Koulukiusaus

[Juseman]

kiitti...

Aatteleekohan tytötkin noin???

Varmasti! Ne palvoo tuollasta käytöstä! ;)

 

[Angelene]

Näitä onnellisesti päättyviä kokemuksia on mukava lukea (onneksi on tällaisiakin loppuja)... oispa vaan kaikilla kiusatuilla tällaisia mukavia ja rohkeita luokkakavereita... Luokkakavereille kumarrus :thumbs:

Ja ISO sellainen heille kuuluuki Aika harvassa niitä löytyy...

 

[njietro]

Varmasti! Ne palvoo tuollasta käytöstä! ;)

No niin... Oon tässä alkanu aatteleen, jos alkais oleen vähän rauhallisempi ja "aikuisempi" koulussa. Ei jaksa vaan pelleillä ja koheltaa, ja jos vaikka ne tytötkin tykkäis enemmän rauhallisemmasta, asiallisesta bodarista, kun riehuvasta kovaäänisestä kyniksestä. Joka on vielä kiusannut pienempiään.

Tosta kiusaustapauksesta vielä: Opettajanhuoneessa vararehtori, jota arvostan opettajana, sekä opo haukkuivat mut erikseen niin pystyyn, että ei jäänyt mitään sanottavaa takasin. Yleensä mulla on aina joku kommentti takasin päin, mutta opon katse suoraan silmiin ja sanonta " Voin alkaa olla sulle kuule aika vittumainen. Alanko heti?" pisti kyllä hiljaseks. Ja vararehtori totes, että "Ei oo poika mitään naurettavampaa kun pienemmän kiusaaminen, tiät kai. Ja loppu sitten heti." Olo ei ollu , toki tajusin kyllä muutenkin tilanteen. Ja oikeastaan sitä kaveria ei kiusattu edes "pahasti", verrattuna moniin muihin tapauksiin. Mutta se jätkä itki. Se itki ihan oikeesti. 185cm iso mies itki. Voitte kuvitella mun fiiliksen, kun kuitenkin itte oli osasyynä toisen oloon. :(

 

[Juseman]

Jep! Ja keino liian raju? Mitä sitten olis pitänyt tehdä? Jos selvittää puhumalla, niin jatkossa aina nähdessäsi tyypin, olisit saanut vielä pelätä ja se olis mulkoillu sua jne. Tiätte kai.


Ja kun joku sanoi, että jos ei muu auta, niin KIUSAAJA eri kouluun. Näin! Ei siirretä sitä kiusattua. Onko helppoo mennä uuteen kouluun toisen syystä. Kaikki kaverit vanhaan kouluun jne. Uudessa koulussa kiusaaminen jatkuisi varmasti, kun tiedettäis koulun vaihdon syy; heikko ja helppo kiusattava tyyppi.


Mielestäni kiusaustapauksia harvoin oikeasti selvitetään.

Itse kun alennuin kiusaamaan mua vuotta nuorempaa 1v sitten. Tai olin porukassa mukana ja äänekäs niin--->kiusaaja. (en kiistä syyllisyyttäni...) niin juttu selvitettiin, ja mulle tuli selväks, etten tyyppiin enään puutu. Mitenkään.

Tähän vielä sellasta, että mää oon lähes 100 varma että kun kiusaaminen loppu, tää hemmo on ollu sen jälkeen niin onnessaan ettei se tiiä miten ois. Se on hänelle enemmän kuin unelmien täyttymys...

 

[Hippa]

Ja oikeastaan sitä kaveria ei kiusattu edes "pahasti", verrattuna moniin muihin tapauksiin. Mutta se jätkä itki. Se itki ihan oikeesti. 185cm iso mies itki. Voitte kuvitella mun fiiliksen, kun kuitenkin itte oli osasyynä toisen oloon. :(

Jos teini-ikäinen poika itkee muiden nähden, hänellä täytyy olla todella paha olo.

 

[Timba79]

Olen tämän tarinan jo ainakin kahdesti pakkiksella kertonut, mutta en muistaakseni kuitenkaan tässä ketjussa.

Eli pikkuveljeä kiusattiin ala-asteella, äiti soitti kouluun pari kertaa, opettaja "puhutteli" kiusaajia, eli silitti suurinpiirtein päätä ja sanoi "ei noin saa tehdä" ja hommahan jatkui vain pahemapana.

Kerran mentiin mun vanhemman pikkuveljen kanssa, minä taisin olla 15-16 ja vanhempi pikkuveljejeni jotain 12-13 vanhoja ja otettiin nämä "kovikset" kiinni koulumatkalta ja pyöriteltiin pitkin lumihankia kunnolla. Sanottiin vein, että veljen kiusaaminen saa loppua tai ollaan teitä jokapäivä vastassa. Uhattiin meitä kaikella mahollisella puukosta isoisään, mutta koskaan ei koskaan tullu sanomaan mitään ja kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Eli tässäkin kohtaa auttoi vain ne kovemmat otteet.

 

[Hippa]

Eli tässäkin kohtaa auttoi vain ne kovemmat otteet.

Niin kauheaa kuin se onkin, tää on periaatteessa ihan totta. Pelko on sellainen asia, jolla voi hallita ihmistä kuin ihmistä, jos vaan osaa vetää oikeista naruista.

Sivistyneistä toimenpiteistä toimivin on se, että kiusaaja vaihtaa koulua. Tutkimuksissa on todettu sen auttavan. Kiusaaja ei yleensä jatka kiusaamista uudessa koulussa. Sen sijaan, kiusaaminen usein jatkuu uudessa koulussa, jos kiusattu vaihtaa koulua. Kun vaan saisi vielä opettajat tajuamaan, ettei sellainen soo soo -meininki auta ketään, vaan pahentaa vaan asioita.


Välillä tuntuu kyllä siltä, että ammattiinsa kyllästyneet opettajat pitäisi siirtää muihin tehtäviin. Ei ole lapsen etu missään tilanteessa, että opettajana on väsynyt, kyllästynyt ja välinpitämätön aikuinen.

 

[iivili]

Hyviä pointteja monilta (en jaksanut koko ketjua lukea ), varsinkin kahlikselta. Olen puuttunut nopeasti ja voimakkaasti (toistaiseksi sanallisesti vain) koulukiusaukseen (toistaiseksi vain lukiotasolla) ja aion tehdä niin jatkossakin opettajana, luokan lisäksi koulunpihalla, käytävillä, ruokalassa, missä tahansa. Koulun alueella mulla on enemmän keinoja, mutta koulun ulkopuolellakin pystyn vähintään sanallisesti puuttumaan, vittuilemaan kiusaajille tylysti.

En aio eristää kiusattua/kiusattuja, vaan tehdä heille henk.koht. juttelussa selväksi, että heidän ei pidä eikä tarvitse alistua ja että minä tuen heitä. Lisäksi teen selväksi kiusaajille, että vaikka halveksin kiusaamista, en halveksi heitä, mikäli he korjaavat tapansa/käytöksensä, että heillä on vielä mahdollisuuksia saada kunnioitukseni takaisin, että mitään ei ole vielä menetetty. Jos kiusaaminen tästä huolimatta jatkuu, siirrytään rankempiin sanoihin ja toimenpiteiisiin. Koetan siis käsitellä kiusaamisen asiana/toimintana, enkä leimaa kiusaajia ikuisiksi ajoiksi luusereiksi ja tolloiksi. Heilläkin on mahdollisuus oppia, ymmärtää ja kehittyä, niin kuin muillakin.

Mua kiusattiin yläasteella, mutta vain nimittelemällä. Koska kasvatin pitkän tukan (noin puoli metriä jo 8. luokalla), olin junttien mielestä tietty vähintään hippi, yleensä hintti. Fyysisesti mua uhkasi vain yksi henkilö (rikkaiden pentu, nyttemin alkoholismista kärsivä säälittävä tapaus) vain yhden kerran. Hänellä oli sakset kädessä ja oli tulossa sanojensa mukaan leikkaamaan lettini. Torjuin kätensä voimalla (vaikka ko jannu oli selkeästi mua isompi) ja muistaakseni uhkasin aika tiukasti (en muista tarkasti), joten homma jäi siihen. Olin tilanteessa samalla peloissani (sakset ei ole mikään mitätön lähitaisteluase), mutta myös päättäväinen ja vihainen, valmis puolustamaan itseäni kaikin keinoin.

En kärsinyt kiusaamisesta kummoisesti näistä seikoista johtuen: 1) mulla oli aina kavereita ja ystäviä sekä koulussa, että sen ulkopuolella 2) olin hyvä koulussa, josta tuli elitististä asennetta, ajattelin, että kiusaajistani tulee enintään matalapalkkaisia duunareita, tod.näk. työttömiä juoppoja, kun taas mä menen yliopistoon ja teen helppoa sekä kovapalkkaista työtä myöhemmin :D 3) äitini tuki mua aina, muisti kehua ja kannustaa (muttei paaponut, patisti myös).

Jännä homma oli se, että ysiluokalla kiusaaminen vaihtui jopa ihailuun. Entiset kiusaajat puhuttelivat ystävällisesti, olivat kiinnostuneita mm. maihareistani ja musasta jota kuuntelin (Terrorizer, Autopsy, Morbid Angel, Carcass yms. möykkää :D ). Ehkä em. johtui heidän järkevöitymisestä/kypsymisestä tai mun ankarammasta imagosta sekä käytöksestäni (vastasin muutamia kertoja tylysti nimittelyihin ja käyttäydyin paria kiusaajaa kohtaan tiukan periksiantamattomasti riparilla). En tiedä, mutta lopputulos oli hyvä.

Eräs em. kaltainen tyly vastaus oli "Juu, no mitä nää aiot sille tehdä senkin läski?". Välitunnilla muuan todella lihava jannu (nilkoissaan oli vaurioita, käveli vaivalloisesti, ei pystynyt juoksemaan, eli oli jo yläasteikään mennessä ollut kauan TODELLA lihava) kehtasi istaaltaan herjata jotain "Vitun hintti!" tms., joten tokaisin tuon em. kommentin het tuoreeltaan. Jannu piti suunsa kiinni sillä kerralla ja sen jälkeenkin. Ei mitenkään järkevää käytöstä kummaltakaan, mutta so not. Harvapa sitä loppujen lopuksi vielä yläasteiässä kovin fiksu on.

 

[Hippa]

En aio eristää kiusattua/kiusattuja, vaan tehdä heille henk.koht. juttelussa selväksi, että heidän ei pidä eikä tarvitse alistua ja että minä tuen heitä. Lisäksi teen selväksi kiusaajille, että vaikka halveksin kiusaamista, en halveksi heitä, mikäli he korjaavat tapansa/käytöksensä, että heillä on vielä mahdollisuuksia saada kunnioitukseni takaisin, että mitään ei ole vielä menetetty. Jos kiusaaminen tästä huolimatta jatkuu, siirrytään rankempiin sanoihin ja toimenpiteiisiin. Koetan siis käsitellä kiusaamisen asiana/toimintana, enkä leimaa kiusaajia ikuisiksi ajoiksi luusereiksi ja tolloiksi. Heilläkin on mahdollisuus oppia, ymmärtää ja kehittyä, niin kuin muillakin.

Huutomerkkejä ja taputuksia

 

[Zener]

Mua kanssa joskus kiusattiin ala-asteella. Olen aina ollut aika kiltti ja rauhallinen tyyppi, enkä niin pienistä ole suuttunut. Liian pitkäpinnainen. Kerran sitten pojat saivat ärsytettyä äärimmilleen, ja se pinna katkesi.

Aloin tappelemaan erään pojan kanssa, ja nahistelu meni aika vakavaksi. Siinä oli sillä toisella jo turpa ruvella, ja itse vaan hyökkäsi entistä agressiivisemmin. Kiusaaja kaatui maahan, ja itse aloin potkimaan häntä joka puolelle. Oli niin apinan raivon vallassa, ettei hallinnut itseään enää. Siihen tuli sitten vielä miesopettaja väliin rauhoittelemaan, niin raivopäissäni potkaisin häntäkin vahingossa sukukalleuksille. Tarkoitus oli potkaista kiusaajaa. Opettaja tipahti siihen paikkaan. Sen jälkeen säikähdin, ja rauhotuin.

Kiusaaminen loppui siihen paikkaa, ja ihme kyllä, opettajakaan ei antanut mitään rangaistusta. No.. hyvä, että loppui, mutta olisi siihenkin luullut löytyvän paremmankin tavan, kuin että pieksee kiusaajan ja vielä opettajan siinä sivussa.

 

[naksu]

Jaa tässä onkin semmoinen juttu mitä olen jälkeenpäin katunut aika paljon. Ala-asteella olin siis aika kova kiusaaja ja erityisesti kiusasin paria ruipeloa mun luokalla, sekä paria vähän tukevampaa (siis läskiä) tyttöä. Näitä pulleroita tuli pyöritettyä alas koulun pihalla olevaa mäkeä yms. ei niin kovinkaan fiksua. Ylä-asteella sitten rauhoituin vähän, mutta edelleen kiusasin joitain mun luokalla. Ajauduin ilmeisesti tähän, koska olin aina lukioon asti selvästi luokkani pisin ja ilmeisesti koolla on väliä ton ikäisenä...

Nykyisin olen sitten sellainen, joka ei hauku ketään ja pyrin pitämään itseni mahdollisimman hyvissä väleissä kaikkien kanssa. Eli olen auttanut lähiaikoina joskus vähän liikaakin ihmisiä olemalla vapaaehtoinen orja vähän liiankin monessa paikassa. Hiljattain luokkakokouksessa saikin sitten pyydellä aika reippaasti anteeksi, koska ruokapöydässä jouduin sattumalta istumaan just näiden kiusaamieni tyyppien viereen mikä oli aika noloa... Nyt kyllä kaduttaa ihan törkeesti. Muutenkin koulussa oli tapana vaan häiritä opetusta ja heitellä näsäviisaita kommentteja opettajille. Sen ajan olisi voinut käyttää vaikka mielummin opetuksen seuraamiseen.

 

[Pulunkuristaja]

No olin ala asteella kiusattu, ja tappelinkin ihan perkeleesti... siitä sitten melkeen jouduin tarkkikselle, kun opettajat syyttivät mua ku mä löin. :curs:
Mut sit ylä asteella ei niinkään kukaan mulle pahaa sanonu, mitä nyt jokunen vanhempi, "iso poika" joskus jotain heitteli. Ei ne sitä kauaa tehneet. Ja nyt lukiossa ei ole niin yhtä ainutta ongelmaa. Ylä asteella tosin olin 8lk ajan kiusaaja, tavallaan, kun luokallemme tuli (mun mielestä vammanen) kusipäinen poika, niin sitä sitten vähän haukuttiin kun se rupesi silmille hyppimään. (eihän tuo viisasta ollut, mutta tehty mikä tehty)

 

[Juseman]

Kolme tehokkainta tapaa saada kiusaaminen loppumaan (oman kokemuksen perusteella):

Yksi:

Kiusattu viedään kenenkään tietämättä syrjään ja hänelle tehdään selväksi, että kiusaaja ei saa koskaan tietää tästä keskustelusta. Kiusatun kerrottua kiusaajan/kiusaajien ja ”kannustajien” nimet, kootaan ”kannustajat” yhteen johonkin rauhalliseen paikkaan ja kysellään tietävätkö he kiusataanko koulussa ketään. Yleensä he puhuvat kohtalaisen pian melko avoimestikin kiusaamisesta. Tämän jälkeen pohditaan ”kannustajien” kanssa yhdessä keinoja kiusaamisen vähentämiseksi (”kannustajat” saavat itse keksiä keinoja). Tällainen joukko on yllättävän tietoinen miten asiat olisi paras ratkaista. Lopuksi viedään kiusaaja/kiusaajat yksitellen johonkin rauhalliseen paikkaan ja kysellään ja jutellaan aluksi kaikesta mahdollisesta. Pikku hiljaa siirrytään puhumaan kiusaamisesta ja pohditaan, miten kiusaaminen saataisiin loppumaan. Heti kun kaikkien kanssa on käyty keskustelut (jolloin keinoja on löytynyt jo aivan uskomattoman paljon), sovitaan kaikkien osapuolten kanssa, että nyt ruvetaan toteuttamaan asioita. Sitten tietyin väliajoin kokoonnutaan yhteen ja keskustellaan, miten on edistytty.

Näin kiusaaja ja kannustajat saadaan "hyvälle" puolelle ja heidän saadaan sitoutumaan asiaan. Samalla ilmapiiri saadaan muutettua kiusaamisvastaiseksi...

Kaksi: Kiusaajalle tehdään selvääkin selvemmäksi, että nyt se homma loppuu (hieman sitä "koulutusta" ). "kouluttajana" voi sinällään toimia kuka tahansa, mutta tehokkainta tuo on, jos "kouluttajat" ovat niitä kovaäänisiä ja "kovia" tyyppejä. :D Samalla he antavat mallia muille kuinka kiusaajille tulee vastedes käymään...

Kolme: Kiusaaja siirretään toiseen kouluun, joka on tarpeeksi kaukana aiemmasta koulusta. Tosin tämä siirtäminen ei välttämättä yksin riitä vaan siihen kuuluu myös sitä tukevaa toimintaa...

 

[ruho]

Mitä enempi tuntee myötätuntoa ihmisiä kohtaan, sitä helpompi on ottaa niiltä vastaan omia kiputilojaan/elämänturhautumistaan ja olla kiusaamatta muita. Muutenkin elämä valottuu kummasti, ihan vaan kokemalla myötätuntoa kaikkea kohtaan. En tällä tarkoita, että esim. vastaan puhuminen olisi turhaa, jos sen vaan tekee ilman mitään itsesääliä. Kyllähän tietenkin paskojen takaisin nakkaamisella saa kiusaamisen lopetettua, mutta jonnekin ne paskat kuitenkin valuvat. Välinpitämättömyys tekee ihmisen aika kylmäksi. Mutta mikäs siinä, jos halajaa olla cool.

Sen olen muuten huomannut, että heti kun on joku hyvä opettaja ja/tai mielenkiintoinen aihe, niin kyllä kaikki rauhattomuus/huutelu loppuu ainakin siksi ajaksi. Kyllä siis opettajienkin on mahdollista vaikuttaa ilmapiiriin (en pitäisi tätä itsestäänselvyytenä ilman paria koulumme opettajaa), ja samoin myös oppimussisällön.

Edit:

Kiusattu viedään kenenkään tietämättä syrjään ja hänelle tehdään selväksi, että kiusaaja ei saa koskaan tietää tästä keskustelusta. Kiusatun kerrottua kiusaajan/kiusaajien ja ”kannustajien” nimet, kootaan ”kannustajat” yhteen johonkin rauhalliseen paikkaan ja kysellään tietävätkö he kiusataanko koulussa ketään. Yleensä he puhuvat kohtalaisen pian melko avoimestikin kiusaamisesta. Tämän jälkeen pohditaan ”kannustajien” kanssa yhdessä keinoja kiusaamisen vähentämiseksi (”kannustajat” saavat itse keksiä keinoja). Tällainen joukko on yllättävän tietoinen miten asiat olisi paras ratkaista. Lopuksi viedään kiusaaja/kiusaajat yksitellen johonkin rauhalliseen paikkaan ja kysellään ja jutellaan aluksi kaikesta mahdollisesta. Pikku hiljaa siirrytään puhumaan kiusaamisesta ja pohditaan, miten kiusaaminen saataisiin loppumaan. Heti kun kaikkien kanssa on käyty keskustelut (jolloin keinoja on löytynyt jo aivan uskomattoman paljon), sovitaan kaikkien osapuolten kanssa, että nyt ruvetaan toteuttamaan asioita. Sitten tietyin väliajoin kokoonnutaan yhteen ja keskustellaan, miten on edistytty.

Tuo kuulostaa ainakin teoriassa aika mielenkiintoiselta.

 

[naksu]

Jaksoin kahlata tätä threadejä ja tässä oli paljon juttu siitä miten opettajat suhtautuivat kiusaamiseen. Itse muistan vain istuneeni jälki-istunnossa sen pari kertaa viikossa ja syynä siihen harvoin oli kiusaaminen, vaan se, että opettajaa oli vituttanut mun käytös välitunnilla ja heti seuraavana tunnilla olin vittuillut sitten sille. Kiusausta ei oikeastaan koskaan otettu puheeksi missään yhteydessä paitsi, että joskus tuli sanottua soo soo ja heti opettajan keskustelun jälkeen oltiin kavereiden kanssa menossa kiusaamaan tätä kiusattua, koska oli valittanut opettajalle ja oli siis nössö pelkuri. Tavallisin tapa nöyryttää kiusattua kun se itki luokassa oli sanoa sille, että lyö jos kerta ärsyttää ja kun ei uskaltanut/halunnut, niin haukuttiin vielä vähän lisää pelkuriksi... Eli mun ala-asteen opettajat eivät käsitelleet kyllä asiaa oikeastaan mitenkään.

Ylä-asteella sitten tuli yhden opettajan toimesta vähän rankempia otteita ja se alkoi lopulta soittelemaan mun vanhemmille kotiin. Tämä ei kyllä ensimmäisen vuoden jälkeen vaikuttanut mitenkään mun käytökseen, mutta sitten se alkoi lopulta soittelemaan niin usein, että aina kun puhelin soi, niin pelkäsin, että kyseinen opettaja soittaisi valittamaan ja sen jälkeen saisi isältä aika railakkaat tukkapöllyt ja huudot. Eli aina puhelimen soidessa tuplaantui pulssi... Aloin jossain vaiheessa silloin miettiä, että mitä saan irti tuosta ja tulin siihen lopputulokseen, että en mitään ja lopetin kiusaamisen. Siirryttiin sitten kavereiden kanssa kiusaamisen sijasta pelaamaan futista koulun vieressä olevalle futiskentälle ja pyydettiin pari kertaa näitä kiusattujakin mukaan, jonka jälkeen saatiin lopulta aika iso läjä tyyppejä mukaan ja oikeastaan hauskinta aikaa mun ylä-asteella oli sitten lopulta koulussa välitunneilla pelatut matsit.

 

[Tikari]

Muistaako kukaan kiusattu sitä, miksi ettei kertoneet asiasta kotona? *klips*

Siksi en kertonut kun sivusta oli jo nähty kuinka opettajat toimivat kiusaustilanteessa. Kiusattu otettiin luokan eteen seisomaan ja sitten opettaja nuhteli luokassa olleet kiusaajat yhtenä persoonana, "soo-soo, ei saa kiusata X'ää, minulle on kerrottu että häntä kiusataan tämän luokan toimesta. Soo-soo". Ja se siitä. Kiusaaminen näytti vain pahenevan.
Se vähä mitä kotona avautui kiusaamisesta, sai vaan kommenttia että "se vaan tykkää susta, rakkaudesta ne hevosetkin potkii" ja "kyllä se siitä loppuu" sun muuta liirumlaarumia. Pahimmista en oo edes kertonut, vieläkään.
Kiusaaminen oli fyysista ja henkistä, ala-asteelta käytännössä melkein lukioikään. Ala-asteella suljettiin porukasta pois, kun ei ollut niitä viimeisenmuodinmukaisia farkkuja tai muutenvaan kulkenut limudiskoissa tms. Olisko mahdollisesti ollu arkuudella asiaa, ja mistähän sekin sitten taas johtuis ?! :curs: Potkuja ja tukistuksia, kaatamisia, tuolin alta vetämisiä yms on kanssa kärsitty. Useasti ja useamman henkilön toimesta. Kerran poikaporukka heitteli luokan tyttöjä ilmaan hauskanpidon vuoksi. Sitä miksi uskaltauduin heitettäväksi en vieläkään tiedä/käsitä, vieläkin kaduttaa. Lopputuloksena oli kuitenkin että ylös mentiin ja alas tultiin, asfalttiin asti kun eivät ottaneetkaan kiinni. Ilmat oli pihalla hetkenaikaa ja takaraivosta verta tuli aika lahjakkaasti. Siellä vieläkin arpi. Viikonverran oli pää kipeä, samoin kyynärpään hiusmurtuma särki kauan. Kertaakaan tuontapauksen lisäksi en oo kiusaajien edessä itkenyt, tuolloinkin kivusta. Ettei ainakaan sitä tyydytystä oo saanut että olisin itkemään ruvennut. Muutenkin yritin olla kuin en olisikaan, mutta ei sekään saanut kiusaamista loppumaan.
Ylä-asteella reppua piilotettiin heti kun silmä vähän vältti, hampaat on kolautettu juoma-automaatin suuttimeen kun paukauttivat päähän juodessani. Olkapäässä oli kerran paperilappu nitojan niitillä kiinni. Suurimmaksi osaksi kuitenkin henkistä nälvimistä ja vittuilua. Lukiossa olinkin niin arka ettei kavereita oikein kerääntynyt, suurimmaksi osaksi vanhat luokka"kaverit" oli toisessa lukiossa, mutta silti.
Vasta aikuisiässä oppimassa ettei kaikki oo selkäänpuukottajia ja joihinkin ihmisiin voi oikeasti luottaa. On vaikea päästää ihmisiä lähelle, suhtaudun varauksella ja selustani oon oppinu turvaamaan.

 

[Juseman]

Siksi en kertonut kun sivusta oli jo nähty kuinka opettajat toimivat kiusaustilanteessa. Kiusattu otettiin luokan eteen seisomaan ja sitten opettaja nuhteli luokassa olleet kiusaajat yhtenä persoonana, "soo-soo, ei saa kiusata X'ää, minulle on kerrottu että häntä kiusataan tämän luokan toimesta. Soo-soo". Ja se siitä. Kiusaaminen näytti vain pahenevan.
Se vähä mitä kotona avautui kiusaamisesta, sai vaan kommenttia että "se vaan tykkää susta, rakkaudesta ne hevosetkin potkii" ja "kyllä se siitä loppuu" sun muuta liirumlaarumia. Pahimmista en oo edes kertonut, vieläkään.
Kiusaaminen oli fyysista ja henkistä, ala-asteelta käytännössä melkein lukioikään. Ala-asteella suljettiin porukasta pois, kun ei ollut niitä viimeisenmuodinmukaisia farkkuja tai muutenvaan kulkenut limudiskoissa tms. Olisko mahdollisesti ollu arkuudella asiaa, ja mistähän sekin sitten taas johtuis ?! :curs: Potkuja ja tukistuksia, kaatamisia, tuolin alta vetämisiä yms on kanssa kärsitty. Useasti ja useamman henkilön toimesta. Kerran poikaporukka heitteli luokan tyttöjä ilmaan hauskanpidon vuoksi. Sitä miksi uskaltauduin heitettäväksi en vieläkään tiedä/käsitä, vieläkin kaduttaa. Lopputuloksena oli kuitenkin että ylös mentiin ja alas tultiin, asfalttiin asti kun eivät ottaneetkaan kiinni. Ilmat oli pihalla hetkenaikaa ja takaraivosta verta tuli aika lahjakkaasti. Siellä vieläkin arpi. Viikonverran oli pää kipeä, samoin kyynärpään hiusmurtuma särki kauan. Kertaakaan tuontapauksen lisäksi en oo kiusaajien edessä itkenyt, tuolloinkin kivusta. Ettei ainakaan sitä tyydytystä oo saanut että olisin itkemään ruvennut. Muutenkin yritin olla kuin en olisikaan, mutta ei sekään saanut kiusaamista loppumaan.
Ylä-asteella reppua piilotettiin heti kun silmä vähän vältti, hampaat on kolautettu juoma-automaatin suuttimeen kun paukauttivat päähän juodessani. Olkapäässä oli kerran paperilappu nitojan niitillä kiinni. Suurimmaksi osaksi kuitenkin henkistä nälvimistä ja vittuilua. Lukiossa olinkin niin arka ettei kavereita oikein kerääntynyt, suurimmaksi osaksi vanhat luokka"kaverit" oli toisessa lukiossa, mutta silti.
Vasta aikuisiässä oppimassa ettei kaikki oo selkäänpuukottajia ja joihinkin ihmisiin voi oikeasti luottaa. On vaikea päästää ihmisiä lähelle, suhtaudun varauksella ja selustani oon oppinu turvaamaan.

Kuulostaapa erittäinkin tutulle. Ihan tulee omat kouluajat mieleen... jos ei sulla ollu paljo kavereita, niin mulla ei ollu niitäkään (musta tuli niin arka, ujo, hiljainen... vetäydyin joka paikassa syrjään enkä todellakaan uskaltanut kaveerata kenenkään kanssa)...

Ja tuo ettei oikein vieläkään luota ihmisiin (ja on ylitsepääsemättömän epäluuloinen) pitää paremmin kuin hyvin paikkaansa!

 

[Tikari]

*klips*Ja tuo ettei oikein vieläkään luota ihmisiin (ja on ylitsepääsemättömän epäluuloinen) pitää paremmin kuin hyvin paikkaansa!

Kaikesta tuntuu koittavan aina kaivella sitä taustapiruilua tai jotain. Vaikka joku sanoisi vilpittömästi jotain positiivista, aina miettii että mitähän tuokin piruilee. Montakohan kertaa avokkikin hermostunut meikäläiseen, ettei kaikkee tartte ottaa negatiivisesti.

 

[Juseman]

Kiusattu viedään kenenkään tietämättä syrjään ja hänelle tehdään selväksi, että kiusaaja ei saa koskaan tietää tästä keskustelusta. Kiusatun kerrottua kiusaajan/kiusaajien ja ”kannustajien” nimet, kootaan ”kannustajat” yhteen johonkin rauhalliseen paikkaan ja kysellään tietävätkö he kiusataanko koulussa ketään. Yleensä he puhuvat kohtalaisen pian melko avoimestikin kiusaamisesta. Tämän jälkeen pohditaan ”kannustajien” kanssa yhdessä keinoja kiusaamisen vähentämiseksi (”kannustajat” saavat itse keksiä keinoja). Tällainen joukko on yllättävän tietoinen miten asiat olisi paras ratkaista. Lopuksi viedään kiusaaja/kiusaajat yksitellen johonkin rauhalliseen paikkaan ja kysellään ja jutellaan aluksi kaikesta mahdollisesta. Pikku hiljaa siirrytään puhumaan kiusaamisesta ja pohditaan, miten kiusaaminen saataisiin loppumaan. Heti kun kaikkien kanssa on käyty keskustelut (jolloin keinoja on löytynyt jo aivan uskomattoman paljon), sovitaan kaikkien osapuolten kanssa, että nyt ruvetaan toteuttamaan asioita. Sitten tietyin väliajoin kokoonnutaan yhteen ja keskustellaan, miten on edistytty.

Edit: Tuo kuulostaa ainakin teoriassa aika mielenkiintoiselta.

On muuten oikeesti toimiva menetelmä/systeemi...

 

[Juseman]

Kaikesta tuntuu koittavan aina kaivella sitä taustapiruilua tai jotain. Vaikka joku sanoisi vilpittömästi jotain positiivista, aina miettii että mitähän tuokin piruilee. Montakohan kertaa avokkikin hermostunut meikäläiseen, ettei kaikkee tartte ottaa negatiivisesti.

Voi ku mennee kohilleen!!! Toisaalta mää oon onneksi onnistunu himpun verran muuttamaan ittiäni ja ku itseluottamusta on saatu lisää, on luottoaki ruvennu vähän enemmän löytyyn...