Ketoosi

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Muinaisihminen oli apina ja apina on edelleenkin eläin. Eläimet on joko kasvissyöjiä tai lihansyöjiä. Tai siltä väliltä. Hyvin ne näyttää tulevan toimeen tänkin päivän maailmassa. Kyllä lähtökohtaisesti evoluutio muokkaa lajit ympäristöönsä. Nykyihmisellä olisikin todennäköisesti melkoisia puutostiloja jo kokonsakin puolesta noissa jääkauden olosuhteissa.

Edit. Eli voiko sitä edes ketoosiksi sanoa, mutta vähähiilihydraattinen ruokavalio oli normaalitila tuolloin muinoin.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Vaarallinen ketoasidoosi kehittyy vain diabeetikoilla. Ketoosi itseasiassa on "normaali" vaihtoehtoinen metaboliareitti niihin tilanteisiin, jolloin ruokaa on vähemmän saatavana.
 
Kyllähän sitä kauan aikaa sitten keksittiin vaikka mitä keinoja ravinnon saamiseen, joten uskon, että ei sitä koko talvea oltu ilman hiilaria.

:offtopic: Nyt tulee niin raju offtopic, mutta kuvitelkaans kun gorillan kesyttäisi ja kouluttaisi kehonrakentajaksi/voimannostajaksi. Kyllä voimaa riittäisi ja kun turkin ajaa pois ja heittää vähän protania, niin hurjaksi menee... :kippis1:
Anteeksi...
 
Anssi Manninen sanoi:
Vaarallinen ketoasidoosi kehittyy vain diabeetikoilla.
Ja alkoholin käytön seurauksena ketoosissa.

Hyvä kun tuli puheeksi, tarkistin ton jutun ja ilmeisesti vaaralliseen ketoasidoosiin pääsevät vain diabeetikot ja/tai alkoholia (mahdollisesti ketoosissa) käyttävät. Eli ilman diabetesta / alkoholia ei tarvitse ketoasidoosia pelätä.
 
Kuinka mahtaa olla noiden eskimoiden pitkäikäisyyden suhteen. Vaikka tässä joku jo varoittikin yleistämästä eskimoiden ruokalutottumuksia muuhun väestöön, niin kovasti tuntuu ainakin heille sopivan tuo eläin (kala) -pohjainen ruokavalio. Ainakin muistan jostain lukeneeni sydänkohtauksista johtuvien kuolemien olevan kohtuullisen harvinaisia eskimoiden keskuudessa, ovat sitten koko ajan ketoosissa tai eivät. Tarkoitin nimenomaan tuota esim. Suomen ilmastossa talven yli selviämistä ilman hiilareita. Hankala ajatella, että olisivat Kiviset ja Soraset syksyllä kaivaneet kuoppia ja kätkeneet sinne mustikoita ym. talven varalle, kun saaliiksi saatu eläin kuitenkin talvella säilyi pitkiä aikoja ihan ilman kuoppaakin, eikä muutenkaan tarvinnut olla joka päivä metsällä, koska saaliista riitti porukalle ruokaa moneksi päiväksi jopa viikoiksi (yhteisöt olivat kooltaan pieniä). Ainakaan viljanjyviä eivät ole säilöneet, koska, kuten jo joku mainitsikin, viljaa on viljelty vasta joitain tuhansia vuosia.
 
Hulkki sanoi:
Ja alkoholin käytön seurauksena ketoosissa.

Hyvä kun tuli puheeksi, tarkistin ton jutun ja ilmeisesti vaaralliseen ketoasidoosiin pääsevät vain diabeetikot ja/tai alkoholia (mahdollisesti ketoosissa) käyttävät. Eli ilman diabetesta / alkoholia ei tarvitse ketoasidoosia pelätä.

Mites muuten tuon ketoosiasidoosin kanssa käy, jos alkoholit tulee juotua oluen tai muun runsaasti hiilareita sisältävän juoman mukana. Meneekö ketoosi sen siliän tien ennen kuin alkoholi ehtii tuhojaan tekemään. Vai kuoleeko ensin ja ketoosi purkautuu sitten vasta :D
 
Zone-sarja -42%
gotto sanoi:
No joo, otetaan nyt kuitenkin huomioon että hiilihydraattien vakiinnutettua paikkansa ruokavaliossa taisi elinajatkin pidetä?

Tota en kyllä purematta niele! Keskimääräinen elinikähän on noussut rajusti vasta viimeisten vuosisatojen aikana.
 
stranger sanoi:
Tota en kyllä purematta niele! Keskimääräinen elinikähän on noussut rajusti vasta viimeisten vuosisatojen aikana.

Yhdyn tähän (lauseeseen). Kyllä tuo eliniän piteneminen johtuu aivan muista tekijöistä kun hiilihydraattien lisääntyneestä kulutuksesta. Itse jopa väittäisin ihmisten elävän vielä vanhemmiksi jos hiilarien käyttöä vähennettäisiin radikaalisti nykyisestä. Terveydenhuollolla on varmaan osansa tässä nykyisessä pitkäikäisyydessä. Eikä ole muutenkaan mitään järkeä väittää kivikauden ihmisten lyhyen iän ym. ongelmien johtuvan sen aikaisesta lihan ja rasvan syönnistä. Itse asiassa nykyään kun hiilihydraatteja syödään muodossa tai toisessa enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, niin sydänkohtaukset, ylipaino, korkea verenpaine ym. "elintasosairaudet" ovat yleisempiä kuin koskaan aikaisemmin. Rasvaa kammotaan silti ruton lailla.
 
Hulkki sanoi:
Ja alkoholin käytön seurauksena ketoosissa.

Hyvä kun tuli puheeksi, tarkistin ton jutun ja ilmeisesti vaaralliseen ketoasidoosiin pääsevät vain diabeetikot ja/tai alkoholia (mahdollisesti ketoosissa) käyttävät. Eli ilman diabetesta / alkoholia ei tarvitse ketoasidoosia pelätä.

Aivan. Unohdin tuon alkoholin mainita. Muutoin ketoosi ei johda mihinkään vaaraan - pikemminkin päinvastoin, sillä kolesteroliarvot paranevat insuliinitasojen tippumisen myötä.

Terveellä ihmisellä insuliinin eritys lisääntyy kun ketoosi menee riittävän syvälle ja tämä estää vaarallisen ketoasidoosin.

:hyper:
 
Onko alkoholia turvallista vetää ketoosin aikana, jos on hiilaritankkauspäivä käynnissä, vai onko liian myöhäistä? Ilmeisesti tässä meinataan ihan vanhan hyvän ajan perssumukännejä eikä mitään tissuttelua, eikö?
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Counani sanoi:
Yhdyn tähän (lauseeseen). Itse asiassa nykyään kun hiilihydraatteja syödään muodossa tai toisessa enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, niin sydänkohtaukset, ylipaino, korkea verenpaine ym. "elintasosairaudet" ovat yleisempiä kuin koskaan aikaisemmin. Rasvaa kammotaan silti ruton lailla.

Johtuu varmaan siitä että vähärasvaisella ruokavaliolla on saatu hyviä tuloksia sydäntautien parissa. Tosin omega3/6-rasvahapoilla on kait saatu parempiakin. (ja vähä suolaisella...) ;)

Tiettyjä rasvoja on syytä varoa ja tiettyjä taas tarvitaan...

Mitä tulee hiilarien määrään niin...
100 vuotta sitten keskiverto suomijuntti söi pääosin pelkkää hiilaria. Liha kun oli kallista ja sitä saatiin eniten vain juhla-aterioilla. Ja toiseksi nykyihminen syö hiilaria keskimäärin paljon vähemmän kuin luulee.

Suurin osa ruoka- ja terveysongelmista johtuu liiasta energiamäärästä ja varsinkin kun se koostuu "tyhjistä kaloreista" joka johtaa ravintoarvoltaan köyhään ravitsemukseen, vitamiinien vajeeseen jne. Makroravinteiden suhteilla ei ole niinkään merkitystä. Liian vähäinen liikkuminen kärjistää tilannetta entisestään.
 
"Johtuu varmaan siitä että vähärasvaisella ruokavaliolla on saatu hyviä tuloksia sydäntautien parissa. "

Aijaa..missä nämä on julkaistu? Journal of X Files? Todellisuudessa runsas hiilareiden saanti (ja sitä myötä vähärasvainen ruokavalio) sohvaperunoilla lisää kakkostyypin diabetestä, sepelvaltiomotautia jne.
 
Counani sanoi:
Yhdyn tähän (lauseeseen). Kyllä tuo eliniän piteneminen johtuu aivan muista tekijöistä kun hiilihydraattien lisääntyneestä kulutuksesta. Itse jopa väittäisin ihmisten elävän vielä vanhemmiksi jos hiilarien käyttöä vähennettäisiin radikaalisti nykyisestä. Terveydenhuollolla on varmaan osansa tässä nykyisessä pitkäikäisyydessä. Eikä ole muutenkaan mitään järkeä väittää kivikauden ihmisten lyhyen iän ym. ongelmien johtuvan sen aikaisesta lihan ja rasvan syönnistä. Itse asiassa nykyään kun hiilihydraatteja syödään muodossa tai toisessa enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, niin sydänkohtaukset, ylipaino, korkea verenpaine ym. "elintasosairaudet" ovat yleisempiä kuin koskaan aikaisemmin. Rasvaa kammotaan silti ruton lailla.

Suomalaisen miehen keskimääräinen elinikä oli 52 vuotta olympiavuonna 1952. Se saatiin kymmenessä vuodessa nousemaan jonnekin 68 v. paikkeille -ja nimenomaan ruokavaliota muuttamalla eli karkeasti suola ja eläinrasvat vähemmäksi. Toisaalta välimerenalueen pitkäikäisyyden on nimenomaan todettu olevan kasviksien, kalan ja oliiviöljyn ansiota.
 
Anssi Manninen sanoi:
Aijaa..missä nämä on julkaistu? Journal of X Files? Todellisuudessa runsas hiilareiden saanti (ja sitä myötä vähärasvainen ruokavalio) sohvaperunoilla lisää kakkostyypin diabetestä, sepelvaltiomotautia jne.

No, missäs tämä on julkaistu? Ei ainakaan: http://www.tohtori.fi/sydanklinikka/sydan21.html :D

Rasvat, varsinkin eläinrasvat nostavat kolesteroli- ja verenpainearvoja, jotka ovat kiistatta yhteydessä sydäntauteihin, vai miksi sydäntautien lääkärikunta suosittaa vähärasvaista ruokavaliota, X-filesmäistä salaliittoako...?

Suuri merkitys uusimpien tietojen mukaan lienee myös Omega 3/6 tasapainolla.

Ai niin se Karjala-projekti... Jota Englantiin asti ollaan lanseeraamassa...

eikä täälläkään ole mitään rasvan positiivisista terveysvaikutteista:
http://www.naisensydan.fi/sivut/6tapamuutokset.html#ruokavalio
 
fysio sanoi:
Täälläkin puhutaan "kovan rasvan" välttämisestä:
http://www.diabetes.fi/diabtiet/hoitsuos/ruokvali/rvalio21.htm#a26
Mainittaan mm. että rasvaa sisältävä ruokavalio lisää aikuisiän diabeteksen riskiä.
Totta kai jos siirrytään paljon tyydyttyneitä rasvoja sisältäneestä ruokavaliosta hiilarivoittoisempaan ja rasvattomampaan (ja samalla vähemmän tyydyttyneitä rasvoja sisältävään) ruokavalioon, alenevat tyydyttyneistä rasvoista johtuneet terveyshaitat. Mutta kun verrataan paljon hyviä rasvoja sisältävää ruokavalioa ylipäätänsä rasvattomampaan ruokavalioon (olivat rasvat tässä sitten tyydyttyneitä tai tyydyttymättömiä), kääntyy tilanne päälaelleen.

On se kumma, miten ihmiset vieläkin niputtavat terveyteen lähes päinvastaisesti vaikuttavat hyvät ja huonot rasvat samaan pinoon.

Sopusuhtainen kombinaatio kuitupitoisia hitaita hiilihydraatteja, hyviä rasvoja ja proteiinia on aika voittamaton yhtälö. Mutta jos pitäisi valita lähes täysin rasvattoman, hiilihydraattivoittoisen ruokavalion tai ketodieetin välillä en kyllä miettisi kovin pitkään.
 
Hulkki sanoi:
On se kumma, miten ihmiset vieläkin niputtavat terveyteen lähes päinvastaisesti vaikuttavat hyvät ja huonot rasvat samaan pinoon.

Sepä se, mitkä on huonoja ja mitkä hyviä, vähähiilihydraattisessa tuntuisi olevan että tyydyttyneet ei ole niin pahoja kuin annetaan yleisesti ymmärtää, sitten jos hiilareiden määrää kasvatetaan niin ne alkavat kummitella... mikä lie totuus ja miksi? Se suomalainen vähähiilari lekuri mikä on nyt esiintynyt TV:ssäkin viimeaikoina oli sitä mieltä että kasvisrasvat ovat niitä vaarallisimpia, ja mielestäni tarkoittaa omega6 sarjaa kun kertatyydyttämättömiä on runsaasti eläinrasvassakin. Perusteluna oli kai se että runsasta määrä kasvirasvoja ei ole mahdollista saada luonnosta jos ajatellaan oloja 10000-100000v sitten, ei ole ihmisen luonnollista ravintoa.

Eli summattuna, itse olen sitä mieltä että jos on matalalla hiilareilla mennään niin eläinrasvat ei ole kirous vaan ihan hyvä luonnonmukainen ravinto. Voi olla että nykyeläin rasvan suhteita pitää korjata hieman jos haluaa parhaaseen lopputulokseen ravitsemuksen kannalta -> hieman kalaöljyä, hieman kertatyydyttämätöntä kasviöljyä.. omega6 sarjaa tulee joka tuutista, niitä ei erikseen tarvitse ottaa.

Tää on vaan meikeläisen kaupunkilais-järki-pähkäilyä :)
 
Ehkä näissä ketoosi-/hiilihydraattipitoiset -dietikeskusteluissa kannattaisi erottaa kehoilijan kisaan valmistautuminen ja kansanterveyden edistämiseksi antamat suositukset.... Eikö?

Minusta on ainakin aika hullua kuvitella, että ketoosiin perustuvasta dietistä tulisi kaiken kansan keino vältää norsutauti ja diabetes. Varsinkin kun norsutaudin aiheuttaja on ilmiselvä, eli +kalori! Lisäksi Koto-dietin terveyshaitat nousisivat silloin aivan uuteen valoon.

Kansanterveyden kannalta on kyl ns. viralliset ravintosuositukset mielestäni melko oikeita. Lautas malli toimii mielestäni hyvin jos sitä vain noudatettaisiin. Käytettäisiin ruuanvalmistuksessa voin sijasta kasvisöljyä kohtuudella ja liha olisi vähärasvasita, viljatuotteet täys-jyvä, kalaa parikolme kertaa viikossa jne.. Se että puhutaan rasvan ja sokereiden vähentämisestä, silloin varmasti halutaan ohjeet kohdistaa nimenomaan norsutaudin-tartunnan saaneisiin, eli niihin ketkä mutustaa makeaa/rasvaista välipalaa yms ja et heille haluttaisiin normaali rasvaprosentti.
 
Heavy-rock sanoi:
Ehkä näissä ketoosi-/hiilihydraattipitoiset -dietikeskusteluissa kannattaisi erottaa kehoilijan kisaan valmistautuminen ja kansanterveyden edistämiseksi antamat suositukset.... Eikö?

Minusta on ainakin aika hullua kuvitella, että ketoosiin perustuvasta dietistä tulisi kaiken kansan keino vältää norsutauti ja diabetes. Varsinkin kun norsutaudin aiheuttaja on ilmiselvä, eli +kalori! Lisäksi Koto-dietin terveyshaitat nousisivat silloin aivan uuteen valoon.

Miksi sinulla on mielikuva että matalahiilihydraattinen ruokavalio olisi haitallinen?
 
Fatso sanoi:
Miksi sinulla on mielikuva että matalahiilihydraattinen ruokavalio olisi haitallinen?

Eikö ketoosi ja low-carb ole kuitenkin eri asioita?
 
Back
Ylös Bottom