Kädenvääntö

No näinhän se yksinkertaisuudessaan menee 😃 toki näyttävän kisan järjestäminen vaatii enemmän mutta ton perustan ympärille sekin rakennetaan...tosin ei kisoissa ikinä ole katsomassa ollut kun vääntäjät ja Max muutama niiden kaveri 😃
Kessan baarin ja Ruutanan oluthuoneen kisoissa oli hyvinkin katsojia. Samoin Ratinassa tietysti jo paikan vilkkaudesta johtuen. Yllättävän monet jäivät seuraamaan kisaa ja ablodit raikuivat.
Mua henkilökohtaisesti kiinnostaa että minkälainen tilaus tällaiselle kisalle mikä olisi avoin kaikille edes olisi Suomessa?järjestetäänkö tällänen yhdelle kahdelle vai jopa kolmelle ihmiselle ketkä ei liitossa ole vai onko jossain useampi kymmenen kädenvääntö suuruutta piilossa joista emme tiedä mitään?
Ei sinne mitään ryntäystä tulis. 4-5 olis ollu mun arvioni mukaan tulossa. Tosi kovia ja sellasia jotka luulee olevansa kovia. Ja kilpailukiellossa ei heistä kukaan.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Pari vuotta sitten Ruutanassa oli haasteväännöissä Kurtti vastaan Salminen. Tuolloinkin minulle soitettiin liitosta, että Kurtti ei saa vääntää. Kurttihan väänsi ja voi sitä itkupotkuraivarien määrää liiton taholta. ;-)
 
Tämän tiedon mukaan mitä Pputkonen tuossa ilmaisi niin jos viime vuoden täysin sama osallistujalista Metagroup kisasta + 4-5 Pputkosen kisajaa lisää + Kurtti + Pynnönen (joka jo aiemmin lupasi osallistua) + Jotkun muut niin voisin väittää että Kyseessä olisi Suomen kovin kilpailu tasollisesti. Juvonen mikkiin + kisaan myös! niin miten joku voisi olla sitä mieltä että tää ei ole hyvä juttu. Toivon todella että Liiton tai toisten osapuolten henkilökemiat eivät ole syy tässä olla järjestämättä tämmöisiä kisoja. Onhan se varmasti hankalaa jos riitoja on ja se että joku on periaatteiden puolesta tämmöisiä kisoja vastaan esim. se että joku ei sit kuulu testauksen alle. Jos joku on periaatteesta tämmöisiä kisoja vastaan ei minusta edes voi sanoa että hän rakastaisi lajiaan jota harrastaa. Kyllä se on silloin sitä vastaan.
 
Jos mä nyt mitään tästä väittelystä olen ymmärtänyt, niin:

Liitto & liiton alaiset seurat (Nääsvääntö) eivät sinänsä ole tälläistä kisaa vastaan.

Mutta:

Liitto & liiton alaiset seurat (Nääsvääntö) eivät kuitenkaan tälläistä kisaa osallistu järjestämään.
 
Jaakoppi kyllä tuon varmasti kaikki ymmärtää. Kulissien takana ei vain ihmiset tiedä loppupelissä mikä siellä on takana. Riidoissa on paha puoli se että se helposti henkilöityy ja sitten se on vielä vaikeempaa. Siksi kirjoitinkin tuossa sen että tommoisen kisaillan osallistujat muodostaisivat Suomen kovimman kisatapahtuman tasollisesti niin jos siellä taustalla on kuitenkin henkilö/henkiöitä jotka esim kuuluvat seuraan/liittoon ja tahallisesti estävät tämän tapahtumista Pputkosta vastaan ovat mielestäni Engin Terzin sanoin "Enemy of the sport"
 
Ei nyt kovin jyrkästi kannata tuomita ja viholliseksi julistaa näillä perusteilla.

Jokainen toimii omien arvojensa rajoissa.

Tuskin kukaan väittää esimerkiksi Enginiä lajin viholliseksi kaiken sen jälkeen mitä mies tehny ja tekee yhä.

Mutta jopa Terzi vetäytyy sääntökirjojen taakse piiloon kun kysellään miksei esimerkiksi IFA vääntäjät saa osallistua tai muutamat yksilöt jotka on huonoissa väleissä waffin johtajien kanssa 🙄
 
Kenen oma arvo Suomessa olisi tollaista iltaa vastaan jossa olisi Suomen kovatasosin kilpailu ? oisin voinu tohon quotata vaikka jack nickholsonia mutta muistin ton lauseen mitä Terzi on sanonut. Sopi minusta tuohon. Ei sillä ole tekemistä mitä Terzi on historiassaan tehnyt. Ja Terzi on kyllä saanut aikaiseksi maailman parhaimman liiton jossa parhaat vääntää ja jonka FJM matseja sinäkin ootat innolla ja ostan lipun. Niinkuin muutkin täällä. Ei sillä ole merkitystä onko Terzi ihmisenä hyvä vai ei. Sen sijaan tuskin IFAn kädenvääntäjistä edes kukaan pääsisi noita karsintoja läpi niin kenet sinne pitäis muka sit laittaa vääntää. Kamil taitaa olla ainoa joka edes on päässyt sinne areenalle Ifan porukoista.
 
Edelleen korostan että nämä ovat periaate kysymyksiä.

Väännän rautalangasta esimerkin.

Kuvitelkaapa että asetetaan sääntö että kukaan jonka sukunimi on Muhonen ei saa osallistua kilpailuun koska ei ole tiedossa ketään sen nimistä joka olisi riittävän vahva pärjäämään. Olisiko typerää? Miksi se olisi typerää? Voitaisiinko samoja perusteluja typeryydestä soveltaa muihinkin tässä esillä oleviin tilanteisiin?

Jos ihan välttämättä haluat niin voit myös googlettaa nimet Plamen Dimitrov, Yordan Tsonev ja Svetan Gashevski. Hekään eivät saa Enginin kisoihin mennä.
 
Jaakoppi kyllä tuon varmasti kaikki ymmärtää. Kulissien takana ei vain ihmiset tiedä loppupelissä mikä siellä on takana. Riidoissa on paha puoli se että se helposti henkilöityy ja sitten se on vielä vaikeempaa. Siksi kirjoitinkin tuossa sen että tommoisen kisaillan osallistujat muodostaisivat Suomen kovimman kisatapahtuman tasollisesti niin jos siellä taustalla on kuitenkin henkilö/henkiöitä jotka esim kuuluvat seuraan/liittoon ja tahallisesti estävät tämän tapahtumista Pputkosta vastaan ovat mielestäni Engin Terzin sanoin "Enemy of the sport"
Kertokaa nyt kuka täällä riitelee ja tahallisesti estää asioita. Oliko se nyt tämä Mutikainen ja Mutikaisen omat linjaukset, jos on niin mihin tämä tieto perustuu? Istuuko Mutikainen portsarina kesäkuussa Ratinan ovella ja estämässä mahdollisten kädenvääntäjien sisäänpääsyn? Tämä kuvio ei oikeasti mulle aukea, luulen että Mutikaisella tai Mutikaisilla on ihan muutakin tekemistä kuin vahdata Ratinassa että kuka siellä tekee ja mitä.

Jos joku haluaa jotain järjestää niin järjestäkööt, mutta jos järjestäjä on liiton alainen, niin silloin mennään liiton säännöillä ja ohjeilla. Liitto itsessään ei estä, vaan se on yksilön harkittavissa pystyykö liiton sääntöihin sitoutumaan. Sääntörikkomuksista ja niiden seurauksista myös vastuu on aina yksilöllä. Kukaanhan ei pakota liiton toimintaan osallistumaan sehän on ihan vapaaehtoista sekin.

Jos nyt tällainen kaikille avoin kilpailu järjestetään niin ei siellä kukaan ole sitä estämässä, mutta se on sitten liiton alaisten henkilöiden omalla vastuulla varmistaa etteivät itse syyllisty toimintaan osallistuessa sääntörikkomuksiin. Liiton alaisen toimijan on hyvin hankala sääntöjen puitteissa järjestää kaikille avointa kilpailua, koska millä seura varmistaa ettei sellaisessa kilpailussa rikota SUEK yhteistoimintaa kieltävää sääntöä? Itsellä ei ainakaan ole intoa alkaa kaivamaan liittoon kuulumattomien osallistujien taustoja eri tahoilta viimeisen kuuden vuoden takaa. Yhteistoiminta pykälä kattaa kuitenkin virallisten kilpailu- ja toimitsijakieltojen lisäksi myös ne tapaukset joissa henkilö on rikosprosessissa, kurinpidollisessa menettelyssä tai ammatillisessa menettelyssä tuomittu ja todettu syylliksesti menettelyyn joka olisi katsottu dopingrikkomukseski mikäli henkilö olisi ollut säännöstön alainen tai henkilön on edellä mainituissa menettelyissä todettu harjoittaneet tällaista toimintaa.

Itse henkilökohtaisesti en myöskään näe mitään lisäarvoa sillä että vääntämään saadaan dopingaineita käyttäviä henkilöitä. Tietysti voi taustalla olla muukin syy miksi ei voi liiton sääntöihin sitoutua, mutta valitettavasti SUEK on näiden antidopingsääntöjen taustalla, ei liitto, eikä Mutikainen. Ja SUEK sääntöihin sitoutumisesta liittotasolla ei myöskään ole päättänyt liiton hallitus yksin tai Mutikainen yksin vaan päätös tehty kaikille liiton jäsenille avoinna olevassa vuosikokouksessa, eli te liiton jäsenet olette itse päättäneet että näihin SUEK sääntöihin liitto sitoutuu.

Olkaa hyvät tässä teille tämän päivän tärkeilyt.
 
Edelleen korostan että nämä ovat periaate kysymyksiä.

Väännän rautalangasta esimerkin.

Kuvitelkaapa että asetetaan sääntö että kukaan jonka sukunimi on Muhonen ei saa osallistua kilpailuun koska ei ole tiedossa ketään sen nimistä joka olisi riittävän vahva pärjäämään. Olisiko typerää? Miksi se olisi typerää? Voitaisiinko samoja perusteluja typeryydestä soveltaa muihinkin tässä esillä oleviin tilanteisiin?

Jos ihan välttämättä haluat niin voit myös googlettaa nimet Plamen Dimitrov, Yordan Tsonev ja Svetan Gashevski. Hekään eivät saa Enginin kisoihin mennä.
En mä ainakaan ymmärrä tota sun Muhonen nimi sääntö esimerkkiä. On varmasti paljon muitakin ketkä eivät pääse Engin Terzin järjestämiin iltoihin ? Mihin se keskustelussa edes liittyy ?
 
Kertokaa nyt kuka täällä riitelee ja tahallisesti estää asioita. Oliko se nyt tämä Mutikainen ja Mutikaisen omat linjaukset, jos on niin mihin tämä tieto perustuu? Istuuko Mutikainen portsarina kesäkuussa Ratinan ovella ja estämässä mahdollisten kädenvääntäjien sisäänpääsyn? Tämä kuvio ei oikeasti mulle aukea, luulen että Mutikaisella tai Mutikaisilla on ihan muutakin tekemistä kuin vahdata Ratinassa että kuka siellä tekee ja mitä.

Jos joku haluaa jotain järjestää niin järjestäkööt, mutta jos järjestäjä on liiton alainen, niin silloin mennään liiton säännöillä ja ohjeilla. Liitto itsessään ei estä, vaan se on yksilön harkittavissa pystyykö liiton sääntöihin sitoutumaan. Sääntörikkomuksista ja niiden seurauksista myös vastuu on aina yksilöllä. Kukaanhan ei pakota liiton toimintaan osallistumaan sehän on ihan vapaaehtoista sekin.

Jos nyt tällainen kaikille avoin kilpailu järjestetään niin ei siellä kukaan ole sitä estämässä, mutta se on sitten liiton alaisten henkilöiden omalla vastuulla varmistaa etteivät itse syyllisty toimintaan osallistuessa sääntörikkomuksiin. Liiton alaisen toimijan on hyvin hankala sääntöjen puitteissa järjestää kaikille avointa kilpailua, koska millä seura varmistaa ettei sellaisessa kilpailussa rikota SUEK yhteistoimintaa kieltävää sääntöä? Itsellä ei ainakaan ole intoa alkaa kaivamaan liittoon kuulumattomien osallistujien taustoja eri tahoilta viimeisen kuuden vuoden takaa. Yhteistoiminta pykälä kattaa kuitenkin virallisten kilpailu- ja toimitsijakieltojen lisäksi myös ne tapaukset joissa henkilö on rikosprosessissa, kurinpidollisessa menettelyssä tai ammatillisessa menettelyssä tuomittu ja todettu syylliksesti menettelyyn joka olisi katsottu dopingrikkomukseski mikäli henkilö olisi ollut säännöstön alainen tai henkilön on edellä mainituissa menettelyissä todettu harjoittaneet tällaista toimintaa.

Itse henkilökohtaisesti en myöskään näe mitään lisäarvoa sillä että vääntämään saadaan dopingaineita käyttäviä henkilöitä. Tietysti voi taustalla olla muukin syy miksi ei voi liiton sääntöihin sitoutua, mutta valitettavasti SUEK on näiden antidopingsääntöjen taustalla, ei liitto, eikä Mutikainen. Ja SUEK sääntöihin sitoutumisesta liittotasolla ei myöskään ole päättänyt liiton hallitus yksin tai Mutikainen yksin vaan päätös tehty kaikille liiton jäsenille avoinna olevassa vuosikokouksessa, eli te liiton jäsenet olette itse päättäneet että näihin SUEK sääntöihin liitto sitoutuu.

Olkaa hyvät tässä teille tämän päivän tärkeilyt.
Sun pitää varmaan ohjata tää sun kysymys sille kuka alunperin Mutikaisen nimen tähän keskusteluun toi. Josta sinulle vinkkinä annoin. Alunperin sinä tulit tänne puhumaan siitä kuinka nimimerkin takaa huudellaan kun ihmiset keskustelivat NIMIMERKEILLÄÄN siitä onko mahdollista että Mutikainen vetäisi omaa linjaa. Siksi kirjoitin tuossa MINUN mielipiteeni asiasta toivon ettei tämmöistä ole jos joku yrittää jotain järjestään niin siellä olisi jotain tausta estävää tekijää henkilökemioissa. Se että jos sä Siina olet sitämieltä että et näe lisäarvoa tapahtumalle niin se on sinun näkemyksesi asiaan. Täällä kyllä monet olisivat halunneet nähdä turnauksen jossa/johon osallistuu Suomen kovimmat kädenvääntäjät. Itse myös olisin halunnut nähdä.
 
Kaikkien mielipiteet on sallittuja ja yhtä tärkeitä, osa perustaa ne faktoihin ja osa tämän palstan antiin. On kyllä totta että mistäs sitä kukaan tietää millainen karvainen mörkö täällä kehtaa Siinan nimellä kirjoitella.
Nyt minulla alkaa olemaan kalpea aavistus siitä, kuka tuo nimimerkki Siina on. Voin tietysti olla väärässäkin...
 
En mä ainakaan ymmärrä tota sun Muhonen nimi sääntö esimerkkiä. On varmasti paljon muitakin ketkä eivät pääse Engin Terzin järjestämiin iltoihin ? Mihin se keskustelussa edes liittyy ?
No kokeillaas paksummalla langalla sitten.

Sinä, nimimerkki Megamass, pidät tärkeänä että joku on riittävän kovatasoinen kilpailija että hänen oikeuksillaan on mitään merkitystä.

Minun mielestäni taas kilpailijan tasolla ei ole merkitystä vaan osallistumisoikeus ratkaistaan muilla syillä.

Ja nämä asiat tuon esille siksi että pidät Enginiä sankarina ja Suomessa aktiivisesti toimivia henkilöitä vihollisina vaikka toiminnassa ei oikeastaan ole hirveästi eroa.
 
Mä pidän sankarina Enginiä ? Mitä sä höpötät. Missä olen ilmoittanut että pidän Suomen aktiivisesti toimivia henkilöitä vihollisina ?
 
Sun pitää varmaan ohjata tää sun kysymys sille kuka alunperin Mutikaisen nimen tähän keskusteluun toi. Josta sinulle vinkkinä annoin. Alunperin sinä tulit tänne puhumaan siitä kuinka nimimerkin takaa huudellaan kun ihmiset keskustelivat NIMIMERKEILLÄÄN siitä onko mahdollista että Mutikainen vetäisi omaa linjaa. Siksi kirjoitin tuossa MINUN mielipiteeni asiasta toivon ettei tämmöistä ole jos joku yrittää jotain järjestään niin siellä olisi jotain tausta estävää tekijää henkilökemioissa. Se että jos sä Siina olet sitämieltä että et näe lisäarvoa tapahtumalle niin se on sinun näkemyksesi asiaan. Täällä kyllä monet olisivat halunneet nähdä turnauksen jossa/johon osallistuu Suomen kovimmat kädenvääntäjät. Itse myös olisin halunnut nähdä.
Osa kehtaa käyttää nimimerkkinä ihan omaa nimeään osa ei. ❤️ Itsehän en ole nimimerkinkään takaa keskusteluun tuonut kenenkään muun nimiä kuin omani.
 
Se että joku kilpailee adt:n alaisuudessa, ei tarkoita sitä, että hän olisi puhdas. Se tarkoittaa sitä ,että hän ei ole jäänyt kiinni. Jos on varaa doubata lääkärin valvonnassa ja käyttää peiteaineita, kiinnijäämisen riski on hyvin pieni. Peiteaineet tosin melko kalliita. Yhden olympiatason kisaajan kertoman mukaan 600 euroa per viikko. Tämä viesti aiheuttaa hyökkäyksen "puhtaiden" taholta mutta mitä sitten. Näissä hupiokkolajeissa on kuitenkin useimmissa mahdollista kilpailla sekä testatulla puolella, että testaamattomalla puolella. Siksi olen sitä mieltä, että on järjetöntä doubata testatulla puolella.
 
Back
Ylös Bottom