- Liittynyt
- 8.3.2007
- Viestejä
- 3 588
@Raid toistojen määrä kasvoi, samoin treeni muuttunut enemmän kyykyn ympäriltä prässin ympärille?
Tiivistettynä voisi sanoa, että voimailu loppui tai ainakin väheni ja alettiin bodaamaan. Sarjapainoprogressio pois hermostolliselta toistoalueelta funktionaalisen hypertrofian alueelle eli 6-8 toistoon. Toistomäärät keskimäärin piteni ja sitä kautta enemmän kokonaisvoluumia lihaksille. Isona muuttujana treenityylin muutos eli sen sijaan, että siirrellään painoa tietty matka, niin nyt tarkoituksenmukaisesti jarrutellaan ja supistellaan kohdelihaksella. Tätä "helpottamaan" varsinkin jalkojen eli ylivoimaisen heikkouden osalta treeni alkaa eristävämmällä (ei välttämättä eristävällä) liikkeellä pidemmillä sarjoilla ja isompi liike ja lyhyemmät sarjat vasta sen jälkeen. Lisäksi oleellisena asiana sellaiset liikevalinnat jotka ovat henkilön perusrakenteen mukaan mekaanisesti edes mahdollista kohdelihakselle saada menemään... esim. jalkatreenissä takakyykky mäkeen ja "tilalle" kantakorotettu etukyykky. Ei siis ole edelleenkään vain koneissa pumppailua, mutta vapaapainoliikkeistä paremmin henkilölle sopivat liikkeet käyttöön.
Nämä nyt ovat mielestäni ihan perussettiä, kun kenelle tahansa lähdetään oikeasti tavoite ja yksilöllisyys huomioivaa treeniä tekemään.