AndyS: -Olin jo tovin kirjaillut ja vastaillut tuohon edelliseen viestiisi, mut sit hokasin että täysin turha "väittely" tulisi olemaan kyseessä.
Sä ohjeistat siltä pohjalta että potkis olisi se ykköslaji ja kaikki muu treeni olisi puhtaasti sitä tukemaan. Mun lähtökohta tuolle ohjelman kommentoimiselle oli se, että kaveri on aloittanut uuden harrastuksen, joka ei ole sen tärkeämmässä roolissa kuin muutkaan harrastukset. Eli ohjelman sopivuutta normikuntoilijalle, joka haluaa kehittyä sekä voimailussa että potkiksessa sen kummemmin pääpainon olematta kummassakaan treenissä. Aivan kuten suurin osa kuntoilijoista tekee.
Mutta oikeassa olet, että puhtaasti potkis mielessä ei nuilla voimasuhteilla välttämättä tarvi salille enää mennä hillumaan, kuin korkeintaan ylläpitävästi. Tosin, en kyllä huomannut kaverin aerobista tasoa mistään, esim. cooperin tulosta, että voisin mennä väittämään onpiko sitä siellä aerobisellakaan puolella sen kummemmin kehitettävää. Tai aina on, mutta sen suurempaa tarvetta kuin nopeus/voimapuolellakaan.
Ei suinkaan puhtaita mielipide asioita, tokihan päälajia tukevan harjoituksen tarkoitus on aina kehittää vahvuuksia ja vähentää heikkouksia, riippumatta mitä kautta se tapahtuu. Mutta ei kuitenkaan ole olemassa sitä yhtä ja ainoaa totuutta, miten pitäisi kaikkien harjoitella. Huipulle on noustu montaa kautta ja tullaan nousemaan jatkossakin. Ei esim. 190/66kg ja 165/80kg sällien harjoitusohjelma voi millään näyttää samalta eikä painotus
olla sama. Sen verta erillaiset ovat ottelutyylit jo ihan lähtökohtaisestikin. Molemmilla eri vahvuudet ja heikkoudet siis.
"Valmennusasiat eivät suinkaan ole pelkkiä mielipiteitä. Jos ne olisivat, niin kaikilta saleilta tulisi saman verran hyviä ottelijoita. Asioita voi kuitenkin tehdä enemmän tai vähemmän tehokkaasti ja tuloksia mitataan kilpailuissa"
Ei kukaan olekaan kyseenalaistanut seuranne menestystä ja valmennuksellista tasoa.
"Tarkkailtuani ottelijoidemme kehitystä olen vakuuttunut siitä, että meidän valmennuksemme (johon siis tietoni pääosin pohjaan) taso on Suomen mittapuulla erinomainen."
Tuo ojentaja vs. rinta... no kommentoidaan siihenkin. Jos pistää kyynräpää olkapään korkeudelle ja peukalon kiinni olkapäähän ja ojentaa siitä käden mahdollisimman räväkästi (kyynärnivelen ojennus eli ojentajan työ). Vertaa sitä tehoa siihen, että pistät käden osoittamaan suorana sivulle 90 asteen kulmassa ja mahdollisimma räväkästi siirrät sen osoittamaan suoraan eteen (olkavarren lähennys vaakatasossa eli rintalihan työ). Kumpaan saat enemmän tehoa? No se on aivan sama, tuosta jo huomaa, että molempien lihasten rooli lyödessä on oikeasti yksistään niin vähäinen, ettei harjoitustaan kannata muokata kummankaan yksittäisen voiman mukaan suuntaan tai toiseen. Jos ojentajat ovat lyödessä ne, jotka hapottavat eniten, voi vain miettiä meneekö lyönti työnnöksi lyönnin sijaan? Ja joka tapauksessa on lyötävä lisää, niin kauan, ettei ne ojentajat (tai mikään muukaan) hapottele vielä parin minuutin jälkeen.
Aivan tosi. Vielä sopii toivoa, että sillä tulevalla valmentajalla on aikaa ja mielenkiintoa antaa henkilökohtaisia ohjelmia jokaiselle alkeisryhmäläiselle kunnon kohottamiseen ja lajitreeniä tukevaan harjoitteluunkin vielä lajikohtaisten harjoitusten ja ohjeistusten lisäksi. Kovin monessa seurassa ei taida olla näin hyvin asiat.
"Unohdin mainita, että alkuperäisen kysyjän kannattaa kysyä neuvoa (tulevalta?) valmentajaltaan ja noudattaa niitä."
Ja vaikka sana "mielipide" ei tuossa kaikkein kuvaavin olekaan, pysyttäydyn alla olevassa kommentissani.
No, mielipide kysymyksiahän nää tieten on, toiselle sopii toinen ja kolmannelle ei sekään. Kultainen keskitie on jossain siellä välissä.
edit. Vielä tuohon. Jos otetaan kaksi samankokoista kaveria, joista toisella on pohja kestävyysjuoksusta ja toisella painonnostosta vaikka ny 65kg sällejä molemmat, kumman lajin hyödyt mielestäsi siirtyvät alkuun paremmin sinne potkiksen puolelle ilman sen kummepaa lajiharjoitusta? Kyllä mä uskosin että tuolla painonnostajalla on parempi fysiikka ajatellen potkistakin kuin tuolla maratoonarilla.
"Kun kyseessä on aloitteleva, vahva punttitaustainen kaveri, niin nopeusvoiman ja räjähtävyyden kehittäminen ei ole nyt ykkösasia. Ensinnäkin hänen on mahdotonta vielä saada ko. ominaisuuksia hyödynnettyä puutteellisen tekniikan takia."
edit2. ei helevata että tuli taas runoiltua pitkästi, huh huh... No pitää jättää jatkossa väliin, ettei tän ketjun luonne muutu tyhmien kysymysten kerhosta tyhmien kommenttien kerhoksi
