BB PRO Marko Savolainen

[RANKAISIJA]

eikös tuon munuaisen voi joku lähisukulainen luovuttaa, niin saisi uuden filsun nopeemmin paikoilleen?

Omakohtaisia kokemuksia sen verran, että olen joskus ollut testeissä luovuttaakseni munuaisen lähisukulaiselle. Kaikki meni ok. mutta lääkäri oli sitä mieltä että munuainen otetaan vanhemmalta luovuttajalta koska minun munuainen jää silloin reserviin jos myöhemmin tulee häikkää.
Operaatio meni silloin hienosti, vaikka oli suurehko pitkine toipumisjaksoineen ja voimakkaat lääkitykset ei tee sitä yhtään helpommaksi.
Omaisluovutus on asiantuntijoiden mielestä yleensä parempi vaihtoehto kuin elinpankin kautta tullut elinsiirrännäinen.
Omassa tilanteessamme emme halunneet jäädä odottamaan munuaista elinpankista, koska sen saaaminen olis voinut viedä kuukaudesta 10 vuoteen.
En halua kommentoida muuten noita aiempia keskusteluja, koska niiden taso ei ole kovin korkea. Lisäksi faktoja en tiedä, eikä ne tänne varmaan kuulukaan. Terveyttä ei osata mielestäni yleensäkään arvostaa tarpeeksi ennen kuin sen menettää!
Savolaisen Markolle tsemppiä ja terveyttä!:thumbs:

 

[j.uhis]

Jos kenenkaan tekemisia ei saisi kommentoida, olis aika vaikea keskustella yhtikas mistaan. Jos Make suunnittelee jo tassa vaiheessa itsensa myrkyttamista - jos ja kun - uusi munuainen on sisalla, niin sen varauksellinen kommentointi on tuskin kaikkein vallankumouksellisin kommentti ikina - joten eipa vedeta herneita nenaan jos kommentti ei ole luokkaa "anna menna Make, ela sa vaan omien unelmies mukaan". :jahas:

No tähän vielä...
Ilmeisesti kantasi on, että kaikki kilpabodaajat tahallaan myrkyttävät itsensä ja se on paheksuttavaa, ok.
Siksi että tahallaan mahdollisesti rasittavat terveydenhuoltoa ja sairaaloita muiden kustannuksella?
Onko kantasi sama myös kaikkia pakkiksellakin esiintyviä kilpabodareita kohtaan?
Seuraatko bodauskilpailuja tai tuloksia? Jos seuraat, niin saatat olla kaksoismoralisti, oletko koskaan ajatellut?
Eli tasapuolisuutta mielipiteisiin haen, myös Savolaisen omiin päätöksiin omassa elämässään.

 

[heinis]

Ei oo kaikkien tavoite&unelma saada mahdollisimman äkkiä farmarivolvo, vaimo, koira, 2 lasta ja omakotitalo. Sit eletään 25-vuotiaana kuin viiskymppiset. Käydään kerran vuodessa irroittelemassa firman pikkujouluissa ja sit isketään kaikkea mikä liikkuu. Ei mitään noitakaan ihmisiä vastaan, jos se on todella mitä haluaa.

Kun kerta on selvää, mitä elämältä haluaa ja on samanlainen asenne kuin Makella yrittää saavuttaa se, niin ei kun vaan

Siinä sitä taas tulee lopullista totuutta että morkoolit roikaa, voi teitä pienokaisia. Älä nyt kuitenkaan ällisty, mutta kokemus on osoittanut asian olevan niin, että näille oman elämänsä herroille kelpaa vaikka mätä lada, vieraan kersat ja huoraava ruma vaimo siinä vaiheessa, kun lääkärisetä sanoo että suunnitelmia kannattaa tehdä enää päiväksi kerrallaan. Eräskin pässi (veli) paukutteli henkseleitä ja oli oman elämänsä valtias siihen asti, kunnes lääkäri totesi syövän, josta alkoi sellainen itsesäälissä rypeminen jne. miksi aina minä, enkö enää nää joulua pillitys- että piti kirjaimellisesti takoa järkeä sen päähän. Näitä sankareita on kuntosalit, pururadat ja kapakat täynnä, ollaan kovaa jätkää ja määrätään omasta elämästä, mutta kun tosipaikka tulee, niin solahtaa paskat housuun ja maittaa itku.

Toivottavasti Makella järki voittaa, sillä ei ole juurikaan älyä tappaa itseään vain ollakseen olympian kahdestoista, varsinkaan tässä maassa jossa kehonrakennusta ei arvosteta paskan vertaa. Se ei haudassa juurikaan luita lämmitä jos mukaan pannaan kisadiplomi jossa lukee, että "kiva kun osallistuit ja hävisit, PÄSSI".

Mitä tulee kehonrakennukseen lajina yleensä, niin täytyy olla aika hölmö ettei ymmärrä miten laji on muuttunut viime vuosina, sillä nykyään kilpaillaan pikemminkin siitä kuka kestää kovimmat dropit, kuin siitä kenellä on korein keho. Vanhaa 70-80 luvun huippua putoilee kuin kärpäsiä, 90- luvun huiput näyttää kaikkea muuta kuin terveiltä ja 2000- luvun huiput tuskin elää viisikymppisiksi. Mitä sanoisitte jos Coleman kupsahtaisi Olympia- lavalle? Olipa tyhmä jätkä, otti ja kuoli myrkkyihinsä. Nämä sankarit ovat sankareita vaan niin kauan kun henki kulkee, sen jälkeen ne haukutaan maan rakoon koska pilasivat terveytensä vetämällä kaiken mahdollisen minkä saa ruiskun läpi elimistöön. Näin kävisi myös Makelle, pakkiksella ehkä olisi suruliputus mutta kaikki valtalehdet toteaisivat lööpeissään, että hormoonibodari vihdoin kuoli kun myrkytti munuaisensa paskaksi. Jos tuollaista perintöä tavoittelee, niin siittä vaan...

 

[Deathlok]

Siinä sitä taas tulee lopullista totuutta...

Tuliko tänään syötyä jotain hapanta?

 

[Batou]

Seuraatko bodauskilpailuja tai tuloksia? Jos seuraat, niin saatat olla kaksoismoralisti, oletko koskaan ajatellut?

Olen itsekin kilpaillut kehonrakennuksessa. Oletko sina?

On jotenkin hullunkurista jos pitaa perustella minka takia mun HENKILOKOHTAINEN mielipide on ettei ole jarkea yrittaa paluuta Olympialavalle sen jalkeen jos munuaiset on laitettu vaihtoon. Ei sita vastaan tartte hyokata. Kohauta olkapaitas ja siirry seuraavaan viestiin.

 

[timse]

Eräskin pässi (veli) paukutteli henkseleitä ja oli oman elämänsä valtias siihen asti, kunnes lääkäri totesi syövän, josta alkoi sellainen itsesäälissä rypeminen jne. miksi aina minä, enkö enää nää joulua pillitys- että piti kirjaimellisesti takoa järkeä sen päähän. Näitä sankareita on kuntosalit, pururadat ja kapakat täynnä, ollaan kovaa jätkää ja määrätään omasta elämästä, mutta kun tosipaikka tulee, niin solahtaa paskat housuun ja maittaa itku.
jne jne jne...

Sorry vaan, mutta homma voi mennä toisin päin myös. Minä itse henkilökohtaisesti sain kuulla täytettyäni 18v (kun vanhemmat ystävällisesti vasta asiasta kertoivat) minulla olevan elinaikaa 30v asti 75% jälkeläisistä periytyvän geenivirheen takia. Tuon ikäisenä alkaisi alzheimerin tautia muistuttava aivojen rappeutuminen, ja 35v en osaisi itse käydä edes paskalla. 75% menehtymisprosentti on nykylääketieteessä melkoinen.

Ollessani 22v isän veljistä ja siskoista kaikki 6 olivat kuolleet kyseiseen tautiin, samaan aikaan alkoi isäni oireilla... eli kaikki sisaruksista olivat perineet geenin. Tulevaisuudensuunnitelmia ei mulla ollut, jos naimisiin meinasi niin pitäisi ottaa ottolapsi ettei tauti siirtyisi eteenpäin. Mitä turhia sitä yrittää yhtään mitään kun kuitenkin menettää kaiken heti kohta?

Kävipä sitten niin, että sairauden geenitesti tuli mahdolliseksi viime vuonna tähän samaan aikaan. Tartuin härkää sarvista ja menin testiin, vanhempien vastustuksesta huolimatta. Mun mielestä oli parempi varma tieto kuin epävarmuus. Tuloksena napsahti (toivottavasti) erinäisiä vuosikymmeniä lisää elinaikaa joululahjaksi kuukauden hikoilun päälle, tulos oli negatiivinen. Vanhemmat oli ollu jo syntymästä asti siinä uskossa että mulla on se vitun geeni.

Ette arvaa kuinka VITUN MONTA TILAISUUTTA on jäänyt käyttämättä tässä vuosien varrella, niin ihmissuhteissa kuin muuallakin. Koska "ei maksanu vaivaa". Ei uskaltanu sitoitua mihinkään tai kehenkään. Keskittyi vaan viettämään jäljellä olevat päivät mahdollisimman terveellisesti ja mukavasti.

Jos pelaa, niin saattaa voittaa. Mulle osui voitto. Onneksi pelasin, olisi elämä kulunut hukkaan olematonta tautia odotellessa. Vieläkään en osaa oikein rynnätä mahdollisuuksiin, mutta yritän... Sitä oli jotenkin jo niin tottunut ajatukseen "10 vuotta elinaikaa" ja hyväksynyt sen. Vielä nykyäänkin tulee ahaa-elämyksiä "ainii joo, perkele, onhan tässä vielä elinaikaa vaikka kuinka".

Pointtina: jos make haluaa kokeilla onneaan niin jättäkää jeesustelu ja antakaa ihmisen tehdä elämällään mitä sitten kaipaakaan. Ja käyttää niitä mahdollisuuksia. :piis:

 

[taicaviitta]

naps.

pysähdyttävä teksti, ja aivan täyttä asiaa jutun loppupointtineenkin. elämä on elettäväksi tehty.

voi vaan kuvitella, minkälaiset henkiset voimavarat sulla on täytynyt olla - ja miten ne on kasvaneet asian kanssa eläessä vuosien varrella. voi sanoa melko turvallisin mielin, että tapahtui elämässä tästä eteenpäin mitä tahansa sun kohdalla, niin mikään asia ei ole tule muodostumaan enää ylitsepääsemättömäksi - mikään asia ei voi nimittäin enää ylittää tuota kokemusta, henkistä vahvuutta mitatessa.

tuollaista henkista vahvuutta ei voi muuta kuin kunnioittaa.

 

[Batou]

Timsen tarina on mielenkiintoinen ja ironiseksi sen tekee se, etta Markolla olis mahdollisuus pidentaa elamankaartaan, mutta Timse ehdottaa etta kannattaa "elaa taysilla" vaikka elama mahdollisesti lyhenisi. Samalla Timse itse sanoo etta han ei elanyt taysilla kun aikaa oli niin vahan, ja nyt kun aikaa on paljon, elama on vasta alkanut. Aika nurinkurista.

Jos Marko paattaa uuden munuaisen saatuaan (johon siis voi menna vuosia) jatkaa uraansa, ja jos lopputulos on jotain ikavaa, pelkaanpa etta Markon "tukijat" voi olla harvassa siina vaiheessa, vaikka olalle taputtelijoita riittaa tassa vaiheessa. Jos joku luulee etta ma kirjoituksillani olen jotenkin Markoa vastaan niin siitahan nimenomaan ei ole kyse, painvastoin. Olen seurannut hanen uraansa aivan alusta asti, ja vilpittomasti toivoisin etta talla ainutlaatuisella tarinalla on onnellinen loppu.

 

[remu]

... :piis:

Koskettava teksti, ei voi muuta sanoa.. Rispektit.

Ja Make tehköön omasta elämästään omat päätöksensä, ainahan voi kommentoida mutta tukeminen ylä- ja alamäissä olisi tärkeämpää.

 

[anttipantti]

asian olevan niin, että näille oman elämänsä herroille kelpaa vaikka mätä lada, vieraan kersat ja huoraava ruma vaimo siinä vaiheessa

vieraan kersat, huoraava ruma vaimo ja mätä lada, mitä vikaa vieraan kersoissa on? tai siis onpa niitä pienimielisiä ihmisiä jos tuommoset laittaa samaan vertailuun

 

[Ironlife]

Siinä sitä taas tulee lopullista totuutta että morkoolit roikaa, voi teitä pienokaisia. Älä nyt kuitenkaan ällisty, mutta kokemus on osoittanut asian olevan niin, että näille oman elämänsä herroille kelpaa vaikka mätä lada, vieraan kersat ja huoraava ruma vaimo siinä vaiheessa, kun lääkärisetä sanoo että suunnitelmia kannattaa tehdä enää päiväksi kerrallaan.

Hyvää asiaa!

Jotenkin tuntuu siltä, että varsinkin nuoret foorumin käyttäjät ajattelevat dopingin käyttöä ikään kuin luonnollisena jatkumona treeniurallaan (joka monella on vielä lähtökuopissa). Yleinen henki palstalla on, että "älä hätäile, opettele ensin kävelemään, koska mieli voi vielä muuttua", mutta onko ongelmana se, että ne ketkä dopingista tietoa etsivät, ummistavat silmänsä sen varjopuolille ja lukevat vaan niitä "ensimmäinen injektio" ja "roinaa koneessa nyt - minkälaisia tuloksia" -ketjuja? Dopingveteraanien varoitukset ja järkipuheet ovat erittäin hyödyllisiä, mutta kuinka tehokkaasti tuo kaksinaismoralisointi toimii? Doping-osiolle pitäis ehdottomasti laittaa näkyvälle paikalla viestiketju, josta voi lukea niitä ihmisten itsensä kertomia surullisia tarinoita, joista paistaa oikea hätä, pelätään hengenlähtöä ja vannotaan ettei enää kosketa roippeisiin, kun paska on valkoista ja kusi ruskeaa.

 

[petrux]

Siinä sitä taas tulee lopullista totuutta että morkoolit roikaa, voi teitä pienokaisia. Älä nyt kuitenkaan ällisty, mutta kokemus on osoittanut asian olevan niin, että näille oman elämänsä herroille kelpaa vaikka mätä lada, vieraan kersat ja huoraava ruma vaimo siinä vaiheessa, kun lääkärisetä sanoo että suunnitelmia kannattaa tehdä enää päiväksi kerrallaan. Eräskin pässi (veli) paukutteli henkseleitä ja oli oman elämänsä valtias siihen asti, kunnes lääkäri totesi syövän, josta alkoi sellainen itsesäälissä rypeminen jne. miksi aina minä, enkö enää nää joulua pillitys- että piti kirjaimellisesti takoa järkeä sen päähän. Näitä sankareita on kuntosalit, pururadat ja kapakat täynnä, ollaan kovaa jätkää ja määrätään omasta elämästä, mutta kun tosipaikka tulee, niin solahtaa paskat housuun ja maittaa itku.

Toivottavasti Makella järki voittaa, sillä ei ole juurikaan älyä tappaa itseään vain ollakseen olympian kahdestoista, varsinkaan tässä maassa jossa kehonrakennusta ei arvosteta paskan vertaa. Se ei haudassa juurikaan luita lämmitä jos mukaan pannaan kisadiplomi jossa lukee, että "kiva kun osallistuit ja hävisit, PÄSSI".

Mitä tulee kehonrakennukseen lajina yleensä, niin täytyy olla aika hölmö ettei ymmärrä miten laji on muuttunut viime vuosina, sillä nykyään kilpaillaan pikemminkin siitä kuka kestää kovimmat dropit, kuin siitä kenellä on korein keho. Vanhaa 70-80 luvun huippua putoilee kuin kärpäsiä, 90- luvun huiput näyttää kaikkea muuta kuin terveiltä ja 2000- luvun huiput tuskin elää viisikymppisiksi. Mitä sanoisitte jos Coleman kupsahtaisi Olympia- lavalle? Olipa tyhmä jätkä, otti ja kuoli myrkkyihinsä. Nämä sankarit ovat sankareita vaan niin kauan kun henki kulkee, sen jälkeen ne haukutaan maan rakoon koska pilasivat terveytensä vetämällä kaiken mahdollisen minkä saa ruiskun läpi elimistöön. Näin kävisi myös Makelle, pakkiksella ehkä olisi suruliputus mutta kaikki valtalehdet toteaisivat lööpeissään, että hormoonibodari vihdoin kuoli kun myrkytti munuaisensa paskaksi. Jos tuollaista perintöä tavoittelee, niin siittä vaan...

???? Niin mä vähä arvelinkin, että joku älähtää kun itsensä tunnistaa No worries, nuo (talo,lapset ja vaimo) on ihan hienoja saavutuksia elämässä ja sanoinkin jo, ettei minulla ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan. Paitsi ehkä se, että jotkut kyseisen lajityypin edustajista eivät voi ymmärtää mitään muita tapoja elää. Vetäisit tuohon YHDEN esimerkin henkseleitä paukuttelevasta pässistä, jonka maailma romahti. Luuletko, ettei se olisi romahtanut vielä kovemmin ihmisellä, jonka elämä on pyörinyt tutussa pihapiirissä vaimon ja lasten kanssa viimeiset kymmenen vuotta?

Riskit ovat varmasti kovat ja tavoite vaikuttaa epärealistiselta, mutta jos ei voi olla tyytyväinen elämäänsä ja itseensä ilman että yrittää, niin ei oo varmaan helppoa sekään.

 

[Ironlife]

vieraan kersat, huoraava ruma vaimo ja mätä lada, mitä vikaa vieraan kersoissa on? tai siis onpa niitä pienimielisiä ihmisiä jos tuommoset laittaa samaan vertailuun

Tiedätkö mitä eroa on metsällä ja puilla? Lue lauseita, älä takerru sanoihin vaan yritä nähdä se asia niiden takana...

Paitsi ehkä se, että jotkut kyseisen lajityypin edustajista eivät voi ymmärtää mitään muita tapoja elää. Vetäisit tuohon YHDEN esimerkin henkseleitä paukuttelevasta pässistä, jonka maailma romahti. Luuletko, ettei se olisi romahtanut vielä kovemmin ihmisellä, jonka elämä on pyörinyt tutussa pihapiirissä vaimon ja lasten kanssa viimeiset kymmenen vuotta?

Itse näin, että pointti oli myös se, että siinä vaiheessa kun terveydellä oikeasti leikitään, on toivottavasti myös tiedostettu ja hyväksytty se tosiasia, että henki voi lähteä, eikä tyyliin puun takaa "miksi minä?".

edittiä.

 

[pexxi]

Sorry vaan, mutta homma voi mennä toisin päin myös. Minä itse henkilökohtaisesti sain kuulla täytettyäni 18v (kun vanhemmat ystävällisesti vasta asiasta kertoivat) minulla olevan elinaikaa 30v asti 75% jälkeläisistä periytyvän geenivirheen takia. Tuon ikäisenä alkaisi alzheimerin tautia muistuttava aivojen rappeutuminen, ja 35v en osaisi itse käydä edes paskalla. 75% menehtymisprosentti on nykylääketieteessä melkoinen.

Ollessani 22v isän veljistä ja siskoista kaikki 6 olivat kuolleet kyseiseen tautiin, samaan aikaan alkoi isäni oireilla... eli kaikki sisaruksista olivat perineet geenin. Tulevaisuudensuunnitelmia ei mulla ollut, jos naimisiin meinasi niin pitäisi ottaa ottolapsi ettei tauti siirtyisi eteenpäin. Mitä turhia sitä yrittää yhtään mitään kun kuitenkin menettää kaiken heti kohta?

Kävipä sitten niin, että sairauden geenitesti tuli mahdolliseksi viime vuonna tähän samaan aikaan. Tartuin härkää sarvista ja menin testiin, vanhempien vastustuksesta huolimatta. Mun mielestä oli parempi varma tieto kuin epävarmuus. Tuloksena napsahti (toivottavasti) erinäisiä vuosikymmeniä lisää elinaikaa joululahjaksi kuukauden hikoilun päälle, tulos oli negatiivinen. Vanhemmat oli ollu jo syntymästä asti siinä uskossa että mulla on se vitun geeni.

Ette arvaa kuinka VITUN MONTA TILAISUUTTA on jäänyt käyttämättä tässä vuosien varrella, niin ihmissuhteissa kuin muuallakin. Koska "ei maksanu vaivaa". Ei uskaltanu sitoitua mihinkään tai kehenkään. Keskittyi vaan viettämään jäljellä olevat päivät mahdollisimman terveellisesti ja mukavasti.

Jos pelaa, niin saattaa voittaa. Mulle osui voitto. Onneksi pelasin, olisi elämä kulunut hukkaan olematonta tautia odotellessa. Vieläkään en osaa oikein rynnätä mahdollisuuksiin, mutta yritän... Sitä oli jotenkin jo niin tottunut ajatukseen "10 vuotta elinaikaa" ja hyväksynyt sen. Vielä nykyäänkin tulee ahaa-elämyksiä "ainii joo, perkele, onhan tässä vielä elinaikaa vaikka kuinka".

Pointtina: jos make haluaa kokeilla onneaan niin jättäkää jeesustelu ja antakaa ihmisen tehdä elämällään mitä sitten kaipaakaan. Ja käyttää niitä mahdollisuuksia. :piis:

Pysäyttävää luettavaa.

 

[wääntäjä]

Jokaisella on oikeus omaan elämään mutta realistisesti ajatellen onkohan siinä kuitenkaan enää mitään järkeä ja mahdollisuuksia kun munuaiset on loppu ja pitäisi lähteä uusilla siirrännäisillä tavoittelemaan maailman kehonrakennuseliittiä.

Marko on ainutlaatuinen kehonrakentaja Suomen mittakaavalla ja oli aikoinaan ihan Pro-ukko mutta jos ei sinne Olympiaan päässyt terveenä niin aika utopistiselta tuntuu, että sinne siirrännäis munuaisella mennään.

Omnipotentti olotila ja kaikkivoipaisuus tulee esille kun tällaista edes ajattelee siinä vaiheessa kun on vakavasti sairas. Ehkä tietysti psyyke luonnollisesti kieltää sairastumisen aluksi ja vie aikaa ennen kuin myöntää itselleen todellisen asian laidan. Kyllä se olisi mielestäni todellinen olympia voitto jos saa uuden munuaisen ja pystyisi elämään täysipainoista elämää, uusia erilaisia tavoitteita hakien tulevaisuudesta.

Maailmassa on niin paljon muitakin mahdollisuuksia kuin kehonrakennus ja sen tarmon kun Markokin siirtäisi jonnekin uuteen juttuun niin menestys olisi taattu silläkin sektorilla!

Kyllä tuon tason kehonrakennus on niin rajua touhua, että vaikka saisi uuden munuaisen niin seuraavana mahdollisesti menee joku muu sisäelin. (Varmasti maksa ja sydänkin kokenut kovia). Se on vähän kuin viritetystä kilpa-autosta vaihtaa yhden osan niin toinen on seuraavana vuorossa.

 

[timse]

Timsen tarina on mielenkiintoinen ja ironiseksi sen tekee se, etta Markolla olis mahdollisuus pidentaa elamankaartaan, mutta Timse ehdottaa etta kannattaa "elaa taysilla" vaikka elama mahdollisesti lyhenisi. Samalla Timse itse sanoo etta han ei elanyt taysilla kun aikaa oli niin vahan, ja nyt kun aikaa on paljon, elama on vasta alkanut. Aika nurinkurista.

No siinäpä se!

Menetin monta asiaa "varman" takia. Nyt, kun selvisikin että aivan turhaan olin heittänyt hukkaan nuo asiat, harmittaa etten silloin sitoutunut. Kyllä se söi miestä "silloin joskus" sanoa tyttöystäville että en lähde suhdetta tätä syvemmäksi kehittämään, vaikka kyse oli heidän elämästään, etteivät dementoituneen kolmekymppisen kanssa joutuisi sitoutuneina elämään.

Joku toinen saattaisi elää aivan erilailla jos päivät olis määrätty. Jos vanhemmat olis kertonu aikaisemmin, olisinko samalla tavalla lukenu lukiossa? Vai olisinko haistattanu paskat yhteiskunnalle ja lähteny etsimään niitä paljon puhuttuja elämyksiä, mistä tahansa? Ehkä sitten harmittais enemmän jos selviääkin että elinaikaa onkin - ja se kuluu vankilassa.

Olen aivan varma, että Markoa harmittaa ja mietityttää mahdollisilla vanhoilla päivillään josko siirtomunuainen olisi sittenkin kestänyt. Kun on noin sitoutunut urheilulajiin, tuntuu menetys murskaavalta. Se on vähän niinkuin minulla: ellen olisi käynyt testissä, olisin elänyt epävarmuudessa päivä kerrallaan vältellen pitkiä sitoutumisia mihinkään. Kyllä olis 70 vuotiaana harmittanu menetetyt mahdollisuudet vielä helvetisti enemmän kuin nyt.

Kaiken kaikkiaan koko turhaksi osoittautunut murehtiminen vanhensi meikäläistä melkoisesti. Joka ikisessä asiassa (muijat, yksiö, kaverit, koulutus, työ, auton osto, säästäminen, eläkevakuutus (hah!)) tuntui takaraivossa ajatus "turhaan pyristelet".

 

[Front Raise]

Sorry vaan, mutta homma voi mennä toisin päin myös. Minä itse henkilökohtaisesti sain kuulla täytettyäni 18v (kun vanhemmat ystävällisesti vasta asiasta kertoivat) minulla olevan elinaikaa 30v asti 75% jälkeläisistä periytyvän geenivirheen takia. Tuon ikäisenä alkaisi alzheimerin tautia muistuttava aivojen rappeutuminen, ja 35v en osaisi itse käydä edes paskalla. 75% menehtymisprosentti on nykylääketieteessä melkoinen.

Ollessani 22v isän veljistä ja siskoista kaikki 6 olivat kuolleet kyseiseen tautiin, samaan aikaan alkoi isäni oireilla... eli kaikki sisaruksista olivat perineet geenin. Tulevaisuudensuunnitelmia ei mulla ollut, jos naimisiin meinasi niin pitäisi ottaa ottolapsi ettei tauti siirtyisi eteenpäin. Mitä turhia sitä yrittää yhtään mitään kun kuitenkin menettää kaiken heti kohta?

Kävipä sitten niin, että sairauden geenitesti tuli mahdolliseksi viime vuonna tähän samaan aikaan. Tartuin härkää sarvista ja menin testiin, vanhempien vastustuksesta huolimatta. Mun mielestä oli parempi varma tieto kuin epävarmuus. Tuloksena napsahti (toivottavasti) erinäisiä vuosikymmeniä lisää elinaikaa joululahjaksi kuukauden hikoilun päälle, tulos oli negatiivinen. Vanhemmat oli ollu jo syntymästä asti siinä uskossa että mulla on se vitun geeni.

Ette arvaa kuinka VITUN MONTA TILAISUUTTA on jäänyt käyttämättä tässä vuosien varrella, niin ihmissuhteissa kuin muuallakin. Koska "ei maksanu vaivaa". Ei uskaltanu sitoitua mihinkään tai kehenkään. Keskittyi vaan viettämään jäljellä olevat päivät mahdollisimman terveellisesti ja mukavasti.

Jos pelaa, niin saattaa voittaa. Mulle osui voitto. Onneksi pelasin, olisi elämä kulunut hukkaan olematonta tautia odotellessa. Vieläkään en osaa oikein rynnätä mahdollisuuksiin, mutta yritän... Sitä oli jotenkin jo niin tottunut ajatukseen "10 vuotta elinaikaa" ja hyväksynyt sen. Vielä nykyäänkin tulee ahaa-elämyksiä "ainii joo, perkele, onhan tässä vielä elinaikaa vaikka kuinka".

Pointtina: jos make haluaa kokeilla onneaan niin jättäkää jeesustelu ja antakaa ihmisen tehdä elämällään mitä sitten kaipaakaan. Ja käyttää niitä mahdollisuuksia. :piis:

Tämä kyllä pysäytti täysin, rispektit sulle, siinä oli myös hyviä pointteja elämään Olis hienoa kun joskus vois olla murehtimatta pienistä ja nähdä ne tärkeämmät asiat ja oman elämän murheet isommassa mittakaavassa. Siinä menee hämilleen, kun omat murheet on jossain yo kokeeseen lukemisessa tai pieleen menneessä pitkässä vedossa samalla kun monilla sinun tapaasi oli aika lailla isompia murheita... :piis:

 

[foo]

Hieno homma Timse kun kerroit avoimesti noin vaikeasta kokemuksesta! Mahtaa arvostaa nyt ja jatkossakin elämän perusasioita paremmin kun mikään ei ole ollut itsestäänselvää...

 

[arpo]

Heittäkää moraaliheterot volttia!
Marko lavalle!

 

[heinis]

Tuliko tänään syötyä jotain hapanta?

Tuli vaan taas luettuja yliannos foorumia, jossa pikkupojat puhuvat elämän totuuksista niinkuin oikeat sällit, vaikka on äiteen ostamat kalsarit jalassa.

No siinäpä se!
Olen aivan varma, että Markoa harmittaa ja mietityttää mahdollisilla vanhoilla päivillään josko siirtomunuainen olisi sittenkin kestänyt. Kun on noin sitoutunut urheilulajiin, tuntuu menetys murskaavalta. Se on vähän niinkuin minulla: ellen olisi käynyt testissä, olisin elänyt epävarmuudessa päivä kerrallaan vältellen pitkiä sitoutumisia mihinkään. Kyllä olis 70 vuotiaana harmittanu menetetyt mahdollisuudet vielä helvetisti enemmän kuin nyt.

Kysymys onkin siitä, mahdollistaako nuo vanhuuden päivät vai ei. Jos 70 vuotiaana on ravannut 40 vuotta dialyysissä sen takia että jäi viimeiseksi olympiassa ja siinä huumassa pamautti lainamunuaisen paskaksi, niin varmaan vituttaa vieläkin enemmän.

Sellainen elämän totuus jota teidän poikasten tulisi pohtia, on se että viisas ymmärtää rajansa. Makelle ne piirrettiin sen verran selkeästi, että tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää. Aika näyttää miten käy, mutta kun jätkällä jo ikäkin tulee vastaan, niin miksi vitussa pitäisi tappaa itsensä yrittämällä jotain mikä on heti lähdössä mahdotonta. Väittäisin että Makella on paremmat mahdollisuudet kaataa bussi juoksemalla pää edellä sitä päin, kuin saada kunniallinen sijoitus olympiassa vaikka joku lahjoittaisi sille molemmat munuaisensa ja maksan vielä kaupan päälle.