[ mäQUOTE=Hammer;4595426]Sorry, että tulee pitkää tekstiä, mutta kirjoitettavaa olisi aiheesta paljon...
Sanon nyt aluksi, että olen vilpittömästi pahoillani siitä, että jouduit kokemaan terveytesi menettämisen jo melko nuorella iällä - tai ylipäätään. Mutta uskon, että terveenä olisit kuitenkin ollut potentiaalinen MR. Olympia ehdokas. Tuo mitä tuossa ylhäällä kirjoitit, koskee suuria ja joskus vaikeitakin asioita. Jopa niin vaikeita, että netissä keskutelu tahtoo väkisinkin jäädä puuttelliseksi - jo pelkästään yksityisyydensuojan vuoksi. Mutta yritän omista lähtökohdistani käsin hieman kommentoida asiaa. Itse siis liityin teini-ikäisenä salille, jossa bodykulttuuri ja roinat olivat arkipäivää (ei kuitenkaan julkista). Kukaan ei tuolla salilla (tai muuallakaan) koskaan tarjonnut tai kannustanut roinien pariin. Tietoa kuitenkin sai - sekä haitoista että hyödyistä -, jos meni kysymään. Kilpakehonrakennuksen realiteetit ymmärrettiin hyvin, mutta ensimmäinen vastaus oli aina: älä ryhdy käyttämään aineita (tai pysy natuna). Siihen aikaan ei vielä ollut nettimahdollisuutta, mutta mitään oleellisesti uutta ei ole tähän päivään saakka tullut tietooni, (perus)roinien hyödyistä tai haitoista. Tämä siis tapahtui jo ennen 90-lukua. Mutta tiivistäen: ainakin minun näkökulmastini katsoen tietoa aineiden hyödyistä, haitoista ja käytöstä on ollut saatavilla melko hyvin, jo ennen nettiaikakauttakin. Nykyisin tietoa saa vielä paremmin (jopa lainsäätäjän näkökulmasta katsoen steroideista on riittävästi varoittavaa tietoa saatavilla), kuin silloin.
Jos ajatellaan sinun käymääsi "polkua", niin se lienee kuitenkin aika harvinainen, koskien vain murto-osaa ihmisistä. Jonkin verran myös sisäpiiritietoa kertynyt roinapuolen asioista vuosien aikana ja näyttäisi myös siltä, että nykysin myös "heavy-userit" miettivät terveyteenkin liittyviä asioita huolellisemmin, kuin aiemmin. Aineita sinänänsä on turha kuitenkaan demonisoida, kuten antidopingliike tekee. Voidaan verrata eri käyttöyhteyksiä: hoidollinen käyttö, huippu-urheilukäyttö ja kilpakehonrakennuskäyttö. Näistä vain kilpakehonrakennuskäyttö muodostaa selvän riskitekijän, jos annokset ovat suuret, käyttö pitkäaikaista, lääkkeet epäpuhtaita eikä asiantuntevan lääkärin seurantaa ole mukana. Kahden muun käyttöyhteyden kahdalla hyötysuhteet ovat haittoja selvästi suuremmat. Samalla täytyy myös muistaa, että ihmiset ovat yksilöitä, eikä hyödyt tai haitat mene aina yksi yhteen. Yksi kestää, joku toinen taas ei. Tutkijat ovat myös ihmetelleet, jos steroidit ovat niin vaarallisia kuin väitetään, niin missä ovat kaikki ihmisrauniot ja ruumiskasat, joita olisi pitänyt syntyä jo siltä ajalta, kun niitä Suomessakin alettiin runsaammin käyttämään? Totuus on se, että niitä vain ei ole! Jos "ruumiskasoja" kaipaa, niin voi vaikka laskea, paljonko ihmisiä on yhdysvalloissa kuollut rasvaimuleikkauksiin.
Mielenkiintoinen on myös tuo viittauksesi aineiden vaikutuksiin, joista sinulla ei silloin ollut mielestäsi riittävästi "tietoa", mutta jos olisi ollut "niin asiat olisivat kohdallani mennyt täysin toisin". Tarkoitatko, että että et olisi lainkaan ryhtynyt käyttämään aineita, vai olisitko käyttänyt viisaammin, jotta haitat olisi voitu pitää minimissään? Jonkin verran epäselvyyttä aiheuttaa se, että mikä oli mielestäsi se perimmäinen syy, terveytesi romahtamiselle? Liian suuret määrät steroideja, vai suuret määrät steroideja yhdessä amfetamiinin kanssa? Jossakin yhteydessä on syntynyt vaikutelma, että munuaisten pettäminen oli pääsyy sille, että Pro-ura hankeet raukesivat. Mutta munaisesi hajoamisen syy ei - lääkäreiden mukaan - välttämättä johtunutkaan steroidien käytöstä, vaan ehkä jostakin muusta syystä (Yle Areena, haastattelu). Toisaalta olet myös puhunut amfetamiinin tuhoavasta vaikutuksesta terveydellesi ja urallesi. Mikä oli lopulta syy ja mikä seuraus? Jos nyt kuitenkin saisit palata ajassa taaksepäin, tapamaan nuorta, 15-vuotiasta Markoa, niin mitä kertoisit hänelle ja uskoisitko, että hän noudattaisi neuvojasi (tietäen myös samalla nuoren Markon fanaatttisen päättäväisyyden)?
Anaboliset steroidit kiellettiin tammikuussa 1975, jota edeltävänä aikana Suomessakin lääkärit olivat voineet toimia jonkinlaisessa yhteistyössä urheilijoiden ja kehonrakentajien kanssa ilman suurempia murheita. Ja samoin myös jonkin verran tämän aikakauden jälkeenkin. 60-70-lukujen aikana tietoa kertyi lääkäreille ja urheilijoille ja aineiden vaikutukset tunnettiin jo silloin melko hyvin.70-luvun malli olikin käyttäjän kannalta nykyiseen verrattuna selvästi turvallisempi. Urheilulääkärinä tunnettu professori Juhani Leppäluoto on sanonut "Uskon että yhteistyökykyisen urheilijan ja vastuunsa tuntevan lääkärin yhteistyöllä hormooneista on hyötyä ilman riskiä". Jos dopingkiellot ja lait purettaisiin, siitä hyötysivät kaikki.
Ihmisen ja erityisesti huippu-urheilijan ja kehonrakentajan psyyke täytyy myös huomioida. Ihminen on riskien ja haasteiden ottaja ja nämä mainitut ryhmät erityisesti. Kyllä he ymmärtävät riskit, mutta ovat samalla optimisteja ja tarttuvat haasteeseen. Aina ei mene hyvin, niin kuin tiedämme: huippu-urheilun lukuisat kuolemantapaukset ja lukemattomat pysyvät tai lyhyt aikaiset vammautumiset. Silti elämä ja kilpailut jatkuvat. Time -lehdessä julkaistiin (1998) tutkimus, jonka mukaan lähes jokainen olympiatason urheilija ottaisi kiellettyjä aineita, jos niistä ei jäisi kiinni. Edelleen puolet samasta joukkosta käyttäisi laitonta, mutta voittoihin vievää valmistetta, vaikka se johtaisi viiden vuoden sisällä kuolemaan. Vaikka kysele on aina spekulatiivinen, niin se kertoo kuitenkin niistä asenteista, mitä huippu-urheilijoilla on. Tämä ei ole suositus mihinkään, vaan se kertoo tietyistä psykologisista valmiuksista, mitä huippu-urheilijalla voi olla.
Ps. Tuossa IsonDinon, Ramy-ketjuun kirjoittamassa postissa ehdotettiin, että steroidien ex-käyttäjät kokoontuisivat yhteen, valistaakseen kilpaurasta haaveilevia nuoria aineiden haitoista. Nykyisin terveysvalistusta saa ovista ja ikunoista, joten perimmäiseksi kysymykseksi nousee se, kannattaako ryhtyä kilpakehonrakentajaksi? Tämä ei nähdäkseni ole pelkkä rationaalinen "valintakysymys", vaan pikemminkin sydämen valinnan kysymys, kuten rakastuminenkin. Pelottelulla ja uhkakuvilla saa kyllä monen (täysi-ikäisen) nuoren ja vanhemmakin perääntymään, mutta päätös ei ole aito, eikä yleensä pysyvä, koska tämä strategia perustuu tarkoitushakuiseen disinformaatioon sekä yksilön itsemääräämisoikeuden mitätöimiseen. Kyse on siis vahvasta holhouksesta. Eräs urheilija kertoi lääkärin aina sanoneen kyselijälle, "älä käytä", mutta koska tiesi, että he kuitenkin käyttävät, niin hän antoi varmuuden vuoksi samalla myös aineiden käyttöohjeet. Kyse on pohjimmiltaan yksilön unelmasta ja sen toteuttamisesta. "Tässä toteutuvat vain ne prosessit ja ilmiöt, jotka on annettu (kilpaurheilu-) järjestelmän finaalisen syyn muodossa".
Suhtaudun myös skeptisesti ex-roinaajien kyvystä ja mahdollisuudesta toimia valistajan roolissa. Ensimmäinen kysymys on ex-roinaajan kyky tarkastella urheilu-uraansa takautuvasti, samalla avaten sisäistä elämäänsä kuulijalle. Jos kantavana voimana ei ole katkeruus ja pettymys (näistäkin on esimerkkejä, en viittaa Markoon), niin hommalla on tältä osin hyvä mahdollisuus onnistua. Se tarkoittaisi sitä, että kerrotaan myös tasapuolisesti kilpakehonrakennuksen ja lääkkeiden kaikki realiteetit, sekä voidaan myös käydä läpi, mitä muita vaihtoehtoja voisi olla kilpakehonrakennuksen sijaan, mutta päätös olisi lopulta kuulijan. Toinen kysymys on se, että onko ex-roinaajan järkevää tulla julkisuuteen (aika moni on kieltäytynyt tästä mahdollisuudesta)? Sinä olet voinut sen tehdä, mutta voiko kuitenkaan suositella kaikille? Ex-roinaajalla voi olla taustalla lähiomaiset, työnantaja, työnhakuprosessit tai ex-sponsorit. Ilkeä toimittajakaan ei ole kiva. Kaikki eivät vällttämättä halua kuulla ex-roinaajan julkisia tunnustuksia, samoin kuin ex-sponsori ei halua kuulla tukeneesa roinaajan uraa, varsinkin jos asia on aiemmin sponsisopimuksen dopingpykälässä kielletty. Ylipäätänsä roinista ei voi, eikä kannata puhua, missään julkisessa tilaisuudessa, muuta kuin kuin valikoivan rehellisesti.
