Kädenvääntö


View: https://youtu.be/q9DMx5sPwiQ

Pohdintaa kuinka Genadi voisi Devonin voittaa.

Olen itse sitämieltä että Devon on selvä ennakkosuosikki ylivoimaiseen voittoon mahdollisuuksin 70/30.

Jos Devon ei voita ylivoimaisesti niin hän piiputtaa ja Genadi vie monipuolisuudellaan.

Perusteluina se että Devon on isompi kuin koskaan ja omien puheidensa mukaan vahvin koskaan, uskon nuo puheet täysin.

Genadi taas kärsi hauisvamman, josta ei ole täysin varmaa onko aivan täysin palautunut/edellisen herrojen kohtaamisen verrattavassa kunnossa, Devonilla taas monta vammatonta hyvää vuotta eikä tuosta MMT vs Genadi-matsista ihan älyttömiä johtopäätöksiä voi tehdä tulevan ottelun suhteen, vaikkakin hän hyvin laittoi kampoihin Monsterille.
 
Perehdyin treeneissä remmien saloihin. Tuntui yllättävän hyvältä. Ehkäpä vielä jonain päivänä vääntäessäni, tapahtuu niin epäurheilijamainen temppu että ote irtoaa.
Vaikka olen itse sitämieltä että eräällä lailla lipsauttelu on mennyt lajissa liiallisuuksiin, on tosiasia että ei kannata antaa tasoitusta vastustajalle.
 
Siinähän se taistelun tuoksinassa meni. Oli vissiin nii paljo adrenaliinia veressä että vasta jonkii aikaa matsin jälkeen huomasi jotain olevan pielessä 😅

Antamasi esimerkit osoittaa kyllä hienosti ettei tollanen ole välttämättä uran loppu. Aika näyttää 💪🏻
Adrenaliini on jytyä tavaraa, muistan aikoinaan kun kaverilla murtui jalka, mutta pystyi kuitenkin kävelemään kotiin ilman ongelmia.

Vasta seuraavana päivänä sattui niin maan perkeleesti.

Kody Merritt oli aika sälli kun kesken matsin katkesi kyynärvarresta luu mutta silti meni ja voitti erän sekä vielä seuraavankin.

View: https://youtu.be/hIqXg_2-Q4k
 
Posket kun pullottaa jo kaukaa takaapäin katsoessa, niin on kunnon bulkki kyseessä.

Saa nähdä onko pöydässä miten apua, läskikudos ei niin voimaa oikein tuota mutta pysyyhän siinä vankasti tasapainossa. Ehkä Devon halusi kokeilla jotain mitä ei aiemmin ole vielä kokeillut? En muista että olisi sikabulkkia ottanut, pihviähän on sitten tullut ajoittain enempi kyllä lisää.
Otti Brian Shawilta opit talteen, sai vinkkejä massanhankintaan kun se on ollut käsittääkseni hieman haastellista hälle.

Puhui hiljattain videolla Levanin kanssa että jos kohtaisi hänet vielä niin nostaisi painon 160 kiloon tjsp.
 

OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
Ei vissiin ole mitä käsitin haastattelusta Rayn kanssa. Kaikki yrittää saada sitä tekee perus punttia. Aika jäärä ollu ettei tee. Mutta sano että harkitsee.
Just jollain clipillä sano että ei aio perus punttia enää vaikka kaikki sitä sille työntää kun ensinnäkin on niin rikki jo olkapäät ja kaikki että penkkiä turha haaveilla ja jos aikoo 105kg ja raskaan välillä sahata niin mitään jalkoja tai selkää ei kannata kasvattaa. Katsonut vierestä koko uransa kuinka vahvat ja iso lihaksiset ukot ei pääse mihinkään lajissa niin kokee varmaan turhana hinkata perus punttia.

Onhan tuo vähän erikoista että kun äijä on luultavasti #2 koko planeetalla ja häviää kunnossa vain Levanille ja ehkä Vitalille niin porukka käskee sitä tekemään penkkiä, kyykkyä ja soutuja. Tokihan se painoa sais sillä vähän lisää muussakin muodossa kuin läskinä superia varten mutta onko sillä sitten mitään väliä penkkaako mies 120 vai 150, se voima on niin erilaista. Jaloista ei tarvi edes puhua kuinka turha niitä on painaa ja kuluttaa resursseja.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom