- Liittynyt
- 2.2.2004
- Viestejä
- 49
Siinä vaiheessa, kun jûdôkan kilpaura on aktiivisimmillaan, on vyöarvo varmaankin tavallisesti jossain 2.kyû-1 dan välillä. Aika 1 danista 2 daniin on melko pitkä, puhutaan vuosista. Siinä ajassa ehtii vanhenemaan aika pahasti, ja se taas hillitsee ottelemista. Vaikka miten tekniikkalajista olisi kyse, niin faktahan se on että nopeus ja voima ovat usein paljon olennaisempia kuin tekniikka. Vanhemmalla harrastajalla nopeus ja voima alkavat heikentyä suhteessa 5-10 vuotta nuorempiin, 6 kertaa viikossa treenaaviin aktiivikilpailijoihin. Ei välttämättä kannata edes yrittää lähteä vääntämään kisoihin joissa jää nuorempien jalkoihin.
Jos puhutaan 3 danista tai siitä ylös niin ikäasia sen kun vaan tulee olennaisemmaksi, etenkin Suomessa jossa noiden korkeampien danien saamista vitkutetaan todella pitkään verrattuna moneen muuhun maahan - Japani mukaan lukien.
Huippukilpajûdôka on useimmiten varmaankin 1 dan juuri siksi että kilpailupisteillä etenee tavallista harrastajaa nopeammin, vaikkei lajista muutoin perillä olisikaan. Siis vaikka nyt sattuisi osaamaan vain ne kolme kisatekniikkaa pirun hyvin ja muut olisivat sitten ... ööh ... oliko niitä nyt muita? No, kärjistys, mutta kuitenkin.
Kun mennään 3 daniin ja siitä ylös, on jo Suomessakin pitkälti kyse kunnia-arvoista ja tunnustuksista. On ansioita lajin parissa. Olympiamitalin voivat varmasti olla sellainen, mutta niin voivat olla myös 30 vuoden opetuskokemus, pitkäaikainen liiton hallintoon osallistuminen tms. Tänne saakka enää valitettavan harva aktiivikilpailija jaksaa, koska kun se ikä alkaa tulla päälle ja kisailu jää pois, tippuu moni kilpaharrastaja pois lajin piiristä. Osa onneksi löytää valmennus- ja ohjauspuolelta kiinnostavaa jatkoa.
Jos puhutaan 3 danista tai siitä ylös niin ikäasia sen kun vaan tulee olennaisemmaksi, etenkin Suomessa jossa noiden korkeampien danien saamista vitkutetaan todella pitkään verrattuna moneen muuhun maahan - Japani mukaan lukien.
Huippukilpajûdôka on useimmiten varmaankin 1 dan juuri siksi että kilpailupisteillä etenee tavallista harrastajaa nopeammin, vaikkei lajista muutoin perillä olisikaan. Siis vaikka nyt sattuisi osaamaan vain ne kolme kisatekniikkaa pirun hyvin ja muut olisivat sitten ... ööh ... oliko niitä nyt muita? No, kärjistys, mutta kuitenkin.
Kun mennään 3 daniin ja siitä ylös, on jo Suomessakin pitkälti kyse kunnia-arvoista ja tunnustuksista. On ansioita lajin parissa. Olympiamitalin voivat varmasti olla sellainen, mutta niin voivat olla myös 30 vuoden opetuskokemus, pitkäaikainen liiton hallintoon osallistuminen tms. Tänne saakka enää valitettavan harva aktiivikilpailija jaksaa, koska kun se ikä alkaa tulla päälle ja kisailu jää pois, tippuu moni kilpaharrastaja pois lajin piiristä. Osa onneksi löytää valmennus- ja ohjauspuolelta kiinnostavaa jatkoa.