Tassa mielipiteitani yliopistoista. Lukukausimaksujen hyva puoli on ajaa opiskelijoita opiskelemaan aloja, joilta on realistinen mahdollisuus tyollistya. Maksun ei tarvitsisi olla kovin suuri ja tuon voisi myos jarjestaa mallilla, jossa valmistumalla tavoiteajassa saataisiin maksut anteeksi. Maksut pitaisi myos hoitaa valtion takaamalla lainalla. Omassa yliopistossani (yksityinen ns. ivy league -koulu) kaytannossa vain rikkaat maksavat lukukausimaksuja, "koyhat" saavat lukukausimaksut kattavan stipendin ja opiskelupaikan menettaa, jos ei parjaa. Opettajana minun pitaa viikottain seurata kotitehtavissa/valikokeissa opiskelijoiden menestysta ja jos joku ei tee vaadittua tyota, kuuluu tasta lahettaa opiskelijalle varoitus, joka menee niin opiskelijalle kuin tiedekunnan opinto-ohjaajille. Tama kertoo opiskelijalle, etta hanen suoritustasonsa on alle kurssin keskiarvon tai kurssin odotusten, jolloin jaa aikaa ottaa itseaan niskasta kiinni. Jos keskiarvo kaksi lukukautta putkeen tippuu liian alas annetaan opiskelijalle kenkaa. Yllattavaa kylla tama jarjestelma motivoi ihmeellisti yrittamaan.
Suomessa laitosten pitaisi alkaa pitaa nakyvilla opiskelijavalinnan nettisivujen yhteydessa tilastoja, jossa lukee valmistuneiden keski- ja mediaanipalkka 2 vuotta, 5 vuotta ja 10 vuotta valmistumisen jalkeen. Tuon seuranta ei ole mikaan kovin mahdoton haaste kunhan yliopistot vain lahtisivat alumnitoimintaa kehittamaan ja yrittaisivat pitaa huolta siita, etta heilla on jokaisen valmistuneen sahkopostiosoitteet rekisterissa. Varmasti monet laitokset eivat tata haluaisi tehda, mutta tuon voi lainsaadannon kautta pakottaa. Nyt laitosten sivuilla ei tarvitse pitaa opiskelijavalintainfon yhteydessa muuta kuin korulauseita ja joitain esimerkkeja siita minne joku sattumalta on paassyt toihin.
Mita tulee opiskelun maaraan, niin omasta mielestani Suomessa opiskelijat ovat paaosin hyvin laiskoja. Tyota paiskitaan omassa koulussani aivan eri tahtiin ja kurssien vaatimustaso on aivan eri tasolla. Taalla viikottain jakamani kotitehtavamaara on suurempi kuin mita Suomessa jakaisin kuukauden aikana Helsingin yliopistolla. Kuitenkaan taalla harvemmin valitetaan siita, etta tehtavia on liikaa ja kaytannossa jokainen kurssin opiskelija tekee kaikki tehtavat. Suomessa oli tyypillista, etta kurssin opiskelijoista puolet eivat tehneet kaytannossa mitaan tehtavia ja harva teki kaikki, vaikka vaadittu tyomaara on murto-osa siita mita taalla. Ero taalla on siina, etta taalla tehdaan niin monta tehtavaa kuin kyetaan ja sen jalkeen tullaan vastaanotolle kyselemaan tarkentavia kysymyksia aiheista joita ei ymmarretty kunnes kaikki tehtavat on tehty. Suomessa vastaanotolle ei tule koskaan ketaan ja vaikeiden asioiden kohdalla annetaan mielummin periksi kuin taistellaan hampaat irvessa kunnes on ymmartanyt.
Olen sita mielta, etta laake tahan on supistaa sisaanottoa selkeasti. Jos rehellisesti myos pidettaisiin tilastoja tyollistymisesta, niin nahtaisiin kuinka moni sielta laitokselta oikeasti tyollistyy ja sisaanottoa kuuluisi rukata alaspain kunnes sisaanoton maara vastaa kunnolla tyollistyneiden maaraa. Nyt laitoksilla on liikaa ns. tyhmia ja lahjattomia opiskelijoita, jotka flegmaattisuudella tartuttavat muihin saman saamattomuuden. Samalla pitaisi kurssikohtaisesti myos maaritella opettajille standardit, jotka jokaisen kurssin ottaneen pitaisi osata, jotta hyvalla omatunnolla voisi paastaa opiskelijan hyvaksytysti kurssista lapi. Tuo pakottaisi opiskelijat opiskelemaan kun alhainen yleinen suoritustaso tentissa ei pakottaisi opettajaa paastamaan armosta muutaman lapi, kun muuten hylkaysprosentti tentissa olisi luokkaa 90%. Tama tosin vaatii myos yliopistorahoituksen muuttamisen sellaiseksi, etta valmistuneiden lukumaaralla ei ole mitaan merkitysta laitosten rahoituksessa. Samalla yritykset voisivat edes jotenkin luottaa siihen (erityisesti tekniikan aloilla), etta opiskelija osaa jotenkin alansa perusteet.
