Koulukiusaus

[Juseman]

Ei se kyllä ihan noin mustavalkoista ole.

No joo, totta... ei tietyssä mielessä olekaan. Asia riippuu hyvin paljon siitä, miten itse kukanenkin kiusaamisasian tulkitsee. Tällä foorumillahan kirjoittavat ja tälle foorumille ajautuvat itsevarmat ja muutenkin "kovat" henkilöt, joten tämän foorumin immeisille kiusaaminen on sitä perinteistä ja satunnainen pientä nälvimistä, sortamista ja sen sellaista (silloin tällöin fyysistä väkivaltaakin). Tuosta taustasta on siis varmaan hyvin vaikea kuvitella, mitä se todellinen kiusaaminen on.

Monessa mukana olleena ja monta tapausta nähneenä (omat kokemukset mukaan luettuna) voin vakuuttaa, että silloin kun kiusaaminen todenteolla alkaa (on tarpeeksi rajua ja järjestelmällistä), silloin ihmisestä otetaan pala "minuutta" pois ja monesti päädytään aiemmin mainitsemalleni polulle.

 

[Juseman]

Selvennyksenä vielä, että se pieni nälviminenkin on tietenkin mitä suurimmassa määrin kiusaamista! Olen vain puhunut näissä esimerkeissä siitä "liian pitkälle" menneestä kiusaamisesta (eli sitä mitä itse kutsun todelliseksi kiusaamiseksi). Tottakai pienimpiinkin juttuihin pitää puuttua ja ne pitää ottaa vakavasti!

 

[Merica]

Tällä foorumillahan kirjoittavat ja tälle foorumille ajautuvat itsevarmat ja muutenkin "kovat" henkilöt

Mistä tuollainen päätelmä??

 

[Juseman]

Mistä tuollainen päätelmä??

Tätä foorumia kahlatessa... voin olla (ja luultavasti olenkin) väärässä...

 

[Merica]

Tätä foorumia kahlatessa... voin olla (ja luultavasti olenkin) väärässä...

Niin, osa varmaan voikin olla kovia ja itsevarmoja, mutta luulisin, että sen verran paljon pakkiksessa on jäseniä, että myös toisensorttisia ihmistyyppejä löytyy...
Itse en ainakaan koe olevani normia kovempi tai itsevarmempi, pikemminkin päinvastoin

 

[Hippa]

No joo, totta... ei tietyssä mielessä olekaan. Asia riippuu hyvin paljon siitä, miten itse kukanenkin kiusaamisasian tulkitsee. Tällä foorumillahan kirjoittavat ja tälle foorumille ajautuvat itsevarmat ja muutenkin "kovat" henkilöt, joten tämän foorumin immeisille kiusaaminen on sitä perinteistä ja satunnainen pientä nälvimistä, sortamista ja sen sellaista (silloin tällöin fyysistä väkivaltaakin). Tuosta taustasta on siis varmaan hyvin vaikea kuvitella, mitä se todellinen kiusaaminen on.

Monessa mukana olleena ja monta tapausta nähneenä (omat kokemukset mukaan luettuna) voin vakuuttaa, että silloin kun kiusaaminen todenteolla alkaa (on tarpeeksi rajua ja järjestelmällistä), silloin ihmisestä otetaan pala "minuutta" pois ja monesti päädytään aiemmin mainitsemalleni polulle.

Voisin itsekin väittää tietäväni aiheesta, koska olen itse ollut kiusattu, molempia siskojani on kiusattu, olen ollut koulumaailmassa töissä 4 vuotta, opiskellut erityispedagogiikkaa, lukenut aiheesta ja pitänyt shokkisaarnoja oppilaille ja järjestänyt aiheesta keskusteluja luokassa. Tunnen myös itse kiusattuja ihmisiä.

Ihminen kokee asiat omalla tavallaan. Joku menee ihan rikki jostain pienemmästä ja toista ei heilautakaan isokaan asia. Eikä myöskään voi sanoa, miten ihmiset reagoi asioihin.

Eikä voi sanoa, että pakkis on täynnä itsevarmoja koviksia.

 

[Juseman]

Voisin itsekin väittää tietäväni aiheesta, koska olen itse ollut kiusattu, molempia siskojani on kiusattu, olen ollut koulumaailmassa töissä 4 vuotta, opiskellut erityispedagogiikkaa, lukenut aiheesta ja pitänyt shokkisaarnoja oppilaille ja järjestänyt aiheesta keskusteluja luokassa. Tunnen myös itse kiusattuja ihmisiä.

Ihminen kokee asiat omalla tavallaan. Joku menee ihan rikki jostain pienemmästä ja toista ei heilautakaan isokaan asia. Eikä myöskään voi sanoa, miten ihmiset reagoi asioihin.

Eikä voi sanoa, että pakkis on täynnä itsevarmoja koviksia.

Okei okei, perun sanani... aina väärässä... :(

Arvasin että täällä ollaan valovuosia aikaansa edellä... :thumbs:

 

[Hippa]

Okei okei, perun sanani... aina väärässä... :(

Arvasin että täällä ollaan valovuosia aikaansa edellä... :thumbs:

En sanonut enkä tarkoittanut, että olisit ollut väärässä. Halusin vain korostaa, ettei asiat ole niin mustavalkoisia ja ehdottomia.

Niin hullu ajatus kuin se onkin, osa ihmisistä toipuu hienosti mitä hirveämmistä elämänkokemuksista ja elävät ihan normaalia elämää. Sitten on se toinen osa, joka menee ihan pirstaleiksia ja lopuksi kaikki ne tuhannet ja miljoonat variaatiot näiden ääripäiden välissä.

 

[Dean Kuntz]

Näyttäkää minulle kiusattu joka ei hätkähdä isommastakaan asiasta niin näytän teille kolmijalkaisen marsilaisen.

 

[Juseman]

Voisin itsekin väittää tietäväni aiheesta, koska olen itse ollut kiusattu, molempia siskojani on kiusattu, olen ollut koulumaailmassa töissä 4 vuotta, opiskellut erityispedagogiikkaa, lukenut aiheesta ja pitänyt shokkisaarnoja oppilaille ja järjestänyt aiheesta keskusteluja luokassa. Tunnen myös itse kiusattuja ihmisiä.

Tuota tuota... kiinnostas muuten vain tietää miten sua on kiusattu (henkisesti?, fyysisesti? vai sekä että?)? Entäs miten siskojas on kiusattu? Miten kiusaaminen vaikutti suhun tai sun siskoihis? Missä olet pitänyt noita shokkisaarnoja? Kumpi on sun mielestä "pahempaa", henkinen vai fyysinen väkivalta? Sitten lopuksi olisi mukava saada esimerkki (tai jokin muu vastaava) sellaisesta henkilöstä, jota on nöyryytetty, haukuttu, sorrettu ja hakattu niin kovasti ettei hän melkeimpä ole uskaltanut elää ja että hän on selvinnyt asiasta ihan täysin. Tällaisen teräsmiehen haluaisin ehdottomasti tavata!!! (pääsisin viimein keskustelemaan asioista tällaisen henkilön kanssa)...

 

[Juseman]

Sori... luin uuestaan aiemmat kirjotukset ja sainki jo joihinki kysymyksiin vastaukset. Muutamaan kysymykseen olisi vielä mukava saada vastaukset...

 

[Lihamestari]

Ei jumalauta!!! Ei kyllä mukulat tajua kuinka rankasti toisen henkiseen kehitykseen voi vaikuttaa "ihan vaan" kiusaamalla. Eikä tuo kiusaaminen vaikuta vain sen hetkiseen elämään, vaan seuraa pitkälle aikuisuuteen uhrin mukana. vuosikausien henkinen rääkki murtaa vahvemmankin ja painaa itsetunnon lattianrakoon.

Tämä kaikki omasta kokemuksesta kerrottuna. Itse jouduin silmätikuksi lähinnä silloisen ruumiinrakenteeni ja sinisilmäisyyteni takia. Kiusaaminen jatkui jostakin kolmannelta luokalta ysille samojen apinoiden seuratessa samaan kouluun. Vasta jälkikäteen sitä tajusi kuinka jumalattoman masentunut (itsetunto aivan nollassa) sitä junnuna oli, eipä sitä tilaa osannut silloin pienempänä tunnistaa. Vielä tänäkin päivänä miestä seuraa ajoittainen masennus, mut homma ei haittaa kun itse osaa jo asioihin puuttua. Lopulta tuli jossain vaiheessa armoton vitutus (mulle ei jumalauta enään kukaan ryppyile!), jonka jälkeen sitä sisuuntui ja elämä rupesi menemään paremmille urille.
Nykyään omat kiusaajat lähinnä säälittävät, voisiko enää kyrvempiä ihmisiä ollakaan, painikoot omien ongelmiensa kanssa.....

Mutta ajatelkaapas sitä kiusattua raukkaa, joka ei saa mitään sisuuntumista ja jonka itsetunto jämähtää sinne lattiaan. Jos aikuisikään asti tuossa kunnossa on, ei tilannetta niin vaan korjata. On monen ihmisen elämä piloille mennyt juu......

 

[Hippa]

Näyttäkää minulle kiusattu joka ei hätkähdä isommastakaan asiasta niin näytän teille kolmijalkaisen marsilaisen.

Jos toi oli tarkoitettu mun kommentille siitä, että osa ihmisistä toipuu hienosti niin haluan korjata sen verran, etten tarkottanut sitä, että kiusaaminen tai joku muu karmea elämänkokemus olisi heilauttanut lainkaan. Puhuin pelkästään selviämisestä.

 

[JiiTeeTee]

Muistan kun olin jotain 11 tai 12 v kun syystä tai toisesta eräs minua paljon vanhempi, jotain 16-17 v tyyppi innostui vainoamaan minua. Monet kerrat jouduin juoksemaan itku kurkussa karkuun kun tuo yritti tavoittaa minua hakatakseen/ryöstääkseen/rääkätäkseen muuten. Kerran sitten vanhempani lähettivät minut kauppaan ja eikös tämä kyseinen sälli odotellut minua kerrostalomme pihalla. No, pääsin jälleen juuri ja juuri karkuun ja pelastauduin kotiini. Vanhempani siinä ihmettelivät miksi en ollut kaupassa käynytkään ja jouduin kertomaan heille koko jutun.

Isäni nappasi minua kädestä ja sanoi että mennäänpä selvittämään asia. Kiusaaja olikin fiksuna jäänyt odottelemaan rappuun. Nähdessään meidän tulevan hän yritti sännätä tiehensä, mutta isäni nappasi hänet kiinni ja alkoi kysellä että mikäs on oikein pelin henki. Isäni on tosi pieni laiha käppänä, 160 cm ja yleensä aika rauhallinen kaveri. Vastauksena oli reipasta haistavittua ja uhkauksia minua kohtaan. Isältä paloi käämit ihan täysin ja hän veti kiusaajaa aika railakkaasti turpaan. Uhkailu vaihtui surkeaksi itkuksi kun kovanaaman pokka petti ihan täysin. Sinne jäi itkien rappuun lojumaan kroppa mustelmilla ja nokka veressä melkein aikuinen pikkupojan kiusaaja. Olen edelleen sitä mieltä, että hän sai juuri mitä ansaitsikin.

Jatkossa sain olla kyseiseltä kaverilta täysin rauhassa.

Keino oli ehkä vähän turhan raju, mutta lopetti kiusaamisen. Mielestäni kiusaamisen lopettaminen on aina aikuisen vastuulla. Pihapiirissä vastuu on ensisijaisesti kiusaajan vanhemmilla ja koulussa vastuu on yksiselitteisesti opettajilla. Pitkäänkin jatkunut koulukiusaaminen loppuu siihen, että kiusaaja siirretään toiseen kouluun.

 

[Variksenmarja]

Itse olin kiusattu ala-asteella, kun muutimme ja kohtasin uuden koulun. Kiusauksen jäljet näkyivät koulukuvassakin arpina kasvoilla. Traumathan siitä jäi ja hirveä koston reissu. Nuorempana ajattelin että minusta tulee iso ja mahtava joka kostaa kiusaajille tuhat kertaisesti, niin sitä itku kurkussa ajatteli pienenä, kyllä ne koston ajatukset tuntuivat mahtavilta. Murrosiässä kun nosteli niin vihalla kasvatti testosteroni lihaa, ei prlk!. Eipä ole tullut kostettua kun ei edes kiinnosta enään, parempi vain itse katsoa muille parempi lapsuus. Kyllähän sitä hieman kyynisenä vielä jälkeenpäin ajatteleen, että miksi en vetänyt turpaan silloin kun olin vielä pieni. Olisin ollut ala-asteen siistein kun uhmailisin 3 isompaa kovistelijaa.

PS. Tytöillä on kyllä aika tuimaa henkistä kiusausta. Niiden tarinoita kun kuuntelee niin ihme etteivät seonneet...

 

[njietro]

Olen edelleen sitä mieltä, että hän sai juuri mitä ansaitsikin.

Jep! Ja keino liian raju? Mitä sitten olis pitänyt tehdä? Jos selvittää puhumalla, niin jatkossa aina nähdessäsi tyypin, olisit saanut vielä pelätä ja se olis mulkoillu sua jne. Tiätte kai.


Ja kun joku sanoi, että jos ei muu auta, niin KIUSAAJA eri kouluun. Näin! Ei siirretä sitä kiusattua. Onko helppoo mennä uuteen kouluun toisen syystä. Kaikki kaverit vanhaan kouluun jne. Uudessa koulussa kiusaaminen jatkuisi varmasti, kun tiedettäis koulun vaihdon syy; heikko ja helppo kiusattava tyyppi.


Mielestäni kiusaustapauksia harvoin oikeasti selvitetään.

Itse kun alennuin kiusaamaan mua vuotta nuorempaa 1v sitten. Tai olin porukassa mukana ja äänekäs niin--->kiusaaja. (en kiistä syyllisyyttäni...) niin juttu selvitettiin, ja mulle tuli selväks, etten tyyppiin enään puutu. Mitenkään.

 

[Juseman]

Itse kun alennuin kiusaamaan mua vuotta nuorempaa 1v sitten. Tai olin porukassa mukana ja äänekäs niin--->kiusaaja. (en kiistä syyllisyyttäni...) niin juttu selvitettiin, ja mulle tuli selväks, etten tyyppiin enään puutu. Mitenkään.

Upeasti toimittu! Kiitän ja kumarran! :thumbs:

 

[Angelene]

Ite en ole koskaan kiusannut ketään, minua on kylläki kiusattu 7-8 luokilla. Ja ajatella, nämä kiusaajat, niin ihanat ja valovoimaiset luokan keulakuvat, mallioppilaat, luokan kilteimmät (opettajien silmissä siis) olivat ne pirulaiset jotka teki koulunkäynnistä välillä tosi mukavaa... Siksi, että puolustin luokkakaveriani, joka ei ollu niin läheinen silti mulle, sain kaiken paskan niskaan.

Aluksi kiusaaminen oli henkistä (mulkoilua, ilkeitä sanoja, kuiskailua, jouduin olemaan yksin, kun ei huolittu ryhmiin jne..) ja kyllä siinä aika ulkopuoliseksi itsensä välissä tunsi. Ja tuossa iässä on vielä tärkeää kavereiden hyväksyntä, että olis tärkeä ja kuuluis johonki, mutta ei...

Viimein kiusaaminen muuttu fyysiseksi; potkuja jne... Myöhemmin ku istuttiin kiusaajien (4 kpl) kanssa luokanvalvojan kanssa kansliassa, tämä suurin koviski sai tipan linssiin. Selitti, että avioerolapsi ja äitin miesystävä vainoaa niitä ja siitä johtuu, että purkaa sitte minuun pahan olonsa Veery nice!

Tilanne parantui hetkeksi, mutta alkoi taas pian uudelleen. Siinä vaiheessa muut luokan oppilaat puuttu asiaan ja kävi ilman mun tietämättä haukkumassa tyypit :thumbs: siinä vaiheessa tuntu kivalta, ku ihmiset sano että arvostetaan ja sua ei kyllä kiusata. Arvostan edelleen sitä, että mun luokkakaverit ei jättäny noita vaan sanoiksi vaan vei teon asteelle, viimein hän oli se luokan vihatuin. Kävin kyllä useaan otteeseen sanomassa, että en halua hälle mitään pahaa, mutta nykyään ei halua tuntea edes, tosi ylimielinen. Mutta hän on se epäsuosituin ja tuittupäisin, ei-tykätyin. Sen siitä saa, ei käy kateeks..

Mutta kuten Maija Vilkkumaa sanoi;

"Vielä mä nousen ja maailmalle näytän..."

 

[njietro]

Upeasti toimittu! Kiitän ja kumarran! :thumbs:

kiitti...

Aatteleekohan tytötkin noin???

 

[Juseman]

Ite en ole koskaan kiusannut ketään, minua on kylläki kiusattu 7-8 luokilla. Ja ajatella, nämä kiusaajat, niin ihanat ja valovoimaiset luokan keulakuvat, mallioppilaat, luokan kilteimmät (opettajien silmissä siis) olivat ne pirulaiset jotka teki koulunkäynnistä välillä tosi mukavaa... Siksi, että puolustin luokkakaveriani, joka ei ollu niin läheinen silti mulle, sain kaiken paskan niskaan.

Aluksi kiusaaminen oli henkistä (mulkoilua, ilkeitä sanoja, kuiskailua, jouduin olemaan yksin, kun ei huolittu ryhmiin jne..) ja kyllä siinä aika ulkopuoliseksi itsensä välissä tunsi. Ja tuossa iässä on vielä tärkeää kavereiden hyväksyntä, että olis tärkeä ja kuuluis johonki, mutta ei...

Viimein kiusaaminen muuttu fyysiseksi; potkuja jne... Myöhemmin ku istuttiin kiusaajien (4 kpl) kanssa luokanvalvojan kanssa kansliassa, tämä suurin koviski sai tipan linssiin. Selitti, että avioerolapsi ja äitin miesystävä vainoaa niitä ja siitä johtuu, että purkaa sitte minuun pahan olonsa Veery nice!

Tilanne parantui hetkeksi, mutta alkoi taas pian uudelleen. Siinä vaiheessa muut luokan oppilaat puuttu asiaan ja kävi ilman mun tietämättä haukkumassa tyypit :thumbs: siinä vaiheessa tuntu kivalta, ku ihmiset sano että arvostetaan ja sua ei kyllä kiusata. Arvostan edelleen sitä, että mun luokkakaverit ei jättäny noita vaan sanoiksi vaan vei teon asteelle, viimein hän oli se luokan vihatuin. Kävin kyllä useaan otteeseen sanomassa, että en halua hälle mitään pahaa, mutta nykyään ei halua tuntea edes, tosi ylimielinen. Mutta hän on se epäsuosituin ja tuittupäisin, ei-tykätyin. Sen siitä saa, ei käy kateeks..

Mutta kuten Maija Vilkkumaa sanoi;

"Vielä mä nousen ja maailmalle näytän..."

Näitä onnellisesti päättyviä kokemuksia on mukava lukea (onneksi on tällaisiakin loppuja)... oispa vaan kaikilla kiusatuilla tällaisia mukavia ja rohkeita luokkakavereita... Luokkakavereille kumarrus :thumbs: