Mun mielestä tasainen vauhti on kaikissa tapauksissa kaikkein fiksuin ja parhaan ajan itselleen voi saavuttaa vain tasaisella vauhdin jaolla
Itse olen kyllä eri mieltä. Mielestäni varsinkaan kun kunto ei ole kovinkaan hyvällä mallilla, ei tasainen vauhdinjako ole välttämättä paras mahdollinen varsinkaan cooperin testissä. Perustelen tätä lähinnä henkisillä tekijöillä. Oletetaan, että henkilö asettaa itselleen realistisen tavoitteen cooperiin, vaikka jo mainittu 2600m. Jos tavoite on oikein asetettu, on teho juostessa korkea ja paha olo saattaa ilmaantua jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa. Kun mietitään tilannetta, että esim. 1300m on juostuna ja oksennus alkaa nousemaan kurkkuun ja juoksija tietää, että hänen on vielä 6 minuuttia pidettävä yllä samaa vauhtia tai tavoite ei onnistu. On varsin todennäköistä, että usko loppuu tuossa vaiheessa. Henkisesti ainakin itselleni olisi helpompaa juosta esim 1500m/6min jonka jälkeen voisin antaa vauhdin hidastua huomattavasti ja keskittyä vain liikkeellä pysymiseen. Tällöin tavoite olisi pidemmän aikaa mahdollinen saavuttaa ja todennäkösesti henkistä ponnistusta löytyisi helpommin viimeiselle 400 metrille kuin viimeiselle 6 minuutille.
Lisäksi fyysiset tekijät vaikuttavat mielestäni myös tietyissä tilanteissa. Jos esimerkiksi juoksijan nopeus ja maitohapon sietokyky ovat kehittyneitä verrattaen maksimikestävyyteen ja vauhtikestävyyteen, voi olla hyvinkin edullista juosta muulla taktiikalla kuin tasaisella vauhdinjaolla. Esimerkiksi jos henkilö juoksisi testissä ensimmäiset 800m 3minuuttiin, olisi hänellä aikaa käyttää seuraavaan 800 metriin 4minuuttia ja tämän jälkeen vielä 5minuuttia viimeiseen 1000 metriin ja tavoite 2600m olisi saavutettu. Käytännössä vauhti laskisi suht. tasaisesti kunnes fysiologisista syistä se tippuisi tiettyyn % maksimista. Tämänkin tapahtuessa ovat 100-200metrin pitusiet spurtit mahdollisia jolloin aikaa saadaan paremmaksi, fyysisen pahan olon kuitenkaan mahdottomia lisääntymättä.
miksi et muka olisi pystynyt juoksemaan 2760 tulosta tasaisella vauhdilla ja vieläpä helpommin?
Koska minulle oli tuolloin varsin hyvin tiedossa, että aerobinen kestävyyteni oli todella huonolla tasolla. Tämän seurauksena myös vauhtikestävyys. Ainoa vahvuuteni löytyi maitohapon sietokyvystä, verraten tulokseni olivat 800metrin matkalla hyvät, sen sijaan jo 1500 metrin tulos oli suhteessa huomattavasti heikompi. Tiesin tuolloin että pystyisin juoksemaan ensimmäiset 800-1000metriä kärkijuoksijoiden vauhtia, jonka jälkeen tapahtuisi totaalinen hyytyminen. Tällä taktiikalla olisin 1000 metrin kohdalla tietyn verran tavoitetta edessä. Testasin vauhtini jota pystyisin täysin uupuneenakin ylläpitämään ja tuolla tavalla laskemalla saadaan tulos jonka juoksin. Lisäksi kuten mainitsin kävin radalla kokeilemassa 2500metrin vauhtia, ja jo 900metrin ylläpito tuntui erittäin vaikealta. Kumpi siis olisi ollut parempi, se että olisin uupunut 1500metrin kohdalla muutama sekuntti 2500metrin tavoitetta edellä vai se että uuvun 1000 metrin kohdalla jopa yli minuutin tavoitetta edellä? Ainakin käytännössä jälkimmäinen.
Mikäli olisin lähtenyt matkaan tasaista vauhtia olisi ensinnäkin henkinen puoli tullut vastaan. Tuolloin oli mielestäni huomattavasti helpompaa pitää yllä vain juoksua etenemismuotona viimeiset 1760metriä kuin katsella kelloa ja yrittää pitää yllä jotain tiettyä vauhtia. Olen lisäksi suhteellisen varma etten tuohon olisi koskaan pystynytkään. Juoksutaustaa ei juurikaan ollut, paitsi muutama 900m tavoitevauhdin tunnustelu yritys. Tästä johtuen en todennäköisesti olisi huonon olon tullessa ymmärtänyt sen jossain vaiheessa tasaantuvan, vaan väsyneenä ajatellut joutuneeni todelliseen helvettiin ja joko hidastanut pelosta vauhtia tai pistänyt jopa kävelyksi.
Tämä on lähinnä oma kokemukseni, jonka tuolloin koin useassa eri testijuoksussa(keskimatkat) toimivaksi. En väitä, että tämä tapa olisi kaikille se toimiva, mutta tasainen vauhdin jako ei ole aina välttämättä se paras ratkaisu heikko kuntoisille. Itsekin saavutan nykyään parhaan tuloksen tasaisella vauhdilla, mutta kuntoni onkin aivan eriluokkaa kuin tuolloin testiä juostessani, harjoittelun myötä myös henkinen puoli on mahdollistanut tasaisesti kasautuvan kivun kestämisen.
). 
