- Liittynyt
- 27.9.2003
- Viestejä
- 3 202
- Ikä
- 42
Mun pitäis kans päästä tekemään toi saunatesti niin tietäis ollaanko aikataulussa. :lol2:
Ei vaan... oli puhelimessa vielä yks viesti jonka kirjotin eka itselleni tossa viime viikolla, mut lähetinpä sitten parille ystävällekin. Mulla on tapana kirjottaa itselleni tekstiviestejä koska niihin saa usein monta ajatusta yllättävän pieneen tilaan. :D Laitetaan se nyt tännekin, ehkä se antaa jollekin muulle samassa pisteessä tarpovalle edes pienen pilkahduksen siitä fiiliksestä mitä Annie tuossa varmastikin ajoi takaa. Tuolta musta tuntuu nimittäin usein iltaisin, on yhtä aikaa ihan hiton väsynyt mutta onnellinen.
Joskus näinä vaikeina päivinä tulee mietittyä että miks helvetissä sitä pitää aina koetella itseään. Onko tää joku tapa todistella itselle, että hei, oon olemassa, ja mulla vois olla hieno elämä jos en hukkais sitä näin? Mutta sit kun päivä alkaa olla ehtoopuolella, treeni on vedetty taas kunnialla läpi, ennätyksiä tehty väsymyksestä, nälästä, niistä päivällisistä tuntemuksista huolimatta... niin se sama tunne valtaa jälleen kerran koko tytön: tätähän mä rakastan! Täähän on juuri se syy, miksi tätä teen joka ikinen päivä! Se on ihan sama syy, miksi jotkut harrastavat vuorikiipeilyä tai toiset laskuvarjohyppyä. Se on joka ikinen päivä sitä vuorenhuipun tavoittelua. Se on aamusta yöhön sama haaste, jonka vuorikiipeilijäkin kokee kun lyö sen hakun vuoren rinteeseen kerta toisensa jälkeen. Ja kun kisapäivä koittaa, se ikioma Mount Everest on valloitettu. Se vaatii rohkeutta, sisua, pitkäjänteisyyttä, paloa. Hulluutta ja rakkautta!
edit: Nyt ku sain takaisin mun huumorintajuni aamun vitutuksesta huolimatta, niin pistetään päivän shoppailuvinkki kaikille kisakunnon tavoittelijoille. Mä tilasin jo omani Danitzalta (kuvassa) ja se saapui eilen postissa... eikös tota voi nyt tässä kisojen lähetessä pitää ihan hyvällä omallatunnolla. ;)
Ei vaan... oli puhelimessa vielä yks viesti jonka kirjotin eka itselleni tossa viime viikolla, mut lähetinpä sitten parille ystävällekin. Mulla on tapana kirjottaa itselleni tekstiviestejä koska niihin saa usein monta ajatusta yllättävän pieneen tilaan. :D Laitetaan se nyt tännekin, ehkä se antaa jollekin muulle samassa pisteessä tarpovalle edes pienen pilkahduksen siitä fiiliksestä mitä Annie tuossa varmastikin ajoi takaa. Tuolta musta tuntuu nimittäin usein iltaisin, on yhtä aikaa ihan hiton väsynyt mutta onnellinen.
Joskus näinä vaikeina päivinä tulee mietittyä että miks helvetissä sitä pitää aina koetella itseään. Onko tää joku tapa todistella itselle, että hei, oon olemassa, ja mulla vois olla hieno elämä jos en hukkais sitä näin? Mutta sit kun päivä alkaa olla ehtoopuolella, treeni on vedetty taas kunnialla läpi, ennätyksiä tehty väsymyksestä, nälästä, niistä päivällisistä tuntemuksista huolimatta... niin se sama tunne valtaa jälleen kerran koko tytön: tätähän mä rakastan! Täähän on juuri se syy, miksi tätä teen joka ikinen päivä! Se on ihan sama syy, miksi jotkut harrastavat vuorikiipeilyä tai toiset laskuvarjohyppyä. Se on joka ikinen päivä sitä vuorenhuipun tavoittelua. Se on aamusta yöhön sama haaste, jonka vuorikiipeilijäkin kokee kun lyö sen hakun vuoren rinteeseen kerta toisensa jälkeen. Ja kun kisapäivä koittaa, se ikioma Mount Everest on valloitettu. Se vaatii rohkeutta, sisua, pitkäjänteisyyttä, paloa. Hulluutta ja rakkautta!
edit: Nyt ku sain takaisin mun huumorintajuni aamun vitutuksesta huolimatta, niin pistetään päivän shoppailuvinkki kaikille kisakunnon tavoittelijoille. Mä tilasin jo omani Danitzalta (kuvassa) ja se saapui eilen postissa... eikös tota voi nyt tässä kisojen lähetessä pitää ihan hyvällä omallatunnolla. ;)