Kolmenkympin kriisi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja SIC-
  • Aloitettu Aloitettu
Aika koomista,jätkä lukee jonkun naisten ohjelmakanavan ohjeita mitä saa tehdä.Tähänkö on tultu,säälittävää touhua.
 
Mike sanoi:
Jäätävää katsoa jos jengi ressaa lasten teosta että "oon jo 25, pitäis kohta lisääntyä".
Click to expand...

Tähän liittyen; Mulla oli tossa 22-25 vuosien paikkeilla ajanjakso, kun olin aivan satavarma, etten koskaan halua skidejä. Nyt tässä lähempänä kolmosella alkavaa lukua toikin ajatusmaalima on pikkuhiljaa muuttunut. Tosin onneksi näin miehenä ei ole kovin tarkkaa, milloin niitä lapsia tähän maailmaan sylkee. Muilta osin en koe harrastavani varsinaista kolmenkympin kriisiä.
 
Kriisiä pukkaa mutta se liittyy enemmänkin siihen mitä menetti muutamassa vuodessa. Tässä iässä tuntuu aika ilkeelle olla tyhjätasku luuserin leimalla, no uuteen nousuun hiljalleen.
 
Kuris sanoi:
Tähän liittyen; Mulla oli tossa 22-25 vuosien paikkeilla ajanjakso, kun olin aivan satavarma, etten koskaan halua skidejä. Nyt tässä lähempänä kolmosella alkavaa lukua toikin ajatusmaalima on pikkuhiljaa muuttunut. Tosin onneksi näin miehenä ei ole kovin tarkkaa, milloin niitä lapsia tähän maailmaan sylkee. Muilta osin en koe harrastavani varsinaista kolmenkympin kriisiä.
Click to expand...

Olin työn ohella opiskelemassa tuossa 21-23-vuotiaana. Ikäiseni nuoret naiset puhuivat: "tässä täytys jo alkaa lapsia hankkimaan... ei tässä enää olla nuoria".:) Jokainen näkee tyylillään ja molempiin suuntiin ne ajatukset saattaa lähteä muuttumaan kun vertaa vaikka 21-v. ja 29-v.
 
Yksi asia mikä mietityttää paljon on se miten asioita olisi voinut tehdä toisin ja saavuttaa enemmän. Aina joskus ei antanut kaikkeaan ja sitten jäi niistä tuloksista joita odotti. Jos olisi vähän enemmän ponnistellut, niin nyt voisi olla asiat toisin. Sillä tapaa ymmärrän Breaking Badia nyt vähän eri tavalla. Sarjan alussa Walt alkaa kokkaamaan metamfetamiinia rahan takia ja jatkaa sitä vaikka raha-asiat paranevat. Aikaisemmin tuo ei erityisemmin iskenyt ja tuntui vähän pakotetulta, mutta nyt se on avautunut eri tavalla. Sarjassahan Walt oli menestynyt tiedemies, mutta ei hyödyttänyt kaikkeaa potentiaaliaan ja päätyi pelkäksi alipalkatuksi opettajaksi. Olen samalla tavalla vähän katkeroitunut ja pettynyt siihen miten asiat ovat menneet. Voisin itsekin hypätä innosta jos tulisi tilaisuus menestyä jossain asiassa ja "saada hyvitystä".
 
pientä kriisiä, mutta ei pahaa. hommat aika hyvin hanskassa, siis ne perusjutut talo,pieni tyttö,nainen ja työ. Jonkilainen fyysinen kriisi iski kun alko miettimään että joskus mennyt coopperissa sen 3200 ymsms....nyt alkoki kova treeni uudelleen 10 vuoden jälkeen. samalla tuntu että viimeset hetket vaihtaa alaa, joten pääsykokeet pelastusopistoon tähtäimessä. Vaimolta saatu lupa :) silti mietityttää et mitä mä "vanha ukko" teen siellä opistolla jätkien kanssa, mun pitäs olla himassa rakentamassa taloa ja hoitamassa tyttöä, mut tästä just on kyse, rikkoa niitä rajoja mitä luulee että 30v vaaditaan. tuntuu ihan hyvältä olla kohta 30.
 
Mulla oli hirveä 30-kriisi tuossa vuosi takaperin. Tunsin itseni ihan helvetin vanhaksi. Mulla on monen ikäisiä kavereita välillä n.20-50. Parikymppisten seurassa tuli sellainen setä-fiilis, josta en pitänyt yhtään. Nyt on alkanut helpottaa. Oon taas päässyt kiinni jotenkin siihen, että eihän tämä ole vielä ikä eikä mikään. Fyysisesti ole elämäni kunnossa ja olen sisäisesti vapaampi kuin koskaan selvitettyäni ahdistavan lapsuuden ja nuoruuden traumat.
 
Alle vuosi "maagisiin" kolmekymppissynttäreihin, eikä ahdista lainkaan. Päinvastoin mä odotan sitä. Mulle 30v ei ole elämän loppu vaan koen, että mun elämäni on mennyt parempaan suuntaan hetki hetkeltä. Valmistun unelma-ammattiini piakkoin ja oon päättänyt aloittaa seuraavan vuosikymmenen elämäni kunnossa. Treeni sujuu ja kroppakin on vähentänyt kiukuttelua. Tunnen olevani huimasti tasapainoisempi henkisesti kuin vaikkapa 23-vuotiaana. Tuntuu, että mä olen vasta tuossa 23-26 vuotiaana ymmärtänyt, kuka mä olen, millainen mä olen, mitä mä haluan elämältäni yms ja kasvanut paljon henkisesti. Sen jälkeen elämä onkin ollut sitä, että olen pyrkinyt pääsemään tavoitteisiini ja elänyt sitä elämää, jota haluan elää.

Ton lasten hankkimisen osalta ajattelin nuorempana, että niitä on pakko hankkia ja mä haluun olla äiti. Aikuistuessa aloin miettiä enemmän sitä, että miksi niitä lapsia nyt muka olisi pakko hankkia ja mistä se pakko tulee? Nyt fiilis on enempi se, että sellainen/niitä tulee aikanaan, jos on tullakseen ja onhan vaihtoehtona myös adoptio, jos itse kokee olevansa liian vanha. Loppujen lopuksi päätös hankkia lapsi tai lapsia tehdään parisuhteessa olevien kahden ihmisen kesken, eikä itsekkäästi ("mut ku mä haluun lapsia!!"). Vanhempien - tai oikeastaan mun isän - suunnalta on tosin pari kertaa tullut aika viiltävää kuittia siitä, kuinka olis kiva jos "joitakin kiinnostais tehdä lapsenlapsia", mutta enpä mä moisesta stressiä itselleni ota. Toisaalta en myöskään tule olemaan 30v täyttäessäni siinä elämäntilanteessa, että lasten hankkiminen olisi ajankohtaista, koska se vaatisi mielestäni vakiintuneen parisuhteen, jossa molemmat haluaa lapsen, sekä vakituise(mma)n työpaikan.
 
Heatseeker sanoi:
SICin linkittämää listaa en jaksanut edes lukea, mutta ei ole ollut kolmekympin eikä mitään muitakaan kriisejä.
Viime vuodet tuntunut siltä että mitä enemmän tulee ikää, sen paremmalta tämä elämä maistuu.
Click to expand...

Lainaan tätä niin ei tarvi ite kirjottaa niin paljoa. Eli kolmekymppiä tuli täyteen jo hetki sitten eikä ahista tippaakaan, päinvastoin. Asetin itelleni about 27 vuotiaana tavoitteita mitä pitää olla sitten kun oon 35-v ja aikataulussa ollaan. Joskin se vaikein asia on vielä löytämättä... :D
 
En muista onko ollut kriisiä, tuskin kovin pahaa ainakaan. Ainoa mikä tässä vanhenemisessa enemmän tympii on se, että ei voi bylsiä parikymppisiä mimmejä. En tosin bylsinyt niitä nuorempanakaan että oikeasti mikään ei ole muuttunut. :D
 
Mjoo, nyt on mittarissa 32 vuotta ja olen tajunnut, että nuoria ihmisiähän tässä vielä ollaan, vaikka parikymppisenä tämän ikäiset vaikuttivat lähinnä elämän ehtoopuolella alistuneina raahustavilta ihmisrauniolta joiden elämästä kaikenlainen hauskanpito on lopullisesti poistettu ja tyhjä tila on täytetty perheellä, työstressillä ja velkataakalla. Itse olen nykyään paremmassa fyysisessä kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten ja enää 40 tai edes 50 ei tunnu mitenkään ahdistavalta tai vanhalta, ja uskon, että pystyn sitten tulevaisuudessa sopeutumaan helpostikin vallitsevaan tilanteeseen. Kaikki kaikessa on se, että saa pysyä terveenä ja elää elämäänsä ilman fyysisiä rajoitteita. Ainoa asia mikä ikääntymisessä harmittaa on se jos joutuu joskus vanhuksena makaamaan vuoteen omana ja muiden ihmisten armoilla kun ei enää pysty omaa persettäkään pyyhkimään. Tällaisia tapauksia olen joutunut seuraamaan vierestä ja ei se loppuaika enää mitään elämisen arvoista elämää ole. Onneksi siihen on vielä monta vuosikymmentä aikaa jos ei mitään yllättävää sairastumista tai onnettomuutta tapahdu. Koskaan ei voi tietää etukäteen eikä kannata pitää nykytilannetta itsestään selvänä.

Muutama vuosi sitten tunsin jonkinlaista painetta siitä, että minunkin pitäisi äkkiä muuttaa elämäntilannettani niin, että mahdun yhteiskunnan sanelemien normien sisään, eli mene töihin, perusta perhe, osta rivarinpätkä ja farmariauto jne.., mutta nykyään olen saavuttanut jonkinlaisen zen-tilan ja en vaadi itseltäni mitään sellaista mitä joutuisin tekemään vai ulkopuolisen paineen vuoksi. Elän omaa elämääni ja jos esim. lapsia ei tule niin sitten ei tule. Tällä hetkellä en ainakaan pahemmin kaipaakaan niitä ja saatankin kuolla lapsettomana jos mieli ei tästä muutu. Onneksi sisareni ovat tahoillaan tuottaneet vanhemmilleni lapsenlapsia, joten sekin homma on jo hoidettu puolestani.

Sellaisen asian olen kyllä huomannut, että tässä vaiheessa vuodet tuntuvat viuhahtavan ohi hämmästyttävän nopeasti. Olkoon vaikka se sitten esimerkki tällä pimeällä puolella elämisen haittapuolista.

Aikalailla samaa kamaa tuli kirjoitettua kuin aikaisemmissakin viesteissä, mutta tekipähän nyt mieli kirjoitella.

edit:

D.Yates lisäsi muuten tuossa aika tärkeän asian mikä harmittaa: Parikymppiset mimmit katsovat kieroon kun tällainen "vanha pervo" sattuu tuijottamaan liian pitkään. :)
 
Jokainen eletty vuosi tuntuu edellistä lyhyemmältä, koska niitä on takana yhä enemmän. Esim. yksi vuosi on 10 vuotiaalle 10% koko elämästä, kun taas 30 vuotiaalle 1/30 osa. Sitten kun ottaa huomioon sen, että suurin osa elämän tärkeistä merkkipaaluista oli ja meni (armeija, yo-juhlat rippiäiset yms) niin kyllä voidaan sanoa, että elämä on puolessavälissä 30-vuotiaana.

Siihen sitten päälle vielä seuraavat asiat:
[X] ei ammattia
[X] ei työtä
[X] ei omaisuutta
[X] vitusti velkaa
[X] ~30-50kg ylipainoa
[X] poikuus tallella
.... jne. niin kyllä tässä kieltämättä hieman kriisiä alkaa pukkamaan..
 
D.Yates sanoi:
... Ainoa mikä tässä vanhenemisessa enemmän tympii on se, että ei voi bylsiä parikymppisiä mimmejä...
Click to expand...

Miten niin ei voi ?!?

Erästä kaveriani lainatakseni: "Vanheneminen on hienoa. Nuoret naiset näyttää päivä päivältä kauniimmilta. Eikä ne vanhemmatkaan naiset nykyään enää yhtään hullummilta näytä."
 
Jami2003 sanoi:
Miten niin ei voi ?!?

Erästä kaveriani lainatakseni: "Vanheneminen on hienoa. Nuoret naiset näyttää päivä päivältä kauniimmilta. Eikä ne vanhemmatkaan naiset nykyään enää yhtään hullummilta näytä."
Click to expand...
SAmaa mietin itekin että miksei voisi. Ite odotan eniten vanhenemiselta sitä että voi kolmikymppisenä bylsiä parikymppisiä mimmejä ku ne käy ihan kuumana vanhempiin miehiin. Tämä siis jos ja kun olen sillon vielä sinkku.

edit. Ja sen ikäsenä on myös mahiksia matureen kun sitä haluaa. Toi 30 on täydellinen ikä!
 
Haha pakko laittaa mitkä on tehty jo 30 vuotiaana :)

1.
2.
4.
5.
6.
7.
8.
11. Suurin häpeä :face:
18.
20. exä tosin..
21.
22.
24.
25.
26.
27.
30.

No mut mä oonkin ikuinen pentu :D
 
Kolmekymppisenä kaikki on helpompaa, kun ei tartte stressaa pikkuasioista, ihan sama millasella autolla ajaa tai millaset kledjut on päällä jne. Piereskelen kaupungilla jos siltä tuntuu, ei jaksa kiinnostaa mitä muut ajattelee ja sitä paitsi sehän toimii hississä kaikista parhaiten ;). Nähnyt ja kokenut jo kaikenlaista, niin ei ole pakko osallistua jokaiseen mahdolliseen kissanristiäiseen. Elämä tuntuu paljon vapaammalta :)
 
Kyllä se on niin, että elin parhaat vuoteni vuosien 2001-2006 välillä. Sen jälkeen kaikki on ollut sellaista alamäkeä, ettei 30 ikävuoden täyttyminen paljoa paina, jos kroppa ylipäätään kestää siihen asti.
 
Faijan sanoin kun se täytti 60v "ei helvetti nyt tuntuu ensimmäisen kerran että on vanha" sitä odotellessa. Nautitaan nyt nuoruudesta.
 
Vaikka vastoinkäymisiäkin on kolmenkympin jälkeen elämään mahtunut, kyllä mulla tällä hetkellä elo maistuu huomattavasti paremmin kuin missään vaiheessa 20-30 ikävuoden välissä. Ei ollut kriisiä ja tuskin tuleekaan. Enkä kyllä tietyissä asioissa oo viisastunutkaan yhtään.
 
Back
Ylös Bottom