Kolmenkympin kriisi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja SIC-
  • Aloitettu Aloitettu
Joo alle kaksi vuotta aikaa tähän tympeänäkin pidettyyn lukemaan.. mutta miten sen ottaa.. otan ehkä ilman kriiseilyä.. Kun olen 30-vuotias niin minulla on(ellei asioita kuse käsille):

23-vuotias vaimo (kai tässä kerkee viel vihille mennä) joka näillä näkymin ei ainakaan rupsahtamaan päin ole kun kilpalavoille on tavoittelemassa.
Itselläkin vähintään kohtuu hyvä fysiikka, ellei jopa jäätävän hyvä.
Nolla euroa velkaa kuten nytkin, toivottavasti ei myöskään minulle olla velkaa.. toisin kuin nyt.
Kaikki lähisukulaiset ovat yhä hengissä (vaari jaksa nyt viellä syöpinesi).
Mieluisa ok palkkainen työ tai viellä mielummin kannattava yritys.. aikaa motivoida itseä löytyy viellä.
Mitään "vahinkolaakia" ei ole päässyt tapahtumaan ja saan letkut poikki.. tätä kun ei alle 30v ihmisille taideta edes tehdä. (joo en halua lapsia)
Puhdas pulmunen kuten aina.

Listahan saisi pitää kaikilta osin paikkansa.. ja jos kaikki kohdat täyttyvät niin mitään kriisin tynkää ei tarvitse kehitellä. Jos nainen jättää ja jostain iskee päälle syytteitä ja korvausvastuita ja menee luottotiedot ja sit joku baari hoito pamahtaa paksuksi ja tulee elatusvelvoitteet päälle ja kaikki isovanhemmat kuolee sarjassa ja masennun ja lihoan niin sit on kriisiä sen verran et voi alkaa rasvaan köyttä heh heh.
Mummo se sanoi joskus aikoja sitten että elämä alkaa juosta sormien välistä oikeastaan vasta sitten kun on omia lapsia.. yhtenä päivänä puet niille kurahaalareita, seuraavana ylioppilaslakkia oikaistaan kuvaa varten ja seuraavana ollaankin jo mummoa/vaaria. Niinhän se menee että elämä on kuin pitkä rullamitta.. kun jotain kuulantyöntö matkaa mitattuasi rullaat sitä sisään.. niin aluksi tuntuu ettei se lyhene.. mutta vika metri rävähtää näpeille oikein ruoskaisuna.
Jos jotain voi tuosta oppia.. niin opin sen etten hanki lapsia enkä muitakaan velvoitteita ja huolenaiheita. Tosin kyl sit varmaan vanhana (jos sinne onnistuis elämään) vituttanee kun kukaan ei käy katsomassa jne. Mut luotan vahvasti siihen et äkkikuolema korjaa jo hyvissä ajoin ennen sitä, tämän luottamuksen varassa voisin jopa työskennellä ikäni pimeänä heh heh.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Täytin juuri 25. Siihen on syynsä, miksi missään ei puhuta kahdenkympin kriisistä: nuorena tulee kokoajan niin paljon uusia asioita, mutta samalla voi ajatella, että kyllä sitten myöhemmin. Minäkin ajattelin 20-vuotiaana, että 25-vuotiaana "pitäisi" olla tutkinto, hyvä työ ja vakava parisuhde, tai vähintään kokemusta sellaisesta. Lapsiakin piti alkaa tekemään ennen kolmeakymmentä. Nyt kaksi ensimmäistä on juuri saavutettu, mutta kolmannen kanssa ei kyllä juuri mitään edistystä. Kyllä se ikääntyminen tuo pariintumiseen miehellekin paineita, vaikka sukua pystyykin jatkamaan eläkeikäiseksi saakka. Kyllä minun mielestä on lapsellekin parempi, jos vanhemmat ovat nuoret (esikoisen syntyessä 23-30v). Silloin vanhemmat jaksavat ihan eri tavalla leikkiä lasten kanssa ja seurata niiden elämää, ja varmasti ymmärtävätkin paremmin.

Noh mitään 30v-kriisiä ei kyllä vielä ole. Olen oppinut jossainmäärin hyväksymään, että kaikkea ei voi saada heti, ja aikaa kyllä vielä on. Omasta kaveripiiristä niin harvalla on vielä lapsia, varsinkaan miehellä, että siihen ei vielä kauheasti tule paineita mistään suunnasta. Tietty sukulaiset varmaan jo alkavat jossain vaiheessa odotella sukuun lisäystä, kun olen vanhin meidän sukupolvesta, mutta ei siitäkään jaksa stressata. Jos nyt löytäisi jonkun mukavan naisen ensiksi, niin se olisi jo aikamoinen voitto. Ikääntymisen tuomia fyysisiä ongelmia en juuri stressaa, koska sekä isäni, että enoni ovat molemmat viisikymppisinäkin niin hyvässä kunnossa, ja tiedän olevani itsekin motivoitunut kunnostani huolehtimiseen.
 
Ei pukkais kriisiä jos olis saanu jotain elämässä aikaan. Tai ainakin seuraavat:

-koulutus
-vakiduuni
-omistusasunto(pankin)
-Mersu
-muutto vieraalle paikkakunnalle

Mutkun ei niin ei. Ainoa asia jossa olen hyvä niin internetissä roikkumisessa
 
SMugU sanoi:
Ite odotan eniten vanhenemiselta sitä että voi kolmikymppisenä bylsiä parikymppisiä mimmejä ku ne käy ihan kuumana vanhempiin miehiin.
Click to expand...
Älä turhaan odota 30-vuotiaaksi että saat 20-vuotiasta muijaa. Olen kuullut huhua, että niissä vanhemmissa miehissä on eroja [ts. siinä miten he saavat [kuten myös nuorempien kohdalla]) :D
 
Mulla oli jonkinlainen kriisi siinä 25 ikävuoden tuntumassa. Siinä kohtaa oma kuolevaisuus iski vasten kasvoja. Mulle tuli tarve pohtia mitä olen saavuttanut elämässäni ja vaikka olin AMK:sta valmistunut ja tuore äiti, niin tuli tunne, etten ole kyennyt yhtään mihinkään. Olis muka pitänyt olla kasassa jotain enemmän. Se meni sit ohi, kun tajusin, etten kuolekaan siihen paikkaan.
Nyt olenkin aloittanut opinnot uudella alalla (enkä ees oo luokkani vanhin!) ja "löytänyt itseni" paremmin kuin koskaan, vaikka luulin olevani ihan kartalla silloin joskus vähän päälle parikymppisenä. Mulla ei ole asuntovelkaa eikä duunipaikkaa, vaikka ne kai kuuluis olla tässä vaiheessa, ja avioliittokin on päättynyt. Sen sijaan mulla on unelma, jota tavoittelen, sekä lapsi, jota rakastan ja jolle haluan näyttää, että elämässä kannattaa pyrkiä siihen ettei joutuisi katumaan tekemättömiä juttuja – vaikka sitten tekisikin niitä vähän myöhemmin kuin useimmilla on tapana. Mulla on rohkeutta olla enemmän oma itseni kuin koskaan aiemmin. Voisin tietysti surkutella sitä kuinka tähän pisteeseen pääseminen kesti niin kauan, mutta mieluummin nautin siitä, että olen tässä edes nyt.


Ehkä mä olen loppuvuodesta toista mieltä, kun se 30 ihan oikeasti tulee mittariin :P
 
Niinno ehkä munkaan ei pitäisi olla niin ankara itelleni. Läskiä ei ole kumminkaan tullut lisää yli kymmeneen vuoteen (ehkä on jopa kilo tai pari lähtenyt siitä, mitä oli joskus 5-10v sitten, olen toiveikas! :D ), lihasmassa on pysynyt (ehkä jopa lisinyt, kehin optimismia tuonkin suhteen), joistain ongelmista huolimatta terveyteni on keskimäärin todella hyvä, velkaa on omaisuuteen nähden siedettävästi ja lähitulevaisuudessa tuo suhde muuttuu vielä paljon paremmaksi, kun vaihdan tämän yhdelle miehelle ja kahdelle kissalle järjettömän kokoisen lukaalin yksiöön tai kaksioon, on vakiduuni (joka ei kyllä kaksinen ole, varsinkaan ikäni huomioiden, mutta oevoe, ei ole kovin monella muullakaan) ja joitain ihan kivoja suunnitelmia tulevaisuudelle. Niin juu ja poikuus meni vähän päälle 20v sitten jo ja fiksun ja ihanan naisen kanssa seurustelen, joten sitä poikuuden menetykseen johtanutta aktia voi vähän lisää aina välillä harjoitella. :D
 
Meh, ei se kolmekymppinen tuntunut missään...lapsen saanti sen sijaan muutti kaiken. Ei vaan voinut enää miettiä että mitä jos, ja ehkä minä ja olisipa pitänyt ja minäminäminä...sitähän se tuo ikäkriiseilykin on, turhanpäiväistä jossittelua. Lähipiirissä katsellut kun elämät muuttuu yhdessä yössä ja kaikki ne suunnitelmat lentää huitsin vittuun...ja elämä jatkuu silti, välillä jopa paljon parempana.
 
SIC- sanoi:
Minulla on nykyään kamala kolmenkympin kriisi päällä.
...
Vuodet on menneet niin nopeasti ja nykyään ei voi enää ajatella, että "sitten isona", vaan elämä on tässä ja nyt a se tulee olemaan sitä samanlaista tulevaisuudessakin mitä nyt on.
Click to expand...

Tää ei nyt varmaan kauheasti helpota sun kriisiä, mutta elämä ei tule todellakaan olemaan sitä samanlaista kun se on nyt. 30-50 välillä sulta aletaan pikkuhiljaa ottaa pois asioita joita sulla on nyt.
 
SIC- sanoi:
Minulla on nykyään kamala kolmenkympin kriisi päällä. Olen todella ahdistunut ja stressaan mielettömästi siitä, että kohta tulee 30 täyteen. En voi enää sanoa, että olen parikymppinen mies, vaan olen kolmekymppinen. Nykyään olen kamalan tyytymätön elämääni ja mietin vain kaikkia ovia jotka sulkeutuvat edessäni. Enää ei voi kuvitella urheilevansa kuin pappasarjassa ja opiskellakaan ei enää voi, koska 10v nuorempien seassa villin opiskeluelämän eläminen ei enää onnistu. Jonnekin Onnelaan tai vastaavaan teinibaariin ei voi enää mennä ilman, että hävettää. Vuodet on menneet niin nopeasti ja nykyään ei voi enää ajatella, että "sitten isona", vaan elämä on tässä ja nyt a se tulee olemaan sitä samanlaista tulevaisuudessakin mitä nyt on.

Tässä on jokin lista asioista joita ei voi tehdä kohta enää.
Mies: Näitä asioita et saa tehdä yli 30-vuotiaana - AVA - Featured

Mitenkäs muilla kolmenkympin kriisien kanssa?
Click to expand...

Osta conversen kengät ja pillifarkut. Lähtee keskimäärin kolme vuotta pois. Taidepiireissä on ok hengata 10v nuorempien kanssa, tutustu siihen.

Miehenä en niin stressaisi ikää. Naisena olisin paniikissa 30-vuotiaana ja ihan syystäkin.
 
Sivulauseena voisin antaa palautetta keskustelun tasosta, mikä saattaa sitten olla ikäriippuvaista. Tämä taitaa olla ainoa pakkiksen ainoa topikki, joka pysyy aiheessa eikä lähde trollaamaan ja sekoilemaan! Hyvä me!
Juu itseä ärsyttää tuo vakiduunilässytys myöskin. Oon opiskellu ittelleni parit ammatit ja muitakin kouluja käynyt, mutta kun ei natsaa niin ei natsaa. Natsaamalla tarkoitan, että jokin paikka kiinnostaisi tai edes olisi siedettävä. Vakipaikoistakin olen luopunut eikä se ole mikään tavoiteltava pyhä lehmä niin kuin se auto, perhe ja asuntolaina. Töitä tulee ja menee (kuitennii oon hoitanu hommani loppuun, hulttio en ole). Sitten täytyy muistutella ja vaan tyynnytellä itseään, että toiset on luotuja kulkemaan :) Vanhemmat, jossain mestassa kauan olleet ihmiset nimenomaan kertovat yleensä päätyneensä paikkaansa "vahingossa". Tässä mihkään kiire.
 
Olipahan väsynyt lista. Kriisejähän voi loihtia aiheesta kuin aiheesta, eipä tuo mikään ikään sidottu juttu ole. Ei se viimeinen yö 29-vuotiaana ole yhtään sen kummenpi kuin ensimmäinen yö maagisen 30v jälkeenkään. Itse en kokenut mitään suurempia kriisejä kolmen kympin kohdilla. Jos jotain kriisejä oli, niin ne oli nuorempana. Sinkkuvuodet 25-vuotiaana kuumottivat huomattavasti enemmän kun oivalsi olevansa jo se "vanha setä" alle parikymppisten joukossa. Moottoripyörän hankintakin osui noihin aikoihin :P

Ehkä tuota kolmenkympin kriisiä omalla kohdalla loivensi se, että noita yhteiskunnan asettamia rasteja oli jo sen verran paljon tehtynä.
 
Viimeksi muokattu:
Tarpeeks kun ikää kertyy niin tajuaa että on turha stressata urasta / perheestä / "menestymisestä" elämässä.

Sukulaisten idioottimaiset kysymykset "koska perustat perheen" tai "koska hankit lapsia" "kyllä sunkin kannattais ostaa omakotitalo" alkaa tietty pidemmän päälle vituttamaan, mutta niistä pääsee mukavasti kun välttää tapaamasta ko. sukulaisia tai kommentoi jotain vittumaista takaisin.

Paras taktiikka on kattoa sellaisella "son im disappoint" - meme ilmeellä tyhmien kysyjää, yleensä hoksaavat että on hyvä vaihtaa aihetta.
son_i_am_disappoint.gif
 
Mun mielestä oli kivaa täyttää 30. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän tarvitsee kuunnella mitään sössötyksiä siitä, mitä pitäisi tehdä. Omat tavoitteet ja halut ovat ihan selvillä, ympäristö ei luo paineita mutta ärsyttää. Lisäksi työelämässä valitettavasti uskottavuus ei ole aina kiinni ammattitaidosta. Mitä tässä nyt ei voisi vielä tehdä, jos huvittaa?
 
djsfh sanoi:
Kriisiä....pukkaaa....pakko....ostaa.....moottoripyörä!! :rock:
Click to expand...

Kannatan. Itsellä tuli jonkin sortin "kriisi" tossa 27v. Sen jälkeen on ollu 2 pärrää ja 2 auto alla. Nyt ei ole autoa, eikä pärrää. :) Tulipa kokeiltua ennenku täytti 30, niin ei tartte jossitella enään.
 
Mulla oli aika järjetön kriisi päällä oikeastaan just sen 30-v synttäreitä edeltäneen vuoden. Ja se ei johtunut iästä eikä vakisuhteen, lasten tai asuntolainan puutteesta. Syynä oli yksinomaan duunivitutus ja se kun huomasi erilaisia töitä erittäin aktiivisesti hakiessa, että "sen kun vaihdat" ei oikein pidäkään paikkansa. Ei vaikka olisi KTM:n laput kourassa, kielitaitoa, kv-kokemusta ynnä muuta. Silloin todella vitutti. Sitten pääsinkin huippuyliopistoon ja kohta valmistun uudelle uralle. Yllättäen vitutus ja kriiseily on tipotiessään. Siitäkin huolimatta, että iästä huolimatta mun taseessa on oikeastaan pelkkää velkaa ja henkistä pääomaa.
 
Kun olin 30, niin mulla ei ollut mitään muuta kuin avioero takana. Ovella duunissa. Rahat loppu. Vuokralla.

30 jälkeen alkoikin sitten tapahtumaan niin maan saatanasti. Nyt oma kämppä, autot, 10v nuorempi tyttöystävä, hirvee veroprosentti jne. Parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut, oli se avioero.
 
katotaan muuttukko elämä avioeron jälkeen paremmaksi vai paskemmaksi... aika hemmetin tasasta on ollu(paskaa siis), kauanko sitä muutosta pitää odottaa? :D
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom