Tässä kristittyjä vähemmistöjä puolustavan Barnabas Fundin johtajan Patrick Sookhdeon kirjoitus islamin leviämisestä:
Euroopan islamisoituminen
Perjantaina 20.5.2005 noin 300 muslimin joukko poltti puisen ristin Yhdysvaltain suurlähetystön ulkopuolella Lontoossa. Tämä oli osa protestia huhuttua amerikkalaissotilaiden Guantanamo Bayssa suorittamaa koraanin häpäisyä vastaan. Protestin aikana poltettiin myös Britannian ja Yhdysvaltain lippuja. Kenties tämän tapahtuman huomionarvoisin aspekti oli, että sitä ei pidetty uutisoinnin arvoisena ja se sai vain vähän huomiota kansallisessa lehdistössä.
Koko skenaario muistuttaa sitä mitä tapahtuu niin monissa muslimienemmistöisissä maissa: huhu islamin loukkaamisesta, väkivaltainen ja pyhäinhäpäisevä kristittyjenvastainen reaktio, poliisi seuraamassa asiaa toimettomana, ja suuren yleisön täysin totaalinen kiinnostuksen puute, puhumattakaan raivostumisesta. Se olisi voinut tapahtua Pakistanissa, Egyptissä, Indonesiassa tai Pohjois-Nigeriassa. Mutta tämä tapahtui Britanniassa.
Eurooppa on läpikäymässä nopeaa muutosprosessia muslimien tehdessä läsnäoloaan tietyksi politiikassa, taloudessa, oikeudessa, koulutuksessa ja mediassa. Vaikka Euroopan muslimien keskuudessa on laaja skaala asenteita ja monet ovat laajasti tyytyväisiä asioiden nykytilaan ja haluavat vain elää elämäänsä rauhassa, toiset pyrkivät tarkoituksellisesti saamaan aikaan muutoksia.
Jälkimmäisten ponnistelujen seurauksena Eurooppa on vähitellen muuttumassa yhteiskunnaksi jossa islam ottaa paikkansa – ei ainoastaan tasa-arvoisena monien muiden uskonyhteisöjen joukossa – vaan usein hallitsevana pelurina. Kysymys ei ole puhtaasti, tai edes pääsääntöisesti lukumäärästä, vaan pikemminkin yhteiskunnan rakenteiden kontrollista. Tämä kehitys ei ole tapahtumassa sattumalta vaan on seurausta tiettyjen muslimijohtajien harkitusta ja tarkoituksellisesta strategiasta.
Vaikka vaikutukset ovat vasta nyt tulossa näkyville, suunnittelu tapahtui vuosikymmeniä sitten. Vuonna 1980 Euroopan islamilainen neuvosto julkaisi kirjan nimeltä ”Muslimiyhteisöt ei-islamilaisissa valtioissa”, jossa selitettiin selkeästi islamilainen agenda Euroopassa. Vähemmistönä eläessään muslimit kohtaavat teologisia ongelmia, koska klassiset islamilaiset opetukset olettavat aina viitekehyksen jossa islam on hallitsevana; siksi tarve opastukselle kuinka elää ei-islamilaisissa valtioissa. Kirjassa annettiin ohjeita muslimeille yhdistyä ja organisoida itsensä tarkoituksena perustaa islamilaisille periaatteille pohjautuva elinkelpoinen muslimiyhteisö. Tämä on jokaisen yksittäisen, ei-islamilaisessa poliittisessa yksikössä elävän muslimin velvollisuus. Heidän tulisi perustaa moskeijoita, islamilaisia kouluja ja keskuksia yhteisölle. Heidän tulee välttää enemmistöön sulautumista hinnalla millä hyvänsä. Sulautumista vastustaakseen heidän täytyy keskittyä maantieteellisesti, muodostaen väestön sisällä korkean muslimitiheyden alueita. Silti heidän täytyy myös olla yhteydessä ei-muslimeihin jakaakseen heille islamin sanomaa. Jokaisen muslimiyksilön odotetaan osallistuvan tähän suunnitelmaan; kenenkään ei sallita yksinkertaisesti elää ”hyvänä muslimina”, auttamatta kokonaisstrategiassa. Strategian perimmäinen tarkoitus on että muslimien tulisi tulla enemmistöksi ja koko valtiota hallita islamin periaatteiden mukaan. Kaikki muslimit eivät tue tätä suunnitelmaa. Maallistuneemmat integroituvat mielellään enemmistöön. Jopa niiden keskuudessa jotka ovat samaa mieltä perimmäisestä tavoitteesta luoda islamilainen valtio, on eroja menetelmissä, s.o. tulisiko muutoksen olla hidas ja rauhanomainen vai pitäisikö sitä kiiruhtaa poliittisen dominanssin tai jopa – joidenkin mielestä – väkivallan keinoin.
Huolimatta erilaisista mielipiteistä muslimien keskuudessa, ei ole vaikea tunnistaa Euroopan islamilaisen neuvoston strategian eri vaiheiden täytäntöönpanoa tämän päivän Euroopassa. Muslimeilla on taipumus elää maantieteellisesti tiukasti keskittyneinä ja he näyttävät vain vähän merkkiä integroitumisesta laajempaan yhteiskuntaan. Saudien rahoituksella rakennetaan suuria ja kauniita moskeijoita, joiden imaamit tuodaan Eurooppaan ”kotimaista”. Ruotsin kolmanneksi suurinta kaupungissa Malmössä hallitsevat väkivaltaiset muslimijengit, ja osa kaupungin muslimiasukkaista ei edelleenkään osaa lukea tai kirjoittaa ruotsiksi, vaikka ovat asuneet siellä 20 vuotta. Tanskassa on hiljattain todistettu Aarhusin Nordgårdsskolenin muuttumista maan ensimmäiseksi kouluksi jossa 100% oppilaista on muslimeja.
Britannian muslimiväestö (joka eri arvioiden mukaan on 1,6-3 miljoonaa) on keskittynyt kolmelle alueelle: Luoteis-Englantiin, Midlands:iin ja Lontooseen. Joillakin näistä alueista muslimit ovat ottaneet jäljellejääneet kristityt maalitauluikseen, polttaen kirkkoja ja hyökäten kirkon johtajia ja omaisuutta vastaan; tarkoituksena näyttää olevan ”puhdistaa” nämä alueet ei-muslimeista.
Euroopan muslimit islamisoivat monia elämänalueita jotka vaikuttavat myös ei-muslimeihin. Espanjan muslimit ovat ilmaisseet halunsa ”saada jälleen” Cordoban moskeija. Tämä rakennus oli alunperin kirkko, joka muutettiin moskeijaksi ja jälleen kirkoksi. Britannian vankiloissa, kouluissa ja sairaaloissa tarjoillaan nykyään rutiininomaisesti halal-lihaa, toisinaan sekä muslimeille että ei-muslimeille ja hijabia (islamilainen huivi) pidetään brittiläisissä kouluissa. Lontoon Tower Hamlets:in alueella muslimit ovat pakottaneet nimenmuutoksia alueille ja palveluille jos niiden olemassaolevat nimet ovat kuulostaneet heidän korviinsa liian kristillisiltä.
Britanniassa jossa islam etenee nopeiten, islamilaista lakia (shariaa) harjoitetaan jo epävirallisesti, sharianeuvostojen ja -oikeusistuinten jakaessa tuomioita muslimien perheasioissa. Koululaitoksessa brittiläisille muslimeille annetaan lukuisia myönnytyksiä ja islamille annetaan valtion kouluissa usein hallitsevampi asema ja enemmän kunnioitusta kuin muille uskonnoille. Saudi-Arabia ja muut muslimimaat rahoittavat kasvavaa määrää yliopiston professuureja sillä ehdolla, että tietyntyyppistä ajattelua tuetaan.
Euroopan islamilaisen neuvoston 1980 kuvaama perimmäinen tavoite yhteiskunnan haltuunotosta on selkeästi ainakin joidenkin muslimijohtajien mielessä. Hollantilainen imaami on sanonut, että islamilainen laki on ylivertainen muihin lakeihin nähden joten näitä muita lakeja ei ole tarpeen noudattaa. Jotkut suomalaiset imaamit saarnaavat muslimin velvollisuutta tappaa toiseen uskoon kääntyvä muslimi, lisäten että tätä on nykyisellään vaikea toteuttaa koska muslimit eivät vielä ”omista valtiota”. Lisäksi islamilaiset militantit ja heidän tukijansa hyväksikäyttävät eurooppalaisten yhteiskuntien vapauksia terroritekojen suunnitteluun ympäri maailman. Lontoo – tai Londonistan jolla nimellä se on tulossa tunnetuksi - on yksi tärkeimmistä islamilaisen terrorismin tukikohdista maailmassa. Tämän osoittivat jo itsessään heinäkuun pommitukset.
Huolimatta kaikesta tästä etenemisestä, muslimeilla on silti taipumus kuvata itsensä uhreiksi eurooppalaisessa yhteiskunnassa, kun taasen yhteiskunnan enemmistö ponnistelee heidän tukemisessaan ja välttääkseen loukkaamasta heitä vahingossa.
Mutta tämänkaltainen ei-muslimien reaktio voidaan nähdä tyypillisenä dhimmin käytöksenä. Klassisessa islamissa muslimivaltion kristittyjä ja juutalaisia vähemmistöjä kutsuttiin dhimmiksi. He olivat vapaita harjoittamaan uskontoaan, mutta heidän täytyi alistua joukkoon syrjiviä ja nöyryyttäviä lakeja. He oppivat olemaan kuuliaisia ja pitämään muslimien dominanssia yhtä normaalina kuin muslimit itsekin.
On tyypillistä dhimmiä olematta protestoimatta jos vihainen väkijoukko polttaa kristittyjen ristin, tai olla tuntematta että mitään raivostuttavaa on edes tapahtunut. Samoin muslimien pyrkimystä muuttaa Cordoban katedraali takaisin moskeijaksi tukee joukko kaupungin johdossa olevia espanjalaisia.
Poliittisella tasolla Euroopan maat reagoivat eri tavoin islamin haasteeseen. Ranska suojelee päättäväisesti sekularismiaan ja on kieltänyt hijabin kouluissa. Hollanti on juuri heilahtanut yhdestä äärimmäisyydestä toiseen. Marraskuussa 2004 nuoren muslimin suorittaman elokuvaohjaaja Theo van Goghin rituaalimurhan jälkeen he ovat kääntymässä monikulttuurismia vastaan ja harkitsemassa maahanmuuton rajoittamista. Britannia pyrkii toistamaan kokemuksen Brittiläisen Raj:in Intian eriytymisestä ja yhteisöllisyydestä, jossa eri uskonnollisille yhteisöille annettiin omat lakinsa. Tämä politiikka sopisi varmasti hyvin yhteen joidenkin muslimijohtajien Britanniaa koskevien suunnitelmien kanssa. Jos Britannia jaetaan paloiksi tällä tavoin – kenties sekä maantieteellisesti että lain suhteen – nousee kysymys siitä kuinka kirkko selviäisi islamilaisen hallinnon alueilla. Minkä muodon pappiskunta kykenisi ottamaan niillä alueilla?
Lukumääräisesti muslimit ovat edelleen Euroopassa vähemmistö – EU:n sisällä arvioidaan asuvan 20 miljoonaa muslimia. Albanian lisäksi yhdessäkään maassa ei ole yli 10% väestöosuuden ylittävää muslimiyhteisöä. Demografiset tutkimukset osoittavat kuitenkin että muslimiväestö kasvaa huomattavasti nopeammin kuin ei-muslimien väestö. Osittain tämä johtuu jatkuvasta maahanmuutosta, osittain kääntymisestä, mutta pääosin muslimiperheiden tyypillisesti suuremmasta lapsiluvusta. Kasvava muslimiyhteisö on erilaisten etnisten, kielellisten, kulttuurillisten, uskonlahkojen ja maantieteellisten taustojen mosaiikki ja sitä luonnehtii kasvavat sisäiset jännitteet, erityisesti siitä kuinka suhtautua asuinmaan yhteiskuntaan.
Jotkut kristityt ovat kutsuneet Euroopan islamisoitumista ennen vuosisadan loppua ennustavia uskostaan luopuneiksi pessimisteiksi. Mutta täytyy muistaa että alue joka on nyt Pakistan ja Afghanistan, oli aikaanaan kristitty, kuten myös Pohjois-Afrikka. Islamin eteneminen pyyhki kirkon kokonaan pois näiltä alueilta. Olisi varmasti ylimielistä ajatella että näin ei voisi koskaan tapahtua kristinuskolle Euroopassa.
Yksittäisinä kristittyinä meidän tulee rakastaa musliminaapureitamme ja antaa anteeksi meitä vastaan tehdyt vääryydet. Mutta yhteisönä kirkon täytyy puolustaa itseään, kuten myös sitä juutalais-kristillistä perintöä jolla Eurooppa on siunattu. Tätä varten kirkon johtajat tarvitsevat paljon viisautta ja rohkeutta.
Juupajep, pitääkin varmaan tässä alkaa AKV-linjalle ja alkaa tukea näitä monikulttuurisuuden airueita - olkoonkin, että syövät kulttuureja nopeammin kuin kristityt aikoinaan (mikä luullakseni ei ole omiaan lisäämään kulttuurista diversiteettiä, mutta hei, se on viisauden ja rauhan uskonto, mun täytyy olla väärässä). Naiset ja vääräuskosethan siinä vaan kärsii.
