Millaisessa kunnossa on noin yleisesti ottain 1800- ja 1900-lukujen taitteessa rakennetut talot? Nykyään on paljon saneerattuja n. 100 vuotta vanhoja taloja, joissa on kyllä siistin näköisiä kämppiä mutta aina oon miettinyt, että missä kuosissa on sitten perustukset, onko hometta, millainen ääneneristys... Jos kerta 1960-luvun talot lahoaa käsiin niin miten sitten nuo vanhemmat tönöt?
Jos jotain nyrkkisääntöä haluat, niin 60- ja 70-lukujen taloissa on ne suurimmat ongelmat niin talotekniikalta kuin asumismukavuudeltaankin. Silloin keksittiin elementtien käyttö, joka sinällään oli tietysti halpaa ja nopeaa. Kaikkein järkyttävimpiä luomuksia ovat sen aikaiset peltikylppärit.
Itselläni ja vaimollani on muutamia huoneistoja, joten jonkinmoista omakohtaista kokemusta löytyy vuodelta 1906, 1918, 1952 ja 1972 rakennetuista taloista.
Esim. 1952 valmistunut talo on vielä paikallaan muurattu eli äänieristyksessä ei ole mitään valittamista. Ei siinä toki niin paksuja seiniä ole kuin ennen sotia rakennetuissa. Sotien jälkeen elettiin kuitenkin pula-aikaa ja sen kyllä huomaa esim. kellarissa ja ullakolla. Siellä näkyy moneen kertaan käytettyä puutavaraa jne. Olennaista kuitenkin tuo paikallaan muuraaminen eli ei ole mikään neukkulaatikko.
Sitten tuo 1972 valmistunut hökötys. Kyseessä ei ole edes pahimmasta päästä oleva laatikko, mutta en kyllä haluaisi sellaisessa asua. Äänieristys on huono, huonejärjestys on "tehokas" eli ainakin minun mielestä äärettömän tylsä. Täytyy kyllä tunnustaa, että eniten 70-luvun talossa tökkii nimenomaan se fiilis - tai sen puute.
Remonteista sen verran, että kaikilla taloilla on oma elinkaarensa ja putki- ym. remontit kuuluvat kaikilla elinkaareensa. Tällä hetkellä ne 60-70 -lukujen talot ovat siinä pahimmassa remonttivaiheessa. Niitä mollataan ehkä hieman turhaankin siitä ja luullaan, että remontointi johtuu huonosta laadusta. Todellisuudessa elinkaari vain on siinä vaiheessa. Kun mennään eteenpäin vaikkapa 20 vuotta, niin samat remontit iskevät päälle 80-90 -luvuilla rakennettuihin.
Vastaavasti ennen sotia rakennettuja taloja moitittiin ankarasti 60-70-luvuilla huonokuntoisuudesta ja loputtomasta remonttikierteestä. Senpä vuoksi niitä purettiin tuolloin oikein urakalla.:(
Noissa kertomissani taloyhtiössä myös taloyhtiön "henki" vaihtelee kovasti. Kahdessa uusimmassa saa kuunnella yhtiökokouksessa osittain myös kitinää siitä, kuinka kaikki maksaa ja mahdollisimman halvalla pitäisi saataman kaikki remontit. Remontteja ja kunnostuksia tehdään myös sillä periaatteella, eikä kenellekään tunnu olevan halua kunnioittaa talon alkuperäistä henkeä. Esim. 52:een maalattiin hiljattain rappukäytävät ja väriksi oli joku puusilmä valinnut jonkin hailakin pastellisinisen ja siihen jokin väkinäinen tummemman sininen raita! Ei jumaliste, eihän sellaista ollut 50-luvulla missään käytössä!
Kahdessa vanhemmassa, sanoisinko arvokiinteistössä, vallitsee paljon parempi yhteisymmärrys siitä, miten taloa pidetään kunnossa ja perinteitä vaalitaan. Esim. käynnissä oleva ikkunaremontti toteutaan sitä, että vanhat ikkunat käydään läpi, maalataan ja kunnostetaan tarpeellisilta osin. Kustannukset ovat kutakuinkin samat kuin kaikkien vaihtaminen uusiin alumiinipokaisiin olisi kustantanut. Onneksi kaikille osakkaille oli alunpitäenkin selvää, että sellaiseen hullutukseen ei lähdetä! Nehän olisivat väistämättä olleet hieman erinäköisetkin. Jos alkuperäiset ikkunat ovat kerran kestäneet yli sata vuotta, niin kunnostettuna kestänevät toisen mokoman.