Koira (canis lupus familiaris) ei omaa luontaista lopetusvaistoa vaan roikkuu tavallisimmin lahkeessa, käsissä ja muissa sekundäärisissä paikoissa (ellei vartavasten toisin opetettu tai mielenvikainen) ja korkeintaan pitää uhrin paikallaan maassa. Villi susi (canis lupus) sen sijaan käy luontaisesti suoraan hyökkäyskohteensa kurkkuun aikeena lopettaa sen rypistelyt. Sekamuodot (susikoira) omaa sen sijaan sekä koiran kypsymättömän luonteen että suden saalistusvaiston (= huono homma).
Koirakin voi silti tehdä pahaa jälkeä (esim. puolustaa isäntäänsä ja reviiriään) vaikka olisi massaltaan reilustikin ihmistä köykäisempi. Vanhemmilla on karjalankarhu
tankki, paino 40 kg ja järjettömän vahvat leuat ja ruumiinrakenne. Veli joskus askarteli sille valjaan jolla vedätetään autonrengasta. Meikä askarteli sille toiseen renkaaseen narukahvan - voi kantaa ja retuuttaa ja muutenkin boudata etukroppaansa
.
Jos se hyökkäisi esim. pihaan tungettelijan kimppuun (ei kättä pidempää) ainoo sauma koiraa vastaan olis tarttua niskasta kiinni ja yrittää painaa maahan. Mitään jakoo ei tulis oleen selvitä ilman osumia omaankin nahkaan. Toki ko. koirarotua käytetäänkin suurriistanmmketsästykseen, joku pölyhuiskapiski nyt lentää potkusta 20 metriä.
Loppuun, pakollisille itkijöille, totean että yllä mainituu koira on muuten täysin ystävällinen tutuille ihmisille ja muutenkin - ainoa tilanne missä sen aggressiot ihmistä kohtaan vois tosiasiallistua olisi isännän kimppuun hyökkääminen ja aiheeton hiipparoiminen reviirillä (silloinkin vasta varoitettuna).
E:
että talloisin sen päätä yms. parhaiden kykyjeni mukaan.
Pöluhuiskalle riittää napakka potku, isompaa tosissaan olevaa hurttaa vastaan ei onnistu. Jos luulet että koiralla on aie pitää päätään tarjolla sulle tallottavaks, oot karusti väärässä. se pyörii ja repii kuin väkkärä ja pään tallominen on viimene mikä sulla on mielessä
.