27.1.2008
"Viestimet tekivät Karalahdesta syyllisen"
Keskustele aiheesta
Helsingin Sanomat uutisoi toissa tiistaina tutkimuksesta, jonka mukaan neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että median valta on lisääntynyt viime aikoina. Lähes puolet katsoo, että medialla on liikaa valtaa. Minkälaista median valta sitten on? Tarkastellaanpa Jere Karalahden tapausta.
Espoon kihlakunnansyyttäjä Erkki Huhtala ilmoitti samana tiistaina, että jääkiekkoilija Karalahtea vastaan nostetaan syyte törkeästä huumausainerikoksesta. Miksi uutinen tuntui vanhalta? Koska Karalahti on viestimissä jo moneen kertaan epäilty, syytetty ja tuomittu.
Kun Karalahti-uutisia parin viime kuukauden ajalta perkaa, pistää silmään se, kuinka paljon lehdistö tutkinnasta tiesi, vaikka se oli julistettu salaiseksi. Karalahti itse ei ole saanut puhua, mutta poliisi on vuotanut kuin entisen emännän seula.
"En voi kommentoida", on tutkinnanjohtaja Ari Karvonen hokenut yhä uudelleen samaan aikaan, kun viestimet olivat pinkeänään yksityiskohtia, joista olisi pitänyt tietää vasta oikeudenkäynnissä. Jo pidätystä seuranneena päivänä lehdet tiesivät, että kyse on suuresta "kokaiini- ja amfetamiinitutkinnasta" ja että epäilyt Karalahden osalta ajoittuvat "viime kauden loppuun".
Karalahden tapauksessa lehdistö on – lähdesuhteitaan varjellakseen – halukkaasti antautunut painamaan sen, minkä poliisi milloinkin tahtoo julkisuuteen, oli sillä ollut siihen oikeutta tai ei.
Kaikki, mitä irti on saatu, on julkaistu kritiikittä, vuotavien poliisien motiiveja pohtimatta.
Koska media oli päättänyt Karalahden syyllisyydestä heti pidätyksestä kuultuaan, uumoilut mielellään sommiteltiin syyllisyyttä tukeviksi.
"Muutto Ouluun ja ehdoton suostuminen tiukkaan kontrolliin kieli vain siitä, että Jere tiesi, että jotain on tulossa", lausui Alpo Suhonen. "Tuskin ketään ihan syyttä pidetään kuukautta pidätettynä", totesi HIFK:n entinen pamppu Frank Moberg pelikieltopäätöksen jälkeen. "Kyllähän tämä siltä vaikuttaa, että ei ole savua ilman tulta", päätteli puolestaan Kalervo Kummola.
Oliko siis ihme, että tutkinnanjohtaja Karvosen lausunnon skandaalimaisuus meni viestimiltä tyystin ohi: "Syyttömiä me emme täällä pidä." Kukaan ei kysynyt, miksi poliisi lausuu kantojaan julki senkin jälkeen, kun oikeus oli jo vapauttanut Karalahden tutkintavankeudesta.
Tutkinnanjohtajan lausunto lyö poskelle koko länsimaista oikeuskäytäntöä: vain diktatuurissa pidätys ja tuomio ovat yksi ja sama asia.
Tuorein outous on syytteen nostamisen yhteydessä julkaistu kokaiinivalokuva, syötti, johon koko media hanakasti tarttui. Syyttäjä kertoi, ettei valokuva, jossa on sekä Karalahti että kokaiiniksi nimettyä ainetta, näyttele mitään roolia tulevassa oikeudenkäynnissä. Silti kuva annettiin julkisuuteen.
Miksei lehdistö ihmetellyt tätä laajasti?
Vieläkö joku ehdottaa, että Karalahti voisi saada puolueettoman oikeudenkäynnin?
Solkenaan vuotavan poliisin äänitorveksi antautumisen lisäksi viestimiä on syytä epäillä muustakin leväperäisyydestä.
Ennen muuta siitä, kuinka muitta mutkitta lehdet hyppäsivät epäilystä tuomioon, ohittaen koko syytevaiheen.
Joulukuussa SM-liigan hallituksen puheenjohtaja Timo Rajala perusteli Karalahdelle langetettua pelikieltoa sanoen, että näin toimittiin myös silloin, kun mies kärähti amfetamiinin käytöstä. Tuolloin Karalahtea ei ollut vielä edes syytetty, mutta perusteen ristiriitaisuus ei näy toimittajia kiinnostaneen.
Kun syyllisyys oli perustettu, Karalahdesta voitiin viestimissä huoletta alkaa maalailla luonnekuvaa ja myyttiä. Karalahden elämästä tehtiin tarina, jonka suunta oli meille kaikille selvä: Ensin jätti väliin harjoituksia, sitten pidätettiin huumerikoksista, ja nyt uhkaa jo vankeustuomio. Karalahti on tilannut Kaivohuoneella 500 valkovenäläistä; Karalahti ei hallitse kulkunsa suuntaa; Karalahdella on ulosotossa velkaa.
Karalahden yhteydessä urheilujournalismiin kuuluva spekulointi valui kuin itsestään rikosuutisointiin. Tutkintavankeuden aikana pohdittiin joukolla, minkämoisista huumerikoksista olisi kyse – huumeiden maahantuontia, levittämistä tai rahoittamista ehkä?
Kun syyteilmoitus viimein tuli, hiestynyt voitonriemu oli käsin kosketeltavaa. Ei ihme, olihan Ilta-Sanomat jo kuukautta aiemmin osannut otsikoida: "Se oli siinä."
Sekä Karalahden työnantaja Oulun Kärpät että SM-liiga olivat aluksi ponnekkaasti sitä mieltä, ettei Karalahden uran jatkosta voi tehdä päätöksiä, ennen kuin asia on katsottu loppuun asti.
Kukaan ei ole syyttänyt Karalahtea huumeiden käytöstä, eikä häntä ole tuomittu mistään, huomautti SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen eikä vielä marraskuun lopussa nähnyt pelikiellolle mitään syytä. Myös Kärppien puheenjohtaja Seppo Arponen tahtoi odottaa oikeuden päätöstä.
Kun potkut ja pelikielto sitten samana päivänä tulivat, ihmettelikö media niistä kumpaakaan? Kysyikö kukaan, mistä näin äkkinäinen tuulenmuutos? Ei. Ehkä siksi, että molemmat päätökset niin kovin hyvin sopivat siihen tuomioon, joka julkisuudessa oli jo annettu.
Yhtäkkiä kaikki olikin selvää: "Rikoslaki, työsopimuslaki, osakeyhtiölaki, antidopingsäännöstö, SM-liigan ja jääkiekkoliiton säännöt . . .", Arponen luetteli Helsingin Sanomissa potkujen syitä, eikä kukaan kysynyt häneltä, mitä näistä Karalahti oli siihen mennessä rikkonut.
Huume-epäily on iso moraalis-eettinen kysymys, perusteli puolestaan Vuorinen. Millä tavoin, olisi joku voinut kysyä.
Kautta rantain päätösten oikeat syyt toki ilmoitettiin. Kiekkoilijat ovat nuorisoidoleita ja meillä on vastuumme, huusivat kiekkopomot kuin yhdestä suusta. "Haluamme lähettää selkeän viestin siitä, että SM-liiga ei hyväksy huumeita", Vuorinen perusteli päätöstä.
Kieltämällä Karalahden kiekkoilun imagosyihin vedoten SM-liiga tuli sanoneeksi, että jääkiekon pelaaminen on ennen muuta imagoasia. Se ei ole lause, jolla nuorisoa urheilun pariin yleensä kositaan.
Karalahti on jääkiekkoilija, mutta sen lisäksi hän on kohu. Ammatinharjoittaminen ei suojaa häntä julkisuuden mielenkiinnolta. Yksityiselämästään hän ei ole liiemmin avautunut, mikä vain lisää hänen julkista kiinnostavuuttaan.
Näin toimii kepeä media: jos et vapaaehtoisesti anna itseäsi meille, me löydämme tavan ottaa sinut väkisin. Tämän mekanismin tähden julkisuutta joskus nimitetään raa'aksi tai häikäilemättömäksi.
Yhteinen tunne – se on viettelevää ja ihanaa, ja mitäpä sitä sen suuremmin suitsimaan. Kuitenkin joskus, silloin tällöin, yhteisen ja yleisen hiestymisen keskellä on syytä tarkentaa tosiasioita. Jere Karalahden yhteydessä tällaisia tosiasioita ovat muun muassa epäilyn, syyttämisen ja tuomitsemisen rajojen kirkastaminen.
Media on käynyt Karalahtea vastaan omaa oikeudenkäyntiään, jonka se nyt katsoo voittaneensa. Nähtäväksi jää, miten hänen oikeudessa käy. Siihen saakka:
Jere Karalahti on toistaiseksi syytön mies.
KAARINA HAZARD
http://www.hs.fi/keskustelu/"Viest...97039&tstart=0
Tietysti korkemmat oikeusasteet on vielä käymättä, ja tuskin ainakaan lievenee valitusten seurauksena.
