Tuli tuosta kakkostyypin kilpirauhasen vajaatoiminnasta mieleen, että nämä kilpparin vajaatoiminnat leviää näissä fitness/terveyspiireissä niin räjähdysmäisesti, että minua ainakin huolettaa. Melkein voi jo arvalla heittää kuka (esim. blogimaailmassa) seuraavaksi ilmoittaa liittyneensä kilpirauhaspotilaiden joukkoon. Kyllä asialla täytyy olla selvä syy-seuraus-suhde, kun sattumalta nämä sairastuvat ovat aina näitä himoliikkujia ja ikilaihduttajia.
Sanonpahan vaan, että tässä on varmasti sama sairastumisen syy kuin kakkostyypin diabeteksessa: oma vika. Varmasti on niitäkin jotka sairastuvat ihan sattumalta. Mutta selvästi on myös niitä jotka voisivat katsoa peiliin ja miettiä, miksi oma keho on mennyt sekaisin? Olisikohan se siksi, että elämäsi pyörii ulkonäön, peilille pullistelun, mittanauhan, vaa'an, ja uusien ruokavaliokokeilujen ympärillä? Ihmiskehon, -ainakaan naisen kehon, ei kuulu sietää jatkuvaa voimakasta stressiä. Vaikka nyt pitäisikin kliseisti palata jonnekin luolamiesten ajoille, niin kyllä naisen biologinen tarkoitus oli pysyä hyvässä lihassa, hedelmällisenä ja kerätä välillä pari marjaa. Miehet sitten varmaan kestivät kovempaakin kulutusta ja esim. sitä matalaa rasvaprosenttia.
Pointti oli ehkä se, että melkein kuka tahansa voi hankkia itselleen "kilpirauhasen vajaatoiminnan", ts. jonkinlaisen aineenvaihdunnan häiriötilan, elämällä egosentristä stressaavaa elämää vuosikausia, jopa vuosikymmeniä. Silloin kyseessä on varmasti on jonkinlainen suojamekanismi stressiä vastaan. Mutta, huono homma tässä on se, ettei lääkäreillä ole aikaa seuloa sitä, kenellä tämä vajaatoiminta on aiheellista lääkitä pikimmiten (struuma, autoimmuuniperäinen kilpparisairaus ym.) ja kenet pitäisi lähettää sinne psykiatrin juttusille, hieman vinksahtaneista arvoista huolimatta. Monilla kun on päällä omista elintavoista johtuva lisämunuais-kilpirauhasperäinen aineenvaihdunnan häiriötila, joka saattaisi mennä parin vuoden totaalilevolla ja elämäntapojen muuttamisella ohi (ts. pitkäkestoinen "ylikunto"). Sitten kun nämä kilpirauhaslääkkeet kuitenkin ko. henkilölle määrätään, niin tästä väliaikaisesta tilasta parantuminen menee askeleen kauemmaksi. Miksi? No siksi, että aina kun syötetään keholle valmista hormonia, se ei viitsi tuottaa sitä enää itse. Näin käy jo pelkästään kun lopetetaan esim. ehkäisypillerit. Tai no, miksei vaikka testosteronin käyttö, vaikka miehet tähän aiheeseen harvemmin liittyvätkään.
Suosittelen siis itsetutkiskelua. Jos tila ei ole akuutti, jos suvussa ei liiku autoimmuuniperäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa tai ylipäätään kilpirauhassairauksia, niin 'sairaus' saattaa olla omaa syytäsi. Kannattaa miettiä ruokavaliota; luultavasti liikut useita kertoja viikossa ja syöt alle 2000 kaloria. Syöt vähän hiilihydraatteja ja syöt aina samoja ruokia ( esim. paljon goitrogeenisiä kasviksia) ja ehkäpä saat ruoastasi myös vähän jodia. Hauskinta on, että monissa blogeissa jossa nämä kilpparivaivaiset-fitness-ihmiset miettivät mitä seuraavaksi tekisivät on: "Onpas tullut läskiä -> äkkiä laihduttamaan!". Ja sekös onkin maailman paras idea väsähtäneen ja stressaantuneen kehon kannalta.
Mitä jos kokeilisi sitä, minkä vähiten luulisi auttavan: pysähtyisi ja kohtaisi itsensä. Tiedän kuinka ahdistavaa monesta olisi vaikka kokonaan
lopettaa liikkuminen esim. vuodeksi. " Mutta silloinhan en varmasti mahtuisi enää ovesta sisään :wtf:!!". Väärin, luultavasti joutuisit viimeinkin kohtaamaan itsesi ja saattaisit siinä rauhoittuessasi jopa parantua, ja vielä hoikistua bonuksena. Söisit ihan normaalia ruokaa ja välillä jotain hyvää. Liikkuminen voisi olla pyöräilyä töihin tai kouluun ja kaverien kanssa uimahallille lähtemistä. Elämässä voisi syntyä uusia tavoitteita ja itsestä voisi löytyä aivan uusia ulottuvuuksia. Saattaisit olla onnellisempi, vaikka vierottautuminen terveysminästä aluksi ahdistaisikin.
Voin kertoa, että oman elämäni paskinta aikaa oli se kun söin kun terveysfasisti ja liikuin kymmeniä tunteja viikossa. Lisämunuaiseni uupuivat vuosiksi, olin turvonnut ja väsynyt ja ruoansulatukseni oli heikko. Kukaan ammattilainen ei osannut auttaa ja rahoja ei ollut tehdä mitään amerikkalaisten labrojen sylkitestejä. Varmasti sairastin siis itsekin 'kilpirauhasen vajaatoimintaa' ja ties mitä muuta. Mutta nyt olen onnellinen siitä, etten mennyt ottamaan helpointa tietä: lääkettä jonka varjolla saisin lisäaikaa jatkaa terveyssekoilua seuraavat kymmenen vuotta
(vrt. 2. tyypin diabeetikko joka saa elää taas paskasti, kun lääkkeet pitää kyllä huolta 
). Valitsin muuttaa itseni kokonaan. Lopetin liikkumisen, aloin syödä taas kaikkea mitä tavalliselta lautaselta löytyy. Söin nälkääni, enkä tuijottanut kaloreita. Ja nyt kun katson itseäni, niin näytän siltä miltä tuolloin egosentrisen, ahdistuneen elämäni aikana halusin näyttää. Mutta se on minulle nykyään sivuseikka, sillä tärkeintä on oma terveyteni, vapauteni valita ja se että olen kaikkea muutakin kuin se mitä syön ja mitä tänään tein salilla. Olen viimeinkin oma itseni
! Ja tämä mikä olen ja miltä näytän luonnostani tuntuu myös kaikkein parhaimmalta minulle. Saan oikeasti elää jokaista päivää aivan uutena, ennalta määrittelemättömänä.
