Puolivuotta sitten armeijasta kotiuduttua olin huippukunnossa, nyt tiukalla 6kk makoilu,pelailu,löhöily kuurilla olen onnistunut saamaan itseni vähintään yhtä huonoon kuntoon kuin armeijaan mennessä. Paino pyörii alipainon ja normipainon rajamailla ja silti hiki nousee postilaatikolla käynnistä.
Eilen sitten kaivoin luistelusukset esiin ja hieman voidetta pohjiin ja menoksi. Hurjan luonteeni takia kaikki meni tietysti oppikirjan vastaisesti, lähdin matkaan suht rauhallisesti mutta en paria sataa metriä kauemmin malttanut odottaa ja kiristin tahdin suht kovaksi. Noin kilometrin kohdalla keuhkoja pisteli niin kovasti että oli pakko kääntyä takaisin. Kotia päästyä keuhkoja pisteli ainakin tunnin verran sekä kädet tärisi kuin olisi syönyt paketin kahvin poroja, puhumattakaan siitä hirveästä ahdistuneisuuden olosta.
Onko kellään jotain vinkkejä minunlaiselle, Malttamattomalle ja ennen kaikkea "suomalaisen" kilpahengen omaavalle hiihtäjälle? Yritin kerran tosissani hiihtää järkevästi ja rauhallisesti mutta sekin kaatui heti kun samaan aikaan oli eksynyt paikallinen hiihtomestari samalle ladulle, enkä millään voinut päästä häntä ohitseni vaan siinä sitä mentiin rintarinnan, vauhtia ja vaarallisia tilanteita siinäkin oli.
Tiedostan ongelmani mutta niiden korjaaminen pään sisällä tuottaa vaikeuksia. Äärettömän huono fyysinen kunto myöskin tuntuu ruokkivan henkistä puolta niin että helposti tulee lopetettua ennenkuin puhti oikeasti loppuisi. Armeijassa oli se hyvä puoli että siellä ei lopetettu kesken vaikka tuntui kuinka pahalta, aina oli joku ruoskimassa jos pysähtyi kesken kaiken. Nytkin olisi orjapiiskurille käyttöä joka ohjaisi myös oikeanlaiseen hiihtotapaan.
Terveisin
Suomen huonoimmat hiihtäjät
