Kyllä Make ainakin elokuussa oli kohtuullisen isossa kunnossa kun sen Kulkurin
ovella näin, ei tietenkään missään kisakunnossa mut kuitenkin ihan äijän kokone. Ollut vissiin vähän ongelmia terveyden kans mut toivotaan et tulis
viel takas kisaileen.
Kyllä Make ainakin elokuussa oli kohtuullisen isossa kunnossa kun sen Kulkurin
ovella näin, ei tietenkään missään kisakunnossa mut kuitenkin ihan äijän kokone.
Make on kyllä erittäin selvällä erolla Suomen kaikkien aikojen massiivisin bodari. Mistäköhän sekin johtuu, ettei muita vastaavia ole tullut. Onko Make sitten niin perhanan lahjakas lajiin, ettei vastaavaa löydy, tai ainakaan osu bodauksen pariin ja rupea harrastamaan sitä 100 lasissa.
Make kyykkäsi lahdessa ensin 8x300 ja sitten 6x350 (voi olla kymppi alas tai ylös en muista tarkkaan). Suurin syy Maken kovuuteen oli helvetin kova treeni. Jokainen sitä parhaiden päivien toimintaa livenä nähnyt sanoo varmasti samaa.
Jotenkin toivoisi että tähän threadiin kirjoitettaisiin sitten kun Makesta oikeasti kuuluu jotain. Nyt joutuu turhaan ramppaamaan täällä vilkaisemassa onko OIKEASTI uutisia ja pettyy joka kerta.
Jotenkin toivoisi että tähän threadiin kirjoitettaisiin sitten kun Makesta oikeasti kuuluu jotain. Nyt joutuu turhaan ramppaamaan täällä vilkaisemassa onko OIKEASTI uutisia ja pettyy joka kerta.
No en tiedä minäkään mitään, mutta ihmetyttää seuraava:
Suomi on ihan vitun pieni maa. Pakkis on ihan vitun iso foorumi. Mä en löytänyt tästä threadista yhtäkään postia, jossa olisi nähty mies alle vuosi sitten. Joku oli ollut Markon kanssa ovella noin 2003 syksyllä ja joku oli noin puolitoista vuotta sitten nähnyt sen ottavan salilla selkätreenin päätteeksi mavea parilla sadalla. Olettaisin, että jos se ylipäänsä kävisi salilla, niin joku olisi sen nähnyt vuoden 2003 jälkeen. Aika maan nielemä jätkä.
Kaikki halukkaat jotka haluaa maken nähdä voivat mennä oulussa sen nimiselle salille kuin: Kunnonpaikka(toppila) siellä se treenaa. Päivystätte siellä aamusta iltaan niin näette varmasti hänet.
LOL, vittu mitä lässytystä. Verrataan Makea Anoon. Make on vahvimpia ukkoja Suomessa koskaan ja jonkun Anon varustepelleilyillä ei ole mitään tekemistä voimailun kanssa. Kaikki kunnia Anolle omassa lajissaan, mutta elkää nyt jumalauta verratko Makeen. Anoa ei varmaan ole koskaan nähty nostavan rawina mitään, Make sentään on tehnyt salilla hurjia rautoja. Vaikka salinostot eivät meinaa vittuakaan, niin ovat kuitenkin rispektiltään noin 10 kertaa kovempia kuin kuminauhoilla hinatut osarit. Mitä taas tulee ammattilaisten varustekisoihin, niin se on oma lajinsa, ei voimanostoa.
Onhan näitä kauhutarinoita kuultu Supermassan voimista: Scot hauiskäännössä tangossa 140kg, Smith-pystypunnerrus edestä 240kg jne jne. Lihasvoimatestissä OYS:ssä lääkärit oli ilmottaneet: "teillähän on enemmän voimaa käsissä ku huippu-urheilijalla jaloissa?!?!".
Eilen salilla joku ukko alko yhtäkki jauhaan Supermassasta, sen supervoimista ja nykykunnosta. Oli tavannut miehen joku aika sitten ja ei ollut tuntea, massat Makella tällä hetkellä tämän ukon sanojen mukaan 90kg.
Ei vähennä. Mutta noista sm voitoista, pelkillä tankkauksilla on turha jauhaa. Koska eipä pro kortin omaavan tartte edes sinne mennä!.
Eihän pro korttia poies oteta?
Vaikka savolainen alkaisi harrastamaan taekwondoa, niin silti paras kehonrakentaja, mitä suomesta on tullut. Rispectit lähtee silti Markolle.

Samaamieltä, miehen huippu kunto ja meriitit puhukoot puolestaan
Mutta kuten aikaisemmin mainitsin niin ei sitä sm-1 kultaa haeta noin vaan... mielestäni tällöin vähäteltäisiin todella rankasti vilposta ja muita Suomen kovimpia kehonrakentajia.
Onhan näitä kauhutarinoita kuultu Supermassan voimista: Scot hauiskäännössä tangossa 140kg, Smith-pystypunnerrus edestä 240kg jne jne. Lihasvoimatestissä OYS:ssä lääkärit oli ilmottaneet: "teillähän on enemmän voimaa käsissä ku huippu-urheilijalla jaloissa?!?!".
Eikös tuo 240kg ollut smith-vinopenkin sarjapaino 6-8 toistoa Supermassa kirjan mukaan. 180kg oli pystypunnerruksen sarjapaino. Aivan huimia varsinkin nuo punnerrusvoimat.