Enpä löytänyt oikein punaista lankaa aloituksesta. Ilmeisesti tarkoituksena oli puhua alentavaan sävyyn rankemman musiikin kuuntelijoista, joita hevareiksikin usein nimitellään. Oliko ajatuksena herättää keskustelua musiikista, sen kuuntelijoista, vai genre-erottelusta vai kenties ihan muuten vaan ahdisti, ja piti vähän purkaa?
Tuosta tekstin ainoasta kantavasta teemasta, eli turhasta genrejen erottelusta rankemman musiikin alla lienee jokaisella kuuntelijalla omat mieltymyksensä. Lähinnä ne lienevät tarpeellisia eri tyyppisten musiikin alalajien erotteluun siinä vaiheessa, kun musiikkityyliin paneudutaan vähän sivällisemmin Tietysti jokaisen musiikkilajin tai minkä tahansa muun "alan" yksittäisellä harrastajilla välillä heittää tyhjää, ja vaahdotaan ties mistä pikkuseikoista, mutta sehän on vain normaalia ihmisten käyttäytymistä. Varsinkin tuossa nuoruusvuosina, kun testoja vielä riittää, mutta järkeä ei, pienet ylilyönnit ovat yleisiä.
Sinälläänhän jos musiikkia aletaan tarkastella, oikein pohjatasolla, niin kyllä kaikki länsimaalainen musiikki aika samoilla kaavoilla on tehtyä. Nuo "tuotannolliset" ym. erot vain sitten tekevät nuo lopulliset pienet erot musiikkityylien ja niiden alalajien välillä. Samoja nuotteja, ja niiden muodostamia sointuja tässä järjestellään yhä uudestaan ja uudestaan jokaisella musiikin alueella. Ne pienet tuotannolliset erot, kuten soundit, käytetyt soittimet, sanoitukset, sekä muut tyylilliset seikat sitten erottelevat nuo sävelkulut eri musiikkityyleiksi. Se miten tarkasti haluaa nuo tyylit erotella on tietenkin jokaisen oma henkilökohtainen asia. Joillekkin auto on auto, toisille ne ovat ferrareita, skodia, ja toisille ne ovat vielä erilaisia moottoreita, vaihteistoja ym. kokoonpanoja, loppujen lopuksi nuo pienet tuotannolliset seikat ovat se, mikä erottaa Ferrarin Ladasta, vaikka autoja ne kai molemmat ovat.
Itselleni pääpiirteissään riittää erottelu hyvä/huono, mutta jos musiikista haluaa keskustella jonkun muun kanssa, on huomattavasti helpompaa, kun molemmat keskustelukumppanit tuntevat jonkin verran musiikin genrejä, ja mahdollisia alagenrejäkin, ja heillä on yhteisymmärrys niiden merkityksestä. Tällöin yhteinen kommunikaatiokieli löytyy huomattavasti helpommin, ja musiikin perustyylisuunnan ym. kuvaus helpottuu huomattavasti. Jos toinen puhuu innoissaan uudesta hyvästä metallibändistä, tarkoittaen GNR tyylistä musiikkia, tulee äkkiä kommunikaatio-ongelmia, jos toisen metalli tarkoittaa Death-örinää.
Tiettyä musiikkityyliä tuntemattomille tietenkin genre-erottelu on täysin yhdentekevää, koska eipä niissä mitään eroja huomata. Itselleni esimerkiksi jazz on kohtuullisen tuntematon musiikkilaji (toistaiseksi), mutta olen jokusen kerran kuunnellut, kun jazzin harrastajat keskustelevat eri bändeistä, tyylilajeista ym. ja itse on täysin hukassa.
Itselleni noista pääpiirteisistä genre-erotteluista; hevi, metalli, hard rock, ja vähän tarkemmista; death, black, doom, jne on huomattavasti hyötyä, kun etsin itselleni uutta kuunneltavaa. Tietenkin, jos ei musiikkityyliä harrasta ja hevi = Iron maiden, GNR, Metallica, ei noilla eroilla ole mitään väliä. Aivan sama lienee jokaisessa harrastuksessa ja asiassa, mitä enemmän harrastaa, ja asiaan tutustuu, sitä selvemmäksi oma tieto ja mieltymykset asian suhteen tulevat. Vrt. Pakkis hengessä vaikka jokainen eri treenityyli HST, Hulkkaukset, dog crapit ym. Jos normikaveri käy silloin tällöin salilla, ei hänelle liene suurempaa väliä, mitä siellä tekee, kunhan vähän liikkuu, mutta enemmän harrastaneet saavat kyllä lisähyötyä (ja iloa), kun asioista on vähän enemmän tietoa, ja itsellä kyky paneutua syvällisemmin niihin osa-alueisiin, joista pitää/joita haluaa kehittää.
Sitä yli-intoilua ja turpaanveto mentaliteettia sitten löytyykin aivan jokaisesta "harrastaja" ja ihmisryhmästä (varsinkin, kun alkoholia otetaan ja käydään sitten "harrastamaan" ja opastamaan muita, halusivat nämä sitä tai eivät). Tangomarkkinoilla heiluu puukko, kun parhaasta tangolaulajasta ei päästä yhteisymmärrykseen, hopparit hakkaavat skinejä (ei musiikillisista, vaan ideologisista syistä, mutta ryhmä on silti sellainen, joka määrittelee itsensä musiiki kautta) jne. Jalkapallopeleissä hakataan vastapuolen kannattajaa, samoin jääkiekkopelien jälkipyykkejä selvitellään sillon tällöin nyrkit pystyssä. Välillä tuohon yli-intoiluun innostutaan jopa tiede ja tutkimuspiireissä, ja kolleegaprofessoria vähän puristetaan pillistä, kun yhteistä teoriaa ei muuten löydy. Pakkiksellakin väännetään virtuaalinaama irvessä oikeista ruokavalioista ja treenimetodeista ja penkkaustyylistä ja paidasta harvase päivä. Samoja nörttejä sitä kaikki ovat noilla periaatteilla, itse oikein moninkertainen nörtti, kun tulee tuota rankempaa kuunneltua, treenauksesta ajoittain vaahdottua, ja ihan perinteisesti tietokoneellakin näprättyä.
Yleisestä "tyhmä kaljaa vetävä riehuva hevari" stereotypiasta en jaksa edes aloittaa. Vinkkinä kuitenkin lyhyesti sanon, että rankemman musiikin harrastjia (vakaviakin) on niin laidasta laitaan, että nykypäivänä tuo hevari-stereotypia alkaa olla aika vanha ja kulunut.
Mielestäni on parempi omistautua asioille, joista pitää, ja syventyä niihin suurella innolla, kuin vain kosketella pintaa ja elää ilman suuria intohimoja.
:D
