuten en niitä saa.
Sun on nyt vaan päätettävä, että haluatko panostaa täysillä bodaukseen ja samalla luopua normaalista elämästä. Vaiko kehittyä tasaisen hitaasti ja elää mukavasti siinä sivussa. Minusta tuo sun painonlisäyksesikin on ollut melko nopeaa - eli ei kannata välttämättä ihan noin radikaalisti kuitenkaan muuttaa elämäntapojaan suuntaan tai toiseen. Kohtuus kaikessa siispä..

Itse dokailen kerran viikossa tai hiukan harvemmin. Syön roskaruokaa ja suklaata (:haart:) silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti panostan kuitenkin proteiinipitoiseen ja puhtaaseen ruokaan.. Eli summarum: elämä maistuu hyvältä ja salillakin tulee kehitystä - joskin hiukan hitaammin kuin täydellä panostuksella tulisi.

Toivottavasti tästä mun sepityksestä oli jotain hyötyä sulle. :)
 
Tarkoitin, että pienemmällä panostuksella en saa tulosta yhtään.

Rahaa ei riitä ruokaan, joten syöminen yli kulutuksen on erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta. Viime viikko oli aika treenin hallitsema, mutta paino putosi silti reilu puoli kiloa. Se ei ole tarkoitus, vaan nimenomaan painon ja lihasten lisäys.

Tänään olisi taas treenipäivä, mutta ei huvita mennä yhtään. Kun tiedän, että näinkin suurella panostuksella tulos on nolla. Motivaatio on siis vain pelkästään laskenut.

Koulu, työ, muut harrastukset ovat olleet aika taka-alalla tässä. Kun tulosta ei enää muuten tule.
 
3 ja puolikuukautta salia ja massaa tullut n. 20 kiloa. Ei toi tulos kyllä ole NOLLA.
Nyt vähän realistisemmat tavoitteet. Silkkaa lihasmassaa tulee kovalla reenillä ja oikella syömisellä noin 5 kiloa vuodessa (tästä ollaa eri mieltä, mutta suurinpiirtein näin... Tietysti puhtaana). Ei päivässä tai viikossa mitään tapahdu, et huomaa itse tuloksia peilistä heti reenin jälkeen. Tietysti lihakset voi olla pumpissa, mutta se katoaa.

Ota nyt ihan iisisti ja palaa maanpinnalle, tota vauhtia olisit vuoden päästä 80 kiloa painavampi....

Kaikella rakkaudella siis;)
 
Kyllä sitä kehitystä tulee kun syö neljä kertaa päivässä kunnon ateriat ja juo vaikka treenin päätteeksi palautusjuomat. Mun mielestä se treeni on kaikista tärkein asia, sitten tulee ruoka ja lepo.

Ja loppupeleissä on erittäin tärkeää, että se nuppi pysyy kunnossa. Joten sen ehdoilla kannattaa mennä, jos tollanen ruokavalion loputon viilailu tuntuu ikävältä niin kannattaa jättää se vähemmälle. Treenitulokset kehittyy kuukausissa ja vuosissa, se on pitkäjänteistä hommaa.
 
Tarkoitin, että pienemmällä panostuksella en saa tulosta yhtään.

Rahaa ei riitä ruokaan, joten syöminen yli kulutuksen on erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta. Viime viikko oli aika treenin hallitsema, mutta paino putosi silti reilu puoli kiloa. Se ei ole tarkoitus, vaan nimenomaan painon ja lihasten lisäys.

Tänään olisi taas treenipäivä, mutta ei huvita mennä yhtään. Kun tiedän, että näinkin suurella panostuksella tulos on nolla. Motivaatio on siis vain pelkästään laskenut.

Koulu, työ, muut harrastukset ovat olleet aika taka-alalla tässä. Kun tulosta ei enää muuten tule.
Hei hei hei. Nyt sun pitää oikeasti tehdä tolle jotain. Ei sitä treenaamista noin vakavasti tarvitse ottaa. Ja tuo melkeen 20 kiloa 3 ja puolessa kuukaudessa ei kyllä ole lihasta. Muutama kilo voi olla, mutta ei edes läheskään puolet.

Ja tuo, kun sanoit, että paino putosi viikossa puoli kiloa. Mitä ihmeellistä siinä on. Paino voi pelkästään kahden päivän välillä vaihdella yli kilonkin helposti eikä se tarkoita, että paino alkaisi tippumaan.

Noin lyhyessä ajassa, mitä olet treenannut ei mitään ihmeellisempää kehitystä edes kannata odottaa, se nyt on selvä. Eli malttia vaan, kyllä se paino sielt nousee vielä.
 
Lisäisin itse vielä tähän, että ei sitä painoa tarvitse joka päivä, eikä valttämättä edes joka viikko, katsella / tarkkailla. Tulosta tulee jos on tullakseen. Peili kertoo tulokset mielestäni paljon paremmin kuin vaaka. Suosittelisin sinua myös ottamaan aloituskuvat nykykunnostasi, ja vaikkapa puolen vuoden välein aina uudet. Eikä ympärysmittojen seuraaminenkaan pahasta olisi.

Potki vaikka itsesi salille ja kurita niitä lihojasi! Eihän sitä muuten mihinkään kehity. :whip:
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-40%
Olen tossa käynyt salilla kolme1/2 kuukautta, että saisin lisää massaa. Treenin alussa olin sellanen alta 50 kiloinen, nyt tänään vaaka näytti 68,2.

Kehitys on ollut milloin mitäkin. Salikertoja on jäänyt väliin, paino on pysynyt samoissa lukemissa jo kauan aikaa (viime viikolla olin jo 68,8).

Ainoa asia mikä haittaa on se että jotta saisin tuloksia, täytyy tuon harjoittelun hallita elämää. Kun puhutaan 2:n ja puolen tunnin välein syömisestä, hiilihydraattien syömisestä ennen ja jälkeen treenin, hyvästä levosta, levypainojen nostamisesta, salikäynneistä per viikko, jne.

Jos lepsuilen, eli yritän elää normaalia elämää, olla kavereiden kanssa silloin kun heillä olisi jotain erikoista tekemistä, kiekkomatseissa käydä, ym. satunnaista, niin paino joko putoaa tai laskee, kuten nyt on käynyt. Yksi viikkokin olen saanut täysin persiilleen, kun en antanut massanlisäyksen hallita, mutta jo seuraavalla viikolla palasin tuttuun kaavaan ja tuloksiakin tuli jo ihan vaa´sta katsottuna, lihasta myös.

Mitä siis voisin tehdä? Haluaisin, että tuo harrastus olisi vain yksi asia elämässä ja arjessa, kuten mikä tahansa muukin. Eläisin niin kuin normaalia elämää. Tähän asti olen jättäytynyt vaikka mistä jutuista pois, että saisin aikaan tuloksia. Muuten en niitä saa.

tervetuloa bodarin elämään. Omia valintoja, ja niitten välillä tasapainoilua se on. Haluatko olla kavereittesi kanssa sillä kustannuksella että se vaikuttaa treeneihin, on sinun oma asiasi. Itekki huomasin kun keskittyy kunnolla tähän hommaan ja tuloksia on sen jälkeen tullut aivan erilailla kun esim. vuosi sitten, jolloin sitä oltiin kavereilla aina puoleen yöhön ja aamun pikkutunneille viikonloppuisin.

Hei hei hei. Nyt sun pitää oikeasti tehdä tolle jotain. Ei sitä treenaamista noin vakavasti tarvitse ottaa. Ja tuo melkeen 20 kiloa 3 ja puolessa kuukaudessa ei kyllä ole lihasta. Muutama kilo voi olla, mutta ei edes läheskään puolet.

Noin lyhyessä ajassa, mitä olet treenannut ei mitään ihmeellisempää kehitystä edes kannata odottaa, se nyt on selvä. Eli malttia vaan, kyllä se paino sielt nousee vielä.

kaverihan on vasta aloittanut salilla käymisen jolloin sitä lihaa tulee kyllä enemmän kuin esim. kun vuosia on jo takana useampi.
 
Hei hei hei. Nyt sun pitää oikeasti tehdä tolle jotain. Ei sitä treenaamista noin vakavasti tarvitse ottaa. Ja tuo melkeen 20 kiloa 3 ja puolessa kuukaudessa ei kyllä ole lihasta. Muutama kilo voi olla, mutta ei edes läheskään puolet.

Ja tuo, kun sanoit, että paino putosi viikossa puoli kiloa. Mitä ihmeellistä siinä on. Paino voi pelkästään kahden päivän välillä vaihdella yli kilonkin helposti eikä se tarkoita, että paino alkaisi tippumaan.

Noin lyhyessä ajassa, mitä olet treenannut ei mitään ihmeellisempää kehitystä edes kannata odottaa, se nyt on selvä. Eli malttia vaan, kyllä se paino sielt nousee vielä.
Tässä viestissä on kaikki tarpeellinen sanottu. Miksi kuvittelet, että kehityt vain, jos paino on hirvittävän nopeassa nousussa?

Jos painosi on noussut 3,5 kuukaudessa lähes 20 kiloa, tarkoittaisi se vuositasolla 60 kiloa. Ei tuossa touhussa ole mitään järkeä. Ota joku järkevä pitkän ajan tavoite, esimerkiksi 1 kg / kk. Teet vaan itsellesi hallaa, jos pyrit maksimoimaan rasvan keräytymisen kehoosi. Tarkastele kehitystäsi pidemmissä sykleissä, esimerkiksi viikon tai kuukauden keskiarvona.
 
kaverihan on vasta aloittanut salilla käymisen jolloin sitä lihaa tulee kyllä enemmän kuin esim. kun vuosia on jo takana useampi.
Mutta ei kyllä kahtakymmentä kiloa kolmessa kuukaudessa lihasta tule kenellekkään, vaikka olisi minkälaiset tahansa geneettiset valmiudet ja lääkeaineet käytössä. Täysin varmasti reippaasti yli puolet tosta on rasvaa. Mä väittäisin, että lihasta on syntynyt maksimissaan kolme kiloa.

Eli nyt malttia siihen hommaan.
 
Nimimerkistä päätellen olet parikymppinen jamppa. Tuossa iässä useimmat ovat vielä luonnostaan laihoja. Ei todellakaan kannata antaa jonkun massanlisäysvimman hallita elämää. Muut asiat tulee asettaa elämässä etusijalle.

Itsekin olin tuossa iässä aika laiha, joskin friskissä kunnossa. Olisinko ollut intin testeissä 73/186. Intin jälkeen tuli aika nopeasti 10 kiloa lisää. Ilman mitään vippaskonsteja. Osa painosta on tullut rasvana, suurin osa lihaksena. Paino pysyy nyt 85 kg:n paikkeilla, vaikka olisi puoli vuotta treenaamatta. Eli kun ikää tulee, aineenvaihdunta hidastuu ja paino nousee melkein huomaamatta.

Jatka toki treenausta, mutta älä stressaa painosi kanssa. Rasvan keräämisestä ei ole kuin haittaa - lihasta et pysty keräämään kuin muutaman kilon 3½ kk:ssa.

Ps. kerran viikossa vedetyt kännit eivät kakskymppisenä haittaa treeniä nimeksikään :)
 
Mutta ei kyllä kahtakymmentä kiloa kolmessa kuukaudessa lihasta tule kenellekkään, vaikka olisi minkälaiset tahansa geneettiset valmiudet ja lääkeaineet käytössä. Täysin varmasti reippaasti yli puolet tosta on rasvaa. Mä väittäisin, että lihasta on syntynyt maksimissaan kolme kiloa.

Eli nyt malttia siihen hommaan.

en sitä tarkoittanutkaan että kaikki lihaa on. Rasvaa syntyy aina kun massaa lisätään. Kyllä tossa noin puolet voi olla, tai ainakin enemmän kuin muutama kilo. Tottakai maltilla toi painon nostaminen.

Ps. kerran viikossa vedetyt kännit eivät kakskymppisenä haittaa treeniä nimeksikään :)

kyllä haittaa.
 
Kannattaa painoa tarkkaillessa pitää suurinpiirtein samat olosuhteet aina. Jos esim. ensin katsot painon aamulla tyhjänä ja seuraavanapäivänä ruuan jälkeen niin vaaka todennäköisesti näyttää isompia lukemia ;)
 
Mielestäni otsikon allekirjoittaneella on ne samat "oireet", jotka moni muukin bodari on ainakin harrastuksen alkuvaiheessa kokenut ja kokee yhä monien vuosien jälkeenkin. Kaikki haluaa varmasti kehittää, tai ainakin ylläpitää voimaa sekä lihasta, mutta sen ei pitäisi hallita elämää. Hallitsetko sinä harrastusta, vai harrastus sinua?
 
Taivaskäsi: Kannattaa opetella lukemaan rivien välistä. Totta kai ryyppääminen hidastaa kehitystä. Mutta normibodarille tuolla ei ole suurta merkitystä. Ketjun aloittaja kysyi mielipiteitä treenaamisensa mielekkyydestä. Itse olen sitä mieltä, että tuossa iässä bodaus ei saa hallita elämää. Varsinkaan jos henkilö ei tähtää ammattilaiseksi. Parikymppisenä pitää vielä mennä eikä meinata. En kuitenkaan kehota ketään läträämään viinan kanssa joka viikonloppu. Mutta ei siitä enempää.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom