Originally posted by Äijä
"Väkivallan käyttö kasvatusmenetelmänä." Tarkoittaako tuo lapsien järjestelmällistä hakkaamista? Mitä se tarkoittaa? Mikä kasvatusmenetelmä väkivalta muka on? Ettei koskaan neuvota vaan aina lyödään? Niinkö? Äläpäs nyt kärjistä.
Tukkapöllyt ja piiskaaminen eivät ole kasvatusmenetelmiä. Ne ovat viimeinen keino käytettäväksi, kun kaikki kasvatusmenetelmät kimpoavat äkäilevästä lapsikullasta. Se nyt vaan on ratkaisun paikka.
Opetusalan ammattilaisen kanssa tästä asiasta on vähän ikävä vääntää. Kun sinulla on asiasta kuitenkin sivistystä ja hienoja humanistisia teorioita ja minulla vain oma mielipiteeni ja muiden hyväksi havaitsemat käytännöt.
Kasvatusmenetelmänä väkivalta on mielestäni tuomittavaa. Mutta esim. tukkapölly ja selkäsauna eivät ole KASVATUSmenetelmä vaan rankaisukeinoja. Ei hyvä vanhempi heti rupea lastaan hakkaamaan tai kampausta uudistamaan, jos mukelo vähän uhittelee ja kokeilee rajojaan. Niin kuin Äijäkin sanoi, selkäsauna on vasta viimeinen rankaisukeino, kun lapsi ei kerta kaikkiaan usko. Mie olen saanut piiskaa lapsena ollessani, kerran mielestäni epäoikeudenmukaisesti. Mutta ei siitäkään traumoja jäänyt.
Pidetään kasvatus- ja rankaisumenetelmät käsitteinä erillään. Kasvatusmenetelmänä periaate "rakkautta, rajoja ja ruisleipää" on se vanhan kansan suosima. Eikö lasta saisi rangaista, kun hän rikkoo niitä rajoja, joita hyvät vanhemmat asettavat? Onhan rankaisumenetelmiäkin monia, ei vain tukkapölly tai selkäsauna. Onko kotiaresti, viikkorahan pidättäminen, "pakkotyö" (kotihommien muodossa) tms. sitten sopivampi? Taitaa olla tapauskohtainen, suhteutettavissa rikoksen suuruuteen. Mutta jos rikkomuksesta aina vain seuraisi pelkkä sormenheristely ja saarna tyyliin: "Hyi, hyi. Ei noin saa tehdä. Ajatteles nyt, miltä X:stä tuntui, kun sinä ..." niin ei lapsi käsitä aiheuttamansa vahingon määrää, ei pidä seurauksia minään eikä ojenna käyttäytymistään. Mie sain saarnan ja piiskaa (jos se oli törkeä rikkomus), ja sellainen yhdistelmä tepsi.
Kun puhutaan "vanhoista hyvistä ajoista" tarkoitettaneen niitä aikoja, kun KOKO KYLÄ KASVATTI (ja koko suku). Yritäs tänä päivänä ojentaa naapurin mukulaa, jonka saat kiinni jostain koiruudesta, saat niskoillesi haistatuksia/huoritteluja ja uhmakkaan: sä et oo mun faija/mutsi, sulleioo oikeutta sekaantuu mun juttuihin, piä huoli omista asioistas, s***anan homo/huora. Ennen ei ensiksikään olisi tullut kuuloonkaan puhua kellekään vanhemmalle ihmiselle näin. Toisekseen, jos lapsi oli epäkunnioittava tai syyllistyi koiruuksiin, oli perheen ulkopuolisellakin oikeus ojentaa häntä. Koko kylä piti huolta lapsista. Tällainen meininki on muuten vieläkin voimassa joissakin Afrikan maissa, olipa joskus Suomessakin. Ja on tulossa uudelleen käyttöön. Oletteko kuulleet "Koko kylä kasvattaa" -projektista?
Entäs nuo metelöivät lapset? Paras keino pitää heidät hiljaisina on järkätä heille jotain tekemistä tuollaisten matkojen ajaksi. Harvat lapset osaavat istua hiljaa pitkän junamatkan ajan. Toki vanhempi voi vanhemmalle lapselle selittää, miten vaunussa pitää käyttäytyä, ja miksi. Jos puhe ei tehoa, pitää vanhemmalla jo ennen matkaa olla tiedossa, miten toimii, jos lapsi itsepäisesti kieltäytyy tottelemasta. Jos taas tietää lapsensa ylivilkkaaksi tai uhmakkaaksi, ei sellaisten kanssa pidä lähteä matkalle ollenkaan.
Kerronpa, miten mie sain hiljaiseksi erään vielä sylivauvaikäisen lapsen, joka rääkyi äitinsä sylissä minua vastapäätä junavaunussa. Otin lapseen katsekontaktin, väänsin oman naamani itkuasentoon ja rypistin aavistuksen verran otsaani (lievä paheksunta). Lapsi hiljeni ja katsoi minuun uteliaan ihmettelevästi. Vähitellen hänen otsaryppynsä silisivät, kun me siinä katselimme toisiamme. Miekin annoin omani silitä. Lopulta lapsi istui kaikessa rauhassa äitinsä sylissä. Hänellä ei ollut ollut mitään fyysistä hätää, vain hän yksin tietää miksi itki. Mutta hiljeni, kun sai vähän "jutella" naapurinsa kanssa.
nimim. Peruskoulun yläasteen ope
