Aikaa pelottavaa mitä kiusaaminen voi joissain saada aikaan... Tässä nyt tulee aika paljon vuodatusta asiasta... ei liity välttämättä mitenkään mihinkään, mutta tässä oli aikaa naputella paljon...
Sellaista vaan väkisin mietin (ja älkää pahastuko), että mikä olisi tilanne sosiaalisuuden suhteen jos teitä ei oltaisikaan kiusattu? Eli uskaltaisitteko kuitenkaan luottaa kehenkään? Onko tuo siis erittäin varma syy seuraus vai onko kenties omassa itsessään sellaista, että pitäisi hyväksyä olevansa arka, eikä syyttää arkuudesta pelkästään kiusaajia? En tietenkään halua puolustella kiusausta, koska olen ainakin itse todella pahoillani siitä mitä sain aikaiseksi, koska osa näistä kiusatuista oli sellaisia, että eivät uskaltaneet ala-asteella mennä edes pihalle, vaan pysyttelivät parin metrin sisällä välituntia valvovasta opettajasta. Tiedän toisaalta, että lasten kehityksen kannalta pitäisi voida leikkiä ja jos siihen ei koulussa kykene, eikä koulun ulkopuolella ole kavereita, niin sosiaalinen kehitys voi olla vaikeeta.
Itse olen myös saanut ihmissuhdekuvioissa pari kertaa todella pahasti turpaan henkisesti, ja tuskin kukaan selviää ilman pahoja vastoinkäymisiä. Toisaalta nämä ovat vain hetkittäisiä, eikä vuosia jatkuvia. Kuitenkin monet ihmiset "jäätyvät" jo parista epäonnistuneesta suhteesta todella pahasti, eivätkä uskalla enää rakastua helposti tämän jälkeen. Mulla toisaalta on aina ollut niin, että olen antanut itseni rakastua estoitta ja aina luottanut toiseen, ottanut turpaan, päässyt yli jatkanut normaalisti. Eli onko tuossa enemmän kyse luonteenpiirteestä, että on vaikea luottaa toisiin vai ihan puhtaasti kiusauksen seurauksesta? Kiusaus kun yleensä myös kohdistuu eräänlaisiin ihmisiin (valitettavasti).
Tosta Tikarin kehumisesti, niin kukaan ei ole esim. koskaan kehunut mua mistään. Lapsena en näyttänyt todistuksia tai kokeita vanhemmille, vaikka yleensä sain aina kiitettäviä ja opettajat joutuivat yleensä soittamaan vanhemmille, kun en ollut palauttanut todistusta heidän allekirjoituksensa kanssa. Koin vain yksinkertaisesti, että halusin pitää mun omat asiat omanani ja koin sellaiseksi kaiken mitä en tehnyt perheen kanssa. Ainoa kerta kun sain kehuja faijalta oli, kun onnistuin yhdessä yleistentissä yliopistolla kirjoittamaan täydet pisteet kolmesta tentistä kerralla ja jos olisin jäänyt yhdestä edes pisteen vajaa täydet, niin faijan kommentit olisivat olleet tyyliin "ja miks et saanut siitä täysiä?", tänkin tyttöystävä kertoi sille. Yo-todistuksestakin ainoa kommentti oli miksi en saanut 60 pistettä matikasta... Toisaalta en ole millään tavalla katkera ja on aivan sama, jos en täytä jonkun toisen mulle asettamia odotuksia, koska ne ei oo mun omia. Normaalisti en edes kerro mistään saavutuksista kenellekään paitsi ehkä tyttöystävälle (silloin kun sellainen on ja se on mun mielestä ihan kohteliaisuutta ei mun tarve) ja joskus kaverille jos kysyy jostain. Mun mielestä hyvän itsetunnon ei muutenkaan pitäisi tulla toisten kautta vaan se pitäisi löytää ihan itse tyytymällä siihen mitä on.
Myönnettäköön tässä (kun toivottavasti kukaan ei tunne mua palastan kirjoitusten avulla...), että ainoa asia mikä on mun itsetuntoa joskus nakertanut on, että mulla on 13cm pippeli
(alle keskiarvon siis... ;)), mutta tästä pääsin yli joskus lukiossa. :D Eli mun mielestä pitää vaan hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, eikä muiden kautta. Jos joku kaveri pettää, niin haistattaa sille paskat, jonka jälkeen sillä on yksi kaveri vähemmän. Eli ei se ainakaan oma tappio ole.
;) 
:lol2: Eihän tuollasen vehkeen kans voi ees hoidella hommia... 
'ksi...
:thumbs: !!!!
