Olin viime yönä tekemässä iskua kaverini kanssa yhdelle kämpälle. Saavuimme autolla, jonka jätimme jonkun matkan päähän. Tiedustelimme kämppää, jossa viisi henkeä (neljä naista, yksi mies) oleskelivat tämän yön. Kiersimme tontin takakautta, sillä etupuolella oli liiketunnistimella toimiva valo. Löysimme huussin, kytevän nuotion sekä puuliiterin tutkimusten lomassa. Meinasimme jäädä kiinni, kun yksi naisista tuli ulos tupakalle. (Poltti kaksi tupakkaa, jonka jälkeen meni takaisin sisään.) Jatkoimme tiedustelua, löysimme tien vintille, joka ei ollut lukittuna. Sieltä ei valitettavasti löytynyt sisäänmenoreittiä, joten ainoa vaihtoehto olisi etuovi, mikäli sisäänmenon tarpeelliseksi kokisimme.
Seuraavaksi ansoitimme puuliiterin sekä huussin jekkulangalla, jonka jälkeen pystytimme pari kylttiä pihamaalle. Toisessa luki "intiaanileiri ->" osoittaen kämpän ovelle, toisessa taas luki "WC:n kuninkaat ->". Olin aiemmin kytkenyt hälytysjärjestelmän päälle, toisin sanoen asettanut metallitölkin ulko-oven eteen, jolloin äänisignaali varoittaisi meitä ulostulijoista. Siirryimme seuraamaan tilannetta ja pohtimaan jatkoa.
Kytevälle nuotiolle keksimme käyttöä, sytytimme sen uusiin roihuihin. Asettelin puutarhatuolin nätisti nuotion eteen ja sidoin jekkiksellä makkaranpaistotikun tuolin käsinojaan siten, että tikun kärkiosa oli juuri liekkien kohdalla. Seuraavaksi toimimme näin: kävimme vuorotellen koputtelemassa ikkunoita kommandopipot päässä, etteivät talossaolijat meitä tuntisi. Kun saavuin ikkunalle, jonka äärellä he olivat, koputin reilummin. Kun ikkunaverhot vedettiin auki näin kolme hämmästynyttä naiskasvoa, joille viitoin nuotion suuntaan ja huusin "MAKKARAA!". Tavoilleen uskollisina nämä yrittivät lähteä perään, mutta kuinkas kävikään, olimme teljenneet oven viisinkertaisella "jekkulanka kaiteen ja ovenkahvan ympäri"-viritelmällä. Hetken teimme siinä tuhojamme, joten heillä alkoi jo poltella ulospääsy. Kun se viimein tapahtui, vetäydyimme piiloihimme ja he siirtyivät koko poppoo ihmettelemään nuotioviritelmäämme.
Katsoin, että nyt on aika, joten vein itsetehdyn puisen käsivarren, jossa oli tekstinä "ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. KIITOS" rakennuksen rappujen eteen. Samassa kuulin nuotiolta huudon "tuolla yksi niistä menee!" ja yhtäkkiä huomasinkin raavaan karjun olevan perässäni, joten katsoin paremmaksi liueta paikalta. Ravasin kunniakierroksen talon ympäri ja meinasin jäädä pussiin, mutta taitavasti väistin tilanteen ja lähdin kauheaa vasikankarkua tietä pitkin poispäin. Tie haarautui jyrkästi kahtia (toinen jyrkästi vasempaan ja toinen jyrkästi oikealle), takaa-ajajani oli viiden metrin päässä, joten ei auttanut kuin painaa suoraan ja toivoa, että edessäni näkyvän lumikasan takana ei olisi pahaa kivikkoa. Olin juuri ponnistamassa, kun lumenreuna petti altani, joten tipuin tyylikkäästi puolestatoista metristä kyljelleni. Kerkesin jo sekunnin murto-osan ajatella "se oli sitten siinä.. mie jäin kiinni" kunnes sain itseni ylös ja pinkaistua taas juoksuun. Takaa-ajajani näki kaatumiseni, joten hän tuli vähän varovaisemmin eikä aivan kerennyt saada minua kiinni, mutta välimatka oli enää noin kaksi-kolme metriä.
Umpihankijuoksu on melko rankkaa ja mietin jo, että jos tuo vielä perässä roikkuu tämän pellon jälkeen niin mie luovutan. Suureksi helpotuksekseni takaa-ajaja luovutti ensin ja pääsin karkuun. Jäin kyykyssä seuraamaan minne takaa-ajajani menisi ja loppujen lopuksi hän menikin takaisin mökille. Itse lähdin etsimään taiston tiimellyksessä kadonnutta toveriani.
Etenin vakaasti kohti kämppää, kun huomasin tutun koirankopin, jossa tuttavieni koira asustaa. Tänä yönä se arveltavasti oli sisällä, kun se ei ollut haukkunut aiemmin. Päätin siis kävellä reippaasti ohitse, mutta kun vilkaisin vasemmalle näin koiran pään profiilin piirtyvän koirankopin ikkunan ulkopuolelle. Eihän siinä kauaa kestänyt, kun haukkuminen jo alkoi... Olin jo varma, että saisin uudestaan jäljittäjän perääni koiran ansiosta, joten ainoa vaihtoehto olisi hiljentää koira. Sanoin päättäväisesti "hiljaa Musti!" (Koiran nimi muutettu), mutta koira ei välittänyt. Sanoin uudelleen "MUSTI HILJAA", jolloin se lopetti haukkumisen ja tyytyi murisemaan epäluuloisesti. Olin tähän kuitenkin jo tyytyväinen (koira ei tunne minua, vaikka tunnenkin omistajan), joten jatkoin matkaani. Pian löysin taisteluparini, jonka kanssa söimme makkaran, jonka kämppäläiset olivat makkaratikun nokkaan jättäneet.
Parini kertoi, että hän oli saanut nämä laittamaan meille makkaran tikunnokkaan sillä ehdolla, että tunnustaisimme henkilöllisyytemme, johon tämä oli vastannut, että "kenties". Koska reilu peli on aina reilu peli, päätimme siirtyä kämpän oven taakse koputtamaan. Tämän teimme tosin jo ilman kommandopipoja. Oven takana olikin vihainen nainen, en tiennyt pitäisikö ottaa käytäntöön jenkkien "fight or flight"-mietintä, mutta onneksi nainen lientyi pian ja kutsui meidät sisään.
Loppuillan pelailimmekin korttipelejä ja palasimme kotiin aamuseitsemältä.
Uni ja todellisuus sekoittuvat...
ja waimo ihmetteli et mitä se hyppää yhtenään olkkarissa
