Lisäravinnehinnat 2022

Et varmasti huomaa lieviä puutostiloja. Silti ne ovat haitaksi terveydellesi. Puutostilan pitää olla merkittävä jos saat monivitamiineista potkua. Ei nykypäivänä juurikaan ole vitamiinin puutoksista johtuvia sairauksia. Esim C vitskun puutostila aiheuttaa keripukin. Monella olet kuullut sen olevan ? Edes pultsareille ei tule keripukkia vaikka eivät syö mitään C vitamiini pitoista. Väitteesi "en huomannut purkullisesta vitamiinia mitään vaikutusta" on aika huvittava. Yhtä hyvin minä voisin sanoa "en huomannut pussillisesta heraa mitään vaikutusta". Eli protsku on turhaa? Ei minkään tuotteen hyötyjä katsota yhden pussin tai purkin perusteella. Hyödyt näkyvät vuosien saatossa.
Vitamiinit toimii sillä tavalla, että jos sulla on vuosikausia jatkuva pieni puutos, niin se puutos vain pahenee koko ajan ja oireet kyllä ilmenee jossain vaiheessa. Mä en ole 40 vuoteen käyttänyt vitamiinivamisteita, paitsi C- ja D-vitamiinia jos tunnen tulevani kipeäksi tai olen ollut jonkun flunssaisen seurassa. Joskus auttaa, joskus ei. Luulisi niitä oireita jo vähitellen näkyvän jos mulla puutoksia olisi. Ja luulisi jotain muutoksia huomaavan, jos puutokset korjaa.

Siinä mielessä kyllä ymmärrän vitamiinien käytön, että niiden aiheuttamat ongelmat voi alkaa oireilla vasta vuosien päästä. Otetaan varmuuden vuoksi ettei siellä ole mitään lievää puutosta, mikä aiheuttaa vähitellen ongelmia. Siitä huolimatta suhtaudun erittäin kriittisesti puheisiin vitamiinilisien välttämättömyydestä. Nykysuomessa minkäänlaiset puutokset ovat erittäin harvinaisia. Niitä esiintyy lähinnä jollain jolla on hyvin kapea-alainen ruokavalio, jokin sairaus tai alkoholismi. Ja kasvissyöjillä B12 tulee ongelmaksi.

Alla on oireita mitä eri vitamiinien puutos aiheuttaa. Mitä oireita heranpuutoksella on?

A-vitamiinin puutos heikentää vastustuskykyä, vaurioittaa joitakin kudoksia, vaikeuttaa hämärässä näkemistä ja voi johtaa sokeutumiseen.

D-vitamiinin puute aiheuttaa kasvuiässä luuston epänormaalia rakennetta ja myöhemmin luuntiheyden pienenemistä. Oireina lihas- ja luukivut. Vaikuttaa myös vastustuskykyyn.

E-vitamiinin puutos on yhteydessä rasvojen imeytymisen ja kuljetuksen häiriöihin. Oireina kaikenlaiset neurologiset oireet, lihasoireet ja voiman puute.

K-vitamiinin puutos aiheuttaa veren hyytymisajan pitenemistä, verenvuotoa ja anemiaa.

C-vitamiinin puutos aiheuttaa keripukkia minkä oirena on väsymys, kudoksensisäiset verenpurkaumat, ikenien verestämistä ynnä muuta.

B1-vitamiinin puutos aiheuttaa verenkiertoelimistön ja hermoston toiminnan häiriöitä, sydämen tiheälyöntisyyttä ja sydämen laajenemista.

B2-vitamiinin puutos aiheuttaa huulien haavaumat ja hilseily, suu- ja kielitulehdusta, ihottumaa sukupuolielimissä. Hermosto-oireina tuntoaistin muutoksia, kylmäherkkyyttä ja kipuja.

Niasiinin puutos aiheuttaa ihotulehduksia ja hilseilyä, kieli muuttuu kirkkaanpunaiseksi. Hermosto-oireina väsymystä, masennusta, apatiaa, päänsärkyä, vapinaa, ärtyneisyyttä ja dementiaa.

Folaatin puutos aiheuttaa anemiaa, ihomuutoksia, ruokahaluttomuutta, lihasheikkoutta, suolisto-oireita, kasvun heikkenemistä ja hermosto-oireita.

B12-vitamiinin puutos aiheuttaa uupumusta, neurologisia häiriöitä, kielitulehdusta, anemiaa, selkäytimen ongelmia ja hermostovaurio.

Biotiinin puutos aiheuttaa huonovointisuutta, ruokahaluttomuutta, kieli- ja ihotulehduksia, maksan rasvoittumista, korkeaa kolesterolia, matalaa verensokeria ja ketoaineiden kertymistä.
 
Viimeksi muokattu:
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%

Luettelemasi oireet ovat juuri niitä mainitsemiani vakavan puutostilan oireita. Käytännössä kukaan normaalisti syövä ei kärsi niistä. Sohvaperunan ruokavaliollakaan ei tule kyseisiä oireita. Esim keripukkia sairastettiin 1800 luvulla merirosvojen aikaan. Nykyään jo kadonnut tauti. Mitä heran puutos aiheuttaa ? Tarkoitat siis mitä protskun puutos aiheuttaa. Vastauksen varmaan tiedät itsekin. Vaikka et söisi vitamiineja pillereinä, saat ruuasta vitamiinit. Samoin saat protskunkin ilman heraa.
 
Ei nykyihmisen tartte mitään puutostauteja miettiä, ellei ole jotain suvussa. Mulla esim on melko varmaan K-vitamiinin puutosta, koska haavat vuotaa perkeleesti, vuoteen en syönyt lohta enkä omegaa. Otettiin sitä varten Hussissa verikokeetkin, mutta ei mitään poikkeavaa löytynyt. Mutta k-vitskua ne eivät mitanneet. Olenkin sitten lisännyt vihreetä mukaan reilummin. Verenvuoto huomattiin kahdessa erillisessä rasvapatin leikkauksessa kun kumpikin kirurgi sanoi, että ei tahdo hyytyä. Mutta saattaa olla geneettistä kun mutsilla 80-luvulla diagnosoitiin yllättäen anemiaa, eli pari isompaa puutosta. Meillä lapsilla ei sillon ollut, mutta muistan, että nokka vuosi verta ja helposti.
 
Luettelemasi oireet ovat juuri niitä mainitsemiani vakavan puutostilan oireita. Käytännössä kukaan normaalisti syövä ei kärsi niistä. Sohvaperunan ruokavaliollakaan ei tule kyseisiä oireita. Esim keripukkia sairastettiin 1800 luvulla merirosvojen aikaan. Nykyään jo kadonnut tauti. Mitä heran puutos aiheuttaa ? Tarkoitat siis mitä protskun puutos aiheuttaa. Vastauksen varmaan tiedät itsekin. Vaikka et söisi vitamiineja pillereinä, saat ruuasta vitamiinit. Samoin saat protskunkin ilman heraa.
Niin on. Ne on juuri niitä vakavan puutostilan oireita mihin lieväkin vitamiinin puutos lopulta johtaa. Se on vähän sama kuin jos lisäät kymmenen litran ämpäriin litran vettä tunnissa, mutta sieltä valuu samalla 1.01 litraa tunnissa pois, niin lopulta se ämpäri tyhjenee, vaikka vajaus on hyvin pieni.

Tarkoitin heran puutosta. Siitähän sä juuri puhuit, että ei herankaan vaikutusta huomaa. Ei varmaan, kun kukaan ei tarvitse elääkseen heraa. Proteiinin puutteen sen sijaan huomaa ja ihan saatanan varmasti huomaa, jos tuon puutteen korjaa.

Mutta ei tässä nyt tarvitse niitä lillukanvarsia taitella. Käytännössä asia kun kuitenkin on niin, että aivan äärimmäisen harva mitään vitamiinilisiä oikeasti tarvitsee. Ne jotka niitä käyttää, käyttää varmuuden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mielestäni näitä lisäravinteita käytetään aivan liikaa, varsinkin dieetillä ois varmaan kivempi syödä vastaava määrä ja saada samalla jotain mikroravinteita🙂
 
Mulla esim on melko varmaan K-vitamiinin puutosta, koska haavat vuotaa perkeleesti, vuoteen en syönyt lohta enkä omegaa. Otettiin sitä varten Hussissa verikokeetkin, mutta ei mitään poikkeavaa löytynyt. Mutta k-vitskua ne eivät mitanneet. Olenkin sitten lisännyt vihreetä mukaan reilummin. Verenvuoto huomattiin kahdessa erillisessä rasvapatin leikkauksessa kun kumpikin kirurgi sanoi, että ei tahdo hyytyä. Mutta saattaa olla geneettistä kun mutsilla 80-luvulla diagnosoitiin yllättäen anemiaa, eli pari isompaa puutosta. Meillä lapsilla ei sillon ollut, mutta muistan, että nokka vuosi verta ja helposti.
Aikuisena ei varmasti tule niin usein verta vuotavia haavoja kuin muksuna mutta oletko sattumalta huomannut mitään muutosta veren hyytymisessä lisättyäsi K-vitamiinia sisältäviä ruoka-aineita ruokavalioosi? Sitä varmaan tarkoitit, että olet lisännyt vihreetä mukaan reilummin?

Mietin, koska yhdellä läheisellä alkaa herkästi vuotaa verta nenästä, siis ihan yllättäen, ilman minkäänlaista osumaa tai esim. kuuma/kylmä ilma -vaihtelua, mitä on joskus tarjottu selitykseksi. Mitään vitskuarvoja ei ole koskaan mitattu, eikä koskaan mitään leikattu eli ei ole tuollaisia samanlaisia kokemuksia kuin mitä sinun kirurgeilla on tullut eteen leikkauksissa. Kiinnitin kuitenkin huomiota tuohon kokemukseesi, että nuorena on herkästi vuotanut verta nenästä.
Olisikohan paikallaan suositella tälle läheisellekin enemmän vihreää ruokavalioon. :unsure:
 
Mulla tulee usein - ja paljon. Ei mitään havaittavia puutoksia tai korrelaatiota mihinkään ravintoaineisiin. Söin myös K-vitamiinia D-vitamiinin lisänä vuoden verran, ja syön vihreitä todella paljon. Vuotavia nokkasuonia on yritetty polttaa useaan kertaan mutta aina siinä kohtaa kun puuduteaineet on tuikittu valmiiksi ja lääkärit toteaa että voidaan alkaa hommiin, se vuotava suoni on mennyt katalasti piiloon ja poltto ei onnistu, ja on taas istuttu neljä tuntia turhaan päivystyksessä.

Tämä on korvien heiluttamisen lisäksi mun ainoa supervoimani. Piiloutuvat valtavasti vuotavat suonet jotka aktivoituvat mitä kiusallisimmissa tilanteissa, kuten kassajonossa kun ei ole mitään millä tukkia nokkaa.

Eräällä tutulla loppui spontaanit nenäverenvuodot kun nenälle tehtiin kosmeettista kirurgiaa. Ehkä itsekin pitää käydä muotoiluttamassa tuulenohjainta.

Case in point: joskus se nenä vaan on paska, mutta tuskin vihreiden syömisestä mitään haittaa on. Harvoin kukaan sillä ainakaan lihoo.
 
Aikuisena ei varmasti tule niin usein verta vuotavia haavoja kuin muksuna mutta oletko sattumalta huomannut mitään muutosta veren hyytymisessä lisättyäsi K-vitamiinia sisältäviä ruoka-aineita ruokavalioosi? Sitä varmaan tarkoitit, että olet lisännyt vihreetä mukaan reilummin?

Mietin, koska yhdellä läheisellä alkaa herkästi vuotaa verta nenästä, siis ihan yllättäen, ilman minkäänlaista osumaa tai esim. kuuma/kylmä ilma -vaihtelua, mitä on joskus tarjottu selitykseksi. Mitään vitskuarvoja ei ole koskaan mitattu, eikä koskaan mitään leikattu eli ei ole tuollaisia samanlaisia kokemuksia kuin mitä sinun kirurgeilla on tullut eteen leikkauksissa. Kiinnitin kuitenkin huomiota tuohon kokemukseesi, että nuorena on herkästi vuotanut verta nenästä.
Olisikohan paikallaan suositella tälle läheisellekin enemmän vihreää ruokavalioon. :unsure:
En ole vuotanut nyt mitenkään, niin en osaa sanoa onko asia parantunut. Kirurgit vaan sen huomasi, muuten en olis ite tiennyt koko asiasta.
 
Vihreät kasvikset sisältävät flavonoideja. Ehkäisevät sydän ja verisuonitauteja, allergioita, tulehduksia sekä mahdollisesti syöpää. Eivät todellakaan turha aines. Itsellä kuuluu ruokavalioon omenoita, kurkkua, tomaatteja, mandariineja, banaaneita jne.. Kasvikset ovat bodareilla vähän kuten syvien vatsojen tai kiertäjäkalvosimien treeni. Ei kiinnosta jos ei vaikuta suoraan lihas kasvuun.
 
Kurkku nyt ei mitään virheetä ole, vaan melkein pelkkää vettä. Mitä vihreempi, sitä parempi yleensä. Kurkku ei käytännössä juurikaan edistä mitään kuin makua, pitää mennä sinne parsakaali, ruusukaali jne osastolle että ollaan superfoodeissa.
Lehtikaali on kans pirun hyvä terveydelle, maistuu vaan ihan hirveälle omasta mielestä.
 
Ja aivan kusista valmistaa, ihan miten vain sen koittais tehdä. Uunissa, pannulla, ei perkele, ei onnistu. Ruusukaali pierettää helvetisti, joten parsa on ainakin itelle paras, sitäkin saa minimuodossa jne.
 
Joo kurkku on ehkä paskin. Omenassa taisi olla jo suht hyvin flavonoideja. Erityisesti kuorissa. Joissain lähteissä mainitaan että omenan kuoriminen vähentää flavonoideja 50%
 
Kurkku nyt ei mitään virheetä ole, vaan melkein pelkkää vettä. Mitä vihreempi, sitä parempi yleensä. Kurkku ei käytännössä juurikaan edistä mitään kuin makua, pitää mennä sinne parsakaali, ruusukaali jne osastolle että ollaan superfoodeissa.
Liekö avomaankurkku hieman parempi? Toivoa sopii, sitä ainakin kasvaa omassa pihassa
 
Kyllä se kurkku yleisesti aika ravintoköyhää valitettavasti on. Enkä nyt kyllä mussuttais mitään omenoita minkään flavonoidin toivossa, tossa mennään jo tyypilliseen tapaan metsään. Tuijotaan pientä mitätöntä asiaa omenan kuorissa ja unohdetaan sen omenan kalorit. Suurin osa omenasta on kuitenkin vaan vettä ja hiilaria. Ei omenakaan mikään masiiivinen terveyspommi ole. Omenaa saa syödä ihan perkeleesti että saa edes jotain vitamiineja riittävästi ja siinä on sitten kalorit jo ongelmana. Eikä se vatsallekaan hyvää ole isossa määrässä.
 
Toiveajattelua itsellä ja tiedän myös että syön ihan armottomasti liian vähän vihreää.

Lähinnä se logiikka et ainakin maun puolesta vois ajatella avomaankurkun sisältävän vähä enemmä muutakin
 
Kannattaa viherjauhetta ottaa käyttöön jos ei nyt saa sitä vihreetä syötyä muuten. Kyllä siinä on oikeesti todella hyvät määrät tiivistettynä.
 
Joskus aikanaan käytinkin, sillon vaati vaan jonku tosi vahvan makusen esim mehun tai heraa et sai alas.

Onko nykyää semmosia mitkä maistuisi pelkilteen hyvältä?
 
Glaxonin Super greens on ainoa mikä on maistunut jopa hyvälle.

850-30_Glaxon_Super-Greens-30-serv-Dinosaur-Fruit_0222.jpg
Screenshot 2022-08-13 at 10.10.13.jpg
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom