Huumausaineet, laillistaminen, kieltolaki, what?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Franss
  • Aloitettu Aloitettu
LazyJ sanoi:
Kyllä minunkin mielestä terveet elintavat, urheilu, hyvät unet jne ovat parasta mt-ongelmien hoitoa, mutta ei se vaan kaikille toimi, eikä kaikista siihen ole.
Click to expand...

Itsekin aika pitkään uskoin, että elämässä ei ole ongelmia, jotka eivät ratkeaisi kyykkäämällä. Yksinkertaistaen voisi ajatella, ok fyysinen kunto = parempi mielenterveys, kuin huono fyysinen kunto. Mutta jos tämä olisi näin yksinkertaista, niin kaikilla toimivan fysiikan omaavilla pitäisi automaattisesti myös pään toimia, eikä näin ilmiselvästi ole. Jälkeenpäin ajateltuna itsellenikin salitreeni oli ensisijaisesti epätoivoinen yritys kompensoida puuttuvaa mielenterveyttä ja vakavia tunne-elämän häiriöitä. Yllättävän kauan tämä "ratkaisu" toimikin, ihmisellä kun on aika pitkälle kehittynyt kyky itsepetokseen.

Ongelma on minun nähdäkseni liian monimutkainen, jotta mitään patenttiratkaisua voisi esittää. Totta kai on parempi elää kohtuudella, mutta joillain ihmisillä se rajoitin ei vaan toimi. Luultavasti kaikesta huolimatta treeni oli munkin kohdalla parempi pakokeino, kuin esim. alkoholi, jota ehdin jo kokeilla n. 5v ajan viikonloppu-koomadokauksen muodossa ennen treenin aloittamista.

Eli tän tarinan voisi pukea myös muotoon, "sali pelasti minut alkoholilta", paitsi että nyt kun sali on jäänyt, niin ne kaikki vanhat möröt, jotka luulin voittaneeni, ovat tulleet takaisin.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
SivariKing sanoi:
Itsekin aika pitkään uskoin, että elämässä ei ole ongelmia, jotka eivät ratkeaisi kyykkäämällä. Yksinkertaistaen voisi ajatella, ok fyysinen kunto = parempi mielenterveys, kuin huono fyysinen kunto. Mutta jos tämä olisi näin yksinkertaista, niin kaikilla toimivan fysiikan omaavilla pitäisi automaattisesti myös pään toimia, eikä näin ilmiselvästi ole. Jälkeenpäin ajateltuna itsellenikin salitreeni oli ensisijaisesti epätoivoinen yritys kompensoida puuttuvaa mielenterveyttä ja vakavia tunne-elämän häiriöitä. Yllättävän kauan tämä "ratkaisu" toimikin, ihmisellä kun on aika pitkälle kehittynyt kyky itsepetokseen.

Ongelma on minun nähdäkseni liian monimutkainen, jotta mitään patenttiratkaisua voisi esittää. Totta kai on parempi elää kohtuudella, mutta joillain ihmisillä se rajoitin ei vaan toimi. Luultavasti kaikesta huolimatta treeni oli munkin kohdalla parempi pakokeino, kuin esim. alkoholi, jota ehdin jo kokeilla n. 5v ajan viikonloppu-koomadokauksen muodossa ennen treenin aloittamista.

Eli tän tarinan voisi pukea myös muotoon, "sali pelasti minut alkoholilta", paitsi että nyt kun sali on jäänyt, niin ne kaikki vanhat möröt, jotka luulin voittaneeni, ovat tulleet takaisin.
Click to expand...
Terapia saattaisi olla toimiva ratkaisu?
 
Cuntslinger sanoi:
Yks noista oli parhaita kavereita, jonka elämään ei päihteet liittyny yhtään mitenkään. Sit vähän masentu, ahistu ties mistä, eristäyty himaansa, & poltteli vaan YHEN kesän pössyä joka päivä. Pelkällä luonnontuotteella tuhos ittensä täysin. Toi ihminen kommunikoi ton jäljiltä, vähän ku joku muistisairas vanhus.
Click to expand...

Tämä kuulostaa vähän omalta edesmenneeltä broidilta, paitsi että hänen ( ja rehellisesti sanoen myös mun ) kohdalla eristäytyminen ja masentuminen oli pitkä prosessi, joka alkoi luultavasti jo varhaislapsuudessa. Niin, ja päihde oli alkoholi, ei kannabis. Mutta jos rasitteena on kolmanteen polveen saakka padotut tunteet ja traumat, joille ei ole olemassa sanoja, niin herkkä lapsi aistii silti, että jotain on pielessä.

Yleensä aikuiseksi saakka ehdittyään ne tunteet ovat jo ehtineet hämärtyä ja puuroutua sekavaksi massaksi, jossa kaikki häpeät, pelot, ahdistus ja viha ovat yhtenä klönttinä. Tämän kanssa ihminen jaksaa selviytyä jonkun aikaa, kunnes yleensä joku ulkoinen kriisi vähän sotkee pakkaa, jolloin tunteiden korttitalo sortuu kerralla niskaan. Apua haetaan sitten esim. päihteistä, jotka ehkä toimivat taas vähän aikaa. Mutta aiheuttavat lisää ongelmia, jolloin noidankehä alkaa pyöriä.
 
SmiStu sanoi:
Terapia saattaisi olla toimiva ratkaisu?
Click to expand...

Olen käynyt kelan tukeman 3 vuoden psykoterapian 2013-2015. Oli ehdottomasti sen arvoista, mutta terapian loputtua tunteet palasivat nopeasti vanhoille radoille. Terapian aikana tapahtuneet oivallukset jäivät siis älylliselle tasolle, mikä on mulle tyypillistä, pystyn rationalisoimaan ja veivaamaan juttuja ajatuksen tasolla kyllästymiseen saakka. Ilman että mikään muuttuu tunnetasolla. Siinä mielessä sali ei mennyt täysin hukkaan omalla kohdalla, konkreettinen fyysinen tekeminen vaikuttaa välillisesti myös tunnetasolla enemmän, kuin pelkkä abstrakti ajattelu. Mutta salilla opin hyödyntämään koko tunnepaletista vain muutamaa perustunnetta, eli lähinnä vihaa ja agressiota, joiden avulla pystyin hetkellisesti voittamaan rautoja kohtaan tuntemani pelon.

Tuota ei ehkä silti pitäisi vähätellä, ennen salia pystyin kokemaan noita "negatiivisia" tunteita pelkästään kännissä, joten parempi vaihtoehto oli tuntea ne selvinpäin. Mutta tietenkin salista muodostui myös pakopaikka ja addiktio, niinkuin kaikesta muodostuu ihmiselle, joka ei ole sinut itsensä kanssa. Hassu juttu muuten, nyt kun olen 40v, ja joka toinen mesta kropasta hajalla, niin salille ei oikein viitsi mennä ryskäämään. Mutta jotain tuntuu silti puuttuvan elämästä, varmaan juuri ne omat, aidot tunteet. Viha ja agressiokin usein "peittävät" muita tunteita, kuten esim. surua, hylätyksi tulemisen pelkoa ja häpeää. Terapiasta huolimatta nämä tunteet ovat jokaisen "omia", kukaan ei voi ottaa niitä pois, mutta tukena voi olla, mikä on hyvän terapeutin rooli myös.
 
Tuohon aiempaan videoon liittyen, itselläni ei nuuskankäyttöön vaikuta kieltolaki millään tavalla (helposti ja laillisesti saatavilla) mutta silti käytän useimmiten vahvinta mahdollista.
 
SivariKing sanoi:
Viha ja agressiokin usein "peittävät" muita tunteita, kuten esim. surua, hylätyksi tulemisen pelkoa ja häpeää.
Click to expand...
Tämä on juuri noin ja se alkaa jo lapsuudesta. Terapiassa tärkeää on oikeanlainen terapeutti jonka kanssa homma toimii. Se on myös ns. taivaanlahja, jos löytää sellaisen kumppanin/ystävän vierelleen jonka kanssa pystyy terapioimaan. Itselläni näin on ja kaikesta pystyy avoimesti puhumaan heidän kanssaan. Olen myös esim. työkavereissa huomannut, että monella on tarvetta purkaa tuntemuksiaan jollekin ihmiselle. Onkin mukavaa jos saa toisen luottamuksen ja ja siinä samalla taas uuden terapiaihmisen itselleen.
 
SmiStu sanoi:
Tämä on juuri noin ja se alkaa jo lapsuudesta. Terapiassa tärkeää on oikeanlainen terapeutti jonka kanssa homma toimii. Se on myös ns. taivaanlahja, jos löytää sellaisen kumppanin/ystävän vierelleen jonka kanssa pystyy terapioimaan. Itselläni näin on ja kaikesta pystyy avoimesti puhumaan heidän kanssaan. Olen myös esim. työkavereissa huomannut, että monella on tarvetta purkaa tuntemuksiaan jollekin ihmiselle. Onkin mukavaa jos saa toisen luottamuksen ja ja siinä samalla taas uuden terapiaihmisen itselleen.
Click to expand...

Kyllä, mulla itseasiassa kävi hyvä tuuri terapeutin suhteen. Löysin terapeutin, joka kykeni antamaan mulle kokemuksen siitä, minkälaista olisi lapsena ollut, jos mutsi ei olisi ollut masentunut ja traumatisoitunut suhteessa edelliseen kumppaniinsa ( joka oli siis mun faija ). Mutta toisaalta toi kokemus herätti mussa myös paljon vihaa ja katkeruutta vanhempia kohtaan ( jota en ollut aikaisemmin uskaltanut tuntea hylkäämisen pelossa ), kun tajusin mitä mä olin menettänyt.

Jäin pahasti jumiin näihin tunteisiin, mutta viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että mä olen alkanut saamaan tarpeekseni tästä uhriutumisesta. Silloin kun vielä treenasi, niin ainakin sen katkeruuden pystyi purkamaan johonkin, nyt se lähinnä syö muo sisältä päin. Mutta ehkä sekin pitää kokea, mä taidan olla vaan aika hidas oppimaan.. Kiitos vastauksesta!
 
SivariKing sanoi:
Kyllä, mulla itseasiassa kävi hyvä tuuri terapeutin suhteen. Löysin terapeutin, joka kykeni antamaan mulle kokemuksen siitä, minkälaista olisi lapsena ollut, jos mutsi ei olisi ollut masentunut ja traumatisoitunut suhteessa edelliseen kumppaniinsa ( joka oli siis mun faija ). Mutta toisaalta toi kokemus herätti mussa myös paljon vihaa ja katkeruutta vanhempia kohtaan ( jota en ollut aikaisemmin uskaltanut tuntea hylkäämisen pelossa ), kun tajusin mitä mä olin menettänyt.

Jäin pahasti jumiin näihin tunteisiin, mutta viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että mä olen alkanut saamaan tarpeekseni tästä uhriutumisesta. Silloin kun vielä treenasi, niin ainakin sen katkeruuden pystyi purkamaan johonkin, nyt se lähinnä syö muo sisältä päin. Mutta ehkä sekin pitää kokea, mä taidan olla vaan aika hidas oppimaan.. Kiitos vastauksesta!
Click to expand...
Itsellä helpotti asiat paljon kun sisäistin, että omien vanhempien käytös ja teot on johtunut päihderiippuvuudesta. Silloin pystyy erottelemaan niiden käytöksestä ne riippuvuuden aiheuttamat teot, jotka olivat vahingollisia muita kohtaan ja huomaamaan, että pohjimmiltaan he olivat ihan jees ihmisiä, mutta riippuvuus teki heistä vittumaisia, epäluotettavia jne...

Tärkeintä on ollut ymmärtää, että vika ei ole ole ollut itsessä.

Kyllä se siitä helpottaa, kun riittävästi keskustelee ja muistaa, että päihteet saattaa helpottaa, mutta vain hetkellisesti. Eli niistä ei aikuistenoikeasti ole apua. Enemmän apua/tukea uskoisin olevan toiminnallisuudesta, eli juurikin esim. salista, liikunnasta yleensä ja mielekkäistä harrastuksista, joissa pystyy tuulettumaan. Eristäytyminen saa asiat vain pyörimään enemmän päässä.
 
Cuntslinger sanoi:
Oon tietenki vain yksi ihminen. Pilveä varsinki silti monet vähättelee, mut tiiän itekki kourallisen ihmisiä, jotka käytännössä tuhonnu aivonsa tolla harmittomalla kasvilla. Täysin peruuttamattomalta vaikuttavaa vahinkoa, mitä en joskus kyllä ois uskonu tolla saavan aikaan.
Click to expand...

Meillä oli nuoruudessa isohko kaveriporukka johon sitten myös pilvi tuli jossain vaiheessa kuvioihin. Heitän nyt hatusta että noin 20 henkilöä sen vuoden/puolentoista aikana poltti tai ainakin kokeili sitä, mutta sitten varsin nopeasti se jäi täysin pois paitsi ehkä kolmelta. He ovatkin sitten työttömiä sossupummeja olleet koko elämänsä sen koomin, muilla asiat menee ihan hyvin ja kuulun itse tähän vähättelijöiden porukkaan että mun mielestä etenkin lääketieteellistä käyttöä ja kynnystä voisi tutkia, aina hermosäryistä vaikka menkkakipuihin.

Keittiöpsykologina joskus havahduin siihen että ne ketkä jäi siihen maailmaan, olivat juurikin samat henkilöt joilla oli kontakteja sinne, ja hommasivat muulle porukalle poltettavaa. Ehkä siitä tuli jotenkin niin iso osa heidän identiteettiään sekä tietysti kontakteja luotu isommalti, että jäivät sitten mieluummin polttelemaan ja nykyisin vetelee mitä sattuu, kuin olisivat "kasvaneet siitä ulos". Toki uskon juurikin että tässä voi olla vain huono arpa heillä ja ihmisiä addiktoituu vaikka kolikkopeleihin yms.

Itse voisin ajatustasolla edelleen ottaa kerran 5 vuoteen, jos tilaisuus tulee, sätkän festareilla ja thats it mutta nykyisellä emännällä on ehdoton linja vastaan ja en kyllä koe mitään tarvetta poltella niin ollut luontevaa olla nyt ilman eikä tee edes lainkaan mieli.

Olin ennen täyslaillistamisen ja verolle panon kannalla, mutta kyllä nykyään tuntuu että nuoriso on entistä enemmän rikki millon mistäkin, niin ehkä nyt ei ole oikea aika, sillä onhan jo tuo 3 / 20 vähän liian kova luku menettää ihminen yhteiskunnalta.
 
Sohvaperuna sanoi:
Eikös sitä lääketieteellistä kannabiksen käyttöä ole ihan meilläkin?
Click to expand...
On kyllä, mutta asiaa vähän seuranneena hermokipuisen tuttavan kanssa, niin melkein on helpompi voittaa lottovoitto kun saada edes kokeiluun. Asia mitä en kyllä ymmärrä, kun opiaatteja saa melko pieneenkin särkyyn. Muusta laillistamisesta on kyllä hankala sanoa, kun on kumpaankin suuntaan plussia ja miinuksia aika paljon.
 
SmiStu sanoi:
Itsellä helpotti asiat paljon kun sisäistin, että omien vanhempien käytös ja teot on johtunut päihderiippuvuudesta. Silloin pystyy erottelemaan niiden käytöksestä ne riippuvuuden aiheuttamat teot, jotka olivat vahingollisia muita kohtaan ja huomaamaan, että pohjimmiltaan he olivat ihan jees ihmisiä, mutta riippuvuus teki heistä vittumaisia, epäluotettavia jne...

Tärkeintä on ollut ymmärtää, että vika ei ole ole ollut itsessä.

Kyllä se siitä helpottaa, kun riittävästi keskustelee ja muistaa, että päihteet saattaa helpottaa, mutta vain hetkellisesti. Eli niistä ei aikuistenoikeasti ole apua. Enemmän apua/tukea uskoisin olevan toiminnallisuudesta, eli juurikin esim. salista, liikunnasta yleensä ja mielekkäistä harrastuksista, joissa pystyy tuulettumaan. Eristäytyminen saa asiat vain pyörimään enemmän päässä.
Click to expand...

Omista vanhemmista kumpikaan ei dokannut, mutta faijan suvussa on perinnöllistä alttiutta mielisairauteen. Tätä geneettistä sukurasitetta isompi ongelma oli kuitenkin se häpeä, salailu ja asioiden vääristely, joiden avulla tätä ongelmaa pyrittiin lakaisemaan maton alle. Joka tietenkin vaan lisäsi aiheeseen liittyvää häpeää ja syyllisyyttä, koska valheiden päälle kasvoi lisää uusia valheita, ja loppupeleissä koko perhe alkaa olla yhtä sekaisin, kuin se alunperin sairas henkilö. Voisin kuvitella, että tämä ryhmädynamiikka ei niin paljon eroa perheestä, missä se "salaisuus" on skitsofrenian sijaan vaikka päihteet.

Vaikea sanoa, olisiko mun helpompi suhtautua faijaan, jos se isoin ongelma olisi ollut dokaaminen. Silloinhan voisin ajatella, että kaikki olisi ok, jos dokaamien vaan loppuu. Nyt ei ole olemassa mitään pistettä, missä dokaaminen loppuu, koska se ongelma ei missään vaiheessa ollut viina, vaan ihmisen korvien väli. Toisaalta ymmärrän kyllä, että moni itselääkitsee mielisairautta päihteillä, joten en siis tarkoita, että kännissä sekoilu olisi lapsen kannalta parempi, kuin "pelkkä" persoonallisuushäiriö. Mutta jos se narsistisuus ja empatiakyvyttömyys on johtunut ensisijaisesti päihteestä, niin sittenhän teoriassa on mahdollista "parantua", jos päihteestä pääsee irti.

Tietenkin noiden kaikkien pohjalla on lähes poikkeuksetta ylisukupolviset traumat, joten kyllä mä näen, että kaikki ihmiset tekee siinä mielessä parhaansa niillä korteilla, mitkä on jaettu. Joskun vaan se ihmisen paras näyttäytyy ulospäin melkoisen nurinkurisena, mutta ehkä anteeksiannolla ja hyväksymisellä on tässä paikkansa? Kiitos vastauksesta!
 
SivariKing sanoi:
Omista vanhemmista kumpikaan ei dokannut, mutta faijan suvussa on perinnöllistä alttiutta mielisairauteen. Tätä geneettistä sukurasitetta isompi ongelma oli kuitenkin se häpeä, salailu ja asioiden vääristely, joiden avulla tätä ongelmaa pyrittiin lakaisemaan maton alle. Joka tietenkin vaan lisäsi aiheeseen liittyvää häpeää ja syyllisyyttä, koska valheiden päälle kasvoi lisää uusia valheita, ja loppupeleissä koko perhe alkaa olla yhtä sekaisin, kuin se alunperin sairas henkilö. Voisin kuvitella, että tämä ryhmädynamiikka ei niin paljon eroa perheestä, missä se "salaisuus" on skitsofrenian sijaan vaikka päihteet.

Vaikea sanoa, olisiko mun helpompi suhtautua faijaan, jos se isoin ongelma olisi ollut dokaaminen. Silloinhan voisin ajatella, että kaikki olisi ok, jos dokaamien vaan loppuu. Nyt ei ole olemassa mitään pistettä, missä dokaaminen loppuu, koska se ongelma ei missään vaiheessa ollut viina, vaan ihmisen korvien väli. Toisaalta ymmärrän kyllä, että moni itselääkitsee mielisairautta päihteillä, joten en siis tarkoita, että kännissä sekoilu olisi lapsen kannalta parempi, kuin "pelkkä" persoonallisuushäiriö. Mutta jos se narsistisuus ja empatiakyvyttömyys on johtunut ensisijaisesti päihteestä, niin sittenhän teoriassa on mahdollista "parantua", jos päihteestä pääsee irti.

Tietenkin noiden kaikkien pohjalla on lähes poikkeuksetta ylisukupolviset traumat, joten kyllä mä näen, että kaikki ihmiset tekee siinä mielessä parhaansa niillä korteilla, mitkä on jaettu. Joskun vaan se ihmisen paras näyttäytyy ulospäin melkoisen nurinkurisena, mutta ehkä anteeksiannolla ja hyväksymisellä on tässä paikkansa? Kiitos vastauksesta!
Click to expand...
Joo kaikki varmasti tekevät parhaansa saaduilla korteilla! Sen kun sisäistää on helpompi antaa anteeksi ja ainakin jollain tasolla hyväksyä.
Taustalla kuitenkin ihmisen sairaus, jonka kanssa hän voi olla melko voimaton, vaikka saattaisi muutosta halutakin.

Tärkeintä tietysti oppia itse kokemastaan ja pyrkiä tekemään toisin, kuin he jotka ovat itseä satuttaneet. Peittely ja salailu varmaan kaikista pahinta sairaan eteen tehdä, koska se laskee sairaudesta toipumisen mahdollisuuksia.
Onneksi nykypäivänä mielenterveysongelmat ja päihdeongelmat eivät enää ole niin suuri tabu kuin ennen. Toki ovat edelleen jossain määrin.

Kiitos itsellesi!
 
Back
Ylös Bottom