PTVGYM Jooel Vatanen

Tulkitsinko nyt keskustelua oikein, että autoiluvalinnoillaan yksi ihminen ei voi vaikuttaa mihikään mutta käyttämällä applen tuotteita voi?
Et tulkinnut oikein. Mä annoin pointin, että jos kerran ollaan valmiita tuomitsemaan muut, niin pare sitten tehdä itse asian eteen jotain, mutta kuten osoitin, selitykset alkaa kun ite pitäis asian eteen tehdä jotain.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Suomalaisten osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on tosiaan noin 0,14%. Samaan aikaan Suomen osuus maailman väestöstä on 0,07%, eli henkeä kohden päästöt on noin tuplat verrattuna maailman keskiarvoon. Kylmän ilmanalan teollisuusmaalta tämä ei tietenkään ole suuri ihme.

Tuo Suomen pienuus on joka tapauksessa vähän huono argumentti siksi, että voidaanhan koko maailma jakaa 5 miljoonan ihmisen blokkeihin ja todeta, että juuri näiden 5 miljoonan tekemisillä ei ole mitään väliä, joten kenenkään ei kannata tehdä mitään.

Mitäpä väliä on vaikka Michiganin, Berliinin, Tanskan, Soulin, Armenian, Koben, Liettuan, Hongkongin, Pietarin, Irlannin, Chicagon, Johannesburgin, Delhin, Sydneyn, Ottawan, Botswanan tai Norjan päästöillä? Nekin ovat kaikki yksittäin laskettuna aivan murto-osa maailman koko päästöistä, joten turha niillekään on tehdä mitään. Eihän se homma näin toimi.
"Suomen pienuus" argumentti perustuu siihen, että valtion johtajien eli hallituksen päätöksillä on suurin vaikutus valtion päästöihin. Näin ollen on järkevämpää yrittää yhden suuren valtion hallituksen ajamaan alas päästöjään, kuten Kiinan tai USA:n, verrattuna 30 pienemmän Suomen kokoisen valtion. Tutkijoiden mukaan valtion suuruus ei vaikuta sen sisällä tehtäviin muutoksiin, vaan eniten raha: enemmän ihmisiä tekemässä töitä, eli nopeammin tulosta.

Ajastusleikkinä: Veneen pohjassa on monta reikää, ja samalla vene täyttyy vedestä. Reiät ovat eri kokoisia. Peitätkö ensimmäisenä suurimman reiän, jolloin vene täyttyy hitaammin, vai pienet reiät jolloin vene ehtii upota?
 
Nyt on kyllä vertailut ja matematiikat vedetty oman maun mukaan. Suomessa mitään reikiä ole
Tää maa sitoo muidenkin maiden hiilidioksidipäästöjä ja jos lämpötila nousee niin hiilidioksidia tehokkaammin sitova aika peräti lisääntyy kun kasvukausi ja ala laajenee.
 
Apple on samalla syntisin siinä että laitteista tehdään ihan mahdottomia korjata, eivätkä kaikkea korjaa vaikka maksaisit omasta taskusta.

Nyt sitten käsi pystyyn kaikki Android käyttäjät, jotka ovat joskus korjauttaneet joitain osia puhelimistaan? Poislukien näytön korjaus, kun sen korjaus on tähän asti onnistunut iphonellakin. Jää nimittäin määrä aika mitättömäksi. Itse ainakin ostan uuden puhelimen, jos joku osa hajoaa. Korjauskustannukset on Androideillakin ihan hävyttömiä.
 
Näyttöjä ja akkuja oon vaihtanu molempiin, 6S oli varmasti kaikista helpoin korjattava. Kaikki puhelimet on nykyään yhdenlaisia mutta muut Applen vehkeet pukkaa olemaan hankalia. Noita keissejähän on netti täynnä. Apple on kyllä muutenkin vähän vittumainen firma mutta kun iPhone on (minulle) paras vaihtoehto niin ostan sitten sen.
 
Nyt sitten käsi pystyyn kaikki Android käyttäjät, jotka ovat joskus korjauttaneet joitain osia puhelimistaan? Poislukien näytön korjaus, kun sen korjaus on tähän asti onnistunut iphonellakin. Jää nimittäin määrä aika mitättömäksi. Itse ainakin ostan uuden puhelimen, jos joku osa hajoaa. Korjauskustannukset on Androideillakin ihan hävyttömiä.
Usb liitännän vaihtanut muutamaan kertaan itse jos se lasketaan. Montaa euroa ei maksanut.
 
Nyt on kyllä vertailut ja matematiikat vedetty oman maun mukaan. Suomessa mitään reikiä ole
Tää maa sitoo muidenkin maiden hiilidioksidipäästöjä ja jos lämpötila nousee niin hiilidioksidia tehokkaammin sitova aika peräti lisääntyy kun kasvukausi ja ala laajenee.
Ei ole oman maun mukaan vedetty. Suomen nettohiilidioksidipäästöt eivät ole negatiiviset, eli Suomi kuuluu ilmaston saastuttajiin. Kaiva todisteet väitteellesi? Muutenhan keskustelu olisi aivan erilaista Suomen kohdalla. Vai onko kaikki vihervassareiden totuuden vääristelyä? Ei ole.

Suomen hiilidioksidipäästöt vuonna 2014 olivat noin 47.7 K (#57) ja Kiinan noin 9.83 M (#1). Kiinan päästöt jaettuna Suomen päästöt: 9.83M / 47.7 K = noin 200. Eli Kiinan päästöt meinaa 200 Suomen valtiota. Tarkoituksena oli vain havainnollistaa "Suomen pienuus" argumenttia.

Lähteeni linkki, josta näkee myös päästöjen yksikön: https://www.gapminder.org/tools/#$s...l;;;&ui$presentation:true;&chart-type=barrank
 
Kiinan päästöistä muuten huomattava osuus tulee teollisuudesta, joka tuottaa tavaroita, joiden loppukäyttäjä on suomalainen tai muu länsimaalainen henkilö. Jos Kiina lopettaa niiden tuotannon, ne pitää tuottaa länsimaissa, mikä lisää länsimaiden päästöjä...

Toinen asia on se, että Suomen päästövähennykset eivät kai millään tavoin estä Kiinaa tekemästä päästövähennyksiä. Tavoite lienee se, että molemmat vähentäisivät päästöjä osaltaan.
 
@AndyS
Valtioilla on resurssit ja taidot, muuttaa energiantuotanto uusiutumattomista lähteistä uusiutuviin. Kysymys on vain, milloin tämä tapahtuu. Ihmiset ovat kuin Juudas, vasta kun ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät niin sitten vasta ryhdytään toimiin. Ilmastonmuutoksen kannalta se on ongelmallista. Kun muualla maailmassa ruuantuotanto, kuivuus ja puhtaan veden riittämättömyys iskee, Suomessa nämä asiat vain parantuvat lämpötilan noustessa. Sitten vasta suomalaisten mieli muuttuu, kun miljoonia ihmisiä pyrkii Pohjoismaihin.
 
Tuo lentamisen jalanjalki on aina tapetilla kun jengi haluaa elaa vihreasti. Mutta se on kuin tippa meressa. Esim. taman artikkelin mukaan 2.5% maapallon paastoista:

Kannattaa muistaa myos se etta lentamista ei voi lopettaa noin vain koska lentokoneissa on paljon rahtia jne. Jos kaikki turistilennot loppuisi niin ehka paastoja saataisi alas 1%, hip hurraa.

Eikohan tuo lentamisen kritisointi ole enimmakseen kateellisten ininaa niita vastaan joilla on raha matkustaa. Esim. lehmien pierut ei vaan herata samalla tavalla tunteita.
 
Eikö tuo kuitenkin henkilökohtaisella tasolla ole melko suuri osa päästöistä, jos oletetaan vaikka yksi matka thaimaahan vuodessa? Nämä samat lentäjät, osa mm. vihreiden poliitikkoja, kun kritisoivat ihmisiä lihansyönnistä ym. jonka vaikutus on samaa suuruusluokkaa.
 
Ajastusleikkinä: Veneen pohjassa on monta reikää, ja samalla vene täyttyy vedestä. Reiät ovat eri kokoisia. Peitätkö ensimmäisenä suurimman reiän, jolloin vene täyttyy hitaammin, vai pienet reiät jolloin vene ehtii upota?
Kaikki reiät ois hyvä peittää. Vaikka isoja reikiä ei pystyisikään heti peittämään, ni kyl ne pienet silloin kannattaa peittää silti. Niitä pieniä reikiä on kuitenkin ihan vitun monta.
 
Eiköhän tuo ole päivänselvä asia että kaikki mutta nyt kuitenkin kysyttiin että mikä ensin?
Ihan validi kysymys silleen. Todellisuudessahan meillä on helvetisti pieniä reikiä (7,8 miljardia), jotka pystytään aika vähäisellä yksilötason panostuksella peittämään. Jos vaikka aletaan tilkitsemään niitä näin alkuun ja sitten siinä samalla pyritään isommalla tiimillä paikkailemaan niitä isompia reikiä.

Mistä tulee se oletus, ettei näitä asioita voida tehdä samanaikaisesti? Entä se, että pienet reiät ovat merkityksettömiä, jos meillä on isompia?
 
Ymmärrän sun pointin.

Halusin vain viilata pilkkua kun kysyttiin "joko tai" eikä vaihtoehdoksi käy "entäpä jos" 😁
 
Ihan validi kysymys silleen. Todellisuudessahan meillä on helvetisti pieniä reikiä (7,8 miljardia), jotka pystytään aika vähäisellä yksilötason panostuksella peittämään. Jos vaikka aletaan tilkitsemään niitä näin alkuun ja sitten siinä samalla pyritään isommalla tiimillä paikkailemaan niitä isompia reikiä.

Mistä tulee se oletus, ettei näitä asioita voida tehdä samanaikaisesti? Entä se, että pienet reiät ovat merkityksettömiä, jos meillä on isompia?
Molempia reikiä on hyvä ja pitääkin paikata saman aikaisesti. Kaikki on aina kotiopäin.

Ilmastonmuutoksen todellinen torjuminen pitäisi käynnistyä ennen vuotta 2025, eli vähän on aikaa jäljellä, jotta päästään alle 2 °C maapallon keskimääräisen lämpötilan nousun ja vältytään sen aiheuttamien radikaaleilta seurauksista. Tämä on tavoite.

Ajatusleikki oli erittäin yksinkertaistettu, joka perustuu siihen, että saavutettaisiin edellisessä kappaleessa ilmenevä asia. Oletuksena on, että pienien reikien paikkaaminen on merkityksetöntä, jos isoja reikiä ei paikata. Isot reiät, lähinnä Kiina ja USA, mitkä eivät ole mukana himokkaassa ilmastonmuutoksen torjumisessa: Trump aikoinaan irtautui Ranskan ilmastosopimuksessa ja Kiina on siinä mukana diilillä, että saa kasvattaa päästöjään vuoteen 2050. Afrikankin päästöt lähtevät kiihtyvään kasvuun, kun saavat pian teollisuuden käyntiin. Ei niitä kiinnosta päästöt, Kuhan saavat samanlaisen elintason kuin länsimaalaisilla.
 
Mun mielestä semmone talvi ois hyvä ettei tarttis vaihtaa renkaita, bensavero alas ja koneet täysille että tarkenee
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom