Kiipeily (seinä-, jää-, kallio-, vuorikiipeily)

[Faunitius]

Nyt kaivattas apuja kuntoutukseen fyysisesti, mutta erityisesti psyykkisesti.
Putosin muutama vuosi sitten aika vakavin seurauksin nilkkalleni. Pahimman kolhun sai kuitenkin egoni, sillä tapaturmasta lähtien minua on kiusannut hillitön putoamisen pelko.

Tällä hetkellä parantelen nilkkaa lastassa toisen leikkauksen jäljiltä, mutta nyt olen päättänyt kärsineeni jo tarpeeksi tuosta turhasta putoamisvammasta. Lastasta pääsen eroon huomenna, mutta sitten on vielä pari viikkoa sauvojen kanssa seikkailua, ennen kuin kontrollin jälkeen saan täyspainovarauksella jalkaa käyttää.Tämän jälkeen on tarkoitus toki aloittaa fysioterapia samalla fyssarilla, kellä kävin alunperinkin nilkkaa jumppauttamassa suht onnistuneesti. Ongelmana vain on se, että vaikka kyseinen ft on yksi tämän kaupungin parhaita, hän ei tiedä kiipeilystä lajina juurikaan. Saisiko täältä hyviä vinkkejä kiipeilijän nilkkakuntoutuksesta? Tietenkin alku ft menee ihan perusjumpalla, mutta tilanteen parantuessa olisi kiva kuulla onko jotain, mitä voisi tehdä erityisesti kiipeilijän nilkkaa ajatellen?

Köydellä kiivetessä pelko ei ole läheskään niin voimakkaasti läsnä, mutta tietynlaisissa muuveissa ja seinän muodoissa/kaltevuudessa olen huomannut pienen paniikin välillä hiipineen jostain alitajunnastani. Bouderoidessa tilanne on siis ollut pahimmillaan sellainen, että olen itkenyt seinällä pelosta. Ensimmäisen toppauksen jälkeen jouduin odottelemaan reitin päällä usaemman minuutin ennen kuin rauhoituin ja uskaltauduin laskeutumaan tikapuita takaisin alas. Viime vuonna pääsin jo hieman työstämään ongelmaa parilla helpolla reitillä ja noilla reiteillä, joita jumppasin tarpeeksi useasti alkoi pahimmat pelkoitkut vähentyä, mutta aina siirtyessäni uudelle reitille alkoi sama kamppailu. Pikkuhiljaa kiipeily väheni vähenemistään, osittain nilkan ongelmien vuoksi, mutta pääsyy kiipeilyn vähenemiseen on ollut varmasti pelko. Tarkoittihan tossujen jalkaanlaittaminen lähes poikkeuksetta epämukavuusalueelle joutumista ja paniikin tunteen kohtaamista.

Tähän mennessä olen päätäni jumpannut ihan puhtaasti vain kiipeämällä pelon läpi (silloin harvoin kun olen siinä onnistunut) tuttujen ja luottamieni kiipeilykavereiden tsemppauksella sekä harjoitellut putoamista turvallisissa olosuhteissa/tilanteissa sekä liidiköydellä että boulderseinällä. Onko jollain antaa hyviä vinkkejä, miten muuten voisin tuota ongelmaa lähestyä?

En tietenkään haluaisi luopua lajista muutenkaan, mutta varsinkin, kun kiipeilystä kerkesi tulla minulle lyhyenä aktiiviaikanani ainut miellyttävä lihasvoimaa ja liikkuvuutta ylläpitävä ja kehittävä harrastus... salille minua ei enää saa kuin lyhyinä pätkinä esim. kuntoutuksen tueksi, saatika ryhmäliikuntatunneille.Näin ollen ongelmaksi on kerinnyt muodostua myös löysyys ja huonokuntoisuus tässä muutaman vuoden aikana, mukavuudenhaluinen laiskapersuus kun olen. Ja tämä tietysti ottaa päähän, kun kiipeilystä on tullut entistä vaikeampaa, kun voimalla ei voi korvata mitään muita puutteita (joita on paljon) :p

 

[jto]

kyllä se ft perusjumppa on kaiken a ja o. siitä nilkasta pitää saada mahdollisimman liikkuva eli terve. muuten siihen ei voi voimaakaan tuottaa. onko putoaminen tapahtunut köydellä vai bouldereilla? millanen murtuma ja kauanko oot ollu sivussa kiipeilystä ns. kokonaan?

kyse ei nyt oo oikeasta ja konkreettisesta tuhoutumisesta, joten se sun pelko vaatii ennenkaikkea työstämistä asennepuolella. ootko tutustunut kuinka paljon mielikuvaharjoitteluun nlp:hen jne mentaalipuolen juttuihin? pelkkä tsemppaaminen ja pakottaminen ei kyllä oo avain. väkisin ei juuri hyvää synny. oon ite tehnyt psyykkisen puolen valmennusta eri lajeille suht pitkän aikaa ja oma laji kun on kiipeily, aihe on läsnä usein ja myös itsellä. nykyinen vaikein projektini mm. on 7m korkea 8A/+ highball, mikä on loppuun asti vaikea. se miten saan itseni mukavuusalueelle ja kiipeämään tehokkaasti ja rennosti keskittyen onkin sitten oma työsarkansa.

melkein tästä vois jutella tarkemminkin. ootko BKClimbersin jäsen? mä tuun luennoimaan ja keskustelemaan treenaamisesta 21.11. Helsinkiin niiden tilaisuuteen. sulla selkeesti on halua ja intoa lajin pariin ja miksei olisi, kyseessä on kuitenkin jotain ainutlaatuisen hienoa. tollanen psyykkisen puolen kehittäminen on pitkä tie, mutta lopussa tilanne voi olla semmonen, että sä kiipeet 95% sun reiteistä ja muuveista keskittymällä pelkästään niihin ja saatat jopa "melkein unohtaa" klippaamisen pelkästään sen hyvän flow:n takia

 

[Faunitius]

Putoaminen on alunperin tapahtunut boudereilla, murtuma itsessään ei ollut paha, sääriluun takakolmiossa kaunislinjainen ja jo aikaa sitten luutunut murtuma. Suurin ongelma oli kaikki muu mitä putoaminen toi tullesaan, eli kaikki nilkan nivelsiteet rikkoutu. Suurimmassa osassa oli vain osittaisia repeämiä, suuria ja pieniä, vain FTA katkesi kokonaan. Kaksi vuotta sitten leikkauksessa korjailtiin pahimmat nivelsiteet ja putsattiin niveltä arpikudoksesta yms ylimääräisestä. Tämän syksyn leikkauksessa korjattiin edellisen leikkauksen jälkivaivaa, eli peroneus brevis jänteen subluksoitumista, syventämällä uomaa/kuoppaa missä jänne kulkee ja hiomalla muodostunutta luunokkaa pois sekä kiristettiin viime leikkauksessa kiristämättä jäänyt (tai sen jälkeen löystynyt) retinaculumi. Tällä kertaa kirurgi oli erittäin toiveikas nilkan biomekaniikan palautumisesta ja oireiden vähenemisestä, vaikka esim. juoksulenkit ovat luultavasti historiaa vammasta tai väärästä askelluksesta aiheutuneen rustovaurion vuoksi.

Aktiivikiipeilyni loppui aikalailla ensimmäisen ft-kerran jälkeen (lopullinen diagnoosi olikin paljon raadollisempi mitä ensiapulääkäri oli ymmärtänyt ja olinkin köysiseinällä n. kk kuluttua tippumisesta helpoilla lasten- /lämppäreiteillä ja paksun teippikerroksen turvin). Fysioterapeutin kanssa tulimme tulokseen, että on turha ottaa riskejä ennen kuin jalkaa on saatu kuntoutettua niin, että pienet kolhut eivät aiheuttaisi heti takapakkia. Pari vuotta yritin käydä kiipeilemässä silloin tällöin, välillä oli lyhyitä pätkiä, kun kävin useammin, mutta aina jossain välissä aloin keksimään tekosyitä, miksi en voisi lähteä kiipeämään. Viimeisen reilun vuoden aikana en ole käynyt kertaakaan seinällä.

Olen nyt pari viikkoa pyöritellyt lajin jatkamista ja yrittänyt keksiä edes yhden järkevän syyn, miksi minun kannattaisi lopettaa (se kun olisi helpoin tapa hoitaa ongelma näin laiskana ihmisenä :D) En kuitenkaan ole keksinyt yhtään järkevää syytä lopettaa lajia, vaan ennemmin tajunnut miten paljon ahdistuksesta huolimatta haluaisin päästä takaisin seinälle ja lajin pariin. Näistä ajtuksista olenkin vihdoin pystynyt myöntämään itselleni, että ongelmani kiipeilyssä eivät ole niinkään fyysisiä vaan pelko onkin ollut suurempi ohjaava tekijä tässä asiassa kuin olen ymmärtänytkään. Alkuperäinen toiveenihan on ollut päästä takaisin ulos kiville ja kallioille, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, että fiksuin ajatus olisi pitäytyä sisäkiipeilyssä, kunnes mentaalipuoli olisi kunnossa ja vasta sitten lähteä edes harkitsemaan ulos siirtymistä. Näin talven tullen sisäkiipeilykavereitakin löytyisi helpommin kuin kesällä

Mentaalipuolen valmennus on minulle aika vierasta, mielikuvaharjoitteita tuli yritettyä joskus futisaikana ennen tärkeitä pelejä, mutta en osannut keskittyä niihin tarpeeksi enkä kokenut siis silloiseen tilanteeseen hyödyllisiksi. Itse tulin samaan tulokseen tuon "pelon läpi" kiipeämisen suhteen, että tuskin maailman paras keino on, koska mitään hyötyä siitä ei loppuviimein tullut kuin maksimissaan lyhyen hetkellinen onnistumisen tunne, kunhan ensin rauhoituin toppaamisen jälkeen.

Oon Projektin jäsen, eli vaikutan Jyväskylässä, oiskohan tänne suuntaan tulossa jotain vastaavaa?

 

[jto]

ratkaisevin juttu tossa sun kirjoituksessa on se, ettet oo keksiny yhtäkään syytä lopettaa kiipeilyä. se on nyt se tärkein syy tehdä mitä tahansa.

psyykkisen puolen vahvuus on ratkaisevin seikka tarkastellessa eri lajien kilpailu- ja suoritusmenestymisiä. siellä viivalla/ matsissa ne on suht samanlaisia fysiikaltaan, mutta se joka oikeasti TIETÄÄ voittavansa, on vahvimmilla.

toi sun pelko saadaan kyllä pois, mutta se vaatis oikeesti hieman pidemmän valmennussuhteen kuin muutaman rivin netissä lähinnä kyse on siitä, miten sä asennoidut tiettyihin asioihin ja miten itse karrikoit ja suurentelet juttuja. ja jos sua pelottaa, et myöskään keskity sillon oikeeseen asiaan eli kyseiseen muuviin. läsnäolotaitoja siis pitäs treenata myös.

projektissa on tuttuja ja oon muutamia koutsaillut nyt ja aiemminkin. sun pitää siellä hieman ottaa asiaksi. nää on semmosia asioita, joita monet miettii muun treenin lisäksi, mutta edelleen kiipeilyssä mennään hyvin paljon mutu-hengessä ja yritetään keksiä pyörää uudelleen.

 

[untalented]

untalented: edelleen: jos teet jotakin kehittyäksesi se on "harjoittelua". kyllä sharma treenaa ja ihan pirusti. ihan turha sitä on nimetä "vain kiipeilyksi". tää laji on sellanen, että käytännössä kaikki treeni voidaan tehdä kiipeemällä. miksi ihmeessä sitä sitten ei tekisi juuri lajinomaisesti ja reittikohtaisesti. täysin verrattavissa vaikkapa voimistelun liikesarjoihin.

No tämä on juuri se mitä tarkoitan. Harjoittelu onnistuu myös pelkästään kiipeämällä ja mun päässä se on "vain kiipeilyä". Treenaaminen taas on mun päässä esim. jotain tällaista:

30 min lämmittely
30 min circuit (esim. 6A, niin monta lähetystä kun kerkee 30 min, vaikeutta voi vaihdella) TAI 60 min stamina pyramid (esim 10 helppoo, 8 helpohkoa, 6 semivaikeeta/helppoa, 2 vaikeempaa ja sit takasin päin 6, 8, 10) TAI 60 min vaikeita muuveja, eli 1-2 vaikeinta mahollista lähetystä
45 min endurance pyramid eli 2 settiä seuraavaa: 5x 15 asteisella 25 muuvia, 5x25 asteisella hänkillä 25 muuvia. 30 s palautukset muuvien jälkeen ja takasin seinälle. Setin jälkeen siis 5 min lepo ja toka samanlainen setti perään.
30 min ARC eli helppoo liikkumista seinältä poistumatta 30 min, jos pumppaa niin helpompaa muuvittelua heti
15 min olkapää/vatsa jumppaa
15 min venyttelyt
(tämä treeniesimerkki kopioitu tästä ketjusta tuolta muutama sivu aikaisemmin)

Ehkä termit ja niiden ymmärtäminen eri tavalla oli se ongelma koko keskustelussa. Oli miten oli, kuten aikaisemmin sanoin, niin olen alkanut treenaamaan ja vieläpä systemaattisesti . Ja lopettanut sen näennäisen vapauden romantisoinnin, eli rastat jää kasvattamatta ja ihan perus Adidaksen pöksyt kelpaa kiipeilyhousuiksi ;).

 

[Faunitius]

Kiitos jto! Laittelen joku päivä spostia seuralle ja kyselen

 

[jto]

untalented: varo adidaksia! omistaa myös five tenin ja masinoi itteensä koko ajan lisää kiipeilyyn. big evil! nojuu, käsitteet selviksi ja samoiksi niin helpottaa.

kuvailemasi treeni on yhdenlainen sisältö jonku hiipparin treeniin toki. mulla on ollu kiipeilijöistä hyvin laajasti ääripäitäkin valmennuksessa. jotku haluaa ja kaipaa millilleen kaikki paprulle ja on niistä täysin innoissaan. joillekin oon lähinnä antanu tiettyjä työkaluja tiettyjen ominaisuuksien kehittämiseen ja enempi ollaan puheltu sillon tavoitteista ja niihin tähtäävistä suunnista.

valmentaminen on enempi ihmistuntemusta ja kommunikaatioo ku kirjoitustaitoo. en esim. itelleni pysty kovin tarkkaa systematisointia tekeen, ku se kaatuu jo ekassa treenissä

 

[kylä hullu]

Kyseellääs täällä vähän käytetyistä kiipeily kamoista.

Mitä mieltä olette käytettyjen kamojen myynnistä?
Pitäisi saada myytyä muutamat valjaat,köydet ja kypärät.
Kannattaako näitä yrittää myydä vai pitäisikö hävittää/lahjoitaa suoraan?

 

[jto]

yleisenä käytäntönä on, ettei myydä koska ei oo tietoa, missä kunnossa ne oikeasti on. tippumiset jne ei näy köyden tai valjaiden pinnassa. karabiinienki pahimmat kestävyyteen vaikuttavat vauriot on mikrohalkeamia, mitkä näkyy röntgenillä.

jos myyt tee hyvin selväksi, että kyse on käytetystä tavarasta ja et voi mennä takeeseen kamojen kestävyydestä. ilmoita ostovuosi ja kuinka paljon käytetty.

lahjoitus muuhun kuin kiipeilykäyttöön ois se paras suositus.

 

[kylä hullu]

Kiitoksia jto vastauksesta. Samaa mieltä itsekkin olin, piti vaan tarkistaa vielä.

 

[miikke]

Muutaman kerran kerennyt vasta käymään boulderoimassa ja on kyllä kivasti vienyt mukanaan. 6A sujuu jo mallikkaasti, mutta 6b ja 6b+ tuntuu olevan haastavia. Lähtökohdat tuntui olevan ihan hyvät lajiin, mutta noissa huomaa, että sormivoimat ei vaan riitä millään. Tähän se kehitys varmaa jämähtää pidemmäksi aikaa, riippuen tietty kuinka aktiivisesti jatkaa.

Toinen mainittava ongelma kyseisen lajin kanssa näin ensikokeiluilla niin rajoittaa vähän salitreeniä ja muuta urheilua. Lähinnä yläkropan puolella.

Mahtava laji ja suosittelen kyllä jokaista kokeilemaan.

 

[pastor1]

Muutaman kerran kerennyt vasta käymään boulderoimassa ja on kyllä kivasti vienyt mukanaan. 6A sujuu jo mallikkaasti, mutta 6b ja 6b+ tuntuu olevan haastavia. Lähtökohdat tuntui olevan ihan hyvät lajiin, mutta noissa huomaa, että sormivoimat ei vaan riitä millään. Tähän se kehitys varmaa jämähtää pidemmäksi aikaa, riippuen tietty kuinka aktiivisesti jatkaa.

Toinen mainittava ongelma kyseisen lajin kanssa näin ensikokeiluilla niin rajoittaa vähän salitreeniä ja muuta urheilua. Lähinnä yläkropan puolella.

Mahtava laji ja suosittelen kyllä jokaista kokeilemaan.

No, jos ei parin kerran jälkeen kuusbeet taivu, ni ei kannata masentua, ei pitäiskään mennä. Ite oon ny kiivenny noin vuoden ja silti tulee otettua joiltain6b+ reiteiltä turpaan.

Ja niin kuin JTO tulee kohta sanomaan, ei sisägreidejä kannata paljon tuijottaa, reitin greidi on usein yhden ihmisen mielipide. Ulkona kannattaa tuijottaa "lappuja" enemmän, jos sielläkään....

 

[jto]

niin tuleeki ;) sisägreidit kannattaa ottaa ERITTÄIN summittaisina. ne ei missään nimessä oo universaaleja tai objektiisia. vielä vähemmän ku ulkona. väliotteita jne siel enempi tasaamassa graadia. vaikka se onkin hienoa "päästä eka 7a", mutta jos siihen mennessä ei oo päässy ku kourallisen 6ceetä, voipi olla, että se greidi nyt vaan ei niin millilleen ole. sentti- ja kilourheilijoilla on hieman noissa ollu vaikeeta päästä tajulle. ite oon kiivenny pari 8aan boulderia, mutta silti on olemassa muutamia omastakin mielestä oikeesti 7ceetä, mitä en pääse. niissä vaan on jotain mitä en tajua (vielä) tai sitten ne on muubveiltaan hyvin epätasasia, eli yks tai kaks ylitiukkaa stopperimuuvia helpompien seassa. semmoset ei niin aina itelle sovi.

 

[Sepp]

Miikke,

itellä meni ensimmäinen kiipeilyvuosi aika pitkälti noiden 6A:iden parissa. Sitten jossain vaiheessa se mukavuusalue olikin jo kirjaimen pari korkeammalla! Siinä menee jonkin aikaa, että sormivoimat tulee ja jänteet vahvistuvat. Vaikkakin se voi olla hidasta, niin kyllä se kuitenkin tapahtuu.

Suosittelen kuitenkin kernaasti kehittämään tekniikkaa. Se kuulemma auttaa kovasti.

 

[miikke]

Pientä välikatsausta nyt kun treenikertoja alkaa oleen boulderin puolella jo jonkun verran.

Tosiaan huomannut miten tekniikka vaikuttaa älyttömästi suoritukseen. Jännää miten paljon sormivoimienkin tarve vähenee, kun tekniikkaan keskittyy ja jättää turhan kiireen pois.
Ite oon huomannut, että jalkapalloilijana lihaksella oli aina 2 eri asentoa, on ja off, mutta kiipeilyn seurauksena alkanut oma liikkuminen ja lihaskoordinaatio parantumaan ja kiipeilykin näyttää/tuntuu huomattavasti kevyemmältä. Aika näyttää siirtyykö kiipeilyn sulavuus mitenkään arkeen tai muihin lajeihin.

Seuraavaksi varmaan suunnitteleen omien kenkien hankkimista.

 

[jto]

käytännössä kaikilla aloittelijoilla (ja myös suurimmalla osalla huipuista) se kehitys tapahtuu parhaiten ja nopeiten siihen liikkumisen harjoitteluun keskittymällä. voimasta on hyötyä, mutta pahimmillaan se opettaa huonoja motorisia maneereja. kolme pääseikkaa kuuluu tekniikan harjoitteluun:
- painopisteen liike suhteessa kohdeotteeseen. 99% tapauksista sen tulis liikkua aina kohti sitä kohdeotetta. painopiste sijaitsee siis lantiossa.
- liikkeen aloituspiste/ -nivel. erittäin harvoin mitään muuvia tehdään käsillä. suurin osa lähtee polvi- tai lonkkanivelestä.
- tukipisteet. jos muuvi pitää tehdä raskaasti tai heittämällä, onko mahdollista vaihtaa jalkaa, kääntää kylkeä, tehdä jotain, että muuvista tulisi helpompi.

jokaiseen treeniin kuuluu liikeanalyysi. "miksi joku muuvi ei mene?" on se yleisin ajatus ja sitä pitääkin pohtia ja edellämainittujen kolmen seikan kautta. mutta... hyvin paljon kannattaa myös miettiä "miksi joku muuvi meni?". mitä siinä tehtiin oikein. ellei tätä liikkumiseen ja motorisiin taitoihin ja oppimiseen liittyvää ajattelua ole läsnä, kiipeilytaitojen, greidien jne kehitys tulee olemaan sitä hitaampaa mitä lahjattomampi henkilö kyseisissä taidoissa on kyseessä. lahjakkaiden liikkujienkaan ei kannata noita sivuuttaa. tietenkään ei.

 

[tonttu]

Pakko kyllä kehua lajia.

Pari viikkoa sitten kävin ekaa kertaa seinäkiipeilemässä Oulussa, Aluksi mentiin boulderointiseinälle harjoittelemaan ja lämmitelemään. Siellä oli monta eri tasoista reittiä, itse kolusin vain niitä helpompia.

Siinä sitten aikamme rimpuiltua siirryimme automaattivarmisteiselle seinälle, joka oli sen 12metriä korkea. Oulussa on tällä seinällä 5 eri kohtaa, jotka vaikenee kohta kohdalta. Ensimmäisen kerran kun pääsin ylös, ja katsoin alas, tuli heti ekana mieleen että en muuten varmaan päästä irti.
Vaikka tällä automaattivarmennin seinällä niin kuuluukin päästää irti, ja laskeudut mukavasti vaijerin varassa alas.

Kaikenkaikkiaan, mukava urheilumuoto, aika rankkaa se oli jo noilla seinillä, niin fyysisesti sekä henkisesti kun joutuu jatkuvasti miettimään että mikähän se seuraava liike olisi. Melkein kun fyysistä shakkia, jossa mietit seuraavaa liikettä voittaaksesi esteen .

Suosittelen kokeilemaan jokaista, jota voisi edes vähän kiinnostaa.

 

[epäkunto]

Kyllä tässä kerkesi jo kohtuullisesti näistä kiipeilyhommista innostua. Nyttemmin keväällä kattelin Netflixistä kiipeilydokkarin nimeltä Valley Uprising, kävin testailemassa noita itsevarmistavia köysiä ja kyllähän se kolahti. Hommailin omat kengät ja parisen kertaa viikossa käynyt nyt tahkoamassa boulderia. Ainakin näin alussa hyvinkin koukuttavaa kun edistyksen huomaa harppauksin noilla boulderi-reiteillä.

Osaltani harrastus ottaa tosin nyt kyllä takapakkia. Eilen napsahti vasemmasta nimettömästä ilmeisesti A2-jänne poikki. Muistan tuon samaisen jänteen vihoitelleen jo aikasemminkin muttei tuommosia muista ikinä kuin vasta siellä seinällä. Kaks sormea semmoseen katossa olevaan koloon, oiskohan jalka livennyt otteestaan ja yököttävä naksahdus jänteestä - ainiin joo tätä sormeahan mulla piti varoa... Kyllä sitä vaan toisinaan osaa olla tomppeli. Jospa sitten syksy-talvi -kaudella varovaista paluuta paremmalla maltilla

 

[pateeeh]

Onko nuo kiipeilyn alkeiskurssit kuinka tarpeellisia? Hintavia ainakin on päivän kurssista.

Kiinnostus on kalliokiipeilyyn eli sisätilat ei alustavasti nappaa. Tuossa olisi yksi puolituttu, joka on harrastanut enemmänkin kiipeilyä, mutta en tiedä ottaisiko häneen yhteyttä vai menenkö alkeiskurssille.

 

[jto]

hintava missä pidettynä eli missäpäin asut? kyllä niistä paljon apuja saa ja sen verran paljon itekin niitä pitäneenä palaute on ollut kiittävää. ei tarvi pyörää keksii uudelleen, vaan saa aika hyvin eväitä tekemiseen. kiipeily ei oo leuanvetoo. kyllä se kamukin voi autella, mutta eipä tuota tuntematta pysty tarkemmin sanoon.