Kiipeily (seinä-, jää-, kallio-, vuorikiipeily)

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
En nyt ihan täysin aloittelija enää ole. Puolisen vuotta kiipeillyt ja eka seiska toivottavasti kohta tuloillaan sisällä. En tosin sisällä ole jaksanut sen kummemmin projektoida mitään tiettyä reittiä, sillä otan sisällä kiipeilyn lähinnä vain treeninä ulkokautta varten, johon paneudun tosissani ensi keväästä alkaen. Tosin tällä hetkellä useimmat 6C-reititkin tuntuvat lähes poikkeuksetta liian vaikeilta ainakin Isatiksessa. Greidit tuntuvat vaikeutuneen kisojen jälkeen.
Tarkoitatko Imatran keivillä Koskiksen keiviä? Messukeskuksella olen vain kertaalleen lukioaikoina käynyt, mutta Koskiksessa ilmeisesti on joku luola myös. Mitenkä sinne pääsee kiipeilemään? Olisi meinaan ihan mukava paikka varmaan treenata aina Imatralla käydessä, jottei tulisi monen päivän treenitaukoja.
Tuon tulevan kurssin päivät eivät kyllä onnistu mitenkään, mutta pitää laittaa sivusto seurantaan, jos sopivia ajankohtia ilmaantuu.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
puolessa vuodessa seiska on kova kehitysvauhti. tosin sisäreittejä kannattaa katella AINA hyvin paljon enemmän suhteessa itteensä ku ulkogreidejä. sisällä ei oo ku tietyt otteet ja se lisää pituusriippuvaisuutta suuntaan tai toiseen huomattavasti enemmän. eli jos meet vaikka 5 yrkällä seiskan ja et pääse 6beetä parissä päivässä, on asteikko tietenkin pielessä. mä ohjeistan jengiä käyttämään aina ja pelkästään omaa asteikkoa noissa sisäreittien greidaamisessa riippumatta siitä kiipeekö 6aata tai 8beetä. muuten kehityksen seuraaminen ja todentaminen ei onnistu ollenkaan. unohda siis ne seinägreidit ja laita reittejä järjestykseen ihan sillä omalla skaalalla. tällöin pystyt suhteuttaan eri keivienki reitit paremmin toisiinsa.

imatralla on honkaharjun entisen ala-asteen tiloissa hyvätasonen keivi. profiilit 12, 18, 25, 35, ja 40 astetta. korkeus 3,3m eli riittävä. reittejä pitkälti yli 100 tasolla 6A-8A. messukeskuksella ei ole seinää ollut vuosiin ja koskiksen keivi on meillä käytännössä pois käytöstä. olehan yhteydessä. meillä ei oo mitään kaupallista toimintaa, mutta kertamaksu on hyvin kohtuullinen.
 
Tuo on kyllä totta että sisällä greidaus ei ole kovin täsmällistä. Reitit kuitenkin vaihtuu suht tiuhaan ja greidimerkintä on yleensä yhden tai korkeintaan muutaman ihmisen mielipide. Noh se seiska a on nyt rikottu (http://vimeo.com/114396600) ja 7 kk siihen meni aikaa. Greidaan sen kyllä helposti vaikeimmaksi sisäreitikseni ja luulisin greidin vastaavan aika hyvin todellisuutta. Pari päivää meni keksiä sopiva beta ja muuveja hinkatessa. Sen jälkeen sitten aika nopeasti reitti napsahtikin kokonaisuudessaan kohdilleen. Ja niinkuin yleensä käy, reitin kiivettyä ei se enää niin kovin vaikealta vaikutakaan. Huukkaamisen jalo taitokin alkaa pikku hiljaa iskostua päähän, mikä on ollut kiva huomata.

Kuulostaa kyllä kiinnostavalta keiviltä. Pakkohan tuonne on päästä kiipeilemään! Toivottavasti vielä tämän vuoden puolella.

Mitä mieltä jengi on muuten tuosta no edge-systeemistä, jota ainakin La Sportivalla on käytössä muutamassa kengässä? Python vaikuttaa omaan jalkaan aika täydelliseltä kengältä, mutta La Sportivan Futura on alkanut myös kiinnostamaan, missä tuota eri teknologiaa on käytössä.
 
Zone-sarja -42%
no edge toimii monissa paikoissa, mutta noi on aina niin henkilökohtasia juttuja. ite en suitsuta varauksetta. mulla on läjäpäin kenkiä ja suurimmat erot tulee kantapäissä ja varvashuukeissa. joissakin paikoissa sitten tarvii pikkusen kovempaa reunakanttia jne, mutta noi on niin reittikohtasiakin joskus. nyansseja, mutta eipä sitä tarvi tahallaan vaikeuttaa niitä hommia, ku se kivi antaa haastetta ihan tarpeeksi useimmiten. tiän monia, jotka tykkää esim. futuroista eniten, mutta sitten taas niitä, jotka ei vaan saa niitä toimiin itelleen ja omaan tyyliin. sama huukeissa. joidenki mielestä solutionin huukki on maailman huonoin ja joku toinen ei voi tulla sitä ilman toimeen. "tomeitou tomaatou..."

sisägreideissä noi menee just niinku sanoit, hyvin epämääräistä ja parhaiten pääsee hollille, ku laittaa itelleen reittejä järjestykseen vaan. jos on kiivenny paljon ulkona, se on toki helpompaa. ellei oo, riittää aussiskaala hyvin eli 1,2,3,4.... greidailu ei siis oo mikään ehdottomuus, mutta auttaa parhaiten konkretisoimaan sitä omaa kehitystä.

mä oon imatralla varmaan alkuviikkoon asti ja sit länteen jouluileen. hyvin mieluusti kyllä vois nähä.
 
Elävöitetäänpäs tätä hieman threadia hieman... Onkos väkeä suuntaamassa Vaasaan wappuna?

Voisko joku (jto? anyone?) heittää mielipiteensä Hautuumaan timanttisimmista alaseiskoista? Vähän pitäisi miettiä mihin sitä katseensa ja rajalliset voimansa kohdistaa. :)
 
hautuumaan timanttiset alaseiskat eli 7A-7B? ootko kiivenny mitä reittejä ja missä ja paljo niihin meni aikaa. helpottais. no esim.
7B uberhänk, dopeamine, veenus
7A+ sauerkraut stand start, korkeajännitys, by the way, kurota venytä ja kiinnitä
7A big gay al, kevään uutuus, vaca loca, cheesy gay, broken heart, pekan pähkinä.

sitten tietenkin ehdottomat klassikot himmel 6C+, ilmadynamiitti 6C, kontula 6A+, aasin päiväunet 6A+.

onhan vaasassa toki paljon muitakin alueita. oon siellä kiivenny 2005 alkaen. noihin kemuihin en kerkee.
 
Kiitoksia!

Saavutukset ulkona on toistaiseksi rajoittunut pitkälti kutosiin, mutta loppukesästä sain Nokialla Naturalistin nakin (7A+) ja Nihkeän manttelin (7A) naputeltua yhdellä sessiolla. Ja tän kevään ensimmäiset pari kertaa oon käynyt lähinnä fiilistelemässä Ruoska 7A:ta (Tre). Seuraavalla sessarilla varmaan menee, kun isovarpaassa alkaa olemaan kynsikin kasvanut jo paikoilleen.

Vaasassa ei oo tosiaan aiemmin tullut käytyä, että kaikki ehdotukset menee kyllä muistilistaan. :) Täytyy kattoa miten lähtee sujumaan, että kannattaako berttoja lähteä projektoimaan kerta niin paljon reittejä on tarjolla... Ja varmaan betaakin löytyy aika paljon, olettaisin. Voimatasojen puolesta tästä ulkokaudesta tulee varmasti paljon rattoisampi. :)
 
suosittelen tollaselle reissulle melki isoa määrää ja eri paikkoihin tutustumista sen sijaan että projektois paria vaikeempaa. keskity vaikka kerään niin monta kutosta ku pystyt. sundom, lorien, vaxlax, itä-runsor jne kannattaa kurkata. jos nyt haluaa greidiä metsästää, on lard bard varmaan pehmein seiska vaasassa eli topossa on vähä jääny lempeä numero kirjoihin.
 
Niinhän se olisi fiksua... ja ajattelin niin yrittääkin. Ennemmin tai myöhemmin sitä kuitenkin löytää hinkkaamasta jotain vaikeampaa. Voisin ainakin käydä koittamassa tuota lard bardia ja tehdä sen päätöksellä uuden linjauksen sitten paikan päällä. Ainakin näytti betavideolla sen verran suoraviivaselta, ettei siinä ainakaan kauheasti aikaa mene betojen ihmettelyyn. :)
 
linjana se on aika onneton ja matala 3m blokki. semmonen grade hunting on muutenkin aika arveluttavaa. jos joku on selkeesti helppo, vaikka oliskin 7A, ei se sitä ole oikeesti. paperilla esitetty vaikeusaste ei koskaan voi olla absoluuttinen. hienoja reittejä vaasassa on paljon ja jos haluut oikein komeen seiska aan, meehän lorienille kiipeen lorien tai off season. sundomissa cool and shit tai vaxlaxissa hänkki assis, itä-runsorissa la cupecca sittis tai hautuumalla big gay al. reitin laatu on kuitenki se kantavampi kriteeri kiivetä. tää ei oo pituushyppyä.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Millä tavalla reittien pulttaus pilaa reitin? Netistä löytyy paljon trädikiipeilijöiden valitusta siitä, kuinka reitti, jonka voisi varmistaa luonnollisilla varmistuksilla on pilattu pulttaamalla. Mitä ne muutama pultti siellä haittaa? Helpohkoja sporttireittejä ei liikaa Suomesta löydy ja trädille pyhitetyt halkeamareitit olisivat usein helpompia. Nyt kun on itse siirtynyt yläköysittelystä liidaukseen opetteluun, niin helpompien sporttireittien vähyys harmittaa. Jos lajin halutaan kehittyvän ja saada uusia harrastajia, niin luulisi, että lisäämällä helpompia sporttireittejä saataisi madallettua kynnystä siirtyä sisältä ulos? Yläköysittelystä on kuitenkin aika iso harppaus (vaarallinen) ruveta perehtymään trädikamoihin vs. valmiiksi pultattuihin reitteihin. Onko kyse jostain kiipeilyeliitin sisäänpäin kääntyneestä asenteesta, vai pilaako muutama pultti todellakin kallion?
 
juu kyl kyse on traditioista, tavoista ja lajin sisäisestä etiikasta. mitään elitismiä tossa ei ole. liidaus kamoilla tai sporttina koetaan jotenkin hurjaksi vaikkei se sitä ole. laiskanpulskeeta ennemmin, ku ei tarvi viedä yläköyttä erikseen ;) tradikamaa saa hyvin varmistettaville reiteille sitä paitsi huomattavasti tiuhempaan kuin pultteja. toi keskusteluketju sloupissa on suht hyvin asiaa avartava kyllä.
 
Oma suhde lajiin on enempi fyysinen, joten kaiken maailman kiilat ja kilkuttimet ei kiinnosta yhtään. Sporttikiipeily on loistava tapa pitää kuntoa yllä tai kehittää sitä. Omasta mielestäni paljon mielekkäämpää kuin esim. lihaskuntoharjoittelu painoilla tai ilman. Pultatuilla reiteillä ja jopa yläköysittelyssä on ihan tarpeeksi jännitystä mun makuun, joten fyysisen rasituksen lisäksi saa sopivan adrenaaliannoksen kaupan päälle.
Sloupin keskustelun luettuani ymmärrän kyllä tradikiipeilijöidenkin kannan. Ehkä nämä yliälykkäät/henkevät tradikiipeilijät voisivat kuitenkin vähän joustaa pulttauskriittisyydessä ja toisaalta sporttikiipeilijät voisivat nöyrtyä kiipeilemään yläköydellä halkeamia (jos ei tradikamat kiinnosta).
 
ei tradissa mitään ylihenkevyyttä ole :) kyse on vain lajin traditioista ja etiikasta. kuuluu kaikkiin lajeihin ja sitä kuuluu kunnioittaa, eikä keksiä pyörää uudelleen. simple as that ass :) yläköydellä voi sit tosiaan kiivetä, ellei jaksa/ uskalla/ halua liidailla rojuilla. semmonen sekapulttaus sitten on mun mielestä hieman kyseenalaista varsinkin, jos on esim. 30m sportti ja siellä yks ainoo pätkä tradikamoille tyyliin 5m halkeama. sillon vois kyl laittaa vaan pultin, koska harvalla on kiilanippua mukana. varsinkin jos reitin infossa ei lue mitään sekavarmisteisuudesta. ja vielä enemmän jos se kiilan puuttuminen aiheuttaa maahanputoomisen vaaraa tyyliin se pitkä väli ois vaikka tokan ja kolmannen pultin välillä. mutta näistä voidaan aina jutella maailman tappiin asti samoin ku greideistä tulematta yhtään sen valmiimmaksi :)
 
Ah, jäänyt taas seuraaminen vähän vähemmälle. Ei täällä kyllä näemmä kauheasti ole päässyt juttu lentämäänkään. :)

Tuosta Vaasan boulderfestistä sen verran, että oli ihan mukava käydä katselemassa noita suosittelemiasi (jto) reittejä, mutta aika moni niistä kyllä jäi joko alku- tai kruksitekijöihinsä, jos ei muutamilla yrkillä auennut. Tulikin oikeastaan keskityttyä porukan mukana liikkumiseen ja määrän kiipeämiseen, mikä oli ihan hyvä ajatus. Reittejä tuli kiivettyä vino pino, joista neljän greidi alkoi seitsemäisellä. Mukaanluettuna tuo pehmeääkin pehmeämpi Lard Bard, joka kyllä laittoi allekirjoittaneen melkoisen koville. En oikeastaan edes tiedä mistä johtui, kun oli aika pitkälti mun tyylinen reitti, eikä lyhyydestäkään varmaan sen kummempaa haittaa ollut. Nyt syksymmällä voisi kyllä harkita uutta reissua hieman paremmalla menestyksellä, kun kesän kiipeilyt ovat näyttäneet poikineen tuloksia kerrakseen.

Tällein välikyssärinä beastmaker 1000:sta, oon vedellyt hankkimallani kapistuksella nyt pari roikuntasessiota (http://www.rockrun.com/wp/beastmaker-1000-fingerboard-training-plan/) aloitteluun suunnatulla ohjelmalla. Oonko se vain minä heikkoine slouppivoimineni vai onko noi 35-asteen sloupperit jotenkin muuhun lautaan suhteessa _paaaaaljon_ raskaammat? :D Tarkennuksena vielä, että itse pysyminen sloupissa 4:llä sormella tuottaa jo ongelmia. Sarjoihin tarvitsi kyllä fuskupintsata peukuilla alapuolelta.
 
2016 on Vaasassa samat painit myös.

beastmaker on ok lauta, mutta ongelmaksi muodostuu hieman yllättäen ilmankosteus, mikä puulaudoilla on kuitenki yleistä. pitäs olla kosteusmittari ja ilmankostutin vieressä, että sais vertailukelposia treenejä :)

ne sloupit teet vaikka peukku päällä tai sit alla niinku sanoit. sit ku alkaa pysyyn voit vaihtaa peukuttomiin. niissä voi roikkua myös kahdella nivelellä. paras keli puulaudoilla on hieman nihkeen kostee verrattuna kivelle, missä joku 40% alkais olemaan ns ok. sisäotteillakin kuivuus on enempi hyvä.
 
Juu , sinne kyllä uudestaan ehdottomasti.

Vähän yllättävä kyllä, mutta tarkemmin ajateltuna aika loogista. :) Tarvii koittaa joku kerta keinotekoisesti kosteuttaa eron huomaamiseksi, mutta taidan kehitysseurannassa luottaa enemmän tilastolliseen tarkkailuun, kuin siihen, että alkaisin vakioimaan olosuhteita. :)

Se on tietty ikävämpää, jos on niin rajalla otteissa pysymisen suhteen ettei pysty toistamaan samoja otteita perättäisillä reenikerroilla... Noh toivottavasti tässä jonkinnäköiset kehitykset saa otelautailun alkutaipaleella. :P
 
no kyllä ne tilastot mettään menee ellet tiä mittaat. hyväs kelis pysyt otteessa 15s ja loppuviikosta huonossa 5s. mites tilastoit...

joka tapauksessa kiipeily on ehdoton ja selkee ykkönen treenatessa. lautaa en aloittelijalle pysty ees perusteleen.
 
Sormilauta ei ole ehkä aloittelijalle se paras vaihtoehto mutta jos seinälle ei pääse niin parempi se kuin ei mitään. Itselläni ekan laudan ostaminen ja säännöllinen treeni nosti kyllä voimatasoja sormissa merkittävästi. Sittemmin tulokset lautailusta ei ole olleet enää niin suuria vaikka lautailussa kehitystä on tullutkin :( Jos lautailet niin panosta open handillä roikkumiseen koska yleisesti se on heikoin lenkki + ehkä säästyt pulley vammoilta :)

Mitä noihin beastmakerin slouppeihin tulee ni ovat kyllä lauta kohtaisia. Aika mutantti pitää olla että roikkuu omassa kotilaudassa (beastmaker 2000) noissa laitinmaisissa sloupeissa.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom