Kumpi treenitapa väsyttää CNS:ää enemmän?

[SerialLoser]

Olen tehnyt sellaista koko kropan reeniä,
jossa tulee sarjoja noin tusina, ja liikkeitä melkein yhtä monta. Elikäs yks kova sarja per liike.

Kovin uupunut olo on ollut viime aikoina aina pari päivää reenin jälkeen, eikä unikaan meinaa tulla.

Mietin, että oisko se viisaampaa valita vaan muudan iso liike, ja tehdä niitä useampi sarja, ja tehdä vaikka sitten montaa eri treeniä?

Eli lyhykäisyydessään:
kumpi näistä nyt on ihmiselle ja hänen hermostolleen raskaampaa:

12 liikettä x 1 sarja
vai
4 liikettä x 3 sarjaa?

Se nykyinen koko kropan treeni näyttää tältä:

kyykky
prässi
reisikoukistus
pohjenousu
kp-vinopenkki
kp-penkki
soutu
ylätalja
pystypunnerrus
shrugsit
vatsarutistukset

 

[Le Vee]

Onhan tuossa likkeitä. Vaikutus hermoston uupumiseen riippunee siitä, miten treenin suorita. Mikäli arvaan oikein, pidät jokaisen kovan sarjan jälkeen ennen seuraavaa liikettä hieman pidemmän tauon ja sitten pyrit tekemään taas maksimaalisella teholla mahdollisimman suurilla raudoilla sen yhden kovan sarjan. Ehkä jopa psyykkaat itseäsi jokaiseen kovaan sarjaan. Tämä on todennäköisesti paljon kuluttavampaa, kuin 3 sarjan tekeminen kutakuinkin samalla painolla, siten, että hyytyminen alkaa lähestyä vasta viimeisen sarjan lopussa. Jos taas pumppailet jokaisen kovan sarjan, pidät palautukset lyhyinä, etkä psyykkaa itseäsi jokaiseen liikkeeseen erikseen, lienee kuluttavuus suunnilleen samalla tasolla. Harvalla silti riittää malttia sellaiseen, jos ohjelman henki on 1 kova sarja jokaisessa liikkeessä. Kova sarja muuttuu helposti "vaikka henki menisi"-tason suoritukseksi. Mm. Westsiden porukka on havainnut, ettei treeneissä saisi psyykata itseään lainkaan. Maksimaaliset suoritukset ovat siis tosiasiassa vain n. 95% todellisesta maksimisuorituksesta. Tällä ehkäistään hermoston ylikuormittumista ja burn outtia.

Voit 1) keventää otettasi treeniin tai 2) ottaa käyttöön kuvailemasi treenin, jossa otat 3 sarjaa sellaisella painolla, että se alkaa kunnolla tuntua vasta viimeisen sarjan lopussa. Välillä kannattaa tehdä kevyitä treenejä, kevyitä viikkoja ja jopa pitää 1-2 viikon tauko treeneistä.

 

[S225T]

Tuosta psyykkauksesta jne olen itsekin laittanut tänne jonkin aikaa sitten, aiheesta oli yhdellä voimailuforumilla juttua. Olen täysin valmis uskomaan siihen ja varmasti aiheesta tullaan puhumaan jatkossa enemmänkin.
Useat/usein failureen viedyt sarjat rasittavat usean lähteen mukaan cns:aa enemmän kuin vastaava tai merkittävästi suurempikin työmäärä hieman maltillisemmalla yrityksellä (x toistoa varastoon).

Mielestäni pahimpia "erehdyksiä" ja suurimpia harhaanjohtavia elementtejä muuten niin suuresti arvostamani Mentzerin (ja koko HIT-koulukunnan) dogmeissa on väite, että lihaksen kehitykselle on välttämätöntä viedä sarja epäonnistumiseen. Usein jopa väitetty että se on ainoa kasvun aikaansaava tekijä. Valitettavan moni käyttää tätä ohjenuoranaan, riippumatta treenin volyymista ja muista tekijöistä - ja rysähtää ennemmin tai myöhemmin seinään ja kovaa rysähtääkin. Tämä suoraan sanoen virheellinen "kasvuedellytysoppi" on iskostunut niin syvälle että usein vain otetaan silloin vähän takapakkia (levätään) ja sitten "rysäytetään samalla autolla samaan seinään, ilman että autoa on tehty yhtään sen kestävämmäksi."

 

[SerialLoser]

Onhan tuossa liikkeitä. Vaikutus hermoston uupumiseen riippunee siitä, miten treenin suoritat. Mikäli arvaan oikein, pidät jokaisen kovan sarjan jälkeen ennen seuraavaa liikettä hieman pidemmän tauon ja sitten pyrit tekemään taas maksimaalisella teholla mahdollisimman suurilla raudoilla sen yhden kovan sarjan. Ehkä jopa psyykkaat itseäsi jokaiseen kovaan sarjaan. Tämä on todennäköisesti paljon kuluttavampaa, kuin 3 sarjan tekeminen kutakuinkin samalla painolla, siten, että hyytyminen alkaa lähestyä vasta viimeisen sarjan lopussa. Jos taas pumppailet jokaisen kovan sarjan, pidät palautukset lyhyinä, etkä psyykkaa itseäsi jokaiseen liikkeeseen erikseen, lienee kuluttavuus suunnilleen samalla tasolla. Harvalla silti riittää malttia sellaiseen, jos ohjelman henki on 1 kova sarja jokaisessa liikkeessä. Kova sarja muuttuu helposti "vaikka henki menisi"-tason suoritukseksi. Mm. Westsiden porukka on havainnut, ettei treeneissä saisi psyykata itseään lainkaan. Maksimaaliset suoritukset ovat siis tosiasiassa vain n. 95% todellisesta maksimisuorituksesta. Tällä ehkäistään hermoston ylikuormittumista ja burn outtia.

Voit 1) keventää otettasi treeniin tai 2) ottaa käyttöön kuvailemasi treenin, jossa otat 3 sarjaa sellaisella painolla, että se alkaa kunnolla tuntua vasta viimeisen sarjan lopussa. Välillä kannattaa tehdä kevyitä treenejä, kevyitä viikkoja ja jopa pitää 1-2 viikon tauko treeneistä.

Kiitoksia neuvoista.
En minä varsinaisesti itseäni psyykkaa, mutta kyllä koetan suht kovaa ne työsarjat tehdä.
En tee sarjoja failureen, sitä kartan lailla ruton.
Mutta tietty se failurekin välillä saattaa tulla yllättäen vastaan kun yliarvioi voimiaan.

 

[SerialLoser]

"rysäytetään samalla autolla samaan seinään, ilman että autoa on tehty yhtään sen kestävämmäksi."

JUST tolleen treenasin pitkään.
Kun ekan kerran elämässäni sain ihan saakelinmoisen kasvupyrähdyksen, ja juuri Heavy Dutyllä,
niin aattelin että tämä se on joka toimii...ja ainahan se hetken toimi, kunnes auto taas osui seinään.

Vaikka se Mentzerin less-is-more-ajatus onkin fiksu,
niin kaverilla oli ilmeisesti ihan hirveän huono käsitys siitä, mitä se joka sarjan runttaaminen persesilmä tuuman ulkona tekee keskushermostolle.

Koen, että Mentzer teki just sen mistä syytti Arthur Jonesia, eli kun Weider opasti että tee 12-20 sarjaa per lihas, 12-20 kertaa viikossa, niin Mentzer vaan meni toiseen ääripäähän: saatanallisen kovaa ja hirveän harvoin.

Kehittipä vielä teorian kuinka punttaaminen on oikeestaan parasta aerobista liikuntaa. En muista miten se käytännössä meni, mutta jossain vaiheessa Heavy Duty oli sellanen graalinmalja, Mentzerin juttujen mukaan, että sillä sai ihan kaiken.

 

[Jimbe]

Useat/usein failureen viedyt sarjat rasittavat usean lähteen mukaan cns:aa enemmän kuin vastaava tai merkittävästi suurempikin työmäärä hieman maltillisemmalla yrityksellä (x toistoa varastoon).

Tämän voin allekirjoittaa. Treenasin pitkän aikaan Yates/DC:maisella tavalla tehden aina joka liikkeen loppuun sen yhden "oikean" sarjan. Psyykkasin itseäni ja puristin kaikki irti mitä lähti, usein lisäsin vielä jonkun erikoistekniikan sarjan loppuun. End result: hermostollinen ylikunto, Yeehaa!

 

[pevelius]

mä olen nyt koeluontoisesti tehnyt variaatiota korte 3x3:sta, elikkäs olen kyykännyt, penkannut ja vetänyt 3 kertaa viikossa (ma-ke-pe).

joka treenissä kaikki kolme lajia 5x5x60-75% ja lisäksi 5-10 lämppärisarjaa per laji.

vko1 60%
vko2 65%
vko3 70%
vko4 75%

ylikunnosta ei tietoakaan ja tekniikka on parantunut kivasti.

tosta eteenpäin homma menis jo kulutuksen puolelle, joten nyt kevennän ja piikkaan. mutta pointti oli, että määrää pystyy tekemään aika paljon jos painot on maltilliset, vaikka homma olisi liikevalikoiman suhteen jossain määrin monotonista. ja mä en ole edes kokenut treenaaja.

jatkossa en tuollaisenaan tätä ohjelmaa tee, enemmän pitää saada vaihtelua päiviin.

 

[toolate]

Vaikka nykyaikana tuo loppuun saakka suorittaminen on varmaan bodailun pahin kirosana niin kyllähän sekin oikein suoritettuna toimii vallan maniosti. Maailmalla on tosi pajon DC-treenajia, jotka tekevät hyvää tulosta ohjelmalla ja treenaavat sillä vielä jatkuvasti. Sopiva liikkeiden kierrätys ja kovien/kevyiden jaksojen kierrätys tuntuu auttavan yhdessä muiden ohjenuorien kanssa. Itsekkin pystyin puskemaan puhdastyylistä DC-treeniä n. 14 kuukautta ilman mitään ylikuntotiloja, ainoastaan henkisenpuolen rasitus tuossa tuntui kovalta.

Mutta kyllähän sen huomaa, että vallitsevat ajatukset kehonrakennuksessa vaihtelevat aina tietyin väliajoin. Treeni voidaan nyt vaan yksinkertaisesti toteuttaa äärettömällä eri tavalla. Siinä on oikeasti pelkällä tutkimuksilla ja muutaman yksilön kokemuksella vaikea kumota asioita, jotka käytännössä kuitenkin toimivat useilla vaikka teorian mukaan näin ei pitäisi tapahtua.

 

[MKM]

Eli lyhykäisyydessään:
kumpi näistä nyt on ihmiselle ja hänen hermostolleen raskaampaa:

12 liikettä x 1 sarja
vai
4 liikettä x 3 sarjaa?

Sanoisin, että jos loppuunviemisaste ja psyykkaus on samanlainen, niin jälkimmäinen lienee hieman rasittavampaa: hermosto kun tykkää ja parhaiten selviytyy pienistä kerta-annoksista per yhdensorttinen stimulaatio, mutta ero ei todellakaan ole iso.

Ohjelmasihan on rakenteeltaan varsin tyypillinen HIT-koulukunnan ohjelma, et vaan vedä failureen asti. Etenkin silloin tuosta voluumista pitäisi selvitä hyvinkin ilman ylikunto-oireita, mutta yksilölliset erot CNS-asioissa ovat todellakin suuria. Kuinka usein tuon treenin teet ja ovatko voimasi kasvaneet? Joka tapauksessa erityisesti HIT-tyyppisissä ohjelmissa kannattaa säännöllisesti vaihdella liikkeitä ja/tai toisto-alueita, silloin joidenkin hermostollisten komponenttien rasittuessa toiset saavat lepoa ja päinvastoin. Sain juuri parin jenkkiyliopiston jefukesätreenimanuaalit. Treenaavat lajiharjoitusten lomaan vaihtelevin ohjelmin 30-40 sarjaa viikossa toistomaksimiin/failureen ja kasvavat häriksi.

Mitä Mentzeriin tulee, niin mies tuskin itsekään lopulta uskoi juttujaan. Kun vuosien varrella muutkin alkoivat vähentää voluumejaan, niin differoituakseen kaupallisesti Mentzer ymmärsi minimalisoida lisää. Mentzer oli huumaava kirjoittaja, joka osasi mielen manipuloinnin ja otsikoissa pysymisen jalon taidon. Yleisestihän muuten HIT-valmentajat eivät väitä, että failure on välttämättömyys tai että HIT on ainoa totuus. Toteavat vaan, että monenlaiset ohjelmat toimivat ja jos harjoitellaan vähän, niin silloin on harjoiteltava kovaa. Failure ei sinällään ole mikään maaginen kasvunlaukaisutila, mutta loppujen lopuksi on varsin vähän näyttöä tuon tilan haitallisuudestakaan lihaksenkasvatuksessa, kun hermoimpulssitkin kulkevat vielä pitkään failuren jälkeen. Nykyään CNS burnout on muotisana, jota tilana osataan pelätä aiempaa laajemmin, koska eräät asiantuntijat oivalsivat oman markkinanichensä olevan siinä, että he T-Nationissa pelottelevat bodareita uusilla käsitteillä . Mutta kovassa harjoittelussa ja paljossa harjoittelussa on molemmissa hyvät ja huonot puolensa, molemmat toimivat ainakin joillekin joissakin olosuhteissa, kannattaa kokeilla omakohtaisesti ja oppia :whip: .

 

[Jylli81]

Itse olen myös sitä mieltä, että mitä enemmän joutuu psyykkaamaan itseään sarjoihin ja mitä kovempaa henkistä valmistautumista ja kanttia sarjat vaativat, niin sitä raskaampaa se on hermostolle. Eli yksi ihan täpöllä ja jopa vähän yli tehty sarja voi hyvinkin jättää takin enemmän tyhjäksi, kuin 3-5 sarjaa, joissa jättää jokaisessa toiston pari varaa failuresta. Eli mielestäni on paljon helpompi mennä ja tehdä sarjat, jotka tietää pystyvänsä varmuudella tekemään, kuin yrittää sarjaa, jonka juuri voi toivoa saavansa tehtyä, jos kaikki loksahtaa 100% kohdalleen. Varsinkin itse vihaan vielä epäonnistumista sen verran, että jokainen treeni pitäisi pystyä vetämään tuolla jälkimmäisellä tavalla kovempaa kuin edellinen, mikä ei tietenkään kovin pitkään ole mahdollista, ilman että välillä vähän kevennetäänkin tai haetaan taas uutta vauhtia vähän kevyemmistä sarjoista, kun raja tulee vastaan. Sitä paitsi on henkisesti aika kuluttavaa alkaa pelätä jo viikkoa ennen seuraavaa samaa treeniään, että onko sen läpivieminen enää mahdollista ja että löytääkö itsestään vielä jostain vähän lisää raivoa, että pystyy parantamaan entisestään vielä tästäkin jo loppuun asti vedetystä treenistä.

Lisäksi vähän ihmettelin tuota ohjelmaasi. Eikö olisi helpompaa vaikka karsia samoihin lihaksiin vaikuttavat liikkeet yhteen per treeni ja vuorotella niitä sitten keskenään peräkkäisissä treeneissä. Tekee niitä vaikka sen kaksi tai kolme sarjaa/liike, riippuen liikkeen eristävyydestä ja tärkeydestä, eli esim. kyykkyä kolme, mutta shrugseja vain kaksi. Sarjoista ehkä vain viimeinen lähelle failurea, jos sekään. Esimerkiksi seuraavilla liikkeillä olisi aika hyvä ja kokonaisvaltainen treenata, jos treenejä esim. 3/viikko:

kyykky/sjmv
kp-vinopenkki/kp-penkki
soutu(=ilmeisesti alatalja)/ylätalja vastaotteella
pystypunnerrus/viparit sivuille
pohjenousu
vatsarutistukset/voimapyörä

Tai jos ehdottomasti haluat pysyä noissa nykyisissä liikkeissäsi, niin vaikka seuraavalla tavalla(tuossa tosin alkaa sarjojen määrä jo kasvaa ehkä vähän liian kovaksi yhteen treeniin):

kyykky/prässi
reisikoukistus
kp-vinopenkki/kp-penkki
soutu/ylätalja
pystypunnerrus
shrugsit
pohjenousu
vatsarutistukset

Edit: Nuo vatsat voisi ehkä ottaa jo vähän aikaisemmassa vaiheessa noissa treeneissä esim. vaikka pystypunnerrusten jälkeen. Hyvä tukilihaksisto on kuitenkin aika tärkeä asia.

 

[SerialLoser]

Eli mielestäni on paljon helpompi mennä ja tehdä sarjat, jotka tietää pystyvänsä varmuudella tekemään, kuin yrittää sarjaa, jonka juuri voi toivoa saavansa tehtyä, jos kaikki loksahtaa 100% kohdalleen.

Varsinkin itse vihaan vielä epäonnistumista sen verran, että jokainen treeni pitäisi pystyä vetämään tuolla jälkimmäisellä tavalla kovempaa kuin edellinen, mikä ei tietenkään kovin pitkään ole mahdollista, ilman että välillä vähän kevennetäänkin tai haetaan taas uutta vauhtia vähän kevyemmistä sarjoista, kun raja tulee vastaan.

Sitä paitsi on henkisesti aika kuluttavaa alkaa pelätä jo viikkoa ennen seuraavaa samaa treeniään, että onko sen läpivieminen enää mahdollista ja että löytääkö itsestään vielä jostain vähän lisää raivoa, että pystyy parantamaan entisestään vielä tästäkin jo loppuun asti vedetystä treenistä.

Olen kybällä samaa mieltä!!
On välillä mennyt melkeen kaikki nautinto punttailusta, kun on jo valmiiksi ollut tosi huolestunut siitä, että meneekö nyt paremmin kuin viimeksi, ja jos ei mee, niin sitten on mieli maassa ja ketuttaa kovin.

Lisäksi vähän ihmettelin tuota ohjelmaasi. Eikö olisi helpompaa vaikka karsia samoihin lihaksiin vaikuttavat liikkeet yhteen per treeni ja vuorotella niitä sitten keskenään peräkkäisissä treeneissä.

Tekee niitä vaikka sen kaksi tai kolme sarjaa/liike, riippuen liikkeen eristävyydestä ja tärkeydestä, eli esim. kyykkyä kolme, mutta shrugseja vain kaksi.
Sarjoista ehkä vain viimeinen lähelle failurea, jos sekään. Esimerkiksi seuraavilla liikkeillä olisi aika hyvä ja kokonaisvaltainen treenata, jos treenejä esim. 3/viikko:

kyykky/sjmv
kp-vinopenkki/kp-penkki
soutu(=ilmeisesti alatalja)/ylätalja vastaotteella
pystypunnerrus/viparit sivuille
pohjenousu
vatsarutistukset/voimapyörä

Tai jos ehdottomasti haluat pysyä noissa nykyisissä liikkeissäsi, niin vaikka seuraavalla tavalla(tuossa tosin alkaa sarjojen määrä jo kasvaa ehkä vähän liian kovaksi yhteen treeniin):

kyykky/prässi
reisikoukistus
kp-vinopenkki/kp-penkki
soutu/ylätalja
pystypunnerrus
shrugsit
pohjenousu
vatsarutistukset

Edit: Nuo vatsat voisi ehkä ottaa jo vähän aikaisemmassa vaiheessa noissa treeneissä esim. vaikka pystypunnerrusten jälkeen. Hyvä tukilihaksisto on kuitenkin aika tärkeä asia.

Juu, vaikka olen paljon Weiderin lehdistä omaksuttua skeidaa saanut karsittua reeneistäni pois, niin se mulle on jäänyt, että joka reenissä tykkään tehdä paria eri liikettä per lihas.
Isompia liikkeitä siis; esim pohkeille teen vain pohjenousua seisten, ja trapseille vaan kohautuksia käsipainoilla.

Kait kyseessä on vain ja ainoastaan henkinen juttu, mutta hiton vaikea siitä on päästä eroon.

Voisinpa kokeilla näin:
1. Reeni:
Kyykky x3
reisikoukistus x2
pohjenousu x2
kp-penkki x3
soutu (David C23) x3
kp-punnerrus x2
kp-shrugs x2
rutistukset x2
Yhteensä: 19

2. reeni:
veto x3
reisiojennus x2 (haluan vastus medialiksiin kokoa, prässi ei tunnu ottavan sinne lainkaan, vaikka lasken niin pirun alas kuin ikinä saan)
pohjenosto x2
kp-vinopenkki x3
ylätalja kapeahkolla vastaotteella x3
vipunostot x2
kp shrugs x2
voimapyörä x2
yhteensä 19

Oho, onpas se vain aika monta sarjaa.
No, jos pitää huolen ettei failurea tule.

 

[Le Vee]

Lisäksi vähän ihmettelin tuota ohjelmaasi. Eikö olisi helpompaa vaikka karsia samoihin lihaksiin vaikuttavat liikkeet yhteen per treeni ja vuorotella niitä sitten keskenään peräkkäisissä treeneissä. Tekee niitä vaikka sen kaksi tai kolme sarjaa/liike, riippuen liikkeen eristävyydestä ja tärkeydestä, eli esim. kyykkyä kolme, mutta shrugseja vain kaksi. Sarjoista ehkä vain viimeinen lähelle failurea, jos sekään.

Hyvää tekstiä Jylli81:ltä. Itse toteutan tämänhetkisessä ohjelmassani juuri noita samoja periaatteita. Lisäksi osa treeneistä on fiilispohjalta kevyitä. Jos en ole palautunut esim. kovista kyykyistä ja punnerruksista, teen suosiolla kevyen prässin ja rinnalle kevyen penkin tai vaikka jopa jotain laitetta. Mielestäni ei ole järkevää hampaat irvessä tehdä samaa ohjelmaa ja seurata tulosten järjestelmällistä laskua. Koko kehon ohjelmassa treeniliikkeiden määrän pyrin rajaamaan 8-9:ään. mielestäni 5 liikettä on usein parempi kuin 10. Treenejä tulee viikossa kuitenkin kolme, joten takuuvarmasti lihaksia saa täräytettyä riittävästi eri kulmista ja perusliikkeissä on mahdollista ainakin kerran viikossa tehdä yksi kova treeni. Onkohan alkuperäinen kysyjä tsekannut ketjuni 1-jakoisesta ohjelmasta ja lihasmuistista? Siellä kerron omista treeneistäni ja paljon hyvää kommenttia on tullut muiltakin keskustelijoilta.

 

[Flesh]

Taustaa: Olen urheillut koko ikäni ja pyrkinyt ylittämään itseni jokaisessa treenissä. Kuntosalilla harjoittelu on järjestäin ollut failureen asti treenaamista. Lähinnä olen harjoitellut 3-4 jakoisilla ohjelmilla. Viimeisen parin vuoden ajan harjoitteluun on tosin kuulunut kevyempi viikko noin 5 viikon välein.

Muutama kuukausi sitten siirryin 2-jakoiseen ohjelmaan, joka on toiminut ihan hyvin. Itseasiassa tykkään menetelmästä todella paljon. Itselläni kovien sarjojen jättäminen toiston verran vajaaksi on kuitenkin ollut henkisesti raskasta, tuntuu että ei treenaa kunnolla, kun ei treenaa "täysillä". Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia? Miten olette asian "hoitaneet"?

EDIT:

Sitä paitsi on henkisesti aika kuluttavaa alkaa pelätä jo viikkoa ennen seuraavaa samaa treeniään, että onko sen läpivieminen enää mahdollista ja että löytääkö itsestään vielä jostain vähän lisää raivoa, että pystyy parantamaan entisestään vielä tästäkin jo loppuun asti vedetystä treenistä.

Kuulostaa tutulta! Ehkä nyt ei viikkoa ennen, mutta ennen sarjaa kyllä!

 

[Pyranha]

Samaa asiaa olen minäkin täällä kovasti pohdiskellut. Ongelmana on lähinnä miten varmistaa mahdollisimman kovat sarjat ilman hermoston liiallista kuormitusta. Heitän vaikkapa esimerkkinä omasta ohjelmastani:

2-jakoisen työntävät/vetävät ohjelma, kroppa läpi kahdesti viikossa. Tänään vuorossa oli vinopenkkiä käsipainoilla joka on ainoa varsinainen rintaliike tässä treenissä. Tein kolmekutosilla sarjat 11,11 ja 9.

Riittääkö hermoston rasitusta välttämään se että otin viimeisenkin toiston ilman "välihengittelyjä" suoritusrytmin pysyessä siis vakiona ?

Kuten noista toistomääristä näkee, eka sarja ei vielä ollut mahdottoman tiukka, tokaan sarjaan jäi 1 toisto varaa ja kolmannessa ei olisi tullut enää yhtään ilman puhallustaukoa. Mentiinkö siinä jo liian pitkälle? Ko. viimeinen toisto oli jo selvästi hitaampi kuin aiemmat muttei mikään sekuntien taistelu. En siis lähde yrittäämään jos en ole varma onnistumisesta.

Jos kysymys oli epäselvä (:lol2: ) niin haen lähinnä sitä että pitääkö viimeiseenkin sarjaan jättää yksi vakiorytmillä tuleva toisto varastoon, vai saako sen vetää vakiorytmillä loppuun kunnes tietää että seuraava toisto vaatisi välihengityksen?


Flesh: Samaa ongelmaa oli täälläkin, aiemmin tein 3-jakoisella. Lähdin itse keskittymään juuri aiemmin mainitsemaani toistojen tekemiseen vakiorytmillä ilma niitä välihengityksiä. Aluksi teki vähän tiukkaa henkisesti mutta tulosten kasvu puhui puolestaan ja kasvaneiden rautojen ansiosta ei ole enää mikään "treenaamaton" olo.

 

[SerialLoser]

Onkohan alkuperäinen kysyjä tsekannut ketjuni 1-jakoisesta ohjelmasta ja lihasmuistista? Siellä kerron omista treeneistäni ja paljon hyvää kommenttia on tullut muiltakin keskustelijoilta.

Luinhan minä, luinhan minä...mutta olen vaan niin hirveän kiintynyt siihen eri kulmista veivaamiseen....

Itse käyn salilla joka kolmas päivä, ei oikein meinaa palautua useammasta reenistä, ellei nyt sitten ihan lyö läskiksi.
+ aina välistä joutuu tekemään vapaa-ajallaan friikkuhommia, ja niihin on pakko ottaa aikaa, mitä salillakäynti-iltoina ei oikeen irtoo.

 

[röhnis]

Vaikka nykyaikana tuo loppuun saakka suorittaminen on varmaan bodailun pahin kirosana niin kyllähän sekin oikein suoritettuna toimii vallan maniosti. Maailmalla on tosi pajon DC-treenajia, jotka tekevät hyvää tulosta ohjelmalla ja treenaavat sillä vielä jatkuvasti. Sopiva liikkeiden kierrätys ja kovien/kevyiden jaksojen kierrätys tuntuu auttavan yhdessä muiden ohjenuorien kanssa. Itsekkin pystyin puskemaan puhdastyylistä DC-treeniä n. 14 kuukautta ilman mitään ylikuntotiloja, ainoastaan henkisenpuolen rasitus tuossa tuntui kovalta.

Mutta kyllähän sen huomaa, että vallitsevat ajatukset kehonrakennuksessa vaihtelevat aina tietyin väliajoin. Treeni voidaan nyt vaan yksinkertaisesti toteuttaa äärettömällä eri tavalla. Siinä on oikeasti pelkällä tutkimuksilla ja muutaman yksilön kokemuksella vaikea kumota asioita, jotka käytännössä kuitenkin toimivat useilla vaikka teorian mukaan näin ei pitäisi tapahtua.

Oikein hyvää tekstiä. Kuten myös myös MKM:n postissa no. 9 failuresta ja CNS fatiguesta. Failuresta on tehty jopa liian iso peikko.

 

[S225T]

Eiköhän tuon välihengittely-issuen voi todeta jokainen sitten omalta kohdaltaan.
Riippuu ihan kokonaisvolyymista ja frekvenssistä sekä henkilökohtaisesta kunnosta, miten tiukalle ne sarjat kannattaa vetää. Ja myös jaksotuksesta. Kehon voi kyllä vetää jumiin reilullakin kädellä, kunhan vain on suunnitellusti sitten kevyempää luvassa. Oikein ajoitettuna. vrt. single-factor(supercompensation) vs. dual factor (fitness fatigue) -teoriat. Viittaus aikaisempaan postiin.

Eli treenejä (ja niiden tuomaa kehitystä) ei välttämättä kannata (eikä siis periodisoidussa harjoittelussa voikaan) käsitellä, saati mitata yksittäisen treenien, vaan pidempien kokonaisuuksien pohjalta.

 

[S225T]

Ja tosiaan, ainakaan allekirjoittaneen tarkoituksena ei failureen treenaamisesta ole tarkoituskaan tehdä kovin suurta mörköä (vaikke suurin osa nykytreeniohjelmistani perustuu toisenlaisiin metodeihin).
Lähinnä ärsyttää sen tärkeyden myytin syvälle iskostuneisuus ja nimenomaan NE väitteet, jotka yrittävät tehdä siitä lihaskasvun ehdottoman edellytyksen, usein kokonaiskuorman yms. helvetin merkittävät seikat sivuuttaen.

Ajoittain failureen asti vietävät systeemit ovat epäilemättä paikallaan monelle treenaajalle siinä missä muutkin (mm.allekirjoittanut pitänyt sitä pääohjenuoranaan 15 treenivuodesta 8-10). Mutta jos ympärivuotinen harjoittelu perustuu joka treenissä (tai vaikkapa pääliikkeessä) failureen treenaamiseen, on se progressio todella vaikea pitää yllä - ja törmätään juuri tuohon aiemmin tässä mainittuun painojen pelkoon - siihen paineeseen, että saakohan tänään 6 tai 7 toistoa kun viimeksi tuli hampaat irvessä 5 ja kuudes jäi puolitiehen. Joillakin se fiilis tulee aikaisemmin, joillakin myöhemmin, joillakin ei ehkä koskaan - jotkut eivät koskaan sitä halua taas tunnustaa.

 

[hgw]

Kehittipä vielä teorian kuinka punttaaminen on oikeestaan parasta aerobista liikuntaa. En muista miten se käytännössä meni.. [snip]

Oliskohan tää perustunu siihen yhteen West Pointissa 80-luvulla (?) tehtyyn tutkimukseen jossa kadetit, jotka eivät juosseet muutamaan hetkeen vaan pelkästään punttasivat, paransivat silti parin kolmen mailin juoksuaikaansa. Muistaakseni jotenkin noin.

 

[röhnis]

Ja tosiaan, ainakaan allekirjoittaneen tarkoituksena ei failureen treenaamisesta ole tarkoituskaan tehdä kovin suurta mörköä (vaikke suurin osa nykytreeniohjelmistani perustuu toisenlaisiin metodeihin).
Lähinnä ärsyttää sen tärkeyden myytin syvälle iskostuneisuus ja nimenomaan NE väitteet, jotka yrittävät tehdä siitä lihaskasvun ehdottoman edellytyksen, usein kokonaiskuorman yms. helvetin merkittävät seikat sivuuttaen.

Ajoittain failureen asti vietävät systeemit ovat epäilemättä paikallaan monelle treenaajalle siinä missä muutkin (mm.allekirjoittanut pitänyt sitä pääohjenuoranaan 15 treenivuodesta 8-10). Mutta jos ympärivuotinen harjoittelu perustuu joka treenissä (tai vaikkapa pääliikkeessä) failureen treenaamiseen, on se progressio todella vaikea pitää yllä - ja törmätään juuri tuohon aiemmin tässä mainittuun painojen pelkoon - siihen paineeseen, että saakohan tänään 6 tai 7 toistoa kun viimeksi tuli hampaat irvessä 5 ja kuudes jäi puolitiehen. Joillakin se fiilis tulee aikaisemmin, joillakin myöhemmin, joillakin ei ehkä koskaan - jotkut eivät koskaan sitä halua taas tunnustaa.

Totta, urheilijoiden ja voimailijoiden harjoittelussa kauan käytössä olleet periaatteet ovat tervetullut lisä myös kehoiluun tarkoittamatta kuitenkaan sitä, että kaikkia "perinteisiä"(kehoilun valtavirta parina viime vuosikymmenenä) bodijuttuja pitäisi hylätä.