Aloitin mäkijuoksun, lyhyttä sprinttiä, lyhyt lepo ja uudestaan.
Olet alkanut kiivetä perse edellä puuhun. Ei noista intervalleista ole juuri hyötyä ennen kuin peruskunto on kohdillaan. Lisäksi sitä intervalliharjoittelua tulee jo sparratessa. Tarvitset peruskestävyyttä, joka on edellytys hyvälle nopeuskestävyydelle ja sitä sinulla ei ole jos aiempi treenaaminen on voimaharjoittelua.
Käytännössä peruskestävyys siis tarkoittaa sydämen ja keuhkojen tilavuutta, hiussuoniston määrää lihaksissa ja mitokondrioiden määrää lihassoluissa. Eli sen "koneiston" tehoa, joka vastaa energiantuotannosta lihaksissa. Tätä
ei voi kehittää kovilla intervalleilla vaan vain matalatehoisella pitkäkestoisella harjoittelulla, kuten rauhallinen tasavauhtinen lenkkeily.
Vasta kun peruskunto on saatu nostettua sille tasolle että esim. tunnin yhtämittainen juoksu ei pahemmin rasita, kannattaa alkaa tekemään intervalliharjoittelua.
Jos tekee pelkkää intervalliharjoittelua huonolla peruskunnolla, nopeuskestävyys nousee hiukan ja jää sitten tietylle tasolle eikä siitä nouse vaikka harjoittelua jatkaisi pitkäänkin. Lisäksi palautumiskyky erien välillä pysyy heikkona.
Oikea tapa on nostaa ensin peruskuntoa, joka kasvaa huomattavasti pidempään ja kohottaa jo itsessään nopeuskestävyyttä. Kun peruskuntoa on kehitetty järjestelmällisesti ainakin useita kuukausia tai vuosi, voidaan se jättää ylläpidolle ja alkaa parantaa nopeuskestävyyttä intervalliharjoittelulla.
Vertaan tätä usein autoihin, joissa intervalliharjoittelu on kuin moottorin virittämistä. 1-litrainen moottori ei ole kovin tehokas vaikka sitä virittäisi kuinka paljon. Peruskestävyysharjoittelulla taas vaihdetaan autoon 3 litran V6, jolloin tehot ovat jo vakiona hyvät. Sitten kun vielä virittää sen V6:n, voi lähteä ajamaan kilpaa.