Dear Kukkis (ja muut tarinastani kiinnostuneet
),
itse olin hyvin samankaltaisessa tilanteessa viime kesänä: paino oli laskenut, söin "kuin hevonen" lihaserottuvuus jees, painoindeksikin näytti normaalia, joskin alarajoilla. Rasvaprosentti oli tosi alhainen ja sen todellakin huomasi.
Aluksi sain hyvää ja positiivista palautetta ulkomuodostani, monet ihailivat suorastaan jäntevän lihaksikasta ja rasvatonta olemustani. Rannalla kävelin ylpeänä esitellen sixpäkkiäni ja jokaikistä selkälihasta, jotka kauniisti piirtyivät. Myös avopuoliso oli tilanteeseen ihan tyytyväinen. Vointi oli hyvä, välillä toki vähän väsytti.
Jo kesällä palelin enemmän kuin ennen mutta ajattelin sen johtuvan työpaikkani tehokkaasta hiuksiahulmuttavasta ilmanvahdosta hellekesänä. Syksyn tullen alkoi yhtäkkiä ilmaantua ärtyneisyyttä, välinpitämättömyyttä, eristäytyneisyyttä ja sosiaalisten tilanteiden välttelyä. Ajattelin, että työstressiä sen on. Yöhikoilin sängyn märäksi, vaikka yllä ei ollut mitään ja päivällä palelin. Jos ruokailu venyi yhtään yli 3h:n, niin olin nääntyä: ajatus ei kulkenut ja tuntui että pyörryn siihen paikkaan. Kuukautiset tulivat, mutta syön pillereitä jotka takaavat vuodot aika varmasti. Vuodot kuitenkin niukkenivat. Avokki rupesi kaikkien muiden oireiden huomaamisen lisäksi huomauttelemaan, että vessan lattia on aina täynnä mun irronneita hiuksia. Ja että hän ei enää nauti seksistä, koska näytän jo luurangolta. Se ja mielialan vaihtelut sekä alhainen (11,8- 16, mittaustavasta riippuen, lukemalla ei sinänsä taida olla väliä) rasvaprosentti pysäyttivät minut: en ehkä olekaan huipputimmissä kunnossa, vaikka en sairastellut ja veriarvot ym. olivat loistavat. Naisen elämä koostuu muistakin asioista.
Lääkärin kautta psyk.puolelle, sairaslomalle, ravitsemusterapeutille. Päähän on pitänyt takoa koko ajan että urheilevankaan ja terveellisesti elävän naisen kroppa ei SAA olla TODELLA timmi = rasvaton ja että oman syömisensä voi todellakin kuvitella olevan ok ( hevosenannoksia ihan oikeasti, mutta pääosin kasviksi ja protskuja eli rasvat vähissä ravinnostakin ja hiilareita ei nimeksikään), vaikka elimistö tarvitsisi yksinkertaisesti energiaa huimasti enemmän. Se, että salilla joku kyselee positiivisella tavalla kisoihin menemisestä, ei välttämättä johdukaan siitä, että näytät yleisesti tosi hyvältä vaan siitä että he haluavat kannustaa, JOS olet aikomassa kisalavalle. Lavallahan rasvat on tosi tosi alhaalla, mutta muuten kisaajillakin on jonkin verran rasvaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Ja esim.huippuyleisurheilijanaisilla on takanaan rautainen valmennustiimi, joka koostuu osaltaan ravitsemuksen ym. ammattilaisista, joten heidän all-year-round-lihaserottuvuus ja kropan toimivuus on ihan tiedettä (jopa lääketiedettä). Eli liikkuvan ja "timmin" naisen elimistössä tulee olla rasvaa, sen asin itse karvaasti kokea. Aluksi siis tuntui pitkään hyvältä ja yhtäkkiä kaikki romahti.
Nyt kokoan itseäni pieninä paloina takaisin kokonaiseksi, itseäni arvostavaksi
naiseksi. Naiseksi, jonka kroppa on, tottakai, urheilullinen ja hyväkuntoinen, mikä sisältää siis terveellisen määrän rasvaa. Naiseksi, joka nauttii elämästään niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Naiseksi, joka toivottavasti pystyy tulemaan raskaaksi ja vieläpä elämään ja kasvamaan yhdessä perheenjäsentensä kanssa ilman, että näiden tarvitsee kärsiä äidin terveydellä leikkimisellä ja nähdä sitä passiivista itsetuhoa, johon "kisakuntoon vuoden ympäri" -treenaus ja syöminen johtavat. Palaset ovat kovin pahasti vielä hajallaan, mutta painoa olen saanut n. 5-6kg takaisin pahimmasta ajasta, viime kesänä ostetut housut eivät enää mahdu päälle. Mutta en yöhikoile, en palele, voin odottaa ruuan valmistumista jopa yli 5min ennen pyörtymistä ja mikä parasta, avokki kehui juuri saunoessamme kuinka olen puolen vuoden sisällä kaunistunut, kilot tulleet oikeisiin paikkoihin. Myös ulkopuoliset ovat antaneet positiivista palautetta - eivät huomaa että olisin lihonut, sanovat vaan että näytän paljon hehkeämmältä kuin viime vuonna.
Tässä jotakin ajatuksiani, toivottavasti et loukkaantunut kun vastaan pohdintoihisi tällaisella tekstillä.. Uskon että kohdallasi asiat ovat kunnossa, kerroinpa vain yhden tarinan tytöstä, joka hajosi palasiksi ja kokoaa itseään naiseksi
Hirveesti kiinnostaa, mitä hittoa se edes minulle kuuluu? Kukin kantaa oman massansa, niin tein minäkin aikanaan. Enkä taatusti kellekään selitellyt yhtään mitään.
Ja äiti soittelee aina ennenkun meen käymään, että mitä mä syön. On se niin ihanaa huomata miten ihmiset haluaa tukea omia valintoja, vaikka ei aina niitä ymmärtäisikään. Välillä nolottaa mennä juhliin ja kylään ruokarajoitteisena, mutta kuten täällä jo on keskusteltu, usein voi tehdä sen huomaamattomasti. Esimerkiksi prode-kaurapuuroon pari grammaa sokeritonta kaakaojauhetta ja makeutusainetta ja voi kertoa syövänsä suklaapuuroa 
